Avainsana: ville niinistö

Nettiviha tarvitsee lopulta vain yhden asian: tarpeeksi vähän tietoa vastapuolesta, jotta tyhjät kohdat voi täyttää mielikuvituksella. Juuri tällaiset lähtökohdat synnyttävät veljessotia. Ystävistä, kollegoista, naapureista voi tulla maalitauluja.

Samoilla vesillä

En ole äänekkään populismin parhaita ystäviä, siten en myöskään keskimäärin hirveästi arvosta Ville Niinistön valitsemaa ilmaisutyyliä. On vihreiden eduksi (gallupeissakin näemmä) että hänen seuraajansa on asiallinen ja analyyttinen. Yhtä kaikki, Ville saa kuitenkin pisteet seuraavasta twiitistä.

Outoa: joillekuille yhä yllätys, että voi edellyttää sekä 1)inhimillistä kohtelua TP-hakijoille että 2)terroriepäiltyjen nopeaa eristämistä.

Itsestäänselvyyksien jauhamista? Ehkä, mutta tässä on vahva pointti. Jos otat leijonaosan vasemmalle kalleellaan olevia ja leijonaosan oikealle kallellaan olevia, ja laitatte heidät puimaan realistisia suuntia maahanmuuttopolitiikalle, tulos on edellisen kaltainen. En tietenkään tunne kaikkia maahanmuuttokriitikoita, mutta iso osa heistä ymmärtää kultaisen keskitien, on valmis kompromisseihin ja tietää ettei rajoja lähdetä sulkemaan. En myöskään tunne kaikkia maahanmuuttoliberaaleja, mutta tiedän että heistäkin leijonaosa ymmärtää jonkinlaisten rajojen, säännösten ja reunaehtojen tarpeellisuuden. Ja sen tiedän varmasti, että molemmista ryhmistä halutaan auttaa hätää kärsiviä, toimia ihmissalakuljetusta vastaan, ym. Keinot vaihtelevat, päämäärä pysyy.

Edellisen lopputuloksena voi olla, että sinulla on torin kahdella laidalla mielenosoittaja ja vastamielenosoittaja, huutamassa toisilleen herjoja, vaikka puolen tunnin keskustelun myötä selviäisi että he ovat lopulta lähes samoilla linjoilla. Nettivihan aika, somekupla tai mikä lie on tehnyt heistä toistensa vihollisia, turhaan. Aivan täysin turhaan.

Muutos ei ole 180 astetta

Arvostamani toimittaja Salla Vuorikoski herätti keskustelua terrorismin torjunnasta. Kieltämättä otsikoissa on puhuttu paljon ”täyskäännöksistä” ja vakoilulaista sekä muista vastaavista äärikeinoista. Ei yhteiskuntaa pitäisi ajatella näin. Luonnollisesti Turun tragediasta on tehtävä johtopäätökset, mutta ei pidä ajatellakaan laivan kääntöä 180 astetta kerrallaan. Tehdään pieni suunnanmuutos, katsotaan onko suunta parempi, sitten opitun mukaan joko käännetään lisää tai palataan takaisin. Niin yhteiskuntaa rakennetaan kestävästi – ja niin muutokset oikeasti tapahtuvat.

Ymmärrän hyvin miksi ihmiset huutavat vihoissaan, milloin minkäkin puolesta ja vastaan. Tiedän että seassa on niitä joiden mietteet ja teot ovat äärimmäisiä. Vaikka he ovat pieni vähemmistö, oletamme heidät kuitenkin väärin enemmistöksi. Vähemmistön viha ei saa tehdä enemmistöstä vihaajia. Enemmistö meistä on lopulta aika lähellä toisiaan.