Oikeusvaltio vs oikeusvaltio

Vihreät vaativat pakkopalautusten lopettamista ainakin toistaiseksi, perusteena oikeusvaltio. Kai Mykkänen on eri mieltä, perusteena oikeusvaltio. Samalla perusteella asiaa ovat kommentoineet lukuiset poliittiset vaikuttajat. Onko oikeusvaltio alennettu trendikkääksi haukkumasanaksi vai onko se kovinkin joustava?

Sydäntä voi arvostaa

Heti alkuun haluan todeta, että sydämen äänellä on väliä. Aino Pennanen todennäköisesti kuunteli sydämen ääntä protestin kiireessä. Vaikka hänellä oli ja on syvä ymmärrys laista, se todennäköisesti pyyhkiytyi pois mielestä adrenaliinin tieltä. En halua elää maailmassa jossa ihminen moititaan pahaksi sen vuoksi että hän tuntee, semminkin kun kuitenkaan toiselle ihmiselle ei fyysistä vahinkoa tapahtunut. Tokihan hänen valitsemansa toimintapa oli törkeä, perusteet vailla faktapohjaa ja saattoivat pilata monen lomamatkat, mutta itse motiivia ei voi paheksua. Historiaa on muutettu paremmaksi tällaisilla tempauksilla. Tulevaisuuden historia näyttää kävikö tässä niin kuin hän halusi, täysin päinvastoin vaiko kenties ei yhtikäs mitään. Omasta mielestäni pidän hänen toimintaa hyvin moitittavana, mutta hänen ihmisyyttä ehjänä.

Ministeri Mykkänen sanoi asian mielestäni harvinaisen selkeästi: jos turvapaikan hakeminen johtaa aina turvapaikkaan eikä koskaan kieltoon, järjestelmältä putoaa pohja. Tämä jos mikä on näkökulma johon vihreiden pitäisi vastata, mutta eivät varmaankaan vastaa. Heidän potentiaalisia kannattajia tämä ei kiinnosta ja mikä tahansa vastaus sataisi vain vastustajien laariin. Se kuitenkin osoittaa miten helppoa oppositiosta on huudella. Tämä on toki heidän tehtävänsä, mutta niin on politiikkaa seuraavienkin tehtävä osoittaa ongelmakohdat. Minä en tiedä miten asia pitäisi ratkaista parhaiten. Toki jatkossa parempi olisi että katsottaisiin jo EU-rajoilla asiaa tarkemmin, mutta se muutos tuskin tapahtuu ja vaikka tapahtuisi, se ei poista nykyistä ongelmatilannetta. Vaikka EU-rajatoiminta muuttuisi huomenna, maassamme on yhä tuhansia vailla asianmukaista lupaa.

Vaan entäpä se oikeusvaltio? Kuunnelkaapas Ylen radiosarjaa oikeudenmukaisuuden historia. Ei hätää, se ohjelma ei vastaa mihinkään mutta esittää hitosti kysymyksiä. Laki ja oikeus eivät ole synonyymejä. Lain tulee heijastaa kansan oikeustajua, vaan se on aina haasteellista jos kansaan kuuluu yli yksi ihminen. Jos katsomme demokratiamme kirjattuja pelisääntöjä, muutoksia lakeihin pitäisi tehdä valiokunnassa, ei lentokoneessa. Jos kuitenkin katsomme demokratian arjen ohjeita, tiedämme että muutoksia ajetaan markkinoinnilla ja teatterilla. Ei tämä ole punavihreä ilmiö, vaan aivan samaa teatraalisuutta käyttävät kaikki Rinteestä Sipilään ja Halla-ahosta Kontulaan. Ehkä mielenkiintoisinta tässä tempauksessa oli kuitenkin se, että selvästi rikollinen toiminta otettiin puolueen nimiin. Yleensä laittomuudet selitetään henkilön omaksi teoksi ja puolueet harvemmin haluavat rohkaista lain rikkomiseen, saatika ottaa sellaista nimiinsä. Media tarttuu puolueväen laittomuuksiin yleensä herkästi, vaan miten käy tällä kertaa?

Odotan kokonaisvaltaista vastausta

Henkilökohtaisesti kallistun sille kannalle, että haluan elää maassa jossa Mykkäsen sanojen mukaan oikeuteen voi luottaa mutta myös maassa jossa Pennasen sydäntäkin saadaan kuulla. Haluan elää maassa jossa saa olla eri mieltä. Oman kokemukseni mukaan Suomen oikeusvaltiota ravistellaan sieltä sun täältä – parannettavaa löytyy. En kuitenkaan koe tilannetta katastrofaaliseksi. Väkisinkin mieleeni tulevat myös pakkopalautuksia vastustavat mielenosoitukset jotka tuppaavat sisältämään painiotteluita. Se nyt ei ainakaan mahdu oikeusvaltioon ihanteeseeni enkä jaksa uskoa että kukaan kansnedustaja vakavasti ajaisi väkivallan sallimista.

Sitten mieleeni tulee entinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. Vuosia sitten, kun kerättiin nimiä pakkoruotsia vastaan, eräs nimiä kerännyt eläkeläinen joutui suomenruotsalaisten nuorten kovakouraiseen käsittelyyn. Oikeusministeri Henriksson valitteli Aamulehdessä eläkeläisen toimintaa ja osoitti ymmärrystä nuorten väkivallan käyttöön. Ehkä olemme sittenkin jo astuneet veteen piirrettyn viivan yli?

P.S. Lukuisista aiheen uutisoinneista ja kirjoituksista suosittelen vielä Rysky Riiheläisen kolumnia. Siinä oli tervettä asiaa.

Mitä Vihreiden tavoiteohjelmasta puuttuu?

Tutustuin viikonloppuna Vihreiden tavoiteohjelmaan (myös: koko teksti). Touko Aalto on löytänyt paikkansa, sillä ehdotus ei ole kauttaaltaan pölhöpopulistista taivaanrannan maalausta, vaan varsin monissa kohdissa on järkeä ainakin varauksin. Vaan mitä tästä jäi puuttumaan?

Maahanmuuton suunnitelma

Otetaan se vaikein alkuun. Maahanmuutosta on hyvin vähän tekstiä, eikä oikeastaan yritystäkään korjata ongelmia. Vasemmalta oikealle joka puolue voi myöntää nykytilanteen ongelmalliseksi, mutta vihreät tuntuvat työntävän pään lähinnä pensaaseen. Se on sääli, sillä kuulisin mieluusti heidän konkreettiset ehdotukset. Moni heistä on tutkinut ilmiötä läheltä ja kaukaa, luulisi löytyvän ratkaisumalleja.

Työ

Työn tekemisestä tai työntekijöistä ei uskalleta puhua paria ympäripyöreyttä enempää. Lisäksi osa ehdotuksista on jo tulossa muutoinkin. Työttömille luvataan paljon mutta pätkätyöläisiä ei edes taputeta päälaelle, vaikka heitä on vihreiden kannattajissa reilusti. Koitetaanko tässä olla kilttejä demareille ja välttää skismaa ensi hallitukseen mukaan tulevan AY-liikkeen kanssa?

Autoilun tulevaisuus

Vihreät eivät liene kuulleet että sama moottori joka toimii maakaasulla, toimii myös biokaasulla joten tästä ei nyt ota selvää että pitäisikö kaasulla toimivat autot kieltää vai pitäisikö niitä halata. Myöskään yhtään konkreettista neuvoa ei ole autoilun vähentämiseen. Sen pitäisi tapahtua mutta miten? Tästäkin haluaisin mieluusti lukea lisää konkretiaa. Autonomiset/robottiautot eivät ole mahtuneet edes sivulauseeseen. Kamoon nyt, teknologiapuolue vielä!

Kielivapaus

Vihreät ovat historiallisesti olleet valmiita kehittämään kielitaitoa ja lukuisia puheenvuoroja on tullut pakkoruotsin lakkauttamisesta monipuolisen kieliosaamisen tieltä. Se on menneen talven lumia, nyt heidän opuksessaan ylistetään pakkoruotsia lukuisissa kohdissa. Kävikö Lipponen konsultoimassa vai tehtiinkö RKP:n kanssa diili tulevasta hallituksesta?

Hyvä julkaisu

Kaiken diipadaapan ja mitäänsanomattomuuksien jälkeenkin tekstissä on paljon hyvää ja monia ehdotuksia joita voi täysin siemauksin kannattaa. On myös tärkeää että tällaiset asiat julkistetaan eikä vain mennä lööppien ja välihuutojen tasolle. Aivan sama meinaako Vihreitä rakastaa vai vihata, on se paljon mukavampi tehdä faktojen perusteella. Tässä on konkretiaa ja vakavaa yritystä tehdä politiikkaa. Se on varsin piristävää nähdä pitkästä aikaa.

Lopulta olisin myös voinut antaa vähän uskottavuuspisteitä lisää puolueelle joka puhuu yksityisyyden puolesta, jos heidän tavoiteohjelman lataaminen ei edellyttäisi amerikkalaisen palvelun käyttöä ja aktiivista valvontaa. Hups?

Vihreä pääministeripuolue?

Galluppeja on nähty ja tänään Aamulehdessä taloustutkimuksen Juha Rahkonen ennustaa että vihreistä voi tulla jopa pääministeripuolue. Ensireaktioni oli kova pelko, mutta lopulta totesin ensireaktion turhaksi – onhan Suomi selvinnyt jopa Esko Ahon hallituksesta. Katsotaanpa mihin viherjytky voisi johtaa.

Haasteita paljon, pelkoja vähän

Vihervasemmistolaista kuplaa on opetettu verkossa joko pelkäämään tai rakastamaan ehdoitta. En näe tätä vihervasemmistolaista kuplaa ihan yhtenäisenä pakettina, vaan särmiä on reilusti. Jos vaikkapa vihreitä ja vassareita vertailee puolueina, sanoisin että edellinen on näistä kahdesta se joka sallii järjenkäytön. Toki vihreillä on vahva ideologinen pohja joka joskus ajaa järjen ohi, mutta nähdäkseni tuo riski on paljon suurempi vaikkapa demareissa. Media ja etenkin some toki mieluiten onkii esille vain ne pöhköimmät ulostulot mistä tahansa puolueesta, mutta olen huomannut että vihreät ovat lopulta halutessaan varsin kykeneviä debattiin, tutkimukseen ja yhteistyöhön. Se, että lähtee mukaan median jatkuvaan riidankylväntään on toki ikävää, mutta kertoo jotain myös mediasta.

Vaan onko peloissa kantavaa pohjaa? Kuten Rahkonenkin muistuttaa, biotalous on asia joka voi johtaa kärhämään sekä muiden puolueiden kanssa että vihreiden sisälläkin. Metsien käytön ja suojelun tasapaino on aina keskitien kompromissi, vaikka Pekkarisen ja Hassin kaltaisten itserakkaiden inttäjien välinen huuto toiselta näyttääkin. Arkisista asioista ehkäpä sähkön saanti ja hinta pelottavat, jos energiaratkaisuissa mentäisiin liian sokean ideologisesti. Toisaalta, jos puheenvuoro annetaan myös tieteen ja tekniikan vihreille, voi nettotulos olla siedettävä. Maahanmuuttolinjausten rankka löyhentäminen todennäköisesti lisää rikollisuutta ja kuluja, vaan niin on tapahtunut Sipilän vahtivuorollakin. Optimisti voisi pohtia voisiko vihreillä peräti olla tähän jokin tuore idea.

Kansantalous on mielestäni heikoin lenkki vihreässä pääministeripuolueessa. Kuten oppositiosta kuuluukin, he ovat kovasti vaatineet lisää rahaa mm. joka mahdolliseen paikkaan. Tiedämme hyvin että vaalien jälkeen moiset ontot lupaukset hiljenevät pian, oli puolue mikä vaan. Vihreiltä sinänsä irtoaa ideoita myös talouden korjaamiseksi sekä esimerkkejä paremmista toimintamalleista, mutta nämä ovat aina äärimmäisen pienessä mittakaavassa, yksittäistapauksia jotka eivät tahdo skaalautua kansantalouden mittakaavaan. Tässä on nähdäkseni haasteista todellisin. Vihreiden täytyy osoittaa omaavansa kykyjä sekä taitoja kansantalouden tervehdyttämiseen.

Jytky kun jytky

Demokratian parhaita puolia on se, että äänestystulokset voivat muuttua, puolueet nousta ja laskea. Huonointa demokratiaa on määritellä tuloksia etukäteen. Tähän ovat syyllistyneet monet vihreät, mutta totta puhuen kotipuolueestani kokoomuksesta on tällä sektorilla oltu myös turhan äänekkäitä vaikkapa Jan Vapaavuoren suulla. Vihreiden edellinen johto keräsi pölhöpopulismin maailmanpalkintoja, kun taas Touko Aalto on puhunut jalat maassa kuten valtiomiestasolla sietääkin.

En ole samaa mieltä vihreiden joistain linjoista. Mielestäni seassa on paljon epäkoherenttia maailman halailua vailla konkretiaa ja pitkäjänteisyyttä. Toisaalta, vihreissä on myös järkeä ja osaamista jota he voivat halutessaan mobilisoida. Ja lopulta, vaikka harvoin heitä äänestänyt olen, he ovat tulleet rehdisti, pelisääntöjen mukaan demokratian kentälle. Jos kansa niin haluaa, myös heille kuuluu tilaisuus näyttää taitonsa maan johdossa.