Uudenkaupungin Suojeluskunta perustetaan
Ennen Vapaussotaa ja punakapinaa mm. Turussa ja Porissa perustettiin mieslukuisia suojeluskuntia, mutta niille ei onnistuttu hankkimaan merkittävää määrää sotilasaseita, kuten kunnollisia kiväärejä. Siten ne olivat alivoimaisina punakaarteihin ja Venäjän miehitysjoukkoihin pakotettuja toimimaan matalalla profiililla ja kerääntymään suuremmaksi joukoksi Uuteenkaupunkiin.[i]
Tammikuun viimeisenä päivänä vuonna 1918 suojeluskunta teki ensimmäisen sotatoimensa riisumalla aseista venäläisten kuusimiehisen vartioston kaupungin puhelinasemalla. Saalis oli kuusi kivääriä.[ii]
1.2.1918 alkoi joukon järjestäminen ryhmiin, joukkueisiin ja komppanioihin. Ensimmäisen viikon aikana joukko kasvoi lähes 600 miehen vahvuiseksi.[iii] Aseita oli vain 113 kivääriä, joista suuri osa vanhanaikaisia Berdaneita, ja yksi konekivääri. Patruunapula oli huutava jo ennen ensimmäistäkään varsinaista taistelua.
Mitä tehdä?
Vihollisen ylivoima oli hirvittävä. Vähin asein, ja varsinkin ammuksin, ei ollut hyökättävissä vihollisen tukikohtiin lisäaseiden saamiseksi. Läpimurto pohjoiseen muiden hallituksen joukkojen yhteyteen tuntui myös mahdottomalta niin kaukaa vihollisen selustasta. Aseita yritettiin pyytää Suomen Tukholman suurlähetystön kautta laivalla. Toiseksi viimeinen sähkösanoma Tukholmaan kuului: ”Ellei aseita saavu, tuhoutuu Uudenkaupungin Suojeluskunta.”[iv]
Läpimurtoa pohjoiseen valmisteltiin, mutta lopulta päätökseksi tuli lähteä jäitse Ahvenanmaalle mahdollisimman nopeasti, salassa ja harhauttaen.[v]
Jäitse Ahvenanmaalle, sotilasvala
”Lähtöpäivä. torstai helmikuun 7, oli sumuisen raaka. Sateli räntää. Jälkien peittämiseksi oli suojeluskunta jaettu kahteen osastoon: I ja II komp. everstin johdossa ja kuormaston seuraamana ajoi hevosilla kaupungin etelätullista Lokalahden kirkonkylään, III ja IV komp. taas Fabritiuksen johdossa marssiessa jalkaisin maanteitse pohjoiseen. Kaarroksen tehtyään tuli tämä osasto meren jäälle, mistä käänsi suuntansa eteläiseksi. Jäällä oli vettä paikotellen puolisääreen.”[vi]
”Vuorokauden pysyi joukko alallaan Brändössä. Jääsuhteet näyttäytyivät poikkeuksellisen hyviksi. Sunnuntaina, helmikuun 10:nä, suoritettiin kauniin sään vallitessa matka Lappveden poikki Kumlingeen, jossa väestö osoittautui ystävälliseksi ja vieraanvaraiseksi ja jossa, etenemismääräystä odotellessa Vårdöhön ja Ahvenan mantereelle lähetetyiltä tiedustelijoilta[saatiin tietoja – jpu], kunta järjestettiin kiinteämmäksi ja pantiin miehistölle toimeen sotilaallisia harjoituksia mm. kotitekoisten pommien heittämisessä. Kunnan pomminvalmistusosasto samoinkuin telefonikomennuskunta todistautuivat seuraavina päivinä erittäin toimellisiksi ja valppaiksi. Kiinteämmän sotilasjärjestyksen aikaansaamista tarkoitti niinikään sotilasvalan vannottaminen Suomen lailliselle hallitukselle, mikä erittäin harvasanainen vala ja yksinkertainen toimitus teki juhlallisen vaikutuksen koko joukkoon, jolla sotilaallisena tuntomerkkinä oli kapea valkoinen nauha käsivarsisiteenä.”[vii]
Sotatoimien alku
Uudenkaupungin Suojeluskunta oli kapteeni Fabritiuksen komennossa. Venäjän joukkoja arvioitiin olevan Ahvenanmaalla ainakin 800 – 1000 miestä. Fabritius teki sotasuunnitelman, jota sitten myös noudatettiin.
12.2.1918 lähetettiin 10-miehinen partio vangitsemaan Sottungan saarella olevan sotilaspuhelinaseman venäläinen miehistö. Partio palasi tuoden mukanaan neljä vankia, neljä kivääriä, kaksi puhelinta ja puhelinpäiväkirjoja.
13.2.1918 aamulla osasto (I ja II komppania) suojeluskuntalaisia Fabritiuksen johdolla valtasi Prestön lennätinaseman ottaen 19 venäläistä vankia. Sotasaalista tuli mm. 19 kivääriä ja yksi konekivääri. Omat tappiot olivat yksi kaatunut.
15.2.1918 kello 18 oli tarkoitus hyökätä Godbyyn. Jo joukkoja keskitettäessä saatiin vangiksi 8 tiellä vastaan tullutta venäläistä osasto Engblomin toimesta. Vähän myöhemmin vangittiin 36 venäläistä suuresta kolonnasta, jossa oli mm. 8 kenttätykkiä (4,2”) 90 kivääriä ja 16 hevoskuormaa elintarvikkeita. Tykit oli purettu kuljetusta varten osiin, eikä palapeliä osattu kasata. Onneksi seuraavana aamuna saapui apuaan tarjoamaan saksalainen tykistöluutnantti K. Schleutker. Luutnatti Schleutker harjoitti sitten neljälle tykille miehistön.
Boxön linnoitus antautui nähdessään kaukaa suuren suojeluskuntalaisjoukon, vahvistettuna ahvenanmaalaisilla vapaaehtoisilla, lähestyvän ja saatuaan antautumisvaatimuksen – puhelinjohdot oli tietysti katkaistu. Vangiksi otetut ryssät marssivat Kastelholman vankilaan. Boxön linnoitukseen sijoitettiin vartiomiehistöksi yksi joukkue suojeluskuntalaisia ja 40 ahvenanmaalaista. Saggön linnoitus antautui kuultuaan Boxön antautuneen. Saalis oli mm. kaksi kanuunaa ja kaksi konekivääriä.[viii]
Sotatoimet Ahvenanmaan vapauttamiseksi ryssistä näyttivät siten sujuvan varsin hyvin.
Ruotsi yritti kaapata Ahvenanmaan itselleen
Ruotsi ei kuitenkaan halunnut Suomen joukkojen vapauttavan Ahvenanmaata Venäjän joukoista ja siten vakiinnuttavan Ahvenanmaan olon osana Suomea. Ruotsin vehkeilyä, törkeitä valheita, sähkösanomien välittämättä jättämisiä, jne. on yksityiskohtaisesti kuvattu Kai Donnerin kirjasarjassa Suomen Vapaussota. Minulla on asiasta artikkeli, jossa lähteenä on käytetty marsalkka Mannerheimia.
En kuvaa tässä artikkelissa Ruotsin, ruotsalaisten ja osan ahvenanmaalaisista vehkeilyä. Totean vaan, että se vehkeily aiheutti aivan turhia aseleponeuvotteluja, neuvotteluja joukkojen poistamisista Ahvenanmaalta, jne. Tuli turhia katkoja sotatoimiin ja lopulta Uudenkaupungin Suojeluskunnan kuljettamisen Ruotsin kautta Tornioon.
Ruotsi lähetti ilman Suomen lupaa sotilasretkikunnan järeiden sotalaivojen tukemana Suomen alueelle Ahvenanmaalle. Ruotsi myös esti aseiden ja ammusten toimittamisen Suojeluskunnalle.
Godbyn valtaus 17.2.1918
”Taistelusuunnitelma: III komp., joka oli edennyt Kvarnbosta ja jonka asemapaikaksi oli määrätty Grelsbyn kuninkaankartano, oli kierrettävä luutn. Åhmanin johdolla metsän läpi Godbyn eteläpuolelle ja katkaistava vihollisen perääntymistie. I komp. ja IV komp. oli salmen puolelta lähestyttävä kylää. Tunnussana oli »Mannerheim». Liikkeet onnistuivat täydellisesti. Venäläisten vahdit nähdessään valkokaartilaisten tulevan pakenivat kylään, samalla hetkellä kuului pientä laukaustenvaihtoa kylän etelälaidasta, missä luutn. Åhman parin ryhmän kanssa valtasi yhden konekiväärin, jolloin kaksi ryssää sai surmansa. I komp. ja III komp. oikean siiven päästessä toistensa yhteyteen alkoi saartorengas olla täydellinen; pääjoukko venäläisiä oli heittäytynyt III komp. vasenta siipeä vastaan, mutta huomattuaan tulleensa kierretyksi, antautui satakunta ryssää pienelle suojeluskuntalaisosastolle.
Vankikaravaani, joka hetkeä myöhemmin marssitettiin Kastelholman linnaan, käsitti 130 miestä. Noin 150 kivääriä, 1 kuularuisku, melkoinen joukko ampumavaroja jäi sotasaaliiksi Godbyn valtauksessa.”[ix]
Ryssien ja punikkien hyökkäys 19.2.1918
”Tiistaina, 19 p:nä, klo 10 ajoissa aamulla ilmotettiin Godbystä puhelimella, että vihollisjoukko, tällä kertaa Turusta tulleita punakaartilaisia, arviolta ainakin 150 miestä, oli kaikessa hiljaisuudessa päässyt lähestymään kylää ja odottamatta esittänyt etuvartiostollemme ultimatumin antautumisesta. Elleivät meikäläiset alistuisi, oli odotettavissa hirvittävä tykkipommitus ja kylän hävitys. Joukkuepäällikkö Vuorenkoski, jolla oli Godbyssä 28 miestä, sai puhelimessa lyhyet selvät ohjeet; samalla sai I komp. 2 muuta joukkuetta määräyksen rientää Haraldsbystä avuksi ja III komp. käskyn Grelsbystä käsin suorittaa saman kiertoliikkeen kuin sunnuntai-iltana s. o. katkaista punakaartin paluutie Maarianhaminaan. Schleutkerin oli määräaikaan pantava tykkinsä [4 kenttätykkiä – jpu] soimaan. 10 minuutin »antautumisajan» kuluttua punaiset ketjussa lähestyivät kylää ja samaan aikaan alkoi tosiaan heikäläinen Ämnäsin seuduilla oleva tykkipatteri tulen. Vuorenkoski puolestaan avasi hyvin tähdätyn konekivääritulen, joka heti tyrehdytti punaisten etenemisen, mikä pian muuttui hillittömäksi paoksi. Meikäläiset granaattiosumat repivät vihollisen rivit hajalle; tehokkaasti vaikutti asiaan myös III komppanian metsästä suuntaama sivutuli. Tunnissa oli hyökkäys torjuttu ja hieman myöhemmin pakotti Schleutker Ämnäsissä olevan punaisen patterin vaikenemaan. Vihollinen vetäytyi jälleen Gölbyhyn ja Jomalaan.
Punaisilla oli ollut johtajinaan venäläisiä sotilaita ja matruuseja ja monet suomalaisista kaatuneista olivat puetut sotilassinelliin. Niin mm. tunnettu agitaattori Borg Turusta, joka tässä taistelussa sai surmansa ja tavattu kaatuneiden joukossa.
Godbyn puhelinaseman hoitaja, urhea neiti Johansson, teki tämän taistelun aikana muistettavia palveluksia suojeluskunnan asialle. Jäämällä paikoilleen huolimatta kuulien tunkeutumisesta läpi puhelinaseman seinien hän sai mm. ajoissa Haraldsbyhyn tiedoitetuksi, että toinen vihollisjoukko, 300 venäläistä 3 kuularuiskun ja kahden tykin kanssa, oli parhaillaan kiertämässä Finströmin ja Markusbölen kautta meikäläisten selkään.
Tästä alkoi taistelun toinen vaihe.
Grelsbyn kartanoon oli jäänyt taistelun ajaksi ainoastaan pieni vartiosto, josta yllätyksen kautta 4 miestä joutui venäläisten vangiksi, loput peräytyivät. Kartano oli siis vihollisen käsissä, joka harjoitti siellä monenlaista ilkivaltaa. Godbyn-Grelsbyn tien itäpuolitse lähetti Fabritius silloin 22 miestä II komppaniasta Neoviuksen johdolla; länsipuolitse oli III komp. määrä palata entiseen majapaikkaansa ja yhteistoimin edellisen osaston kanssa vallata takaisin Grelsby. Liike onnistui. Kiivaan lyhyen laukaustenvaihdon, jossa ryssät menettivät useita miehiä kaatuneina, nämä peräytyivät etelää ja Strömsvikiä kohti. Neovius joukkoineen ahdisti peräytyjiä Markusböleen saakka majottuen yöksi kylään, kansakoululle. III komppania oli jäänyt entiseen kortteeriinsa Grelsbyhyn. Parilla hyvin tähdätyllä laukauksella, jotka osuivat aivan päärakennuksen viereen, Schleutker oli avustanut tämän tuloksen saavuttamista. Kello 6 illalla oli asema seuraava: II komp. ynnä yksi joukkue III:sta Markusbölessä, II komp. uudelleen Grelsbyssä, I komp. Godbyssä ja IV komp. reservissä ja vahdissa Haraldsbyssä. – –
Menestys oli myös vaatinut uhrinsa: III:n komp. miehistä oli koululainen Söderholm Turusta kaatunut, joitakin lievästi haavottunut ja 4 meikäläisistä joutunut vihollisen vangiksi. Vastustajalta oli jäänyt jälkeen 22 ruumista, mutta kertoivat paikkakuntalaiset näiden kuljettaneen vielä kymmenittäin kaatuneita ja haavottuneita mukanaan.”[x]
[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivut 136-151
[ii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivu 151
[iii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivu 152
[iv] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivu 157
[v] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivu 158
[vi] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivut 159-160
[vii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivu 163
[viii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivut 164-178
[ix] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivut 187-189
[x] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivut 191-194
