Tässä hieman sairastelleena taas viime aikoina rupesin pohtimaan mielessäni että kun olo paranee, minkälainen olisi minun unelmien kaupunkiviikonloppu. Havaitsen, että pienistä unelmista kirjoittelu hoputtaa koko kehoa paranemaan nopeammin, josko sitä taas ensi kevääseen mennessä olisi parempi vauhti päällä. Älkää sitten herran tähden matkimaan ruvetko, vaan etsikää ja jakakaa omia unelmianne.
Lauantai
Olen nukkunut edellisen yön riittävillä unilla ja vähillä heräämisillä. Herään rauhassa, kuuntelen radiouutiset ja luen Aamulehteä sängyssä kahvikupin kera. Syön jotain ihan pientä, laitan kengät jälkeen ja lähden ulos. Kello voi olla jotain 10 ja 12 välillä. Suuntaan ”johonkin suuntaan” ilman suunnitelmaa. Yle Areena poikkeuksellisesti toimii pätkimättä ja kuuntelen lenkillä historiaa, ajankohtaista aihetta ja muuta sivistävää puheohjelmaa. En katso kännykästä viestejä, kuuntelen vain. Välillä otan kuulokkeet pois ja kuuntelen ympäristöä. Pysähdyn ajoittain kaupalle tai kioskille hakemaan suklaapatukan, proteiinipirtelön tai vissypullon. Jatkan matkaa kunnes tuntuu että olen kävellyt tarpeeksi.
Kello on palattuani jotain 17-20 luokkaa. Menen saunaan, otan saunakaljan. Vietän loppuillan lähipiirin kanssa katsellen leffaa tai muuta vastaavaa. Syön aika vähän illasta. Optiona voi olla myös jokin pienen porukan yhteinen saunailta. Menen nukkumaan kun on väsy.
Sunnuntai
Aamu noudattaa lauantain mallia mutta riistoporvarina otan kahvin sijaan cappucinon tai latten. Katselen vähän viikon papereita kasaan, siivoilen hieman ja kirjoittelen ajatuksia. Lähden pienelle lenkille esim. naapurikylän lähikauppaan, ihan vain saadakseni askelmittarin tilaston pysymään voimissaan, sillä en ole vuosiin missannut tavoitetta. Palaan tunnin-parin päästä ja päädyn ruokapöytään. Saattaa olla että tulee myös haettua kotio jotain syötävää jos laiskottaa. Sitten uppoudun tunneiksi jonkun ajattelua vaativan pelin äärelle. Illasta tarkistelen vielä tulevan maanantain aikataulut ja paperit läpi välttääkseni aamupaniikin. Kaiken kaikkiaan koitan sunnuntaina tehdä aika vähän.
Totuus
Vaikka minulla olisi ns. vapaa viikonloppu, faktuaalisesti tämä unelma ei juuri koskaan toimi. Ihmisillä on suunnaton halu elää kellon mukaan. Pitää olla siellä kello tämä, pitää tehdä homma kello sitä. Nuoret tai vanhat, himo kelloataulun orjuuttamana eloon on liian vahva. Sitten on vielä se porukka jonka täytyy koko ajan elää viestintävälineiden perässä. Yksi asia on olla puhelimen perässä hätätapauksia varten, mutta eikö se muu voisi hetkeksi helpottaa? Ja jos ei itse tästä voi luopua, voisiko sen suoda edes muille? Tai ehkäpä pitäisi katsoa peiliin ja kysyä voisinko suoda töistä armoa itselleni edes yhden päivän viikossa? Eipä se tällä työmäärällä ole tapahtumassa, mutta unelmointi on sallittua.
Olen aina sanonut, että tee työnä sitä mitä osaat ja harrastuksena sitä mitä haluat. Haluan että työllä ja harrastuksella on kontrastia. Yhtä lailla haluan että arjella ja viikonlopulla on eroja. Ehkäpä tämä on sitä Juicen laulamaa kaksoiselämää? Mikäs siinä sitten, sopivia pillereitä odotellessa…