Harva itkee kun kuulee Venezuelan diktaattorimaisen johdon menettävän käyttöoikeuden Adoben graafisiin sovelluksiin. Tuskin suurta murhetta tulee siitäkään tiedosta, että sulku koskee myös oppositiota. Periaatetasolla tämä on kuitenkin yksi lisänaula arkkuun, jossa haudataan Yhdysvaltain johtoasemaa tietotekniikassa.
Nauloja kerääntyy
Eniten on täällä main keskustelu Huawein joutumisesta kauppasodan välineeksi. Muutakin on toki tapahtunut. Tällä hetkellä väännetään kovasti oikeudesta ilmaista poliittisia mielipiteitä verkkopeleissä, kun amerikkalaisten pelitalojen on valittava Kiinan sääntöjen noudattamisen ja sosiaalisen median rauhoittelun väliltä. Eurooppalaisten toimijoiden pilvipalveluja on myös ajettu alas ilman varoitusta – tosin useimmiten on kyse tahoista, joiden toimintaa ei paljon kannata puolustella. Niin arabimaissa kuin Venäjälläkin toimivien toisinajattelijoiden pääsyä viestimiin on myös rajoitettu Yhdysvalloista käsin. USA:n nykyjohdon ajama sota Internetissä ilmaistavaa seksuaalisuutta vastaan on johtanut myös seksuaalisen väkivallan uhrien avun vähenemiseen ja seksivalistuksen katoamiseen verkosta. Tässä on paljon pieniä asioita, yksittäin melko mitättömiä, mutta niistä alkaa kerääntymään uhkaavaa listaa. Vaikutukset alkavat kertaantumaan.
Toisaalta on kyse riskiarvioinneista. Yhä useampi globaali toimija alkaa epäilemättä pohtimaan johtokuntien pöydissä ”voisimmeko olla seuraavana” ja luomaan tältä pohjin riskianalyysejä. Jenkkitoimijat menettävät pisteitä vertailussa. Toisaalta on kyse maineesta: oli kyse sitten lenkkareista tai älypuhelimista, amerikkalaismerkit ottavat rajusti takkiin Kiinan lisäksi muillakin kaukoidän markkinoilla. Toisaalta kyse on maineesta: amerikkalaismerkkien käyttö osana liiketoimintaa voidaan joissain kohdin nähdä jo mainehaitaksi. Myös poliittinen epävakaus on ajoin puheena, Trump voisi teoriassa vaikkapa suuttua Alma Medialle tai Yleisradiolle maineensa mustamaalaamisesta ja sulkea näiden firmojen toiminnan täysin, niiden tekniikan ollessa nykyään täysin USA:n hallinnassa. Toki riski tälle pyöristyy nollaan, mutta Trumpin epävakaus aletaan laskemaan poliittiseksi riskiksi yhä useammin. Viimeisenä listaisin ympäristöarvot, sillä moni yhdysvaltalaisyritys pyörii paljolti hiilivoimalla ja muutoinkin surkealla ympäristövastuulla. Tämäkin voidaan nähdä maineriskinä. Tietenkään en väitä kiinalaisilla olevan tässä yhtään paremmin asioiden, mutta EU:sta löytyy positiivisempia optioita. Listaa voisi sinänsä jatkaa pienin esimerkein sieltä täältä, mutta idea selvinnee.
Edelleen, kyse on pienistä asioista, pienistä riskeistä, mutta kaiken kaikkiaan epävarmuus on livahtanut sekaan yhä useampaan paikkaan. Yhdysvallat ei ole vakaa ja luotettava kumppani samalla kun tietotekniikasta on kiinni yhä useampi asia. EU on pitänyt kiitettävästi esillä riskien kasvua. Toisin sanoen, juuri nyt kun riskejä pitäisi pienentää, ne kasvavat yhä suuremmiksi ja riskien jäljistä turhan moni johtaa valkoiseen taloon – mutta myös muihin hallintoelimiin. Trump saattaa vaihtua pois, mutta moni tietojärjestelmien riski lähtee ennemminkin senaatista liikkeelle. Unohdamme herkästi, että rosoisen tyylin takana Trumpin monet päätökset edustavat hyvin perinteistä republikaanista linjaa jonka voi odottaa jatkuvan pitkään. Konservatiivisuus ei ole Yhdysvalloista katoamassa, vaan kasvamassa.
EU:lla on tilaisuus, jota se ei käytä
Olisi ilahduttavaa, jos kauppasodista ja riidoista päästäisiin, mutta moisen odottaminen on epärealistista. Kiina toki tuo vaihtoehtoja markkinoille, mutta eipä sieltäkään löydy rajatonta onnea ja autuutta. EU:lla olisi mahtava paikka luoda puitteet avoimelle, rehdille pohjalle tietotekniikan kehittymiseen täällä, mutta on päivä päivältä selvempää että EU:lla ei ole aikomustakaan näin tehdä. Liekö syynä väkivahva amerikkalaislobbaus, osaamisen puute vai mikä, mutta tätä menoa uusia Amazoneja ja Facebookeja ei tänne voi syntyä. Jos jenkit muuraavat itsensä umpeen protektionismillaan ja amerikkalainen nettimonopoli kuihtuu, voimme huomata pian löytävämme uusia haasteita yhtä suuresta kiinalaisriippuvuudesta. Kilpailun puute on aina haitaksi
Suomi yksin ei tässä pelissä voi paljoa, mutta EU:lla on yhä kortit kädessään. Ensi töikseen tuore parlamentti voisi lakata säätämästä Washingtonista tilattuja lakeja kuten se tekijänoikeusdirektiivissä teki. Toisekseen se voisi lakata rahan lappaamisen tuottamattomaan, vanhaan teknologiaan. EU ei voi rakentaa uutta teknologiakenttää, mutta se voi luoda puitteet sen muodostumiselle. Tässä on kyse isoista rahoista, työpaikoista ja tietoyhteiskunnan globaalista tulevaisuudesta. Onko meillä todella varaa jäädä sivustakatsojaksi?
