Venäjä ei hyökkää Ukrainan alueella oleviin USA:n kohteisiin?

On esiintynyt väitteitä, että jos USA omistaisi vaikkapa Ukrainan ydinvoimaloita, niin Venäjä ei sitten iskisi USA:n omistamiin ydinvoimaloihin.

Minun mielestäni asiassa on ns. ”vinha perä”. Ryssä voisi hyvinkin olla iskemättä Ukrainan alueella oleviin USA:n kohteisiin. Ei halua joutua sotaan Maapallon voimakkainta sotilasmahtia USAa vastaan.

Ukraina voisi mielestäni aivan hyvin myydä USA:lle vaikkapa Euroopan suurimman ydinvoimalan Zaporizhjassa. Se ydinvoimala sijaitsee valitettavasti parhaillaan ryssien miehittämällä Ukrainan alueella – mutta entä sitten.

Sitten USA voisi sanoa Venäjälle, että antaa heittää meidän ydinvoimalamme alueelta ja antaa aikaa esimerkiksi kaksi viikkoa.

Ukrainan urhea täysimittainen puolustussota imperialistista roistovaltiota Venäjää vastaan on kestänyt lähes tasan 3 vuotta

Sodassa ollaan käytännössä ”pattitilanteessa” – kumpikaan osapuoli ei kykene tekemään läpimurtoa ja etenemään syvälle toisen hallussa olevalle alueelle (operatiivisessa mielessä, puhumattakaan strategisen tason läpimurrosta). Käydään uuvuttavaa kulutussotaa. Molemmilta osapuolilta kuluu sotilaita, ammuksia, kalustoa – eikä saavuteta ”voittoa”.

Miksi

Siksi, että sosialistit Biden ja Scholz eivät ole halunneet, että Venäjä häviäisi aloittamansa brutaalin hyökkäyssodan.

On toki hyvä, että Ukrainaa on autettu edes vähän, mutta kun strategisena päämääränä ei ole ollut Ukrainan voitto, niin tässä ollaan.

Ensin pitää päättää päämäärä (voittaa sota), sitten täytyy luoda strategia sen päämäärän saavuttamiseksi, seuraavaksi tarvitaan pätevät operatiiviset suunnielmat ja resurssit päämäärän saavuttamiseksi.

Minun mielestäni kova fakta on, että sosialistit Biden ja Scholz eivät ole halunneet Ukrainan voittavan tätä sotaa, joten Ukrainalle on annettu apua mahdollisimman vähän ja mahdollisimman myöhään.

Trump?

Trump sählää emotionaalisesti sitä sun tätä. En osaa ennustaa mihin se johtaa. Näyttää kuitenkin siltä, että Trumpin ansiosta EU ja muukin Eurooppa ryhdistäytyy ja alkaa panostamaan enemmän sekä omaan puolustuskykyyn, että Ukrainan auttamiseen.

Ukraina-Venäjä-sodasta – Kurskin operaatio

Kyseisestä operaatiosta liikkuu mitä kummallisempia huhuja ja kirjoituksia.

Heitetäänpä lisää löylyä – miltä se minusta näyttää:

1. Ukraina ei ole suoraan kertonut hyökänneensä Venäjän alueelle Kurskin oblastiin, mutta siltä se näyttää.

2. Mitä ilmeisimmin hyvään tiedustelutietoon perustuen operaatio on suunniteltu hyvin ja onnistuttu toteuttamaan yllätyshyökkäyksenä.

3. Hyökääviä ”Ukrainan” joukkoja on ollut ilmeisesti noin pataljoonan verran, korkeintaan vahvennetun pataljoonan verran – ei missään nimessä edes prikaatia, puhumattakaan useammista prikaateista.

4. Hyökkäävä joukko on koostunut useista aselajeista, jotka perusyksiköt ovat sinänsä palasia useista eri Ukrainan prikaateista. Aselajien yhteistoiminta on näyttänyt toimivan hyvin.

5. Joukko ei ole lähtenyt tunkeutumaan yhtenä kiilana kauas Venäjän alueelle, vaan on edennyt useana toinen toistaan tukevana kiilana melkoisen laajalla rintamalla, joten joukko-osaston motittaminen ei ole helppoa. Huoltokin toimii kun ei ole edetty kovin syvälle vihollisen alueelle.

6. Jo nyt kolmantena (tai neljäntenä miten sen nyt ottaa) päivänä operaatio näyttää useilla mittareilla tarkasteltuna menestykselliseltä.

——

Entäpä jatko?

Vaillinaisin, mutta oletettavasti melko hyvin tiedoin ajattelen:

a) Ei kannata jäädä pitkäksi aikaa melkoisen tasaiseen ja avoimeen maastoon odottamaan ryssien vastahyökkäyksiä.

b) On joko jatkettava vauhdilla korkeampaan ja metsäisempään maastoon ja kaivauduttava (linnoittaminen) kunnolla tai vetäydyttävä nopeasti takaisin Ukrainan alueelle. Vetäytyminen on tietysti suojattava erittäin hyvin, ettei käy köpelösti. Suojaamiseen tarvittaisiin luonnollisesti tuoretta ja levännyttä voimaa – mutta myös syvemmälle jatkamiseen tarvittaisiin.

c) Missään  tapauksessa ei saa jäädä Venäjän alueelle niin kauan, että tulee syyskelirikko. Silloin ei mikään liiku muualla kuin tulelle alttiilla kestopäällystetyllä tiellä. Se Venäjän kelirikko on ihan omalaatuisensa – sen on joutunut kokemaan esimerkiksi Saksan ”panssariaseen isä” kenraalieversti Heinz Guderian vuoden 1941 syksyllä sillä samalla suunnalla. Kaikki uppoaa liejuun, huolto ei toimi.

 

Apuharvennusta alamaailmassa – tai ylämaailmassa, ihan miten vaan

29.2.2024 Verkkouutisten mukaan Ukraina on ampunut 13 venäläiskonetta alas 12 päivässä. Su-34:a, Su-35:a ja  erittäin kalliin tutkakoneen A-50U, jota voi verrata länsimaisiin AWACS-koneisiin.

Tänään 2.3.2024 Ukraina on ilmeisesti ampunut alas taas kolme ryssän konetta (2 kpl Su-34 ja yhden Su-35). Lähde: Postimees-lehti.

Alasampumisvauhti on ihan kohtalaisen hyvä – toivottavasti jatkuu samana edelleen. Ryssät taitavat luulla, että Ukrainalta loppuu ilmatorjuntaohjuksetkin, eikä pelkästään tykistön ammuksista ole huutava puute.

Se, että Ukrainaa ei edelleenkään varusteta länsimaiden toimesta kunnolla on ihan täysin perseestä

Ukraina anoi Saksalta 500 km kantomatkan omaavia risteilyohjuksia Taurus jo toukokuun lopussa. Tänään 3.8.2023 Saksan puolustusministeri Boris Pistorius kieltäytyi toimittamasta Tauruksia Ukrainalle. Kannattaa huomioida puolustusministerin etunimi Boris.

USA:lla olisi toimittaa Ukrainan välttämättä tarvitsemaa aseistusta vaikka heti suuria määriä, sillä USAn puolustusmäärärahoja ei ole leikattu ihan niin typerästi kuin monien muiden länsimaiden puolustusmäärärahoja. Olisi ollut toimittaa jo vaikka vuosi sitten, olisi toimittaa vaikka tänään, vaan ei toimiteta kun USAn presidentti Joe Biden kieltää toimittamasta:

– noin 300 km kantaman omaavia tarkkoja ATACMS ohjuksia raskaisiin raketinheittimiin HIMARS (ja M270 MLRS);

– F-16 monitoimihävittäjia asejärjestelmineen;

– Abrams taistelupanssarivaunuja.

Ukrainan Suuri Vastahyökkäys – ollakko, vaiko eikö olla

On mielenkiintoista seurata miten varsinkin sotilasasioista kiinnostuneet henkilöt (esimerkiksi korkea-arvoiset evp. upseerit) ”ympäri Maapalloa” kommentoivat Ukrainan sodan nykytilannetta.

Odotetaan kuin kuuta nousevaa, että milloin ja missä se SUURI vastahyökkäys oikein alkaa.

Jotkut tyytyvät  ihan asiallisesti toteamaan, että se vastahyökkäys ei ole vielä alkanut, vaan Ukrainan joukot vasta etsivät pitkästä rintamasta heikkoa kohtaa, johon kannattaisi iskeä.

Joku on huolissaan siitä, että Ukraina ei osaa keskittää ratkaisevaan kohtaan riittävän suurta ylivoimaa.

Joku heristää sormea, että ei niin saa sotia, kun Ukrainan joukoille tulee jossakin pienessä tiedusteluhyökkäyksessä vähän tappioita – tietysti niissä tulee tappioita, mutta myös saadaan hyödyllistä tietoa.

Minulle tämä on mielenkiintoista aikaa.

——

Se on kuitenkin ihan perseestä, että Joe Biden ei ole vieläkään antanut Ukrainalle, Ukrainan välttämättä tarvitsemaa materiaalia:

– ATACMS-ohjuksia raketinheittimiin HIMARS;

– F-16 hävittäjiä laajalla asevalikoimalla;

– Abrams-taistelupanssarivaunuja;

– jne., jne.

Joe Biden harrastaa neliraajajarrutusta – ja se tietää aivan turhia tappioita Ukrainalle ja ukrainalaisille.

Vapaan Venäjän Legioona & Co

Venäjän Belgorodin alueella tapahtuu jotakin kummallista, mutta en tiedä mitä. Hajatietoja:

  1. Ukrainan asevoimiin on liittynyt venäläisiä taistelemaan Ukrainan puolesta Venäjää vastaan – tai niin ainakin kerrotaan;
  2. Yksi niistä venäläisjoukkioista Ukrainassa käyttää itsestään nimitystä Vapaan Venäjän Legioona;
  3. Toinen niistä venäläisjoukkioista Ukrainassa käyttää itsestään nimitystä Venäjän Vapaaehtoisten Armeijakunta (viroksi Vene Vabatahtlike Korpus);
  4. Nämä kaksi venäläisjoukkiota ovat väittäneet ensin auttavansa Ukrainaa voittamaan sodan Venäjää vastaan ja sen jälkeen vapauttavansa Venäjän nykyhallinnosta;
  5. Mitä ilmeisimmin nämä kaksi venäläisjoukkiota Ukrainassa ovat hyökänneet Ukrainan puolelta rajaa rajan ylitse Belgorodin alueelle ja näyttää siltä, että olisivat vallanneet sieltä joitakin kyliä;
  6. Venäjä väittää Ukrainan hyökänneen Venäjän alueelle ja Ukraina kiistää joukkojensa hyökänneen Venäjän alueelle.
  7. Aivan lähellä tätä käynnissä olevien taistelujen aluetta Belgorodin alueella sijaitsee Venäjän ydinasevarasto Belgorod-22. Myös Objekt 1150 -nimellä tunnettu kuuden bunkkerin tukikohta. Ei tiedetä onko siellä ydinaseita, mutta voi hyvinkin olla.
  8. Venäjä on joutunut keskittämään joukkojaan sinne Belgorodin alueelle myös Ukrainan alueelta, eli siellä Venäjän joukot ovat heikentyneet – se on hyvä asia Ukrainan kannalta.
  9. Venäjä käy aloittamaansa brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainan alueella, joten ei olisi mitenkään väärin, jos Ukrainan joukot hyökkäisivät vastavuoroisesti Venäjän alueelle.

Saapas nähdä mitä tästä tulee.

Minun mielestäni venäläisiin ei voi luottaa olivatpa sitten olevinaan minkä värisiä hyvänsä.

https://jput.fi/Venalainen_valehtelu.htm

https://jput.fi/Murhanhimoiset_venalaiset.htm