Armahdus Venäjän tapaan

”Työskentelen Novaja gazetassa. Julkaisin kuvia venäläisen sotilaan maaliskuussa 2000 Tshetsheniassa kuvaamasta videosta, joka jotenkin päätyi minulle.

Videolla näytetään antautuneita sissejä. Hyökkäys Komsomolskojen kylään  helmi-maaliskuussa 2000 oli Groznyin piirityksen (talvella 1999-2000) jälkeen toisen Tshetshenian sodan suurin operaatio. Groznyista vetäytyvä komentaja Ruslan Gelajev johti samaan aikaan yli 1 500 miestä kotikyläänsä Komsomolskojeen.

Kauhistuttava piiritys, joka toteutettiin käyttämällä kaikentyyppistä sotilaallista teknologiaa, johti miltei kaikkien kyläläisten menehtymiseen. Kun Komsomolskoje oli lähes täysin tuhottu, Gelajev ja osa hänen sisseistään onnistui pakenemaan kuin ihmeen kautta piirittäjien moninkertaisten vartioketjujen läpi. Saartorenkaan sisään jääneille luvattiin armahdus, mikäli he antautuisivat. Federaation hallitus armahti 72 miestä, kuten ylijohto maaliskuussa 2000 virallisesti lupasi.

Heidät ”armahdettiin” mutta pidätettiin. Sen jälkeen vain kolmen miehen perhe tietää sukulaisensa olinpaikan: muut eivät palanneet. Videolla näkyy, kuinka ”armahdetut” miehet siirretään kahdesta vankienkuljetusautosta tavaravaunuun Tsherlenajan rautatieasemalla Tshetsheniassa. Siirron kuvasivat Venäjän oikeusministeriön erikoisosaston upseerit.

Video muistuttaa keskitysleirielokuvaa. Vartijat käyttäytyvät aivan samoin, rynnäkkökiväärit valmiina, rivissä rinteessä, jonka juurella odottaa radalla seisova junanvaunu. Sotilaat pitävät aseensa suunnattuina ihmisiin, joita paiskataan ulos pakettiautoista. Sissien joukossa on kaksi naista. He ovat täysissä pukeissa ja, päinvastoin kuin miehet, heitä ei ole hakattu. Heidät siirretään välittömästi sivuun.

Loput, miehiä ja poikia (yksi on selvästi 15 tai 16), paiskataan pakettiautoista tai he hyppäävät maahan itse. He ovat kaikki huonossa kunnossa, jotkut kantavat ystäviään. Kaikki ovat haavoittuneita. Toisilta puuttuu jalat, toisilta kädet, jonkun korva roikkuu puoliksi irti. Kuvan ulkopuolelta kuuluu sotilaiden puhetta: »Katso, ne eivät hakanneet korvaa irti kunnolla.» Monet ovat täysin alasti, paljain jaloin ja yltä päältä veressä. Heidän vaatteensa ja kenkänsä heitetään autoista erikseen. Sissit ovat lopen uupuneita. Jotkut eivät ymmärrä, mitä heiltä odotetaan ja törmäilevät hämmentyneinä ympäriinsä. Toiset ovat menettäneet järkensä.

Videolla sotilaat hakkaavat sissejä rutiininomaisesti, automaattisesti, ikään kuin tekisivät sitä vain tavan vuoksi. Missään ei näy lääkäreitä. Jotkut vahvemmista sisseistä määrätään kiskomaan pakettiautoista kuljetuksen aikana kuolleiden ruumiit ja raahaamaan ne sivuun. Videon lopussa radan vieressä näkyy armahdettujen vankien ruumiista koostuva vuori.

Federaation sotilaat eivät koske sisseihin paljain käsin, ainoastaan saappaillaan ja kivääriensä piipuilla. Sissit selvästi inhottavat heitä. He kääntävät saappaankärjellä kuolleiden kasvot näkyviin voidakseen tuijottaa niitä. Se vaikuttaa pelkältä uteliaisuudelta. Kukaan ei tee muistiinpanoja, kirjaa mitään tai tee merkintöjä kuolleista. Mitään asiakirjoja ei laadita. Lopussa federaation sotilaat keskustelevat nauraen: »Niitä piti olla 72, mutta saatiinkin 74. No, antaa olla, muutama varalle.»

Mitä tapahtui, kun kuvat omasta Abu Ghraibistamme julkaistiin? Kukaan ei eväänsä liikauttanut, ei yleisö eikä media, syyttäjänvirastosta puhumattakaan. Monet ulkomaiset toimittajat videota ja Puolassa kuvat otsikoitiin venäläisenä Abu Ghraibina. Venäjällä oltiin hiljaa.”[i]

—–

[i] Anna Politkovskaja – Venäläinen päiväkirja; 2007; sivut 131-132