Miten se oikeastaan menikään kronologisesti tarkasteltuna:
1. Venäjän diktaattori Josef Stalin piti merkittävän linjapuheen 19.8.1939. Siinä puheessa Stalin ilmaisi, että Venäjän johto haluaa Toisen Maailmansodan syttyvän ja että siitä sodasta pitää myös tulla pitkä ja kuluttava. Aikaansaadakseen pitkän sodan länsivaltojen kesken Venäjän piti solmia liittosopimus Saksan kanssa.
2. Puolan armeijan ylipäällikkö, marsalkka Edward Rydz-Smigly, antoi 20.8.1939 lausunnon, jota voidaan pitää toteutuvana ennustuksena: »Saksalaisten ollessa kysymyksessä me olemme vaarassa menettää vapautemme. Venäläisten kanssa sielumme».[i]
3. Niinpä Venäjä ja Saksa allekirjoittivat ns. Molotov-Ribbentrop-sopimuksen 23.8.1939. Tämä sopimus oli julkisuuteen päin naamioitu tavalliseksi hyökkäämättömyyssopimukseksi, mutta todellisuudessa se oli liittosopimus, jossa Venäjä ja Saksa jakoivat naapureitaan keskenään sulle-mulle-periaatteella.
Tämän sopimuksen erittäin salaisessa lisäpöytäkirjassa (Venäjä kiisti lisäpöytäkirjan olemassaolon puoli vuosisataa) Viro, Latvia, Suomi, Bessarabia ja noin puolet Puolasta annettiin Venäjälle ja noin puolet Puolasta sekä Liettua Saksalle.
Venäjä ja Saksa sopivat myös, että ne molemmat hyökkäävät Puolan kimppuun jakaen ryöstösaaliin keskenään ennalta määrätyn rajalinjan mukaan.
Hieman myöhemmin Venäjä ja Saksa sopivat keskenään pienestä muutoksesta, jossa Liettua joutui Venäjälle ja Puolassa tehtiin pieniä välirajamuutoksia aiempaan sopimukseen nähden. Mielenkiintoista on myös, että Saksa olisi halunnut Puolan jaon ”jakojäännöksenä” jäävän jäljelle 15 miljoonan asukkaan itsenäinen Puola, mutta Venäjä halusi Puolan häviävän kokonaan maailmankartalta.
Lainaus: ” »Saksan ja Neuvostoliiton sopimus rajojen määräämisestä ja ystävyydestä» allekirjoitettiin 28. päivänä Ribbentropin vierailtua uudelleen Moskovassa. Sopimus, joka jakoi Puolan kahtia, laadittiin Stalinin vaatimuksesta hänen kieltäydyttyään suostumasta saksalaisten ehdotukseen uuden 15 miljoonaa asukasta käsittävän Puolan valtion perustamisesta. Tässä jakosopimuksessa Saksa suostui siihen, että Liettua sisällytettiin Neuvostoliiton vaikutuspiiriin; Saksa sai vastalahjaksi Varsovan seudun sekä koko Ljublinin maakunnan. Puolan keskiosissa uusi demarkaatiolinja yhdisti Veikselin ja Bug-joen; Galitsiassa se jäi edelleen San-joelle, sillä Stalin kieltäytyi luopumasta Drohobyczin ja Boryslawin öljylähteistä. Toisessa asiakirjassa julistettiin, että Neuvostoliitto ei tulisi asettamaan mitään esteitä niille Eestin, Latvian ja Liettuan kansalaisille, jotka haluaisivat poistua Neuvostoliiton vaikutuspiiristä ja ottaa henkilökohtaisen omaisuutensa mukaansa.” [ii]
Vedetäänpä hieman henkeä ja kerrataan. Venäjä halusi saada Suomen, Viron, Latvian, Liettuan, puolet Puolasta ja Bessarabian, sekä pitkän sodan länsivaltojen kesken. Saksa halusi varmistaa, ettei Venäjä hyökkää Saksan kimppuun ja saada jälleen haltuunsa sille muutenkin kuuluvat saksankieliset alueet, jotka oli epäoikeudenmukaisesti viety Saksalta Versaillesin rauhassa.
4. Saksa hyökkäsi Puolaan 1.9.1939 – mutta Venäjä petti liittolaisensa Saksan, ja viivytti omaa hyökkäystään Puolan kimppuun, että Englanti ja Ranska julistaisivat sodan vain Saksalle – Saksa saataisiin syylliseksi ja Venäjän haluama länsivaltojen keskinäinen sota aikaiseksi. Saksa luonnollisesti kyseli liittolaiseltaan Venäjältä moneen otteeseen, että miksi Venäjä ei hyökännytkään sopimuksen mukaisesti Puolen kimppuun, mutta Venäjä valehteli viivästyksen syyksi teknisiä seikkoja.
5. Englanti ja Ranska julistivat Saksalle sodan, aivan kuten Venäjä oli halunnut, 3.9.1939. Kuitenkaan tämä sodanjulistus ei johtanut mihinkään konkreettisiin sotatoimiin, vaan oli lähinnä sanahelinää. Onkin mielenkiintoista, että jotkut väittävät Toisen Maailmansodan syttyneen 1.9.1939, mutta edes Englannin ja Ranskan sodanjulistus Saksalle EI johtanut merkittäviin taisteluihin. Kummallista sodankäyntiä, eikö totta. Kannattaakin muistaa, että Saksa EI suinkaan halunnut sotaa länsimaita vastaan ja Hitler oli suunnattoman yllättynyt sekä pettynyt siitä, että Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle. Saksahan olisi halunnut olla liitossa Englannin kanssa, eikä suinkaan sotia Englantia vastaan.
6. Kun Puolan sotajoukot kävivät epätoivoista puolustustaisteluaan Saksaa vastaan kaikin voimin, niin Venäjä sitten ”löi Puolaa kirveellä selkään” 17.9.1939. Siten Puolan kohtalo oli sinetöity.
Lainaus: ”Puna-armeijan mukaantulo teki lopun Puolan päämajan viimeisistäkin heikoista toiveista pitkittää vastarintaa viimeiseen saakka Itä-Galitsiassa Romanian vastaisella rajalla.” [iii]
Kun jotkut yrittävät väittää, ettei Venäjä a) hyökännyt Puolaan b) ainakaan hyökännyt Puolaan Saksan kanssa sovitusti, niin lainaan: ”Saksan kanssa elokuussa 1939 tekemänsä salaisen sopimuksen mukaisesti puna-armeija hyökkää Puolaan.” [iv]
7. Venäjä vaati Baltian maista, kuten Virosta, ensin sotilastukikohtia, että voisi heikentää niiden puolustuskykyä ennen varsinaista miehitystä. Venäjä osasi harjoittaa loistavasti ”hajota ja hallitse politiikkaa” esittäen uhkavaatimukset eri aikaan kaikille Baltian maille ja Suomelle, etteivät ne tukeneet toisiaan imperialistista roistovaltiota Venäjää vastaan. Kun Viro kysyi apua Venäjän hyökkäystä vastaan Saksalta, niin tämä luonnollisesti vastasi liittolaisensa Venäjän mieliksi, että suostukaa uhkavaatimukseen ”mitä nopeammin sitä parempi”. Kun Viro ei ollut ennättänyt suorittaa liikekannallepanoa ennen kuin Venäjä keskitti valtavat joukot sen rajoille ja Stalin vielä antoi ”bolsevikin kunniasanan”, ettei Viron suvereniteettia loukata tukikohdilla, niin Viro alistui lupaamaan 25 000 puna-armeijalaista alueellaan sijaitseviin tukikohtiin 28.9.1939. Tämä oli jo de facto Viron miehitys, vaikka de jure miehitys tapahtuikin vasta kesällä 1940.
8. Venäjän ja Saksan liittoutuneina Puolaa vastaan käymä sota päättyi Puolan kukistumiseen 2.10.1939.[v] Tosin Venäjä ja Saksa pitivät yhteisen voitonparaatin, jonka yhteydessä vaihtoivat lippuja, ja voitonjuhlan Puolan kukistumisen kunniaksi jo ennen näitä sodan viimeisiä laukauksia.[vi] Tätä Venäjän ja Saksan syvää liittolaisuutta ja ystävyyttä kuvaa hyvin myös Molotovin puhe kansallissosialismin puolesta – lainaus: ”Itse Molotov oli suunnannut voimakkaan propagandaiskun länsivaltoja vastaan lokakuun 31. päivänä 1939 pitämässään puheessa jossa hän oli sanonut: »On rikollista osallistua sotaan, joka on naamioitu demokratian säilymisen puolesta käytäväksi sodaksi, mutta joka ei ole mitään muuta kuin kansallissosialismin tuhoamiseen tähtäävä sota.»” [vii] Puhe oli suunnattu Belgian ja Ranskan kommunisteille ja tarkoituksena oli heikentää Ranskan sodankäyntikykyä Saksaa vastaan.
9. Vaikka nykyisen käsityksen mukaisesti käynnissä oli maailmansota, niin Puolan kukistuttua sotatoimia ei ollut käynnissä oikeastaan missään ennen kuin Venäjä hyökkäsi rikollisesti Suomen kimppuun 30.11.1939 aloittaen Talvisodan.
10. Tätä Talvisotaa Suomi taisteli imperialistista hyökkääjää Venäjää vastaan 105 kunnian päivää. Talvisota päättyi Suomen torjuntavoittoon – Venäjä ei kyennyt valloittamaan Suomea kuten oli aikonut – 13.3.1940. Vielä sen jälkeenkään ei ollut käynnissä mitään merkittäviä sotatoimia missään – onpa kummallinen ”maailmansota”.
11. Jo Talvisodan aikana Englanti ja Ranska halusivat avata Skandinaviaan rintaman Saksaa vastaan – yhtenä syynä oli, että Saksa sai Ruotsista strategisia raaka-aineita. Englanti ja Ranska halusivat katkaista nämä Saksalle elintärkeät raaka-ainetoimitukset.[viii] Talvisodan jälkeenkin ne suunnittelivat hyökkäystä Norjaan. Estääkseen Englantia ja Ranskaa katkaisemasta raaka-ainetoimituksia Ruotsista Saksa hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan 9.4.1940.[ix] Lainaus: ”Kun Saksan suurlähettiläs Schulenburg kertoi Molotoville, mihin toimiin Saksa aikoi ryhtyä Tanskaa ja Norjaa vastaan, tämä myönsi auliisti, että Saksalla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Suurlähettilään kertoman mukaan Molotov sanoi »kirjaimellisesti»: »Me toivomme Saksalle täydellistä menestystä näissä puolustustoimenpiteissä.»” [x]
12. Tanska kukistui käytännöllisesti katsoen vastarinnatta, mutta Norja pisti jonkin verran hanttiin. Siellä missä norjalaiset nousivat vastarintaan Saksa kärsi merkittäviä tappioita – kuten esimerkiksi Norjan rannikkotykistö upotti saksalaisen risteilijä Blücherin Oslon vuonoon.
13. Nyt sitten viimeinkin päästään suurisuuntaiseen sotatoimeen – onko se sitten jo maailmansotaa jää lukijan pääteltäväksi – nimittäin Saksa hyökkäsi länteen, eikä jäänyt odottamaan, että Englanti ja Ranska hyökkäävät sen kimppuun. Saksalainen kenraali (myöhemmin marsalkka) Erich von Manstein suunnitteli hyvän hyökkäysstrategian, joka monien vaikeuksien kautta sai hyväksynnän (tosin hieman vesitettynä). Tämä loistava salamasota käynnistyi 10.5.1940. Saksa hyökkäsi Hollannin, Belgian ja Luxemburgin kautta Ranskaan – kiertäen siten Ranskan lujan linnoituksen Maginot-linjan. Tämähän olisi vielä ollut ikivanhaa Schlieffenin suunnitelmaa, mutta Mansteinin loistava idea oli, että päähyökkäys tapahtuikin Ardennien kautta (jota Englanti ja Ranska pitivät hyökkäyskelvottomana alueena).
14. Norjan kuningas Haakon käski norjalaisia lopettamaan vastarinnan 9.6.1940.[xi]
15. Italia julisti sodan Ranskalle 10.6.1940 voidakseen päästä saaliinjaolle Ranskan luhistuessa.[xii]
16. USA:ssa hyväksyttiin 1,3 miljardin dollarin laivastomääräraha ja lisättiin asetoimituksia Englannille 13.6.1940.
17. Venäjä miehitti törkeästi Baltian maat vastoin Stalinin antamaa ”bolsevikin kunniasanaa”. Hyökkäys alkoi Liettuasta 15.6.1940 kello 15.[xiii] Venäjän joukot ylittivät ilman lupaa Viron rajan 17.6.1940 kello 5. Venäjä järjesti Baltian maissa absurditeatteriesitykset, joiden mukaan nämä maat olisivat muka liittyneet vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon. Kyseessä oli kuitenkin puhtaasti Venäjän imperialismi. Venäjä tarvitsi Baltian maiden alueet voidakseen valmistautua hyökkäämään maailmanhistorian suurimmin joukoin länteen heinäkuussa 1941. Baltiasta oli tarkoitus hyökätä Saksan Itä-Preussiin.
18. Venäjä miehitti Romanian Bessarabian ja pohjoisen Bukovinan 26.6.1940 – romanialaiset sotilaat taistelivat puna-armeijan maahantunkeutumista vastaan mutta Romanian hallitus antoi periksi.[xiv]
19. USA alkoi rajoittamaan öljyn ja metallituotteiden vientiä 25.7.1940. Tämä koskee lähinnä Japaniin, joka on hyvin riippuvainen näiden tarvikkeiden tuonnista.[xv]
20. Saksa julisti Brittein saaret merisaartoon 17.8.1940. Kaikkia Britannian vesillä olevia laivoja vastaan uhataan hyökätä.
21. USA ja Britannia ratifioivat sopimuksen, jonka mukaisesti 50 hävittäjäalusta (sotalaiva) annetaan Britannialle, 2.9.1940.
22. Saksan, Italian ja Japanin puolustusliitto solmittiin 27.9.1940. Sopimuksen tarkoituksena oli estää USAa lähtemästä mukaan sotaan.[xvi]
23. Italian sotaneuvosto teki 15.10.1940 päätöksen hyökkäyksestä Kreikkaan.[xvii] Tämä päätös salattiin Saksalta.[xviii] Saatuaan viimein tietää Italian hyökkäysaikeesta Hitler yritti estää sen. Lainaus: ”Toivoen pystyvänsä vielä estämään tämän vaarallisen uhkayrityksen Hitler jatkoi matkaansa suoraan Italiaan sen sijaan että olisi palannut Berliiniin. Lokakuun 28. päivänä kello 10.00 häntä vastassa oli Firenzen asemalla säteilevästi hymyilevä Mussolini, joka ilmoitti: »Führer! Me marssimme! Tänä aamuna meidän italialaiset joukkomme ylittivät voitokkaasti Albanian ja Kreikan rajan!»” [xix]
24. Kun Italia meni ottamaan turpiinsa Kreikalta, niin Saksa valmistautui auttamaan liittolaistaan Italiaa. Bulgaria antoi Saksan joukoille kauttakulkuoikeuden alueidensa kautta Kreikan rajalle 14.2.1941.[xx] Huomioitakoon, että Englanti oli miehittänyt Kreetan ja lähettänyt joukkojaan Kreikkaan. Lainaus: ”Hitler ilmaisi ajatuksensa selvin sanoin Cianolle Berghöfissa. Hän oli lähettänyt saksalaisia joukkoja Romaniaan ainoastaan suojellakseen Ploestin öljylähteitä Neuvostoliiton vehkeilyiltä, mutta nyt öljykentät olisivat kuitenkin englantilaisten pommikoneiden ulottuvilla, mikäli englantilaiset perustaisivat lentotukikohtia Kreikkaan. Siksi Hitler aikoi hyökätä Kreikkaan Bulgarian kautta.” [xxi]
25. Kun Italia liittyi typerästi sotaan, niin britit olivat hyökänneet italialaisten joukkojen kimppuun Italian siirtomaassa Libyassa ja muuallakin Afrikassa. Italia otti turpiinsa sielläkin, joten Saksa joutui lähettämään joukkojaan Afrikkaankin estääkseen öljykenttien joutumisen brittien käsiin. Italiasta oli siten Saksalle suunnatonta harmia kaiken aikaa – Saksa joutui hajottamaan muutenkin vähäiset joukkonsa laajalle alueelle. Ensimmäiset kenraali Erwin Rommelin Afrika Korpsin joukot nousivat maihin Tripolissa 14.2.1941.[xxii]
26. Bulgaria liittyi akselivaltoihin (Saksan liittolaiseksi) 1.3.1941.[xxiii]
27. Jugoslavia allekirjoitti kolmen vallan sopimuksen (liittyi akselivaltioihin) 25.3.1941.[xxiv]
28. Ilmavoimien upseerien kapina syöksi vallasta Jugoslavian akselivaltoja kannattavan hallituksen 27.3.1941. Saksa pelästyi tapahtumien kulkua. Hitler päätti 30.3.1941hyökätä Jugoslaviaan samalla kun Kreikkaan.[xxv]
29. USA takavarikoi 65 akselivaltojen laivaa 30.3.1941.[xxvi] Ei ihme, että Hitlerin mielestä USA oli jo pitkään käynyt sotaa Saksaa vastaan jo ennen kuin sota varsinaisesti julistettiin.
30. Britannian lähettämiä joukkoja saapui Kreikkaan 2.4.1941 mennessä 58 000 miestä.[xxvii] Nämä brittijoukot alkoivat saapumaan Kreikkaan 7.3.1941 alkaen.[xxviii]
31. Saksa hyökkäsi Jugoslaviaan ja Kreikkaan 6.4.1941.[xxix]
32. Kroatia julistautui itsenäiseksi Jugoslaviasta 10.4.1941.[xxx]
33. Venäjä ja Japani allekirjoittivat 13.4.1941 viisivuotisen hyökkäämättömyyssopimuksen.[xxxi] Tämän sopimuksen turvin Venäjä saattoi siirtää Kauko-Idästä joukkojaan Saksan ja Romanian rajoille valmistautuessaan hyökkäämään maailmanhistorian suurimmin joukoin länteen heinäkuussa 1941. Venäjän hyökkäyssuunnitelmasta artikkeli täällä. Kuten muistamme, niin Venäjä rikkoi tämänkin sopimuksen hyökäten Japanin kimppuun aikana kun tämä oli juuri antautumassa USA:lle (Keisari Hirohito hyväksyi antautumisen 10.8.1945).[xxxii]
34. Jugoslavia teki aselevon Saksan kanssa 17.4.1941. Jugoslavia on nyt miehitetty juuri itsenäistynyttä Kroatiaa lukuun ottamatta.[xxxiii] Kun Saksa sai karkotettua britit Kreikasta, niin: ”Montenegro sai jälleen itsenäisyytensä.”[xxxiv]
35. Saksa karkotti britit Euroopan mantereelta (Kreikasta) toistamiseen 1.5.1941 mennessä.[xxxv] Se ensimmäinen oli Dunkerquesta Ranskasta 3.6.1940.[xxxvi]
36. Hitlerin sijainen Rudolf Hess lensi Englantiin 10.5.1941 ehdottamaan rauhaa Englannin ja Saksan välille.[xxxvii]
37. Saksa hyökkäsi Venäjälle (operaatio Barbarossa) 22.6.1941. Syytä hyökkäykseen tarkastellaan tässä artikkelissa. Kun Venäjä oli keskittänyt maailmanhistorian suurimmat hyökkäysjoukot Saksan ja Romanian rajoille hyökätäkseen heinäkuussa 1941 länteen valtaamaan koko Euroopan (aluksi) ja nämä joukot vain piileskelivät raja-alueen metsissä eivätkä olleet valmistautuneet puolustukseen (Stalin oli varma ettei Saksa hyökkää), niin Saksan yllätyshyökkäys menestyi aluksi hyvin. Saksa sai valtavia määriä sotasaalista ja tuhosi/otti vangiksi Venäjän joukkoja armeijatolkulla heti alkuunsa. Nyt sota laajeni merkittävästi – jokohan voisi käyttää nimitystä Toinen Maailmansota?
Tästä sodan alkuvaiheesta kannattaa vielä huomata, että esimerkiksi liettualainen divisioona siirtyi välittömästi Saksan puolelle ja ”myös ukrainalaiset partisaanit nousivat heti ensimmäisten kranaattien räjähtäessä kapinaan heidät syyskuussa 1939 »vapauttaneita» neuvostoliittolaisia vastaan.” [xxxviii] Virolaiset taistelivat jo ennen saksalaisten tuloa karkottaakseen puna-armeijan miehitysjoukot maastaan. Kun saksalaiset joukot saapuivat Viron alueelle, niin virolaiset taistelivat saksalaisten rinnalla maansa vapauttamiseksi punamurhaajista. Viron sinimustavalkoiset liput liehuivat jälleen. Eräs lähde Viron vapaustaisteluun.[xxxix]
38. Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun 22.6.1941 kello 6.05 alkaen mm. pommittaen Suomen alueita. Syttyi Venäjän ja Suomen välinen Jatkosota. Tämä Venäjän ja Suomen välinen Jatkosota oli erillissota, mutta kannattaa mainita tässä yhteydessä, sillä siinä sodassa Suomella ja Saksalla oli yhteinen vihollinen – imperialistinen Venäjä. Suomella ja Saksalla olivat omat erilliset sodanpäämääränsä, Suomi tosin käytti hyväkseen Saksan apua, kun apua ei ollut muualtakaan saatavissa. Suomi ei suostunut hyödyntämään Saksan sodanpäämääriä – Suomi kieltäytyi esimerkiksi hyökkäämästä Pietariin ja Muurmannin radalle. Siten Suomi oikeastaan pelasti Venäjän häviöltä. Saksan surkeaa menestystä pohjoisessa käsitellään tässä artikkelissa. Venäjän ja Suomen välinen Jatkosota myös päättyi erillisrauhaan Venäjän ja Suomen kesken kun Venäjä oli jälleen surkeasti epäonnistunut yrityksessään vallata koko Suomi.
39. Unkari julisti sodan Venäjälle 27.6.1941.[xl]
40. USA ja Britannia jäädyttivät maissaan olevat japanilaisten varat 26.7.1941 ja Hollanti jäädytti Hollannin Itä-Intiassa olevat japanilaisten varat 29.7.1941 tämän seurauksena suuri osa Japanin ulkomaankaupasta pysähtyi.[xli]
41. USA kielsi öljyn viennin mm. Japaniin 1.8.1941. Tämä oli tuhoisaa Japanin kannalta, joka oli täysin riippuvainen öljyn tuonnista.[xlii] Lainaus: ”Öljysaarto olikin Franklin Rooseveltin ja Cordell Hullin (USA:n ulkoministeri – jp) tehokkain painostuskeino, sillä Japanin öljyvarastojen arvioitiin riittävän ainoastaan kahdeksi vuodeksi.” [xliii]
Mainittakoon tässä yhteydessä sellainenkin mielenkiintoinen kuriositeetti, että demokraattinen Englanti julisti Suomelle sodan 6.12.1941.
42. Japani hyökkäsi USA:n Tyynen meren laivaston tukikohtaan Pearl Harbourissa 7.12.1941.[xliv] USA ja Britannia julistivat sodan Japanille 8.12.1941.[xlv] No, nyt tämä sota alkaa vähitellen maistua maailmansodalta. Kun vielä Saksa ja Italia julistivat 11.12.1941 sodan USA:lle[xlvi], niin eiköhän paatuneimmankin epäilijän ollut jo myönnettävä, että kyseessä oli Toinen Maailmansota.
Mielenkiintoista on, ettei USA ilmeisesti joutunut mitenkään vastentahtoisesti sotaan. Lainaus: ”Marraskuun 25. päivänä eli päivää ennen kuin Yhdysvaltojen vastaehdotus jätettiin Japanin lähettiläille, kansallinen puolustusneuvosto piti viikkokokouksensa. Puheenjohtajana toimi presidentti Roosevelt ja kokoukseen osallistuivat hänen lisäkseen ulkoministeri, sotaministeri ja laivastoministeri, pääesikunnan päällikkö ja merivoimien komentaja. Myöhemmin sotaministeri Harry Stimson merkitsi päiväkirjaansa: »Kuinka japanilaiset saataisiin sellaiseen tilanteeseen, että heidän olisi ammuttava ensimmäinen laukaus, ja kuinka se voitaisiin tehdä ilman, että itse joutuisimme vaaralle alttiiksi? Siitä oli kysymys.»”[xlvii]
Miksi Saksa julisti sodan USA:lle? Eikö sillä ollut vielä tarpeeksi vihollisia? Kannattaa huomioida, että USA oli jo käytännössä ollut pitkään sodassa Saksaa vastaan, sillä se toimitti valtavia määriä aseita Saksan vihollisille kuten Englannille ja Venäjälle. Eikös oikeastaan ollut sitten reilumpaa, että oli ihan oikea julistettu sota kuin piilosota asetoimitusten ja saattuepalvelun muodossa?
Eddy Bauer on sveitsiläinen professori ja everstiluutnantti.
[i] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 1, 1973, sivu 60
[ii] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 1, 1973, sivu 108
[iii] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 1, 1973, sivut 107-108
[iv] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 13
[v] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 1, 1973, sivu 109
[vi] Paul Carell, Marssi Venäjälle, 2003, sivu 21
[vii] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 1, 1973, sivu 210
[viii] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 16
[ix] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 17
[x] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 1, 1973, sivu 487
[xi] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 24
[xii] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 25
[xiii] Erkki Nordberg, Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla, 2003, sivu 169
[xiv] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 27
[xv] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 29
[xvi] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 34
[xvii] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 34
[xviii] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 1, 1973, sivu 339
[xix] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 1, 1973, sivu 357
[xx] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 40
[xxi] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 1, 1973, sivu 364
[xxii] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 40
[xxiii] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 40
[xxiv] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 41
[xxv] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 42
[xxvi] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 42
[xxvii] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 41
[xxviii] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 1, 1973, sivu 452
[xxix] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 43
[xxx] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 44
[xxxi] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 45
[xxxii] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 185
[xxxiii] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 45
[xxxiv] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 1, 1973, sivu 470
[xxxv] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 1, 1973, sivu 470
[xxxvi] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 24
[xxxvii] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 47
[xxxviii] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 1, 1973, sivu 533
[xxxix] Herbert Lindmäe, Suvesõda Tartumaal 1941, 1999
[xl] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 50
[xli] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 54
[xlii] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 55
[xliii] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 2, 1974, sivu 69
[xliv] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 63
[xlv] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 64
[xlvi] Antony Shaw, Toinen Maailmansota, 2003, sivu 67
[xlvii] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 2, 1974, sivu 74
