Faktalla vai fiiliksellä?

Samaa voisi kysyä politiikasta, mutta nyt puhutaan paljon kepeämmistä aiheista. Itsellä on marraskuussa kaksi asiantuntijaesiintymistä harrastusten piirissä sekä yksi työn puolesta. Huomaan, miten erilaisia projekteja ovatkaan ja se on aika kivaa.

”Et viittis paikata…?”

Todistusaineisto 1, tämän viikon viikonloppuna Tredun Sammonkadun toimipisteessä pidettävä pöytäpelaamisen tapahtuma Tracon Hitpoint. Tapahtuman yksi vastaava huomasi puheohjelmasalissa olevan tyhjiä paikkoja ohjelmakartassa ja kysyi jos jotain metaa puhuisin. Varoaikaa oli alle viikko mutta lupauduin pykäämään jotain tapahtumanjärjestämisestä. Aihe ei toki ole vieras, kun 25 vuotta sitä olen tehnyt.

Toki minulla oli itse kirjoitettua ja tutkittua, koottua ja jäsenneltyä faktamateriaalia satoja sivuja valmiina, mutta päätin lopulta referoida ajatuksiini tekstin sijaan, etenkin kun aikaa oli vähän. Kerään hyviä kysymyksiä tapahtuman järjestämisestä kiinnostuneille. Kysyn paljon, haastan itseäni ja kerron tarinoita. Materiaalia kootessani huomasin että tämähän on aika kivaa. Huomaan myös itse oppivani jotain, koska jälleen kokoan ajatuksiani uusilla ehdoilla muottiin. Pelkkä harmaa tieto on vasta alku, tiedon soveltaminen ja yhdistely vievät pidemmälle./p>

”Kun tunnet tota historiaa…

Todistusaineisto 2 on Vapriikin museossa pidettävä teemapäivä Museocon, joka on vuorossa 18.11. Siellä pitäisi puhua cosplayharrastuksen historiasta Suomessa. Se on aihe, josta olen puhunut kahdella kielellä lukuisia kertoja, ja se onkin oikeastaan haaste. En halunnut toistaa vanhaa. Sen myötä päädyin kaivamaan vanhoja valokuvia sekä sähköposteja vuosituhannen vaihteen tienoilta (tallessa ovat!). Työ ei ole aivan valmis vielä mutta huomaan että historian läpikäynti uudestaan virkistää myös omaa muistia kivasti. Enää pitää saada tästä tarpeeksi hauska museoyleisölle.

”Tarttis kerrata perusteita…

Työn puolesta luvassa on tietosuojan ja tietoturvan peruskoulutus. Sekin on koulutus, jonka olen pitänyt kymmeniä kertoja ja vanhaa materiaalia on. Kuluvan vuoden aikana olen saanut etenkin ruotsalaiselta Nimblr-yritykseltä inspiraatioita asian psykologiseen puoleen. Niinpä päätinkin tyhjätä pöydän ja kirjoittaa miten tietoturva onkin ihmisten laji. Haaste itselleni: joka ikinen tekninen ja juridinen termi käännetään kansankielelle ja jokaiseen konseptiin etsitään arkinen, tietotekniikan ulkopuolinen vertauskuva. Nämä on toki syytä faktatarkistaa, kuten kaikki muukin. Wikipedia, finlex ja moni muu sivusto on tullut tutuksi.

Tätä stressaan selvästi eniten, koska aion julkistaa koulutuksen myös ja se tarkoittaa yleisöstä löytyvän äärimmäisen kriittisiä silmiä ja korvia. Lopulta on vaikea arvioida miten hyvin mikäkin vertauskuva toimii. Ymmärrettävyys on yksi, mutta pitäisi olla myös mielenkiintoinen, jos vähän kepeäkin. Koitetaan!

Tietoturvan psykologia: tästä puhumme vielä

Tietoturva ja tietosuoja ovat olleet työssäni tärkeitä aiheita vuosien ajan. Ei, se ei ole häkkeröintiä ja pimeässä verkossa surffailua venäläisagentteja vastaan, vaan pääosin sopimuksia, käytäntöjä ja koulutuksia. Psykologian osuutta ei kuitenkaan ole nostettu esiin niin laajalti kuin sopisi. Tämä asia muuttuu.

Käyttäjä on paras portinvartija

Tiedättekö mitä ovat M365 E5, Elements Collaboration Protection, Darktrace tai CrowdStrike? Ei, tämä ei tule kokeeseen. Listassa on useita erinomaisia tietoturvajärjestelmiä suuryrityksille. Ne ovat moderneja, tehokkaita ja hyödyllisiä. Vaikka ostaisit ne kaikki ja sata muuta pohjattomalla kassalla, et saisi sataprosenttista suojaa. Ihminen on lopulta aina se tärkein portinvartija etenkin huijausviestien kanssa.

Tämän myötä huomiota pitää kiinnittää yhä enemmän ihmiseen. Näkökulmia on monia. Se mikä pätee mielen hyvinvoinnissa yleensä, pätee myös psykologisissa kulmissa tietotekniikassa. Muutamia otteita.

  • Turvallisen tunteen tuovat asiat ovat tärkeitä, etenkin hädän hetkellä. Arjessa se on ystävä tai perheenjäsen. Tietoturvassa se voi olla ystävällinen, matalan kynnyksen käyttötuki.
  • Mielen resilienssi auttaa haastavien tilanteiden tullessa vastaan, oli puhe vapaa-ajasta tai työstä, terveydestä tai tietoturvasta.
  • Rikolliset ymmärtävät psykologiaa ja tietävät miten luoda sinulle epämukavaa oloa vaikkapa sähköpostihuijauksella. Epämukava olo vähentää valppautta.
  • Tietoturvan käsitteet eivät ole luonteeltaan teknisiä vaan inhimillisiä ja ajattomia aiheita, joita toteutetaan tietotekniikalla. Paperi tai tietokone, salasana tai riippulukko, postikortti tai sähköposti – konseptit ovat täysin samoja.
  • Ilkeämielinen tietojärjestelmiin murtautuja on vain Ruben Oskar Auervaara (kuka?) varustettuna näppäimistöllä. Temput ovat samoja.
  • Tulet hyväksi tietoturvaongelmien vahdiksi maalaisjärjellä, arjen osaamisella ja pitämällä mielen vireänä. Tekninen osaaminen on parhaimmillaankin pieni sivuosa.
  • Yrityspäättäjä, haluatko tehostaa hurjasti tietoturvan torjuntaa? Kiitä aina työntekijää joka mainitsee havaitsemastaan huijauksesta tai ongelmasta. Positiivisen palautteen teho on merkittävä.

Stressi tuhoaa tietoturvan

Monien tietoturvauhkien isoja riskitekijöitä ovat vanhat ohjelmat, asentamattomat päivitykset tai väärät asetukset. Yhä useamman maailmanluokan tietomurron aliarvostettu syy on kuitenkin stressi. Jos työntekijällä on jatkuva kiire, hänellä on huonompi valppaus. Jos työntekijää kohdellaan ilkeästi hänen kysyessä apua, hän jättää herkästi vaaroista ilmoittamatta tai neuvoa kysymättä. Stressi maksaa jo sairaspoissaoloina tähtitieteellisiä summia. Tietoturvaongelmina se voi maksaa vielä toisenkin tähtitaivaan verran.

Vanha mainos sanoi: hyvä ruoka, parempi mieli. Jatkan tästä: parempi mieli, parempi tietoturva. Parempi luottamus. Paremmat asiakassuhteet. Paremmat yöunet. Lopulta psykologisten kulmien merkitys tietoturvan hoidossa johtaa paitsi merkittävään rahansäästöön, erinomaiseen riskienhallintaan mutta myös mitattavaan terveyden hyvinvoinnin kasvuun. Pidä siis mieli vireänä ja huijarit varpaillaan.

 
P.S. Tässä yhteydessä pitää osoittaa kiitokset Nimblr-nimiselle ruotsalaisyritykselle, jonka kanssa olen pallotellut tätä kiehtovaa aihetta. Sanokaa minun sanoneeni, tästä aiheesta luetaan vielä monista medioista.

Kamerat valvomaan vaikka Kiinasta käsin

Aamulehti kertoi taannoin, miten nuorten väkivaltaurheilua valvotaan kiinalaisilla kameroilla ja tästä nousi huolta. Jutun journalistinen laatu alitti kaikki rimat ja sisälsi hurjasti asiavirheitä. Juttu kuitenkin herätti pohdiskelemaan valvontajärjestelmien maantieteellistä jakaumaa. Avaanpa hieman tarjontaa ja optioita.

Kiinasta kohtuullista halvalla

Ensinnäkin Aamulehden juttuun perushuomio: se, että valvontakamerat ovat Kiinasta tai vaikka Kuun pimeältä puolelta, ei tarkoita automaattisesti datan valumista minnekään. Isossa järjestelmässä on aina kamera sekä kameran hallintajärjestelmä. Nämä ovat kaksi eri järjestelmää, jotka voivat olla eri firmoilta. Paketissa voi olla monen eri firman kameroita, toisen firman valvontasovellus ja kolmannen firman laitteisto em. sovelluksen käyttöön. Näiden välissä on tietoverkkototeutus, joka oikeaoppisesti tehtynä ei anna kameroiden viestiä minnekään muualle kuin hallintajärjestelmään. Vaikka kamerat olisivat miten ohjelmoitu lähettämään kuva Kiinaan, se ei voisi tapahtua jos verkko sen estää. Kriittiset pisteet ovat tietoverkkototeutus sekä hallintajärjestelmä. Kamerat ovat oikein tehdyssä järjestelmiä varsin tyhmiä komponentteja. Saatte halutessanne lukea rivien välistä, että tietoverkkoa ja -turvaa on harvoin tehty oikein ja pahimmat ongelmat löytää usein sieltä.

Toinen pikahuomio on, että puhumme tilasta jossa on satoja ihmisiä ja siten satoja kännyköitä ja siten satoja kameroita jo ennestään. Jos sieltä tilasta ei saisi videota vuotaa, ongelman ensimmäinen ydin on ihmisissä, ei kiinteästi asennetuissa kameroissa. Pukuhuoneisiin ym. arkoihin paikkoihin kameroita ei saa edes asentaa.

Sitten se tosiasia, että Kiinasta saa kohtuullisen laadukkaita valvontakameroita ja myös perustason valvontajärjestelmiä todella halvalla, esim. Hikvision ja Dahua. Niiden hinta-laatusuhde on verrattain hyvä, mutta tekniset ominaisuudet rajallisia ja käyttö raivostuttavaa. Perusvalvontaan ne ovat kuitenkin täysin riittäviä ja moisilla kameroilla on tuntemissani taloyhtiöissä napattu kiinni useammankin rikollisen naama ja auton rekkari.

Oma lukunsa ovat ns. amerikkalaiset merkit ja tuotteet, jotka ovat sataprosenttisesti kiinalaisia: suunnittelu, toteutus ja hallinta. Esimerkiksi voisi nostaa Amazon-verkkokaupan jonka omat merkit ja brändit edustavat paitsi sataprosenttista kiinalaisuutta, vieläpä sellaisia jotka on tuotettu uiguurialueilla orjatyövoimalla. Toisin sanoen, Kiina ei rajoitu vain Kiinaan.

Kiinalaisia merkkejä ei ole tiettävästi suoraan käräytetty yleisestä vakoilusta, mutta niiden yleinen tietoturvan taso on usein surkeaa ja tämä on mielestäni teknisesti merkittävämpi huoli. Teknistä huolta paljon suurempi on huoli ihmisoikeuksista. Olisin erittäin ilahtunut nähdessäni useammankin toimijan välittävän tästä asiasta. Julkishallinnon pitäisi näyttää esimerkkiä.

Tarjontaa on lännessäkin

Eräs Aamulehden jutun kommentaattori muistutti asiallisesti, että eipä se Yhdysvaltain ihmisoikeustilannekaan ole paras mahdollinen. Hän on oikeassa, vaikkei tilanne nyt (vielä?) Kiinan tasolla olekaan. Moni valvontateknologian firma toimii jenkkilässä. Näissä tuotteissa on yleensä hyvin korkean tason analytiikkaa, joista monen käyttäminen on Suomessa laillisuuden rajamailla tai suoraan laitonta. Merkeistä voisi mainita sellaiset kuin Pelco, Arecont ja Honeywell. Jos Kiinan valtio usuttaa valtiollisia vakoilutoiminteita laitteisiinsa, voit lyödä vetoa että niin tekee myös CIA. Kummatkin maat ovat toistuvasti kärähtäneet tästä.

Jos puhe on kodista tai muusta pienestä ympäristöstä, optio on toki ostaa Googlen Nest-valvontakameroita ja Googlen pilvipalvelu. Google on hoitanut tietoturva-asiat kohtuullisen hyvin. Nämä ovat varsin helppoja ottaa käyttöön, sangen toimivia, mutta alttiita väärille hälytyksille. Google Nest luulee esimerkiksi lumisadetta liikkuvaksi ajoneuvoksi.

Varsin tunnettu nimi on kanadalainen Avigilon, joiden tuotteita käytetään Suomessa ainakin kaupan alalla paljon. Avigilonin omistaa nyttemmin yhdysvaltalainen Motorola, mutta firman päämaja on yhä Kanadan puolella. Avigilonin tuotteet eivät ole halvimmasta päästä, mutta niillä on hyvin ansaittu maine luotettavuudessa ja pitkässä elinkaarituessa. Myös teknologiassa he ovat erittäin kehittyneitä.

Saksasta löytyy jättiläinen nimeltä Bosch, sekin hyvin yleinen merkki Suomessa. Myös heidän hinnoissa on preemiota, mutta he ovat kaikilta osin yhtä pykälää alle Avigilonin. Bosh on perushyvää, perustoimivaa. Voit halutessasi kutsua näitä valvontakameroiden volkswageniksi.

Naapurista Ruotsista löytyy Axis, nyttemmin Canonin tytäryhtiö. Oman kokemukseni mukaan Axisin laatu on surkeaa ja on oikeastaan ainoa länsimainen merkki joka alittaa kiinalaisten merkkien laadun. Kova hinta, keskinkertainen kuvanlaatu, lyhyt käyttöikä.

Lisäksi tarjontaa löytyy Japanista, Taiwanista ja Etelä-Koreasta, sekä kokonaisia kamerajärjestelmiä että yleisiä tallennusalustoja, joita voi käyttää myös perustason kameravalvontaan. Edellisistä voisi mainita japanilaisen Panasonicin, jota voi pitää laatumerkkinä. Jälkimmäisiin lukeutuu mm. yleisesti Suomessakin myyty taiwanilainen QNAP. Pelkäksi videovalvontaratkaisuksi se ei olisi ykkösvalintani, mutta jos laitteelle on muutakin käyttöä, kyllä se tuonkin homman siinä sivussa hanskaa.

Tee itse ja säästä!

Jos näppäimistö pysyy kädessä, voit rakentaa analytiikkaa osaavan videovalvontajärjestelmän itse Raspberry Pi -minitietokoneella ja sen kameralisäosalla. Uudenkarheana paketti maksaa alta sata euroa. Paljon teknologista osaamista vaativa ratkaisu ei ole jokaiselle, mutta siinä on pointti: avoimet standardit tuovat mahdollisuuksia. On täysin mahdollista rakentaa isokin järjestelmä tee-se-itse-hengessä, valmiilla komponenteilla sekä mittavalla varastolla aikaa ja kahvia. Suosittelen harrastuksena, mutta en vakavana tuotantojärjestelmänä.

Kiertotalouden ystävälle voisin vinkata, että laadukkaiden merkkien käytetyt valvontakamerat voivat olla kelpo valuuttaa. Jos toteutat niiden yhteydet fiksusti, ja liität mukaan ajanmukaisen kameroiden hallintajärjestelmän, voit päästä liikkeelle edullisesti. Vanhojen kameroiden tietoturvan taso on todennäköisesti karmivan huono, mutta erillisverkotuksella ja palomuuriasetuksilla tämäkin ratkaisu välttää. Itse tein tällä tavoin lintujen talviruokinnan seurantavälineen.

Valvonta- ja muita kamerajärjestelmiä ovat markkinat täynnä. Järjestelmän pystyttäminen on helpompaa kuin koskaan – ja siinä osa ongelmaa onkin. Monessa tapauksessa ylläpito ja tietoturva ovat täysin unohtuneet. Paraskaan järjestelmä ei toimi pyhällä hengellä. On vastuullista välttää kiinalaisia tuotteita. On myös vastuullista suunnitella, harkita, tutkia, käyttää ammattilaisten apua ja vertailla ennen setelien lyömistä pöytään.

Ajattele tietotekniikka ilman tietotekniikkaa

Tietoturvajutun otsakekuva

Huijareita, varkaita, ohjelmavirheitä, tietoturva-aukkoja ja informaatiovaikuttamista. Joillekin meistä nämä ovat jokapäivästä työtä, mutta pääosalle lähinnä pelottavia otsikkoja ja kilometrin mittaisia, sekavia ja ristiriitaisia neuvoja. Valppaus on aina hyvä lääke, mutta tarjoan helpompaa tapaa hahmottaa tietotekniikan turvallisuushaasteita: unohda, että puhe on tietotekniikasta.

Käyttäjätunnukset, eli avaimet

Käyttäjätunnuksista on syytä pitää huolta. Tässä ei ole mitään tietotekniikalle erityisen ominaista, vaan kyse on asiallisten pääsystä sisään, asiattomien pitämisestä ulkona. Olet ehkä kuullut avaimista? Hahmota siis asia niin. Kenelle luovuttaisit kotisi avaimen? Jättäisitkö ovesi lukitsematta? Samaa logiikkaa jatkaen, kaksivaiheinen tunnistaminen on kuin turvalukko. Vaikka joku murtaisi yhden lukon tai ryöstäisi yhden avaimen, toinen yhä toimisi. Kyse on ajattomien, yksinkertaisten asioiden soveltamisesta tietotekniikan maailmassa. Periaatteet ovat samat.

Rakkaushuijareita verkossa ja verkotta

Haluatteko että tiivistän? Okei: Ruben Oskar Auervaara (tunnetko tarinan?). Ihmisiä on huijattu jos jonkinlaisilla rakkaus- ja huolitarinoilla iät ja ajat. Verkossa tapahtuva huijaus on täysin saman rikoksen hieman päivitetty muoto. Entäpä ne komeat kuvat mitä hän lähetti itsestään? Valokuvia on lavastettu sekä leikelty aikakauslehdistä, nyt niitä vain haetaan Internetistä eikä Seurasta. Voit aina pistää kuvatekstiksi mitä vaan, verkossa tai ilman. Psykologiset temput ovat täysin samoja. Häpeä on myös täysin sama ja aina tuntee itsensä idiootiksi kun meni huijarin lankaan. Uhri ei kuitenkaan ole syyllinen, joten apua kannattaa hakea nopeasti.

Shekkivihko, pankkikortti, nettipankki

Rahaa on ryöstetty niin kauan kun rahaa on ollut olemassa. Viimeisen vuosisadan aikana huijarit ovat löytäneet monia tapoja päästä käsiksi uhrin omaisuuteen koskematta suoraan seteleihin saati kultaan. Ensin varastettiin shekkivihko, sitten pankkikortti ja nyt nettipankkioikeudet. Kaikkiin niihin pätee sama asia: valppaus. Nettipankkitunnusten käyttöä tunnistautumiseen jos jonkinlaiseen paikkaan voi taas verrata itsensä tunnistamiseen jos jonkinlaisilla palvelutiskeillä passilla tai ajokortilla. Jos joku pyytää papereitasi, nosta aina tuntosarvet pystyyn, oli se sitten muoviläpyskä tai verkkotunnus. Periaate on sama.

Väärennetty kirje, väärennetty verkkosivu

Monia nettihuijauksia on tehty väärentämällä pankin tai viranomaisen verkkosivu. Väärennökset ovat ajaton rikollisuuden muoto nekin. Aiemmin väärennettiin pankin kirje tai lasku, nyttemmin pankin kotisivu. Periaate on täysin sama, kuten on apukin. Jos et ole varma, soita väitetylle lähettäjälle ja tarkista yhteystiedot muualta kuin edessäsi olevasta kirjeestä tai kotisivusta. Vanhaan aikaan saatoit verrata aiemmin pankista saamaa kirjettä uuteen, epäiltyyn huijaukseen. Nykyään voit avata toisen selainohjelman ja hakukoneen, etsien palvelua sitä kautta ja vertaillen kahta kotisivua keskenään. Periaate sama, työkalu eri.

Päivää, täällä poliisi

Verkossa liikkuu ajoin sähköposteja, joissa esiinnytään poliisina, teknisenä tukena tai ties minä. Saatat todeta, että onpa aitoa, tuossahan lukee lähettäjän osoitteena poliisi. Niin lukee. Mietipä nyt miten vaikeaa on laittaa kirjeeseen tai postikorttiin väärä lähettäjän nimi ja osoite. Sähköpostilla on postikortin tietoturva, joten jos asian voi huijata postikortilla, sen voi huijata sähköpostilla. Sama pätee puhelimen kautta tehtyihin huijauksiin, sillä soittavan numeron väärentäminen on helppoa. Ainoa ero vanhan ajan puhelinhuijauksiin on, että huijari saattaa istua toisella puolen maailmaa ja huijauksen aihe on uusi. Kysy itseltäsi: jos kerran numeron voi väärentää, miten voit tietää että henkilö on kuka väittää olevansa?

Ajattomat kysymykset

Huijareiden yksi tehokkaimpia keinoja on keinotekoinen kiire. Kiire luo paniikkia ja paniikissa tulee tehtyä tyhmiä asioita. On helpommin sanottu kun tehty neuvoa että älä panikoi, mutta voit opettaa itsesi valppaaksi. Hengitä edes hetki. Jos ei muuta, keksi tekosyy ”ootas, joku on ovella”, ”hetki vaan, siirrän kiehuvan kattilan liedeltä”. Anna itsellesi hetki asettaa palaset kasaan. Edelleen, unohda tietotekniikka, keskity ihmiseen, tapahtumiin, asioihin mitä tiedät. Onko kaikki okei? Onko pyyntö asiallinen? Voiko kyse olla huijauksesta? Voisinko kysyä joltakulta apua?

Tai vielä yksinkertaisemmin:

1. Kaatuuko maailma jos otan viisi minuuttia aikaa ja varmistan asian?

2. Mitä vihamielinen taho voisi tehdä näillä tiedoilla joita olen nyt antamassa?

P.S. Tiedän, että avaimista ei tulisi julkaista valokuvia, koska huijari voi käyttää niitä väärennösten tekoon. Siitä vaan! Muista väärentämisen jälkeen etsiä metalliromun seasta näihin kuuluneet riippulukot.

Tietoturva ja salamasota

Tietoturvapäällikön työtä tekevänä viikon uutinen tietomurrosta psykoterapiakeskus Vastaamoon on iskenyt kovaa monellakin tapaa – niin ammattikunnan ylpeyteen kuin inhimilliseen huoleen äärimmäisen arkaluonteisista tiedoista. Kokeilen nyt hieman metaforien ja suurempien kuvien kautta kuvastaa ongelman nimeä. Avainasia on ymmärtää tietoturva osana suurempaa strategiaa, ei erillisenä sektorina.

”Olemme valmiina saksalaisten tuloon”

Väliotsikon kaltainen tunnelma oli liittoutuneilla Belgiassa toisen maailmansodan alussa. He tiesivät mistä saksalaiset hyökkäisivät ja olivat valmiina. Etuovi Ranskaan oli niin sanotusti muurattu tiukasti umpeen. Sääli vaan että saksalaiset eivät välittäneet etuovesta vaan salamasodan keinoin he hyökkäsivätkin keittiön kautta ja yllättivät liittoutuneet housut kintuissa. Liittoutuneet olettivat tietävänsä mistä hyökkäys tulee ja varautuivat siihen. He eivät kuitenkaan varautuneet epätodennäköisiin vaihtoehtoihin ja lopputulos on historiaa.

Hyvin usein tietoturvan suunnittelu tapahtuu juuri näin: suojataan todennäköisin hyökkämisreitti tehokkaasti, mutta unohdetaan että reittejä on useita. Vastaamo oli tunaroinut tietoturvansa aivan täydellisesti ja lopputulos oli samaa tasoa kuin jos pankkiholvista olisi takaovi seppoisen selällään suoraan kadulle. Kokonaisuutta ei nähty, ei asioiden välisiä riippuvuuksia, ei tehty lain vaatimaa oletusarvoisen tietoturvan suunnittelua. Ehkä rahaa oli käytetty paljon, mutta osaamista vähän. Merkkejä on jo ilmassa siitä, että Vastaamo oli myös muilta osin laiminlyönyt räikeästi tietosuojan ja -turvan velvoitteita, esimerkiksi jättämällä poistamatta tietoja joita olisi pitänyt poistaa. Toivottavasti firman johto löytää itsensä ja ylpeytensä tuomarin edestä ennen pitkää.

Kaikkea järkeä ei voi ulkoistaa

Tietotekniikan ammattilaisen tehtävät ovat muuttuneet. Tänä päivänä ei tarvitse osata hallita perinteisiä palvelimia tai pääkoneita, tai moniakaan muita pieniä yksityiskohtia. Pilvipalvelut ja palvelukonseptit antavat mahdollisuuden ulkoistaa kätevästi monia rutiinitöitä. Myös tietoturvan valvontaan ja toteutukseen on tehokkaita ja osaavia ulkoistuskumppaneita. Tästä syntyy hyvin nopeasti mielikuva, että lähes tai koko tietotekniikkaosaston voi ulkoistaa, riittää että hankkii sopivat konsultti- ja ulkoistuskumppanit. Voin luvata, että Vastaamo ei ole ensimmäinen tai ainoa tästä ongelmasta kärsivä firma, niitä on terveysalan lisäksi esimerkiksi talouspuolella ja se huolettaa minua. Julkisella sektorilla ongelma on vielä suurempi.

Jos jokaisen vipstaakin ja palasen tarkka osaaminen ei ole tietotekniikan ammattilaisen työtä, sitäkin suurempi vastuu on kokonaisuuden ymmärtämisellä. Tämä on asia jota ihan oikeasti ei voi ulkoistaa toimivasti. Talossa on oltava henkilö tai henkilöitä, jotka ymmärtävät miten ja miksi jokainen palanen toimii, mitkä ovat niiden riippuvuudet, mitkä ovat heikkoja kohtia, yms. Kokonaiskuvan hallinnassa pitää yhdistää vähimmilläänkin yrityksen leipätyön operatiiviset tarpeet, tietoturvanäkökulmat, juridiset vaateet, käytettävyys, budjetointi ja viestintä. Tuossa on hiton monta liikkuvaa osaa ja hyvä selitys sille, miksi strategiapelit ovat tietotekniikkaväen suosiossa. Sadan eri tavoin liikkuvan asian samanaikainen pohdinta on haastavaa, mutta myös palkitsevaa.

Virheistä oppiminen

Perustuen siihen, miten paljon terveydenhuoltoalan tietotekniikassa on käynyt eri kokoisia farsseja viime vuosina, en ole vakuuttunut että tämä tapahtuma johtaa juurikaan korjauksiin. Olisi ideaalia, että esimerkiksi Valvira ottaisi asiasta tiukemman otteen. Heillä voisi myös olla palkkio-ohjelma, jossa turva-aukon paljastamisesta heille maksettaisiin pieni palkkio. Moinen on yleistä suurten tietotekniikkayritysten parissa. Pelkään kuitenkin, että toimenpiteet jätetään konsulttien harteille, eli sinne mistä ongelma ilmeisesti alun perin lähtikin.

”Sillä se lähtee millä se tulikin” on pöhkö sanonta, joka on suunnilleen yhtä hyödyllinen tällä kertaa kuin vinkkinä krapulaa potevalle. Nyt olisi syytä tuijottaa peiliin, särki päätä tai ei, ja hyväksyä että arkaluonteiset tietojärjestelmät kaipaavat vastuuta ja osaamista. Näistä kumpaakaan ei voi ulkoistaa. Joskus työ pitää vain tehdä.

Luovutko yksityisyydestä terveytesi vuoksi?

Hyvät lukijat, otsikon kysymys on typerä ja sen kirjoittamisesta pitäisi joutua häpeäpaaluun. Haluan kuitenkin aloittaa pohjalta, siksi siteeraan tätä usein esitettyä kysymystä. On totta, että mobiililaitteiden seurantatoiminnoilla, poikkeuksellisin menetelmin, voidaan taistella tehokkaasti koronavirusta vastaan. Sen ei kuitenkaan pitäisi olla kysymys maan muuttumisesta totalitaariseksi poliisivaltioksi. Se voi kuitenkin sitä olla – joten avataanpa asiaa.

Kaksi kysymystä

Alkuun esitän kaksi kysymystä, jotka kovin herkästi mielletään samaksi.

  1. Oletko valmis antamaan valtiovallalle luvan seurata kansalaisten liikkeitä, jotta voidaan minimoida kriisin inhimilliset haitat?
  2. Oletko valmis vapaaehtoisesti ja määräaikaisesti luovuttamaan terveydenhuollon käyttöön tietoja liikkeistäsi, jotta voidaan minimoida kriisin inhimilliset haitat?

Nämä ovat eri asioita. Toki asian voisi jakaa kahden sijaan kymmeniin eri tasoisiin ratkaisuihin, nämä ovat lähinnä pari selkeää lähtökohtaa. Missä siis on ero? Jatkan tapojeni vastaisesti ranskalaisilla viivoilla, jos vaikkapa eurooppalaisen solidaarisuuden nimissä.

  • Kuka saa tiedot? Onko tieto yksiselitteisesti vain tietyn, nimetyn viranomaistahon, kuten terveydenhuollon tietyn osaston käytössä, vai salliiko tiedon käytön sanamuoto tilannekohtaisia tulkkauksia esim. yksittäiseltä virkamieheltä?
  • Mitä tietoja? Tarkelleen mitä tietoja lähetetään, koska, ja miten näitä tietoja saa ne saava osapuoli lukea? Missä kohtaa näkyy nimi, missä vain ei-yksilöivä tieto?
  • Kuinka kauan? Onko järjestelmä rakenteellisesti aikarajattu niin, että tietyn päivän kohdalla tiedon kulku yksinkertaisesti lakkaa, ellei sitä käsin erikseen kytketä takaisin päälle, jälleen aikarajatusti? Vai onko kyse toistaiseksi voimassa olevasta ratkaisusta?
  • Vapaaehtoinen vai pakollinen? Pyydetäänkö suomalaisia mukaan, vai pakotetaanko heidät siihen? Jos näin, miten henkilö tietää kuuluvansa seurannan alaisuuteen?
  • Kuka valvoo valvojia? Onko yksityisyyden suojaa valvomassa epäpoliittinen ja ammattimainen toimija, esimerkiksi tietosuojavaltuutetun toimiston alaisuudesta? Vai onko valvonta poliittisesti ohjattua, esim. tiedusteluvaliokunnan toimesta?
  • Kuka auditoi tietoturvaa? Onko järjestelmän tietoturva altistettu uskottavan kolmannen osapuolen auditointiin?
  • Missä tiedot käsitellään? Pysyykö tieto Suomessa fyysisesti? Pysyykö tieto Suomessa juridisesti? (=konesalia/palvelua ei omista ulkomainen taho sellaisesta maasta jonka lainsäädäntö muodostaa tähän haasteen, esim. USA, UK)
  • Koska ja miten tiedot tuhotaan? Onko määritelty aika, jolloin kaikki tunnistettavat tiedot poistetaan valvotusti? Toki anonymisoitu, tilastointikelpoinen data voidaan ja kannattaakin säilyttää tulevien kriisien varalle.
  • Osataanko järjestelmä ostaa? Onko järjestelmän hankkijalla (valtio) riittävä tekninen osaaminen varmistaa, että kaikki tarpeet toteutetaan? Vai onko hankintaprosessi ulkoistettu konsultille, jonka tuloksista kertonee Apotti tarpeeksi?
  • Turvaako laki ylläolevat? Onko kaikesta ylläolevasta määrätty miten vahva suojaus? Onko se laki, vai ainoastaan viranomaisten toimintatapa jonka yli voi kävellä? Voiko luvattuun luottaa?

Sinisilmäisyys ei auta

Meinasin aluksi kirjoittaa pidempäänkin luottamuksesta eri viranomaisiin tietosuojan kysymyksissä, mutta tämän voi tiivistää ja jatkaa myöhemmin. Terveydenhuolto on mielestäni ansainnut luottamuksen arkojen tietojemme käsittelyn osalta. Virheitä toki on ollut, mutta ne on pääosin havaittu ajoissa ja määrätietoiseen väärinkäytökseen syyllistyneet eivät ole saaneet jatkaa toimessaan. Tätä voi verrata poliisiin, joka on jatkuvasti otsikoissa satojen määrätietoisten tietoturvaloukkausten takia, ja jonka piirissä ei määrä välttämättä mitään seuraamuksia tästä. Toki pitää korostaa, että ylivoimainen valtaosa poliiseja kunnioittaa ihmisten yksityisyyttä, mutta organisaatiotason ongelma on ettei väärinkäytöksiin käytännössä puututa. Sote-sektorin ja poliisin lisäksi voisi varmaan puhua jotain luottamuksesta poliittisiin toimijoihin, mutta jos jätettäisiin uppoamatta niin syvään suohon tällä kertaa.

Meillä jokaisella on jotain salattavaa. Jos olet tästä eri mieltä, postitathan minulle henkilökorttisi ja valtakirjan pankkitilisi käyttöön. Oikeus yksityisyyteen on yksi länsimaisen sivistyksen perusteita ja se takaa oikeuden niin vapaalle medialle, oppositiolle kuin kulttuurille ja yritystoiminnallekin. Hädän keskellä on täysin luonnollista olla valmiina tinkimään myös yksityisyydestä, mutta se ei saa olla carte blanche -sopimus. Kriisinkin keskellä luottamus on väkevää valuuttaa sivistyneessä yhteiskunnassa. Suojelkaamme sitä, niin siten suojelemme myös kansalaisiamme.

Minä kannatan mobiilipohjaista seurantaratkaisua tapana vähentää koronaviruksen rajoituksia. Tietoturva-alan ihmisenä tiedän, että sen voi toteuttaa viisaasti. Näin tapahtuessa, olen varmasti etujoukoissa vapaaehtoisena.

Pankkiholvi ilman lukkoa

Yle tuotti taannoin viihteellisen dokumentin tietoturvan huonosta tilasta. Yritysyhteistyönä tehty dokumentti on sinänsä tarpeellinen herätys ja monin tavoin asiantunteva, mutta yritysyhteistyön vuoksi siinä on myös älyllistä epärehellisyyttä. Haluaisin lähestyä asiaa vertauskuvin.

Risto ei holvia tarvitse

Olipa kerran pankinjohtaja Risto Rahamies. Kun hänen uuteen pankkikonttoriin asennettiin holvia, siinä ei ollut lukkoa saati panssariseiniä. Se oli vain siivouskomero jonka oveen oli tussilla kirjoitettu ”rahat ovat täällä”. Huoneeseen näki kätevästi myös ikkunan läpi suoraan kadulta. Kun Seija Säästäväinen toi rahojaan pankkiin talteen, hän ihmetteli rahasäilytyksen huonoa jamaa. Pankinjohtaja ymmärsi huolen ja vastasi ystävällisesti: ”Onhan meillä ulko-ovessa lukko, viimeinen työntekijä lähtiessään pistää oven kiinni. Miksi holvissa pitäisi olla toinen lukko?”

Tarinamme kuvastaa sitä tapaa, millä kiinteistöautomaatiofirma Fidelixin edustaja päästettiin pälkähästä dokumenttisarjan haastattelussa. Kyllä, automaatiojärjestelmään on helppo murtautua ja se on täynnä haavoittuvuuksia, mutta koska sitä käyttävä yritys kuitenkin ostaa palomuurin, ei sillä ole väliä. Puhumme järjestelmästä jolla voit jopa fyysisesti vahingoittaa talon lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmää, sytyttää ja sammuttaa niin valoja, kiukaita kuin jäähallin tekniikkaakin. Tämä kaikki on sen yhden ulko-oven lukon varassa kuin Riston pankkiholvi konsanaan. Tällainen asenne on hurjan vaarallista eikä sitä pitäisi nähdä sen paremmin pankeissa kuin tietotekniikassakaan. Silti sitä tietotekniikan puolella näkee, eikä Fidelix ole suinkaan ainoa syntinen. Itse asiassa monin tavoin heidän järjestelmä on ihan fiksu.

Palomuuri ei yksin pelasta

Fidelixiin pätee se sama mitä lähes kaikkeen nykyiseen etänä ohjattavaan teknologiaan, oli se sitten kameravalvontaa, teollisia valmistuslaitteita tai vaikkapa teollinen automaattivaaka johon taannoin törmäsin. Ne on rakennettu yleisen, tavallisen tietokoneen päälle. Kuten kaikki tiedämme, tietokoneiden ohjelmia pitää päivittää vähintään kuukausittain tietoturvan takia. Kun tietokoneen päälle rakennetaan erikoislaite esim. automaatiota varten, päivityshallinta siirtyy erikoislaitteen valmistajalle jolloin päivitysten hoito lähes aina unohtuu tyystin. Loppukäyttäjä ei voi asiaa korjata. Liian usein päivityksiä ei ole tehty sitten käyttöönoton ja laite voi olla kymmenen vuottakin käytössä. Sinä aikana vakaviakin tietoturva-aukkoja voi löytyä satoja.

Vaan entäpä se palomuuri? Kyllä, se on ehdoton väline, vaikka joiltain se vielä puuttuukin. Siihen on myös heti käyttövalmiita optioita. Hyvähän se on että pankissa on ulko-ovi, vaan kun pankissa – tai siis sisäverkossa – on muitakin. Ei tarvita kuin yksi asiaton taho sisäverkkoon ja kaikki siellä oleva on vaarassa. Yhä useammin sisäverkkoon tunkeutuminen palomuurin läpikin on naurettavan helppoa, kiitos pilvipalveluiden. Kun olet palomuurin kerran ohittanut, on hyökkääjällä valmiiksi katettu pöytä kaikkiin järjestelmiin. Juuri siksi tietoturvan pitää perustua useisiin kerroksiin. Palatakseni vanhaan metaforaan, on ulko-ovi, on vartija, on paksu pankkiholvi jonka avain ei ole pöydällä, on viiveaukaisu, on holvin sisällä edelleen lukittuja lokeroita, on kameravalvontaa ja hälytyspalveluita. Tietoturvaan pätee sama, tärkeitä asioita pitää suojata useilla päällekkäisillä kerroksilla.

Ei rahalla vaan järjellä

Tänä päivänä, kun joka ikinen laite kytkeytyy nettiin, ympärillämme on ennennäkemättömän suuri määrä uhkia teknologian toimivuudelle. Yritystemme tietoturva on keskimäärin tyydyttävällä tasolla, julkishallinnolla se on parhaimmillaankin välttävää. Rahaa sinänsä käytetään joskus liiankin paljon, mutta kokonaisuuksia harvoin suunnitellaan. Kun nyt metaforilla aloitettiin, niihin voi kai lopettaa. Moni julkishallinnon tietoturvasuunnitelma kun muistuttaa sitä että pankin edessä on sata aseistettua vartijaa eikä läpi pääse mitään – mutta samalla pankin takaovi on sepposen selällään.

Tietoturvan viisas suunnittelu ei ole erillinen maailma muun rinnalla. Se on hieman soveltean sitä aivan samaa maalaisjärkeä jota käytämme arkemme turvaamiseksi.

Miksi Viron tietoturva on retuperällä?

Aivan vilpittömästi voi kehua Viron asennetta tietoyhteiskuntaan. Siellä tietotekniikan osaamista arvostetaan korkeinta poliittista johtoa myöten, projekteja osataan johtaa ja uusia asioita tehdään kohtuullisella budjetilla. Silti, jostain syystä maan tietoturva on keskimäärin todella heikossa hapessa. Spekuloin mahdollisia selityksiä.

Naapurin vaikutus

Venäjä, Venäjä, Venäjä. Venäläisillä on aika huomattava edustus kansasta ja heistä kovin moni kuuntelee tietoturvavinkkinsäkin Venäjän medialta. Luottoa etenkään länsimaiseen tietoturvatekniikkaan ei ole ja yleinen asenne tietokonejärjestelmien ylläpitoon on lähinnä ”yks lysti”. Venäjä on tietotekniikan perämetsä ja sama asenne voi kulkea venäläisvähemmistöjen matkassa moniin maihin.

Tulotaso

Viron tulotaso on kehittynyt vuosikymmenten varrella, mutta on vielä kaukana vaikkapa Suomen tasosta. Monet uusimmat tietotekniset vimpaimet ja sovellukset maksavat siellä kuitenkin yhtä paljon kuin täälläkin. Omien kokemusten mukaan varsin ikääntyneitä järjestelmiä näkyy käytössä laajalti, eikä niihin välttämättä ole edes saatavilla moderneja tietoturvaratkaisuja. Toisaalta, saatavilla olevat optiot voivat tuntua liian hintavilta, jolloin tietoturvasta tingitään helposti ensin. Nämä ongelmat koskevat niin operaattoreita, muita yrityksiä kuin kuluttajiakin.

Valistus tulee perässä

Suomessa valistus tietoturvan perusteista on melko aktiivista niin eri medioissa kuin valtiovallan toimestakin. Olisi toki parempi jos maamme valtiovalta noudattaisi itsekin omia ohjeitaan, mutta kansalaisille oppi on ainakin mennyt perille. Ehkäpä Virossa ei vielä ole moinen sivistystyö päässyt riittävään vauhtiin, jolloin ihmiset eivät osaa tietoturvan perusniksejä kovin laajalti. Tässä on kiintoisa ristiriita. Suomessa julkishallinnon tietoturva on surkeaa kun taas kuluttajilla ja yrityksillä se on varsin hyvällä tasolla. Virossa julkishallinnon tietoturva on laadukasta, kun taas kuluttajilla ja yrityksillä heikkoa.

Liian uutta

Villi kortti voisi olla eräänlainen vastakohta toiselle teorialleni. Virossa on kehitettykin monia älykodin laitteita ja ehkäpä ne ovat myös suuressa suosiossa omalla kansalla. Näissä laitteissa tietoturva on ala-arvoista. Jos maa on täynnä uusien trendien laitteita, se on myös täynnä erittäin trendikkäitä tietoturva-aukkoja.

Tästäkin voi oppia

Itse asiassa tämä blogialusta on hyvä tapa seurata myös Viron tietoturvan tilaa. Koko Pirkan blogien historian ajan ovat virolaiset kaapatut koneet olleet hyökkäämässä tänne päin yhtä soittoa, jopa useita kertoja päivässä. Samaan aikaan Suomesta on tullut tasan yksi tällainen hyökkäys ja sillekin operaattori pisti stopin nopeasti. Tämä seuranta antaa hyvän mahdollisuuden pitää silmällä tilannetta ja katsoa mihin suuntaan kehitys kulkee.

Viro on ihailtava esimerkki tietoyhteiskunnan kehityksestä, varjopuolineen kaikkineen. Siitäkin voi oppia yhtä ja toista. Jos vetoa pitäisi lyödä, arvelisin että tilanne kehittyy siellä parempaan päin. Voisinpa olla yhtä optimistinen Suomen tilanteesta.

Mitä hittoa?

Kirjaudu verkkoon

Tähän verkkoon täytyy kirjautua ennen internetin käyttämistä.

Sivuston www.pirkanblogit.fi tietoturvavarmenne ei ole kelvollinen.

Varmenteeseen ei luoteta, koska sen myöntäjän varmenne on tuntematon.
Palvelin ei mahdollisesti lähetä kaikkia asianmukaisia välivaiheen varmenteita.
Voi olla, että täytyy tuoda uusi juurivarmenne.
Varmenne ei ole kelvollinen palvelimelle www.pirkanblogit.fi.

Virhekoodi: SEC_ERROR_UNKNOWN_ISSUER

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Pitkään sain takoa yhteysnappulaa ennen kuin tänne pääsin.

Blogisivuston tietoturvavarmenne ei ole kelvollinen. Tuleeko sieltä matoja, vaiko peräti hevosia?

Tietoturvaa, pyh

Minä olen yksi niitä ihmisiä, joka kirjoittaa verkkopalveluiden käyttöehtoja, murehdin niiden puutteesta, pyydän tietosuojaselostetta nähtäväksi lääkärikäynnillä ja stressaan ihmiskuntaa olemassaolollani. Leijonaosa kansasta on niitä ihmisiä, jotka eivät juuri välitä aiheesta eivätkä oikein tiedä mitä vaikkapa Ruotsin tietovuotoskandaalista pitäisi olla mieltä, mutta luottavat Suomessa olevan kaiken hyvin. Kumpi meistä on oikeassa?

Pykälä jolla pyyhitään

Toistaiseksi tietosuojalainsäädäntö ja vaatimukset rekisterinpitäjille (kyläyhdistyksestä aina sairaanhoitopiireihin) ovat olleet, noh, yksi ja sama. Pykälillä on voinut pyyhkiä takamusta. Iso osa firmoista ei noudata niitä, eikä ketään kiinnosta. Pari vuotta sitten AL-blogeihin kirjoitin jutun jossa selvitin eri toimijoiden asioita. S-ryhmä sai puhtaat paperit, kun taas mm. Suomen Volvo rikkoi lakeja suvereenisti, monesta kohtaa. Osaisin nimetä lonkalta ison nipun yritys- ja yhteisötoimijoita sekä julkisen sektorin pelaajia joilla asiat ovat joko huonosti tai peräti lainvastaisesti hoidettu. Tiesittekö, että Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaa hoidetaan Hollannista ja USA:sta käsin ja kannattajien tiedot kerätään näihin maihin? Nyt kun tiedätte, onko sillä väliä? Niinpä.

Mielestäni ei ole huono asia että maassamme on tietosuojalainsäädäntöä ja että ensi vuonna aiheesta on EU-asetus. On epäilemättä totta, että kaltaiseni ihmiset stressaavat tietosuojasta ja tietoturvasta liikaa, mutta ettemme nyt kuitenkin ottaisi vähän turhan välinpitämättömästi asiaa? Suomessa on tapahtunut lukuisia suuria tietosuojamunauksia, niin poliisissa, terveydenhuollossa kuin ministeriöissäkin. Ruotsin tapauksesta uutisoidessa on turha puhua siitä voiko se tapahtua Suomessa, vaan pitäisi muistuttaa että Suomessa on tapahtunut paljon pahempaakin. Valtioneuvostossa ei ole yhden yhtä henkilöä jolla olisi edes perustason alkeellista osaamista aiheesta. Eduskunnassa moisia ihmisiä on yksi ja hänkin oppositiossa. Edes merkittävät puolueet eivät pidä piireissään tällaista osaamista tärkeänä. Ulkoistamme jatkuvasti palveluja tietotekniikan pohjanoteerausfirmoille välittämättä seurauksista. Maamme hallinnossa ei ole tietoa, taitoa, halua, intressiä, kykyä tai edes asian olemassaolon noteeraamista. Yrityksissämme tilanne on onneksi tätä parempi, maailman mittakaavassa jopa hyvä.

Vaikka olisit täysin putipuhtoinen, ilman mitään salattavaa, sinun on syytä olla valppaana. Huono tietosuoja voi johtaa varkauksiin, mutta jatkossa se voi olla myös hengenvaarallista. Mitäpä jos autosi jarrut häkkeröidään rikki ja kaasu painetaan pohjaan? Mitäpä jos terveystietojasi käsitellään ja hoidossasi käytetään lääkettä jolle olet allerginen? Mitäpä jos sydämentahdistimesi sammutetaan? Mitäpä jos sinut lavastetaan rikoksen tekijäksi? Tietosuoja tai tietoturva eivät ole rikollisten huolenaiheita, vaan ihmisten. Täten tietoisuutta asiasta pitäisi nostaa – ei hurjina vaatimuksina, ei paranoiana, vaan ihan perusterveenä valppautena. Et ylitä katua katsomatta tuleeko autoja, miksi siis ylität tietoverkon katuja laput silmillä?

Maalaisjärkeä ei voi ulkoistaa

Ainoa asia, mitä viranomaiset ovat tarjonneet avuksi ovat lisävaltuudet poliiseille – niille samoille, jotka eivät nykyisiäkään tietoja osaa käsitellä vaan keräävät vuodessa satoja syytteitä asiattomuuksista. Hurraamme ehdotukselle koska ne lupaavat että kansalaisten turva paranee. Yksikään puolueeton tutkija ei ole tätä aatetta vahvistanut, mutta niin media kun sen seuraajatkin nielevät asian purematta. Pahinta ei ole kuitenkaan ehdotus vakoilulaista, vaan se väärä turvallisuuden tunne mitä tästä viestinnästä tulee. Oli meillä vakoilulaki tai ei, kansalaisten tiedoista huolehtimista ei voi ulkoistaa viranomaisille. Maalaisjärki toimii vain omalla vintillä.

En minäkään pidä siitä tavasta millä tietoyhteiskuntaa ajetaan hutiloiden joka paikkaan kuin käärmettä pyssyyn. Pidän vielä vähemmän ulkoistus- ja pilvipalveluvimmasta jotka nostavat kuluja ja pahentavat tilannetta etenkin huonon hallinnon parissa. Tämä on kuitenkin se maailma jossa elämme ja olemme itse kukin velkaa itsellemme olla valppaana tietojemme kanssa. Silmät auki, järki käteen, tietoturvaohjelma joka laitteelle – mitään kovin ihmeellistä ei tarvita. Vain välinpitämättömyydestä täytyy luopua.

 

P.S. Juttu sai inspiraation vähän aiheen sivusta, suoritintekniikoista löytyneestä tuoreesta, vakavasta tietoturvaongelmasta jolla monet laitteet voi kaataa helposti. Ihan sama jos se läppäri kaatuu, mutta kun samoja piirejä on niin hengityskoneissa kuin jätevesipumpuissa ja vaikkapa voimalaitoksissakin…