Avainsana: tasa-arvo

Julkaistu

Pauli Rautiainen ja esteettömyyden haasteet

Yliopistolehtori Pauli Rautiainen oli suosikkitoimittajani uunituoreessa haastattelussa Brysselin koneessa ja aiheena oli esteettömyys ja vammaisten asiat. Pitää todeta että opin tuon tunnin aikana paljon. Vaikka lehtorin edustama opinahjo onkin tullut tunnetuksi vähemmän laadukkaasta tieteestä, tässä kohtaa oli mielestäni parhaat pelissä. Tässä pari otetta.

Lähtökohtaisesti käyttökelvoton

Parhaiten jäi mieleen tämä hyvin paljon aikaa nähnyt maamme käytäntö, jonka mukaan tietyn asteisesti vammainen henkilö on lähtökohtaisesti ja automaattisesti työkyvyttömyyseläkkeellä. Se on aivan sama onko korkeakoulutettu, työkykyinen ja -haluinen, ensisijaisesti hän on hoivan kohde. Suomessa vammaisten työllisyysaste on surkea verrattuna verrokkimaihin Euroopassa – aivan kuin työvoimapulamme ei olisi jo muuten tarpeeksi kova. Meillä heistä työskentelee pieni murto-osa, monissa muissa maissa enemmistö.

Keskustelussa puitiin esteettömyyttä ja suomalaisten aika pöhköä tapaa käsitellä sitä. Täällä lähtökohta on, että esteitä voi olla, mutta ne pitää sitten tietyissä julkisissa palveluissa purkaa. Saksassa lähtökohta on että kaikki on esteetöntä. Tässä tuli liuta tärkeitä kulmia. Suomessa on määritelty esteetön asiointi julkisiin palveluihin – aivan kuin ihmisen elämään riittäisi asiointi kelan ja verottajan luona. Olipa mukana surullinen anekdootti pankkiautomaateista ja eduskuntatalosta. Remppasimme eduskuntataloa ziljardeilla, mutta emme saaneet siitä esteetöntä kuin pieneltä osin. Surkea esitys.

Työyhteisöön kuulumisessa tuli esille järkeenkäypä ajatus. Esimerkiksi pyörätuolilla liikkuva voi hyvin käydä työpaikalla ja hoitaa tehtävänsä, mutta ei koskaan pääse osaksi työyhteisöä. Se voi johtua vaikkapa siitä, että työporukka tykkää käydä syömässä tietyssä ravintolassa, tai joskus ns. aftereilla läheisessä baarissa. Näihin ei vammaisella ole mitään asiaa, koska yhteiskunnassa on päätetty ettei vammaisella ole oikeutta yhtäläiseen vapaa-aikaan.

Kallista?

Tietenkin siitä tulee jonkin verran kuluja kun korjaamme esteettömyyksiä pois yhteiskunnasta. Ne kulut ovat kuitenkin mitä ilmeisimmin varsin mitättömiä verrattuna siihen kuluun mitä maksamme pitämällä heidät keinotekoisesti poissa työelämästä. Sokea, kuuro tai pyörätuolia käyttävä kykenee lukuisiin töihin ja aivan täysivaltaiseksi yhteiskunnan osaksi, niin työkaverina kuin veronmaksajanakin.

Olipa sekin minulle uutta, että puolueista ainoastaan Kokoomus ajaa esteettömyyttä koko yhteiskunnan tasolla. Yksi pääperusteita on mitä ilmeisimmin juurikin taloudellinen: kaikki töihin, jotka töihin kykenevät. Vihreät ajoivat aiemmin myös vammaisten asiaa, mutta kun puolueen johdosta poistui pyörätuolia käyttänyt henkilö niin aihe ei enää kiinnostanut. Ikävää.

Julkaistu

Aina on joku, jota säännöt eivät koske

Sain hienoisen ahaa-elämyksen jutellessani tänä viikonloppuna tutun maahanmuuttajaryhmän kanssa. Vaikuttaisi siltä, että yhteiskunnassamme on sinänsä pitkään ollut vahva käsitys tasa-arvosta, mutta myös valmius sen kiertämiseen tilanteen vaatiessa. Löysin pikaisesti kolme esimerkkiä kolmelta aikakaudelta. Epäilemättä niitä olisi enemmänkin.

Nyt: eriarvoiset maahanmuuttajat

Ennen kuin jatkan, lienee syytä korostaa, että tämän näkökulman lähteenä ovat muut maahanmuuttajat, eivät omat kokemukset. Mutta haussa on siis se, että tietyt etniset tekijät tuppaavat asettamaan tietyt maahanmuuttajaryhmät toisia ylemmäs tietyissä palveluissa. Ylimääräistä apua kotona, opiskelussa, viranomaisilla, matalammalla kynnyksellä saatavaa lisärahoitusta, keveämmät vaatimukset siellä ja täällä. Joidenkin mukaan myös yleinen asennoituminen halki yhteiskunnan tuntuu muuttuvan etnisyyden perusteella, joskin tuota on hyvin vaikea mitata. Tietty ryhmä nähdään kuitenkin yhteiskunnan toivona, rikkautena ja kaiken mahdollisen lisäavun arvoisena. Aika moni muu ryhmä jää tämän ulkopuolelle. Lupasin korostaa heiltä vielä yhtä pointtia: kyse ei ole siitä että maahanmuuttajilla yleisesti olisi etuoikeuksia, vaan siitä että tietyt maahanmuuttajat ovat rakastettuja sankareita ja toiset vihattuja paskiaisia, etnisyyden perusteella.

Viimeksi: täydelliset talviurheilijat

Moni meistä on nähnyt Matti-elokuvan. Hyppyrimäkimies Nykänen pääsi aika monesta pälkähästä elämässään, sillä talviurheilijoita katsottiin ylöspäin. Omana kouluaikana jääkiekkoilijoille oli omat standardit: jälki-istuntoa ei koskaan saanut, väkivallan käyttäminen oli sallittua, arvosanoja nostettiin ja tuon tuosta opettajilta sai kuulla miten paljon parempia ja hienompia ihmisiä he olivat. He kun olivat tulevaisuuden toivo, Suomen ylpeys ja esimerkkejä lapsille. Ajan myötä saimme juuri sen mitä ansaitsimme: väkivaltaisia, veroja kiertäviä huumediilereitä, Harkimoiden ja Kummoloiden kaltaisia rötösherroja jotka palvovat vain rahaa ja Putinia.

Sitä ennen: kunnioitetut Kekkosen kaverit

Pitää taas aloittaa kiittämällä Yleisradiota mainioista radion historiasarjoista, jotka ovat opettaneet Kekkosen ajan pelisääntöjä. Etenkin aikana ennen Karpoa oli hyvin helppo päästä Kekkosen lähipiirissä erittäin suojeltuun asemaan. Kunhan isäntää sokeasti tottelit, ei paljon tarvinnut murehtia edesvastuuseen joutumisesta pienistä sivukikkailuista, oli se sitten sihteerin kähmintää tai markkojen siirtelyä parempiin pussukoihin.

Aina on joku

Olen valmis esittämään teorian, että meillä on aina tilaa jollekin ryhmälle, joka toteuttaa vanhan sanonnan: ”kaikki ovat tasa-arvoisia, jotkut vaan tasa-arvoisempia kuin toiset”. Joku saa aina enemmän kuin sen mitä heille kuuluu. Kuka se joku on, miten se valitaan? Yllä olevien esimerkkien perusteella väittäisin, että voittaja on se, joka keksii uskottavimman nyyhkytarinan ja myy sen massoille.

Yksi sanoi, ”meidän täytyy tukea Kekkosta hänen vaikeassa tehtävässään pitää Suomi turvassa idän ja lännen välissä”. Toinen sanoi ”meidän pitää tukea ja ymmärtää urheilijoita, jotka nostavat meidät maailmankartalle ja toimivat esimerkkeinä lapsille”. Kolmas sanoi ”meidän pitää tukea näitä kovasti kärsineitä, sillä ennen pitkää he rikastavat kulttuuria ja geenejämme”.

Minä sanon: Suomi on tasavalta. Punnittakoon jokainen tallaaja teoillaan, ei tekosyillään.

Julkaistu

Sisäministeri Ohisalo tasa-arvon ohituskaistalla

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi kirjoituksessaan sisäministeri Maria Ohisalon radikaalia, tasa-arvon koko käsitteen olennaista muutosta koskevaa ulostuloa. Halla-ahon mukaan Ohisalon tarjoilema intersektionaalinen feminismi ”ei pyri tasa-arvoon sen enempää sukupuolten kuin etnisyyksienkään välillä. Itse asiassa sen tavoitteet ovat täysin päinvastaisia. Se on pohjimmiltaa uhrikultti ja kastijärjestelmä, joka asettaa ihmiset hierarkiaan heidän syntymässä saatujen ominaisuuksien perusteella.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kirjoitti aiemmin tänään uudesta tasa-arvo-ohjelmasta, jonka ”kantavana näkökulmana on nyt eri syrjinnän muodot tunnistava intersektionaalinen feminismi”.

Suurimmalle osalle kansalaisista intersektionaalisen feminismin käsite on täysin outo. Ottaen huomioon, että yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat perustuslain määrittämistä perusoikeuksista kaikkein keskeisempiä, on aiheeseen suhdaututtava erittäin vakavasti. Ei käy päinsä, että ministeri eräänä päivänä ilmoittaa kansalaisille, että tänään tasa-arvon merkitystä on muutettu vastaamaan feminististä marginaalifilosofiaa. – –

Intersektionaalisessa feminismissä kaikkein uhreimmat ovat hierarkiassa korkeimmalla.
Hiaerarkiassa alimpana on tietysti valkoinen heteromies. Hänelle saa kuka tahansa sanoa mitä tahansa, ja hänen on väistettävä kaikkia. Muiden keskinäinen järjestys selviää tarkkailemalla tilanteita, joissa sorrettujen ryhmien kesken vallitsee konflikti tai intressiristiriita. Vaikka esimerkiksi naiset ja homoseksuaalit ovat melko korkealla hierarkiassa, he ovat huomattavasti muslimien alapuolella.
Siksi naisen ja homoseksuaalien objektiivisesti ajatellen surkea asema muslimimaissa ja – yhteisöissä ei soita kelloa intersektionaalisen feministin aivoissa. – –
————————————–
Blogini lähteenä olen käyttänyt: Suomen Uutiset 25.6.2020 artikkelia otsikolla ”Sisäministeri Ohisalo ilmoitti juuri tasa-arvon käsitteen radikaalista muutoksesta intersektionaaliseksi – Halla-aho: ”Hierarkiassa alimpana tietysti valkoinen heteromies”.

Julkaistu

Sukupuolikoulutusta sukupuolikouluttautuneille

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sukupuolten tasa-arvossa on vielä tekemistä, Suomessakin. En kuitenkaan ole kovinkaan vakuuttunut valituista keinoista. Erityisesti tämä kärjistyy ilmiöön, jossa aiheesta saarnataan isolla äänellä ja rahalla lähinnä niille, jotka aiheen tuntevat jo unissaankin.

Kulttuurikansan kulttuuriähky

Pyörin aika monessa kulttuuriaiheisessa piirissä ja yhteisössä. Eräässä niistä järjestetään usein työryhmätapaamisia, työpajan tyyppisiä, joihin sisältyy aina myös luentosisältöä. Jonkin ajan päästä pidetään jälleen yksi, ja luennon aiheena on sukupuolten tasa-arvo. Edellisessä tapahtumassa aiheena oli sukupuolten tasa-arvo. Sitä edellisen tapahtuman aiheena oli sukupuolten tasa-arvo. Puheet ovat enemmän syyllistäviä ja kiihottavia kuin informoivia tai ajattelevia. Kyseisen kulttuuriyhteisön aihepiirissä tasa-arvoaiheet eivät ole pääasia, ainoastaan yksi noin kymmenestä taustaperiaatteesta. Asiaohjelmasta se vie kuitenkin sata prosenttia. Yleisö näissä ohjelmissa on ihan positiivisessa mielessä neonkirkkaan punavihreää, erityisen oppineita näissä aiheissa. Fiksua ja pätevää väkeä, vaikken heidän poliittista linjaa kannatakaan.

Hetkinen! Mitäs epämääräistä tekstiä tuo yllä on? Miksei kirjoittaja kerro tapahtumien ja ihmisten nimiä? Siksi, että en halua maalittaa ketään, enkä pidä näitä sisältöjä sinänsä pahoina. Puhujat eivät ole erityisen osaavia, keskimäärin huonoja puhujia, kapealla maailmankuvalla, mutta he eivät ole millään muotoja pahoja ihmisiä eikä ole heidän vika että heidät on palkattu puhumaan. En siis aio osoittaa sormella ihmisiä vain siksi että heidät on otettu osaksi tätä oravanpyörää.

Mitä siis voisi tehdä?

Demarihallituksemme on mielestäni tehnyt karhunpalveluksen aiheen keskustelulle painottamalla sukupuolikeskustelun ääripäihin – intersektionalismiin, miesvihaan, homofobiaan (juu, oikeesti), identiteettipolitiikkaan ja perhevastaisuuteen. Tämä puolestaa ruokkii tarpeettomasti vähintään yhtä ikävästi öyhöttävää vastapuolta. Julkinen keskustelu kaipaisi sillanrakentajia ja useita näkökulmia, laajempaa kulmaa, mutta se vain kapenee. Kyllä, tytöt ja naiset ovat huonossa asemassa joissain kohdin, pojat ja miehet joissain, jotkut vähemmistöt toisaalla. Ei pitäisi nähdä sateenkaariperhettä vähän tylsemmän heteroperheen vastinkappaleena, vaan perheen ja lapsen hyvinvoinnin pitäisi molemmissa tapauksissa olla tärkeää. Ei pitäisi katsoa vain yhtä tilastoa, vaan varmistaa että keneltäkään ei suljeta ovia ja mahdollisuudet ovat avoimia. Pitäisi etsiä asioita jotka yhdistävät meitä, ei ainoastaan korostaa sitä mikä meidät erottaa.

Mieleeni tulee World of Women -festivaali parin vuoden takaa. Se ei ollut pöhkö tapahtuma ja siinä oli paljon asiaa, vaikka näkökulma olikin kapea. Konseptin päälle voisi hyvin rakentaa tapahtuman vaikkapa nimeltään Ihmisten Suomi, jossa etsittäisiin kaikenlaisia ihmisryhmiä, puhuttaisiin heidän haasteista avoimesti ja autettaisiin heitä löytämään toisiaan. Minä vain väitän, että on parempi saada samaan keskusteluun Laura Huhtasaari ja Anna Kontula, eikä vain neljä Lauraa tai neljä Annaa, kuten nyt tehdään. En minä usko hetkeäkään että kumpikaan heistä vaihtaisi puoluetta keskustelun myötä, mutta tässäpä se ydinviisaus: ei tuommoinen paneelikeskustelu ole heitä, vaan yleisöä varten.

Pidän ikävänä tasa-arvokeskusteluja joissa nähdään vain vihollisia. Ei vähemmistön x huomiointi ole pois vähemmistön y tai enemmistön z aiheesta. Tältä osin tasa-arvossa on tottavie tekemistä. Siten toivoisin, että ongelmaa korjattaisiin. Nyt sitä pahennetaan.

Julkaistu

Yhteispohjoismaista naisvihaa islamia kohtaan

Tunnettu sanonta kuvaamaan miehistä ylivaltaa on #allmalepanel. Sillä tarkoitetaan esim. yhtiön hallitusta, jossa kaikki jäsenet ovat miehiä.
Sitä taustaa vasten oli mukava seurata tänään Youtube-lähetystä [alla], jossa kaikki pääpuhujat olivat naisia. Tilaisuus oli järjestetty norjalaisen Hege Storhaugin kirjan ”Islam – Yhdestoista vitsaus” yhteydessä. Sen alkuperäinen versio nousi Norjassa nopeasti best-seller -listojen kärkeen.

Muina puhujina oli jo legendaarinen islamista luopunut somali Mona Walter Ruotsista, Maria Kaljuste Virosta sekä Pia Kattelus Suomesta. Viimemainitun läsnäoloa ihmettelin, koska hänellä ei ollut paljonkaan omaperäistä snottavaa ja hänen englantinsa tökki.

Tilaisuuden moderaattori Arto Luukkanenkin ihmetteli, että nyt tulee varmaan valmista, kun on naiset asialla?
Jatka lukemista ”Yhteispohjoismaista naisvihaa islamia kohtaan”

Julkaistu

Koululaiset korokkeelle korkealle

Keskiviikkona vietettiin tyttöjen päivää ja ryhmä osaavia teinejä päästettiin tuuraamaan valtakunnan vaikuttajia. Koulujärjestelmämme sanotaan perustuvan siihen että kaikilla on tällaiseen mahdollisuus. Tosiasiassa ohjaudumme yhä eliittivetoisempaan malliin, jossa teemme harvoja voittajia ja massoittain häviäjiä jo alakoulusta alkaen.

Hyvä idea turhan harvoille

En missään nimessä kritisoi ajatusta päästää teinityttöjä tutustumaan työelämään johdon huipulla. Kyse oli mahtavasta työssäoppimisesta ja ajatusten vaihdosta ja valitut teinit esiintyivät edukseen. Sukupuolineutraalisti jotain tällaista sietäisi tapahtua useamminkin. Ei myöskään ollut haitaksi nostaa esille kehittyvissä maissa olevia yhteiskunnallisia jättihaasteita joihon kieltämättä naisten aseman parantaminen auttaisi todella paljon. Ehkä asian esiin nostaminen onnistui nyt, eikä siinä siis mitään huonoa.

Hiukan vähemmälle maininnalle jäi se, että näihin eliittiharjoituspaikkoihin todellakin pääsivät vain eliittiin kuuluvat. Käytännössä tavallisilla 14-17 -vuotiailla ei ollut mahdollisuutta edes hakea tähän hommaan, vaan pohjalla piti olla melkoinen erityisasema jossa perheen nokassa asuvien hopealusikoiden määrä oli isona tekijänä. Yle kyllä mainitsi asiasta epäsuoraan, mutta ei nähnyt ongelmaa. Ehkäpä se tuntui vaan niin luonnolliselta kun tähän on totuttu. Heitetäänpä siis toinen esimerkki.

IT-rahoista taistelee koko koulu

Olin pari vuotta sitten IT-yritys Decensin markkinointitilaisuudessa. Decensillä oli aika paljon maineessa kirimistä pahojen tunarointien myötä, joten asiaa koitettiin paikata PR-kampanjalla. Toimitusjohtaja nousi lavalle ja kertoi miten he sen tekevät. Hän kertoi yrityksensä rahoittavan ohjelmaa, jossa kouluista valitaan potentiaaliset eliittiurheilijat ja heitä ryhdytään rahoittamaan ja treenaamaan pienestä pitäen. Pieni taustatutustuminen kertoi enemmän kun olisin halunnut tietää: jo hyvin nuoret koululaiset laitetaan käytännössä taistelemaan paikastaan ja vain yksi voidaan määritellä hyväksi tyypiksi. 500 hengen koulussa voi olla yksi voittaja ja muille tehdään selväksi, ettei heistä ole mihinkään. Vain voittajan asema kelpaa ja jos et siihen pysty, olet epäkelpo. Yleisö hurrasi tälle ohjelmalle ja näki sen mahtavana yhteiskunnallisena tekona. Minä näin sen syynä katkaista kaikki suhteet tähän firmaan.

Vähästä kaikille, paljosta harvalle

Pienoinen asian lueskelu ja keskustelu johtavat karrikoituun tiivistelmään. Kouluissa on aina palkittu hyvin työnsä tekeviä oppilaita, mutta perinteinen sanoma kertoi jokaisen pystyvän siihen, jokaisella on mahdollisuus. Tämä on vähitellen muuttunut ”vain yksi voi olla hyvä” malliin. Se ei edistä sukupuolten, etnisyyksien tai minkään muunkaan tason tasa-arvoa. Se edistää syrjäytymistä, masennusta ja kukaties on osasyynä Pisa-tulosten huonoon suuntaan. Kun tähän vielä lisätään halu käyttää synnynnäisiä perusteita koulutyön sijaan em. kärkipaikan voittajan valintaan, voitaneen selittää erinäisiä ikäviä trendejä vaikkapa poikien tai ammattikouluopiskelijoiden heikentyneessä opiskelumoraalissa.

Kun Suomella oli vähemmän, annoimme vähästäkin tasaisemmin kaikille koululaisille. Nyt kun meillä on enemmän, emme osaa enää arvostaa vanhaa oppia. Koulutusleikkaukset ovat ikäviä, mutta ikävämpää on koulutuksen tasavertaisuudesta leikkaaminen. Tarvitsemmeko todella koululaitosta jonka tehtävä on kouluttaa lapset uskomaan omaan alempiarvoisuuteensa? Aivan turhaan me lapsia ja nuoria syytämme siitä, että opetamme heidät huonosti. Lapset kyllä kehittyvät, vaan yhteiskunta surkastuu.