Kreikan mytologia jaksaa, vaikka on nähnyt jokusenkin sivilisaation nousun ja tuhon. Uudet ajat tuovat uusia tarinoita, mutta tuttuja moraalisia pohdintoja. Uusi tarina ei ole vanhaa huonompi.
Paljon on nähty ja näkemättä
Kiitos Gutenberg-projektin, olen lukenut jokusenkin kirjallisuusklassikon em. kreikkalaisesta mytologiasta Macchiavelliin ja Dostoyevskiin. Olen katsonut ja kuunnellut musikaaleja ja teatterinäytöksiä. Elokuvasuosikeistani löytyy vanhaa mustavalkoista ja tämän vuosituhannen modernia. Joka vuosi tulee listalle jotain uutta joka vakuuttaa. Yle-veron maksajalle laji on verrattain helppoa. Vaikka laitoksen journalistista laatua ajoin haastetaan, sitä ei voi kiistää etteikö Areenan puolelta löytyisi lähes rajaton kokoelma sisältöä.
Toki kunnon riistoporvarina kulutan sisältöä laajemminkin. Olen aiemminkin kehunut Netflix-palvelua sen kansainvälisestä otteesta. Väitän, että on helpompi ymmärtää keskivertokiinalaisen mielenmaisemaa ja moraalista kompassia, kun on katsonut heidän paikallisia elokuviaan. On myös ilo havaita laadukkaan – ja toki myös laaduttoman – viihteen löytyvän USA:n lisäksi sieltä, täältä, tuolta ja vielä sieltäkin. En olisi jokunen hetki sitten uskonut katselevani brasilialaista scifisarjaa viihteekseni. Sarja on uusi, maa on toinen, mutta moraaliset pohdiskelut löytävät tiensä vuosituhansien taakse.
Isoveljeni piti kymmenisen vuotta sitten luennon, jossa hän listasi yksi toisensa jälkeen modernien elokuvien tarinoiden alkuperiä raamatun kertomuksiin. Hän on puoli ikäänsä opiskellut teologiaa, joten ei ollut juurikaan vaaraa että yleisö olisi onnistunut kysymyksillään häntä puhumaan pöydän alle. Jälleen yksi muistutus siitä, miten vanha on uutta ja uusi vanhaa.
Moderneja ilmaisuja
Tietokonepelit ovat viime aikojen tapa kertoa näitä samoja tarinoita uusin keinoin. Aivan kuten en hyväksy hetkeäkään ajatusta ”korkea” ja ”matala” kulttuurista, en myöskään purematta niele ajatusta että yksi tarinankerronnan keino on toista parempi. Aikanaan kaikki pääsivät teatteriin, paljon myöhemmin kirjoista tuli joka kodin tuote, sitten radio, elokuva ja televisio. Nyt ovat tietokonepelit mukana paketissa, eikä kirjastoja tai teattereja ole kukaan sulkemassa.
Nostanpa esille vaikkapa Hollannista kotoisin olevan Horizon-pelisarjan, joka iski minuun melkoisesti. Tarina on ajaton: ihmisen ahneus, pelko ja sokea käpertyminen uskoon ovat tuttuja aiheita, mutta selvästikään emme tarpeeksi ole näistä oppineet. Voin sanoa suoraan että tarinan edetessä tuli parissakin kohtaa pala kurkkuun. Uskottavuutta lisäsi merkittävästi se, että hollantilaisilla oli selvästi pää paljon amerikkalaisia tai japanilaisia paremmin paikallaan hahmojen suunnittelussa. Päähenkilö on nainen, ei seksisymboli ja sivuhahmot ovat erilaisia, eivät kiintiövähemmistöjen edustajia.
Epäilemättä tästäkin pelisarjasta joku vielä jokin päivä tekee elokuvan tai tv-sarjan, ja epäilemättä se tulee olemaan ala-arvoinen. Se tuppaa olemaan niin, että harva teos kestää komeasti muunnoksen muodosta toiseen. Toki se joskus onnistuu, ja harvat onnistumiset pääsevät parrasvaloihin. Liian usein kuitenkin elokuva on vain varjo kirjasta tai näytelmästä, tai tv-sarja vain varjo pelistä.
Tarvitsemme tarinoita
Varmaa on vain se, että tarvitsemme tarinoita, kertomuksia, opetuksia, ajatusten herättäjiä. Milloin tarinat toimitti kylästä toiseen matkaava tarinankertoja, milloin bittiviidakossa vaeltavat peli. Ajat muuttuvat ja pysyvät samoina. Tarinoissa on ihmiskunnan rikkaus ja rakkaus. Niistä opimme itseämme ja parhaina päivinä opimme pohtimaan mitä kaikkea emme vielä tiedä.
Kauan eläköön tarinat!