Ehta ja virallinen, valtioneuvoston kanslialta saatava Suomi 100 -logo heilui jos jonkinmoisessa tempauksessa tänä vuonna. Itsekin pääsin kahta semmoista vetämään ja yllätyin todella positiivisesti viranomaisten uudesta tavasta nähdä kulttuuria. Koskaan aiemmin ei ole kulttuuriin hyväksytty samoin ehdoin epäpoliittista ja/tai täysin vapaaehtoisvoimin pyöritettävää toimintaa. Esitän nöyrät kiitokset ja toivon käytännölle jatkoa.
Suomen Paras AMV oli yksi tarinamme esimerkkitempauksia
Kulttuuri ja komitea
Olen vuosien varrella pyörinyt melkoisen runsaassa määrässä harrastus- ja kulttuuritoimintaa, julkisesti ja yksityisesti rahoitettua, pääsymaksutonta ja pääsymaksullista, pikkuriikkistä ja massiivista. Oppimani perusteella esitän ettei julkinen valta ei voi luoda kulttuuria, vaan ainoastaan antaa sen tapahtua. Tätä harvoin ymmärretään ja erinäiset ison rahan tekohengitykset jo aikoja sitten kuolleelle toiminnalle näyttävät lievästi sanoen pöhköiltä. Julkisen rahan määrä on harvoin suhteessa tulokseen eikä asiaa käytännössä mitata mitenkään. Julkinen sektori myös lihottaa läjäpäin oheistoimintaa joissa on väkeviä merkkejä hyväveliverkostosta. Harvemmin julkisen sektorin ansiosta, useammin julkisen sektorin toimista huolimatta maassamme tehdään hurjasti hyvää, hienoa ja kaunista.
Kaiken yllä on ihan presidenttiä myöten siunattu malli, jossa määritellään mikä on hyväksyttyä kulttuuritoimintaa. Tämä on ehtaa maan tapaa, liekö sitä koskaan mihinkään kirjattu. Oma havaintoni on, että ollakseen hyväksyttyä ja kabinettikelpoista kulttuuria, on tiettyjen ehtojen täytyttävä. Ensimmäinen ehto on että ainakin yksi henkilö organisaatiossa saa palkkaa. Tämän lisäksi ainakin yhden seuraavista on täytyttävä.
1. Laitoskulttuuri, eli perinteikäs teatteri, orkesteri tai vastaava etabloitu instituutio.
2. Poliittisesti nouseva tai pinnalla oleva aihe joka saa pelkällä aihepiirillään palstatilaa.
3. Poliittisesti sitoutunut, suoraan tai epäsuoraan (esim. poliittisesti nimitetty hallinto tai virkamieshallinto organisaatiossa).
Väärästä metsästä
Pääosa sitä toimintaa jossa itse puuhaan ja jota tuen ei täytä edellisiä ehtoja. Merkittävä osa ruohojuuurikulttuurista ei näitä täytä. Minulla on (pöhkö?) usko epäkaupalliseen kulttuuriin ja koen sen tärkeäksi osaksi kulttuurikenttää. Se ei ole koko totuus, mutta se on ajatusmalli jota sietäisi kuulla ja josta kukaties voisi vähän oppiakin. Asiassa vaikuttavat todennäköisesti varsin inhimilliset lähtökohdat, ihmisiä ne päättäjätkin ovat. Jos kulttuuri on kovin vapaata ja toimii ilman rahan ja/tai politiikan valtaa, se on herkästi myös byrokratian ulottumattomissa. Ehkä siksi sellaisia tekijöitä ei haastatella, tapahtumia ei nosteta esille viestinnässä eikä hyväksytä yhteisiin kulttuuriprojekteihin.
Suomi 100 esitti vallankumouksellisen ajatuksen sisältö edellä menemisestä. Yllätyin positiivisesti lukuisista hyväksytyistä projekteista jotka eivät olisi ikipäivänä päässeet byrokraattisesta seulasta läpi. Ilmeisestikin valtioneuvoston kanslia oli delegoinut projektin johdon poikkeuksellisesti ihmisille, sillä tästä jäi todella hyvä fiilis. Kun kansan palautekin on ollut iloista, rohkenen kysyä: kannattaisiko kokeilla uudestaankin? Voisiko kulttuurin jähmeitä kriteerejä jo löyhentää pysyvästikin?