Nykyaikainen armeija on hyökkäysarmeija

Kotisivullani on vuosia ollut artikkeli Stalinin puheesta 5.5.1941 sota-akatemian henkilökunnalle. Siinä on ollut aiemminkin tärkein osa puheesta ja ihan tärkein lause myös englanniksi. Nyt löysin samasta tilaisuudesta pidetyistä puheista paremman suomennoksen. Lisäsin sen ja myös pätkän toisesta puheesta samassa tilaisuudessa. Koko artikkeli löytyy täältä.

Pätkä toveri Stalinin 1. puheesta vastaanotolla

”Ratsumiesten terveydeksi!

Olemme me heitä vähän vähentäneet, mutta vieläkin ratsuväen rooli on poikkeuksellisen suuri, eikä meillä sitä vähän ole.

Ratsuväen osa nykyaikaisessa sodassa on poikkeuksellisen suuri. Kun rintama on murrettu, ratsuväki kehittää menestystä. Se ajaa pakenevaa vastustajaa takaa ja kiilautuu murtokohtaan. Erityisesti se on tarpeen, kun vetäytyvää tykistöä ajetaan takaa, eihän sille saa antaa mahdollisuutta valita uusia tuliasemia ja jäädä niihin.”[iii]

Toveri Stalinin 3. puhe vastaanotolla

”Panssarijoukkojen kenraalimajuri puhuu.

Esittää maljaa Stalinin rauhanulkopolitiikalle.

Toveri Stalin: Antakaapa kun korjaan.

Rauhanpolitiikka on taannut maamme rauhan. Rauhanpolitiikka on hyvä asia. Näihin aikoihin asti olemme pitäytyneet puolustuksessa, mutta vain kunnes olemme saaneet armeijamme aseistettua uusiksi ja varustettua armeijan nykyaikaisin taistelukeinoin. Vaan nyt kun armeijamme on rakennettu uusiksi ja kalustettu nykyaikaiseen taisteluun kelpaavalla tekniikalla, nyt kun olemme vahvoja, on siirryttävä puolustuksesta hyökkäykseen.

Maatamme puolustaessamme meidän on toimittava hyökkäävästi. Puolustuksesta on siirryttävä hyökkäystoimien sotilaspolitiikkaan. Meidän on pakko uudistaa kasvatuksemme, propagandamme, agitaatiomme ja lehdistömme hyökkäyshengessä. Punainen armeija on nykyaikainen armeija, ja nykyaikainen armeija on hyökkäysarmeija.”[iv]


[iii] Timo Vihavainen, et al (Ohto Manninen) – Varjo Suomen yllä; 2017; sivu 275

[iv] Timo Vihavainen, et al (Ohto Manninen) – Varjo Suomen yllä; 2017; sivu 276

Leningradin sotilaspiiri valehteli Suomen tappiot

Virallinen Venäjä valehteli Suomen tappiot Talvisodassa moninkertaisiksi todellisiin tappioihin nähden – noin kolme kuukautta Talvisodan jälkeen.

”(käsin:) Julkaistu 3.6.40 (Pravda, No. 153)

Leningradin sotilaspiirin esikunnan tiedonanto.

Suomessa on ilmoitettu virallisesti, että Suomen menetykset Suomen ja Neuvostoliiton konfliktissa olivat 66 400 henkeä, joista 2594 upseeria, 11564 aliupseeria ja 52 248 sotilasta. Kaatuneita oli 19 576, kadonneita 3263 ja haavoittuneita 43 ja puoli tuhatta henkeä. Suomalaisten mielestä tappiot olivat erityisen kovat sodan viimeisen viikon aikana taisteluissa Karjalan kannaksella ja Laatokan luoteispuolella.

Leningradin sotilaspiirin esikunta katsoo velvollisuudekseen ilmoittaa, että yllä esitetyt sotilasviranomaisten viralliset ”tiedot” vääristävät karkeasti suomalaisten tappioita Neuvostoliiton ja Suomen konfliktin [Talvisota – jpu] aikana. Itse asiassa suomalaiset menettivät taisteluissa kaatuneina yli 70 tuhatta henkeä, ja jos otetaan haavoihin kuolleet vähintään 15 000 henkeä, menettivät suomalaiset yhteensä vähintään 85 000 miestä kaatuneina. Suomalaisten menetykset haavoittuneina ovat yli 250 000 henkeä.

Näin ollen, mikäli Suomen armeijan vahvuuden konfliktin aikana olleen 600 tuhatta henkeä, joista taistelukykyisiksi voidaan katsoa parhaassa tapauksessa kaksi kolmannesta armeijasta, voidaan päätellä suomalaisten menettäneen armeijansa lähes koko taistelukelpoisen osan. Itse asiassa suomalaiset olivat konfliktin lopulla jo aivan armeijattomia. Tällä oikeastaan selittyykin se, että voitoistaan meteliä pitäneet suomalaiset, jotka väittävät Neuvostoliiton armeijan kärsivän Napoleonin armeijan kohtalon Venäjällä, jos vain saavat jotakin apua ulkomailta, onkin pakotettu antautumaan heti Neuvostoliiton joukkojen ensimmäisen (käsin lisätty: vakavan) iskun päätteeksi (vedetty yli: kolme kuukautta konfliktin alun jälkeen, käsin korjattu:) Karjalan kannaksella huolimatta siitä, että ovat saaneet huomattavasti apua Norjalta, Ruotsilta, Englannilta, USA:lta, Ranskalta ja muilta mailta.

Suomalaiset kirjoittavat suurista tappioistaan ”Karjalan kannaksen taistelujen aikana” konfliktin viimeisinä viikkoina, mutta eivät kerro, paljonko he näiden taistelujen aikana ovat menettäneet. Leningradin sotilaspiirin vahvistamattomien tietojen mukaan pelkästään helmikuun 11. päivän jälkeen, jolloin Neuvostoliiton joukot aloittivat hyökkäyksensä Karjalan kannaksella, aina maaliskuun 12. päivään eli konfliktin päättymiseen asti, suomalaiset menettivät kaatuneina päivässä keskimäärin vähintään 2 tuhatta henkeä.

Esikunta on pakotettu julkistamaan tietonsa tehdäkseen lopun Suomen, Euroopan ja Amerikan lehdistön järjestelmällisesti levittämistä, Neuvostoliiton ja Suomen konfliktin ajan suomalaisten todellisia menetyksiä koskevista naurettavista valheista.

Delo 580, sivut 150-151.”[iv]

Ylläoleva on Venäjän virallinen valhe Suomen tappioista Talvisodassa – noin kolme kuukautta sodan päättymisen jälkeen. Katsotaanpa millaisia lukuja löytyy suomalaisista sotahistoriaa koskevista teoksista.

Suomen miestappiot 1939-40: Kaatuneita 21 396; Lopullisesti kadonneita 1 434; Haavoittuneita 43 557; Yhteensä noin 66 400.[v]

Tässä on esitetty yksi kappale artikkelista Venäläinen valehtelu.


[iv] Timo Vihavainen, et al (Ohto Manninen) – Varjo Suomen yllä; 2017; sivu 218

[v] Suomi 85 – Itsenäisyyden puolustajat – Rintamalla (Ohto Manninen); 2002; sivu 113

”Ei ole käskyjä” – joten Venäjä ei hyökännyt

Otsikossa on yksi sotahistorian kirjoituksen dilemmoista.

Sotahistoriaa kirjoitettaessa arvokkaimpia dokumentteja ovat alkuperäiset arkistodokumentit. Se komentaja käski sinä päivänä tekemään sitä ja sitä.

Jos jotakin on vain tapahtunut, niin se ei ole niin arvokas todiste kuin, että löytyy arkistosta käsky, josta ilmenee kuka on sen hyökkäyksen, tms. käskenyt.

Venäjää koskien tämä on erityinen ongelma, sillä tärkeät arkistot eivät yleensä aukene edes puoli vuosisataa tapahtuman jälkeen puolueettomille tutkijoille. Siten joudutaan kokoamaan faktaa kuten tuhansia paloja käsittävää palapeliä.

Edellä mainittuun ongelmalliseen ”teräsbetonipatoon” on kuitenkin silloin tällöin ajoittain tullut pieniä ”halkeamia”, joista alkuperäisdokumentteja on päässyt vuotamaan tutkijoiden käsiin.

Yksi sellainen ”halkeama” oli kun neukkula kemahti ja juopon presidentti Jeltsinin aikana jotkut tutkijat pääsivät lähinnä vahingossa satunnaisesti penkomaan joitakin arkistoja lyhytaikaisesti. Silloinkaan eivät suinkaan kaikkia arkistoja. Hyvin monet arkistot ovat Venäjällä edelleen tiukasti suljettuja koskien vaikkapa vuotta 1941. Mitä kaikkea silloin tapahtui ja kenen käskystä?

Jokainen ”vuoto” on arvokas ja auttaa kasaamaan palapeliä nimeltään historiallinen totuus. Tietysti pitää koko ajan olla tarkkana, että ei erehdy luulemaan väärennettyä dokumenttia aidoksi.

Talvisota on sotahistoriassa jo yleisesti ottaen selvää ”pässinlihaa” – mutta sieltäkin puuttuu usein niitä alkuperäisiä arkistodokumentteja.

Siksi muutaman päivän kuluessa nettiin ripustamani neljä alkuperäistä käskyä ovat arvokkaampia kuin moni niitä lukeva tietääkään:

Voroshilov alkoi johtaa sotatoimia Suomea vastaan 9.12.1939

Ylipäällikön käsky 9.12.1939 8. Armeijalle

Ylipäällikön käsky 10.12.1939 14. armeijalle ja Pohjoiselle laivastolle

Ylipäällikön käsky 10.12.1939 9. Armeijalle

Tässä ei tietenkään ole kaikki, mutta on nimenomaan konkreettisia käskyjä, joista ilmenee Venäjän tavoitteita.

Ilmenee myös jopa divisioonan resoluutiolla mitä minkin divisioonan piti saada aikaiseksi. Tiedetään mitä ne tekivät, mutta nyt on olemassa myös ne kysytyt käskyt.

Kyseessä eivät olleet Venäjän armeijan lomalaiset, jotka olivat eksyneet Suomen alueelle – kuten nyt väitetään olevan Ukrainan alueella.

Ylipäällikön käsky 10.12.1939 9. Armeijalle

Kun Venäjän sotatoimet Suomea vastaan Talvisodassa eivät sujuneet suunnitellusti, niin Venäjän puolustusministeri otti Ylipäällikkönä sotatoimet johtoonsa. Pääsotaneuvoston jäsen Stalin kuului Vorošilovin esikuntaan poliittisena jäsenenä.

Käskyn teksti

Venäläinen arkistodokumentti

”Pikana Koodikielellä Esikuntapäälliköiden kautta
9. armeijan komentajalle
Kopiot: 14. armeijan komentajalle, 8. armeijan komentajalle, 7. armeijan komentajalle

Kartta 420 000, 1000 000

1. Vastustaja yrittää 9. armeijan rintamalla pidätellä joukkojemme hyökkäystä erillisin pataljoonin.
2. 9. armeijan joukot ovat edenneet Kuolajärvelle, Suomussalmelle ja Nurmijärvelle.
3. 9. armeijan oikealla puolella 14. armeija on miehittänyt Petsamon ja Luostarin sekä on saanut tehtäväkseen vallata Rovaniemen ja Kemin kaupungit.

Vasemmalla puolella 8. armeija on edennyt Megrijärvelle (10 km. Ilomantsin pohjoispuolella) Tolvajärvelle ja Loimolan aseman itäpuolelle sekä hyökkää Pitkärantaa kohti vallatakseen Sortavalan kaupungin.

4. 9. armeijan sotatoimien päätehtävä on vallata Oulun ja Kajaanin kaupungit. Tämän vuoksi:
122. tarkka-ampujadivisioonan on hyökättävä Kemijärven ja Rovaniemen suuntaan ensimmäisenä päämääränään Kemijärven alueen haltuunotto.

Muilla divisioonillaan armeija hyökkää:
163. divisioonalla Puolangalle varmistaen sivustansa Taivalkosken ja Pudasjärven suuntiin;

54. divisioonalla Kontiomäen aseman suuntaan, jonne pysähtyy.

Koko 44. divisioona on purettava Vienan Kemin asemalla ja toimitettava nopeasti Uhtualle sekä edelleen 163. divisioonan perään.

5. 9. armeijan ilmavoimien on:
a) toimittava tiiviissä yhteistyössä armeijan maavoimien kanssa tuhoten vastustajan elävää voimaa;
b) tuhottava Kontiomäen ja Oulun rautatiesolmut sekä järjestelmällisin hyökkäyksin estettävä rautatieliikenne mainittujen paikkojen kautta;
c) hävitettävä kaikki rautatiesillat, myös suuret;
d) suojattava armeijan joukkojen hyökkäystä.

6. On otettava huomioon, että saavuttuaan Rovaniemen seudulle 122. divisioona siirtyy 14. armeijalle.

7. Jalkaväkemme liikehdintään ehdottomasti tykistötulen suojassa on kiinnitettävä erityistä huomiota, ja jalkaväen kärkijoukkojen mukana on oltava 45- ja 76-millistä rykmentintykistöä.

Armeijan insinööri- ja rakennusjoukoista on koottava erityisiä sulkuosastoja.

8. armeijan toimintarajat: 14. armeijan kanssa – Apatityn asema, Pelkosenniemi (kummatkin 14. armeijalle)
9.armeijan kanssa – Maaselän asema, Pielisjärvi, Kuopio (kaikki 8. armeijalle)

9. Armeijan esikunnan operatiivinen ryhmä on Suomussalmella.

10. Tämän ohjeen saamisesta ja jaetuista käskyistä on raportoitava.

Ylipäällikkö – Vorošilov, Pääsotaneuvoston jäsen – J. Stalin, Yleisesikunnan päällikkö – B. Šapošnikov

No. 0362

10 joulukuuta 1939 19.20

Delo 578, sivut 134-135.”[i]

Lisätietoa

163. divisioonan ja 44. divisioonan kohtaloista löytyy täältä.

Suluissa on kyseisen osion kirjoittaja.

[i] Timo Vihavainen, et al (Ohto Manninen) – Varjo Suomen yllä; 2017; sivut 186-187

Ylipäällikön käsky 9.12.1939 8. Armeijalle

Kun Venäjän sotatoimet Suomea vastaan Talvisodassa eivät sujuneet suunnitellusti, niin Venäjän puolustusministeri otti Ylipäällikkönä sotatoimet johtoonsa. Pääsotaneuvoston jäsen Stalin kuului Vorošilovin esikuntaan poliittisena jäsenenä.

Käskyn teksti

Venäläinen arkistodokumentti

”Pikana Koodikielellä Esikuntapäälliköiden kautta

8. armeijan komentajalle

kopiot: 14. armeijan komentajalle, 7. armeijan komentajalle, 9. armeijan komentajalle

Kartta – 1:420 000, 1:1000 000 ja 1:100 000

1. Vastustaja 8. armeijan rintamaa vastaan yrittää vahvistamattomien tietojen mukaan lähes kolmen jalkaväkidivisioonan voimin pidätellä joukkojemme hyökkäystä.

2. 8. armeijan 6. [p.o. 56] tarkka-ampujadivisioona on edennyt Megrijärvelle (10 km Ilomantsin pohjoispuolella). Tolvajärvelle ja Loimolan itäpuolelle sekä hyökkää kohti Pitkärantaa.

3. Sen oikealla puolella 9. armeija on edennyt Kuolajärvelle, Suomussalmelle ja Nurmijärvelle, ja sen sotatoimien päämäärä on Oulun sekä Kajaanin kaupunkien miehitys.

Sen vasemmalla puolella 7. armeija on edennyt Kyyrölään, Koukkuniemeen (pohjoinen), Suvantojärven etelärantaan, Kiviniemeen, Vuoksenvirran etelärantaan, Punnusjoen etelärantaan, Muolaan eteläreunaan, Pällälään, Bobošinoon, Kauppolaan ja Toivolaan. Armeijan tehtävänä on Viipurin kaupungin Valtaus.

4. 8. armeijan sotatoimien tärkein tehtävä on Sortavalan valtauksen jälkeen jatkaa päävoimillaan hyökkäystä Parikkalaan ja Hiitolaan edetäkseen 7. armeijaa vastaan puolustautuvan vastustajan selustaan.

5. 155. tarkka-ampujadivisioonan on varmistettava oikea sivustansa Joensuun suuntaan, asetettava siihen suuntaan vahva sivustasuoja ja jatkettava Ilomantsin kautta lounaaseen Värtsilän aseman suuntaan.

6. 8. armeijan ilmavoimien on:

a) tuhottava vastustajan elävää voimaa tiiviissä yhteistyössä armeijan maavoimien kanssa;

b) hävitettävä Matkaselän ja Sortavalan rautatiesolmut;

c) estettävä huolto ja täydennysten siirtäminen Korpiselän, Värtsilän aseman ja Sortavalan linjalla;

d) suojattava armeijan joukkoja.

7. Jalkaväkemme liikehdintään ehdottomasti tykistötulen suojassa on kiinnitettävä erityistä huomiota, ja jalkaväen kärkijoukkojen mukana on oltava 45- ja 76-millistä rykmentintykistöä.

Armeijan insinööri- ja rakennusjoukoista on koottava erityisiä sulkuosastoja.

8. Armeijan toimintarajat:

9. armeijan kanssa Maaselän asema, Pielisjärvi, Kuopio (kaikki paikat 8. armeijan alueella)

7. armeijan kanssa Laatokan länsiranta, Launtsaari, Mikrilä, Parikkala (kaikki paikat 8. armeijan alueella)

9. Armeijan esikunnan operatiivinen osasto on Suojärven asemalla.

10. Tämän ohjeen saamisesta ja jaetuista käskyistä on raportoitava tänne.

 

Ylipäällikkö – Vorošilov, Pääsotaneuvoston jäsen – J. Stalin, Yleisesikunnan päällikkö – B. Šapošnikov

No. 0363/OP

9 joulukuuta 1939 19.30
Delo 578, sivu 134.”[i]

——

Suluissa on kyseisen osion kirjoittaja.

[i] Timo Vihavainen, et al (Ohto Manninen) – Varjo Suomen yllä; 2017; sivut 185-186

Ylipäällikön käsky 10.12.1939 14. Armeijalle

Kun Venäjän sotatoimet Suomea vastaan Talvisodassa eivät sujuneet suunnitellusti, niin Venäjän puolustusministeri otti Ylipäällikkönä sotatoimet johtoonsa. Pääsotaneuvoston jäsen Stalin kuului Vorošilovin esikuntaan poliittisena jäsenenä.

Käskyn teksti

Venäläinen arkistodokumentti

”14. armeijan komentajalle, Pohjoisen laivaston komentajalle

Kopio: 9. armeijan komentajalle, 7. armeijan komentajalle, 8. armeijan komentajalle, Laivastoasiain kansankomissaarille.

Kartta – 1:420 000 ja 1:1000 000

1. Vastustaja toimii 14. armeijan kaistalla pieninä osastoina ja pyrkii puolustautumaan Petsamon tunturissa suojaten Petsamosta Kemiin johtavaa tietä.

2. 14. armeijan joukot ovat ottaneet haltuunsa Petsamon ja Luostarin sekä jatkavat 52. tarkka-ampujadivisioonan keskittämistä.

3. Vasemmalla 9. armeija on edennyt Kuolajärven – Suomussalmen rintamalle seuraavina tehtävinään Oulun ja Kajaanin kaupunkien miehitys. Sen 122. divisioona hyökkää Kemijärven asemaa kohti.

4. Käsken:
a) Petsamon ja Luostarin alue on miehitettävä vahvasti, mereltä ei saa päästää ketään nousemaan maihin Murmanskin alueelle eikä Norjan alueelta sallita aseistuksen tai elävän voiman tuontia;
b) Kaikkien 52. divisioonan joukkojen keskittymistä Petsamon alueelle on joudutettava;
c) Sotatoimen tärkein päämäärä on vallata Rovaniemi ja Kemi sekä katkaista suomalaisten yhteys Ruotsiin.

52. divisioonan on toimittava yhteistyössä 9. armeijan 122. divisioonan joukkojen kanssa. Vahvistetun 52. divisioonan on ensi vaiheessa edettävä Nautsin ja Nollimin [ensimmäinen kirjain epäselvä] alueelle.

Hyökkäystä on jatkettava korkeintaan pataljoonan vahvuiset liikkuvat osastot edellä, ja niillä on ehdottomasti oltava mukaan 45- ja 75-millistä rykmentintykistöä, panssarivaunuja sekä pioneerijoukkoja esteiden raivaukseen ja teiden pikaiseen kunnostamiseen. Divisioonan päävoimien on edettävä kärkijoukon takana divisioonan tykistö mukanaan.

Joukkojen liikehtiessä eteenpäin Norjan rajan suuntaan Petsamosta Nautsiin on jätettävä sivustavarmistuksia, ja sivustojen varmistamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Nikkelikaivosten miehityksen yhteydessä niiden vuokraajia ei saa loukata, ja heidän kanssaan on pidettävä mahdollisuuksien mukaan ystävälliset välit.

d) Saapuvasta suomalaisesta erityisrykmentistä on jätettävä yksi pataljoona Petsamon alueelle, ja sitä on käytettävä Norjan-rajan vartiointiin. Muut kaksi pataljoonaa on lähetettävä Kemin valtauksen jälkeen Tornion seudulle Ruotsin rajan vartiointiin.

Suomalaisen erityisrykmentin kolme pataljoonaa on lähiaikoina laajennettava kolmeksi suomalaiseksi rykmentiksi eli divisioonaksi.

5. 14. armeijan ilmavoimien on:
a) toimittava tiiviissä yhteistyössä armeijan jalkaväen kanssa avustaen joukkojen etenemistä tuhoamalla vastustajan elävää voimaan;
b) estettävä vastustajan huolto ja vahvistusten siirtely Kemin-Petsamon tietä;
c) pommitettava Rovaniemeä ja Kemiä sekä vastustajan laivaston ilmestyessä Barentsinmerelle tuettava Pohjoista laivastoa sen tuhoamisessa;
d) suojattava Murmanskin ja Petsamon alueita sekä armeijan joukkoja.

6. On otettava huomioon, että operaation kuluessa 52. tarkka-ampujadivisioonan on kohdattava 122. tarkka-ampujadivisioonan joukot Rovaniemellä, jonka jälkeen viimeksi mainittu siirtyy 14. armeijan komentajan käyttöön.

7. Pohjoinen laivasto ei saa sallia maihinnousua Muurmannin rannikolle tai ulkomaalaisten laivojen lähestymistä Murmanskin ja Petsamon alueelle.

8. Toiminta-alueen raja 14. armeijalle on Apatitystä Pelkosenniemelle, kumpikin paikka 14. armeijan alueella.

9. Armeijan esikunnan operatiivinen ryhmä on Petsamossa.

10. Yleisohjeiden vastaanotosta ja jaetuista käskyistä on raportoitava tänne.

 

Ylipäällikkö – Vorošilov, Pääsotaneuvoston jäsen – J. Stalin, Yleisesikunnan päällikkö – B. Šapošnikov

No. 0364
10. joulukuuta 1939 19.10
Delo 578, sivut 129-131.”[i]

——

Suluissa on kyseisen osion kirjoittaja.

[i] Timo Vihavainen, et al (Ohto Manninen) – Varjo Suomen yllä; 2017; sivut 183-184

Vorošilov alkoi johtaa sotatoimia Suomea vastaan 9.12.1939

Kun Venäjän sotatoimet Suomea vastaan Talvisodassa eivät sujuneet suunnitellusti, niin Venäjän puolustusministeri otti Ylipäällikkönä sotatoimet johtoonsa. Pääsotaneuvoston jäsen Stalin kuului Vorošilovin esikuntaan poliittisena jäsenenä.

Täysin salaisen käskyn teksti

Venäläinen arkistodokumentti

”SNT Liiton puolustusasiain kansankomissaarin käsky [9.] joulukuuta 1939

Leningradin sotilaspiirin alueelta käsin sotatoimia suorittavien joukkojen ja laivastojen johdon tehostamistarkoituksessa suoraan komentooni siirtyvät kello (tyhjää) joulukuuta 1939:

  1. 14. armeija – komentajadivisioonankomentaja tov. Frolov: 104., 14. ja 52. tarkka-ampujadivisioona, 104. järeä tykistörykmentti, viisi sekalentorykmenttiä, kaksi kaukopommituslaivuetta, erillinen panssaripataljoona ja armeijaan kuuluvat tekniset joukot. Armeijan esikunta on Murmanskissa, esikunnan operatiivinen ryhmä Petsamossa. Pohjoinen laivasto jää 14. armeijan komentajan operatiiviseen alaisuuteen.
  2. 9. armeija komentaja armeijakunnankomentaja tov. Duhanov: 47. ja Erillisen tarkka-ampuja-armeijakunnan hallinto, 44., 54., 122. ja 163. tarkka-ampujadivisioona, yksi DB3-rykmentti, 10. hävittäjärykmentti, yksi R5-laivue 12 konetta sekä yksi U2-laivue 15 konetta, kaksi panssaripataljoonaa ja muita armeijan kokoonpanoon kuuluvia teknisiä joukkoja. Paitsi niitä, ilmavoimien komentajan määräyksestä toiminta-alueelle siirretään yksi raskas TB3-lentorykmentti. 9. armeijan esikunta on Uhtualla, esikunnan operatiivinen ryhmä Kemilässä.
  3. 8. armeija – komentaja divisioonankomentaja tov. Habarov: 1. ja 56. tarkka-ampuja-armeijakunnan hallinto, 15., 56., 75., 139., 155. ja 168. tarkka-ampujadivisioona, 108. tykistörykmentti, 365. erillinen järeä patteristo, 49. hävittäjärykmentti, 18. pikapommitusrykmentti sekä puna-armeijan ilmavoimien päällikön määräyksistä siirretyt 9. pikapommitusrykmentti, yksi I153- laivue, yksi R5-laivue 15 konetta sekä yksi U2-laivue 15 konetta, 34. panssariprikaati, 111. ja 218. panssaripataljoona sekä muita armeijan kokoonpanoon kuuluvia teknisiä joukkoja. Armeijan esikunta on Prääsässä, esikunnan operatiivinen ryhmä Suojärven asemalla.
  4. 7. armeija – komentaja 2. luokan armeijankomentaja tov. Meretskov, komentajan varamies 2. luokan armeijankomentaja tov. Jakovlev:3., 10., 19. ja 50. tarkka-ampuja-armeijakunnan hallinto, 24., 43., 49., 90., 70., 142., 123., 136., 138., ja 150. tarkka-ampujadivisioona, 101., 116., 136., 301., 302., 311., 316., 320. ja 402. tykistörykmentti, 316. ja 317. järeä patteristo, Leningradin kaupungin ilmatorjuntajoukot, 6., 21. ja 53. DB3-rykmentti,19., 26., 44., 25., 38. ja 68. hävittäjärykmentti, 44., 58., 35., 50., 13., 54., 2., 24. ja 41. pikapommitusrykmentti, 7. raskas lentorykmentti, 9. rynnäkkölentorykmentti, 1., 13., 20., 35. ja 40. panssariprikaati, 201., 204. ja 210. panssaripataljoona sekä muita armeijan kokoonpanoon kuuluvia teknisiä joukkoja. Armeijan esikunta on Leningradissa, esikunnan operatiivinen ryhmä Kivennavan kirkolla.
  5. Punalippuinen Itämeren laivasto ja Laatokan sotalaivue siirtyvät operatiivisilta osin alaisuuteeni kell (tyhjää) joulukuuta.
  6. 7. armeijan varakomentaja, 2. luokan armeijankomentaja tov. Jakovlev siirtyy Leningradin sotilaspiirin hallinnon johtoon, ja hänen alaisekseen siirretään 65. tarkka-ampuja-armeijakunnan, 11. tarkka-ampujadivisioonan, 24. ratsuväkidivisioonan joukot sekä piirin alueelle sijoitetut reservi- ja selustajoukot sekä laitosten ja tukikohtien miehitys.
  7. Nimitetään: 7. armeijan esikuntapäälliköksi prikaatinkomentaja tov. Isserson, 8 armeijan esikuntapäälliköksi eversti tov. Rubtsov.
  8. 14., 9., 8. ja 7. armeijan kaikki huoltotoimenpiteet jäävät Leningradin sotilaspiirin hallinnolle.
  9. Käskyn vastaanottamisesta on ilmoitettava.

SNTL:n puolustusasiain kansankomissaari Neuvostoliiton marsalkka [Vorošilov]

Yleisesikunnan päällikkö 1. luokan armeijankomentaja (käsin) B. Šapošnikov

Delo 578, sivut 158-160.”[i]

Varsinaiset käskyt armeijoille

Tämän komennonottokäskyn jälkeen annettiin heti käskyt kyseisille armeijoille mm. kohteista, jotka pitää valloittaa Suomen alueelta:

  • Ylipäällikön käsky 10.12.1939 14. Armeijalle ja Pohjoiselle laivastolle (vallattava Rovaniemi ja Kemi, sekä katkaista suomalaisten yhteys Ruotsiin)[ii]
  • Ylipäällikön käsky 9.12.1939 8. Armeijalle (vallattava Sortavala, Parikkala ja Hiitola edetäkseen 7. armeijaa vastaan puolustautuvan vastustajan selustaan)[iii]
  • Ylipäällikön käsky 10.12.1939 9. Armeijalle (vallattava Oulu ja Kajaani)[iv]

——

Suluissa on kyseisen osion kirjoittaja.

[i] Timo Vihavainen, et al (Ohto Manninen) – Varjo Suomen yllä; 2017; sivut 181-182

[ii] Timo Vihavainen, et al (Ohto Manninen) – Varjo Suomen yllä; 2017; sivu 183

[iii] Timo Vihavainen, et al (Ohto Manninen) – Varjo Suomen yllä; 2017; sivu 185

[iv] Timo Vihavainen, et al (Ohto Manninen) – Varjo Suomen yllä; 2017; sivu 186

Svetshnikov yrittää Vilppulassa 14.2.1918

Vilppula oli tärkeä paikka sekä Venäjälle (eversti Svetshnikov), että Suomelle. Suomen piti välttämättä saada pidettyä Vilppula hallussaan, että Venäjän joukot ja niitä tukevat punakaartilaiset eivät saisi katkaistua Suomelle äärettömän tärkeää rataa Seinäjoki-Pieksämäki-Viipuri Haapamäen kohdalta. Svetshnikov taas halusi valloittaa Haapamäen hinnalla millä hyvänsä.

Venäläisten ja punakaartilaisten rintamahyökkäykset olivat ehtyneet.

Vilppulan taisteluista Vapaussodassa on artikkeleita mm. täällä ja täällä.

Koukkausyritys

”Vilppulan rintaman suojeluskuntajoukot olivat, kuten tämän teoksen rintaman muodostumista käsittelevästä II osasta selviää, suurin tappioin lyöneet vihollisen rynnistykset oikeaa sivustaa vastaan Ruovedellä helmikuun 13 p:nä ja saaneet levähdysaikaa hajanaisten joukkojen kouluttamista ja järjestelyä varten.

Samana päivänä näyttäytyi vielä eräs punainen joukko Mannisella ja Seppälässä Ruovedeltä itään ja samoin toimeenpantiin 14 p:nä heikko hyökkäysyritys Ylä-Pynnösen kautta Vilppulaa vastaan. Näitä punaisten yrityksiä on pidettävä osana sitä suunnitelmaa, jonka mukaan valkoiset pakotettaisiin kiertoliikkeen avulla luopumaan Vilppulan valloittamattomilta näyttävistä asemista. Eversti Svetshnikovin hyökkäyskäsky asetti ensimmäiseksi tehtäväksi Ruoveden miehittämisen ja toiseksi hyökkäyksen Vilppulaa vastaan. On arvoituksellista kuinka sivustahyökkäys Ruoveden kautta olisi voitu suorittaa, kun ottaa huomioon sekä etäisyyden Ruovedeltä Vilppulaan että ne mahdollisuudet, mitä vihollisella oli turvata vasenta sivustaansa siinä tapauksessa, että hyökkäys todella olisi saatu käyntiin. Varsinkin kun Svetshnikov oli arvioinut valkoisten joukot liian suuriksi (yksistään Vilppulassa n. 8000 miestä), ei hän juuri voinut olettaa, ettei vastustaja ryhtyisi ylläviitatunlaiseen vastatoimenpiteeseen.

Koko kiertoliikeyritys oli hatarasti suunniteltu ja tuomittu epäonnistumaan, semminkin kun heikkojen hyökkäysjoukkojen sotilaallinen kuntoisuus ei suunnitelman aitovenäläiselle huolettomuudelle antanut mitään todellista tukea.”[i]

Vilppulan rintaman suojeluskuntajoukot 14.2.1918

Komppania Päällikkö Vahvuus
1. eteläpohjal. M. Laurila 117
2. eteläpohjal. Jääkäri Vähäpassi 113
3. eteläpohjal. Jääkäri Y. Könni 236
4. eteläpohjal. Jääkäri L. Oksanen 139
5. eteläpohjal. Jääkäri G. Lindholm 138
6. eteläpohjal. Jääkäri Y. Väinönheimo 153
7. eteläpohjal. Jääkäri K. Kuokkanen 99
8. eteläpohjal. Jääkäri E. Mäkinen 161
9. eteläpohjal. Jääkäri O. Peltokangas 140
1. hämäläinen V. Mikkola 140
1. hiihtokomennuskunta W. Burman 22
    Yht. 1,462 miestä

[ii]

Kuten ylläolevasta näkyy, niin komppanioita ei vielä oltu saatua järjestettyä pataljooniksi jatkuvien taistelujen vuoksi.

Vihollisen tavoite helmikuun jälkipuoliskolla

”Vihollisen toiminnan tarkoitusperänä helmikuun jälkipuoliskolla oli anastaa haltuunsa Haapamäen rautatiesolmu valtaamalla asemat Vilppulan luona ja siten katkaista yhteys läntisessä ja itäisessä Suomessa olevien valkoisten sotavoimien väliltä.”[iii]

Svetshnikovin käsky 14.2.1918

”Välittömästi helmikuun 13 p:nä kärsimänsä tappion jälkeen ryhtyi vihollinen uusiin toimenpiteisiin Vilppulan rintaman murtamiseksi. 14 p:nä antoi eversti Svetshnikov komendantti Stolboville, joka oli Ruoveden hyökkäykseen osaaottaneiden venäläisten joukkojen päällikkö, seuraavan käskyn:

»Kehotan mitä vakavammin Teitä suorittamaan tehtävänne ja hyökkäämään Ruovedelle. Käytettäväksenne lähetetään 200 punakaartilaista ja 6 tykkiä sekä kaikki muu, mitä olette anonut, siinä määrinkuin se on mahdollista. 15 ja 16 p:nä, osittain seuraavina päivinä, saatte mitä olette toivonut. Sitä paitsi lähetetään Korkeakoskelta Ruovedelle uusi punakaartilaisosasto mukanaan 6 konekivääriä ja Vilppulan hyökkäystä varten lähetetään Helsingistä panssarijuna, joka parhaillaan on Tampereen asemalla.

Toiminta Vilppulan asemaa vastaan alkaa 17 p:n aamulla, ja sentähden on tuiki tärkeätä, että tätä tuetaan hyökkäämällä Ruovedelle. Valloitettuaan tämän paikan tulee osasto alistettavaksi punakaartin alaiseksi, joka saapuu Tampereelta.

Korkeakoskelta lähetetään Pekkalaa vastaan panssariauto.»_”[iv]

Miten siinä sitten kävi

Ensin hyökkäysten alku viivästyi ja sitten hyökkäykset torjuttiin.

Punaryssien johdon oli pakko todeta helmikuun hyökkäysliikkeen epäonnistuminen ja suunnitella hyökkäysliikkeen uusimista väkevämmin voimin ja perusteellisempien valmistelujen jälkeen, mikä myös tapahtui ns. maaliskuun hyökkäysliikkeen muodossa, joka aloitettiin maaliskuun 9-10 p:nä.”[v]

——

[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota IV; 1924; sivut 395-396

[ii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota IV; 1924; sivu 396

[iii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota IV; 1924; sivu 399

[iv] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota IV; 1924; sivut 399-400

[v] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota IV; 1924; sivu 401

Suojeluskuntalaisen sotilasvala

Suojeluskuntia perustettiin ennen Vapaussotaa ja Vapaussodan aikana eri puolille Suomea alkuperäisenä tarkoituksenaan lähinnä pitää kurissa Venäjän miehitysjoukkoja ja punakaarteja, etteivät ne tee Suomessa mitä lystää. Suomen vapailla vaaleilla valittu Eduskunta ja laillinen hallitus nimittivät julistuksella 25.1.1918 Suojeluskunnat hallituksen asevoimiksi. Suomella oli nyt armeija, tosin varsin vaatimaton.

Helmikuun loppupuolella suojeluskuntalaisilta alettiin vaatimaan pakollista saman kaavan mukaista sotilasvalaa, joka pääsääntöisesti vannottiin oman joukon mukana joko jossakin kirkossa tai kentällä.

Valan kaava:

”Minä N.N. lupaan ja vannon taistelevani henkeen ja vereen saakka Suomen itsenäisyyden ja sen laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolesta, kunnes lailliset olot on maassa jälleen palautettu ja lujitettu. Minä vannon pysyväni uskollisena maan lailliselle hallitusmuodolle ja sen tämän mukaisesti valitulle hallitukselle sekä ehdottomasti tottelevani sotilaspäällystöäni. Kaiken tämän lupaan ja vannon Jumalan ja kaiken sen nimissä, mikä minulle on korkeata ja pyhää.”[i]

[i] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota IV; 1924; sivu 177

Uudenkaupungin Suojeluskunta taisteli Ahvenanmaalla

Uudenkaupungin Suojeluskunta perustetaan

Ennen Vapaussotaa ja punakapinaa mm. Turussa ja Porissa perustettiin mieslukuisia suojeluskuntia, mutta niille ei onnistuttu hankkimaan merkittävää määrää sotilasaseita, kuten kunnollisia kiväärejä. Siten ne olivat alivoimaisina punakaarteihin ja Venäjän miehitysjoukkoihin pakotettuja toimimaan matalalla profiililla ja kerääntymään suuremmaksi joukoksi Uuteenkaupunkiin.[i]

Tammikuun viimeisenä päivänä vuonna 1918 suojeluskunta teki ensimmäisen sotatoimensa riisumalla aseista venäläisten kuusimiehisen vartioston kaupungin puhelinasemalla. Saalis oli kuusi kivääriä.[ii]

1.2.1918 alkoi joukon järjestäminen ryhmiin, joukkueisiin ja komppanioihin. Ensimmäisen viikon aikana joukko kasvoi lähes 600 miehen vahvuiseksi.[iii] Aseita oli vain 113 kivääriä, joista suuri osa vanhanaikaisia Berdaneita, ja yksi konekivääri. Patruunapula oli huutava jo ennen ensimmäistäkään varsinaista taistelua.

Mitä tehdä?

Vihollisen ylivoima oli hirvittävä. Vähin asein, ja varsinkin ammuksin, ei ollut hyökättävissä vihollisen tukikohtiin lisäaseiden saamiseksi. Läpimurto pohjoiseen muiden hallituksen joukkojen yhteyteen tuntui myös mahdottomalta niin kaukaa vihollisen selustasta. Aseita yritettiin pyytää Suomen Tukholman suurlähetystön kautta laivalla. Toiseksi viimeinen sähkösanoma Tukholmaan kuului: ”Ellei aseita saavu, tuhoutuu Uudenkaupungin Suojeluskunta.”[iv]

Läpimurtoa pohjoiseen valmisteltiin, mutta lopulta päätökseksi tuli lähteä jäitse Ahvenanmaalle mahdollisimman nopeasti, salassa ja harhauttaen.[v]

Jäitse Ahvenanmaalle, sotilasvala

”Lähtöpäivä. torstai helmikuun 7, oli sumuisen raaka. Sateli räntää. Jälkien peittämiseksi oli suojeluskunta jaettu kahteen osastoon: I ja II komp. everstin johdossa ja kuormaston seuraamana ajoi hevosilla kaupungin etelätullista Lokalahden kirkonkylään, III ja IV komp. taas Fabritiuksen johdossa marssiessa jalkaisin maanteitse pohjoiseen. Kaarroksen tehtyään tuli tämä osasto meren jäälle, mistä käänsi suuntansa eteläiseksi. Jäällä oli vettä paikotellen puolisääreen.”[vi]

”Vuorokauden pysyi joukko alallaan Brändössä. Jääsuhteet näyttäytyivät poikkeuksellisen hyviksi. Sunnuntaina, helmikuun 10:nä, suoritettiin kauniin sään vallitessa matka Lappveden poikki Kumlingeen, jossa väestö osoittautui ystävälliseksi ja vieraanvaraiseksi ja jossa, etenemismääräystä odotellessa Vårdöhön ja Ahvenan mantereelle lähetetyiltä tiedustelijoilta[saatiin tietoja – jpu], kunta järjestettiin kiinteämmäksi ja pantiin miehistölle toimeen sotilaallisia harjoituksia mm. kotitekoisten pommien heittämisessä. Kunnan pomminvalmistusosasto samoinkuin telefonikomennuskunta todistautuivat seuraavina päivinä erittäin toimellisiksi ja valppaiksi. Kiinteämmän sotilasjärjestyksen aikaansaamista tarkoitti niinikään sotilasvalan vannottaminen Suomen lailliselle hallitukselle, mikä erittäin harvasanainen vala ja yksinkertainen toimitus teki juhlallisen vaikutuksen koko joukkoon, jolla sotilaallisena tuntomerkkinä oli kapea valkoinen nauha käsivarsisiteenä.”[vii]

Sotatoimien alku

Uudenkaupungin Suojeluskunta oli kapteeni Fabritiuksen komennossa. Venäjän joukkoja arvioitiin olevan Ahvenanmaalla ainakin 800 – 1000 miestä. Fabritius teki sotasuunnitelman, jota sitten myös noudatettiin.

12.2.1918 lähetettiin 10-miehinen partio vangitsemaan Sottungan saarella olevan sotilaspuhelinaseman venäläinen miehistö. Partio palasi tuoden mukanaan neljä vankia, neljä kivääriä, kaksi puhelinta ja puhelinpäiväkirjoja.

13.2.1918 aamulla osasto (I ja II komppania) suojeluskuntalaisia Fabritiuksen johdolla valtasi Prestön lennätinaseman ottaen 19 venäläistä vankia. Sotasaalista tuli mm. 19 kivääriä ja yksi konekivääri. Omat tappiot olivat yksi kaatunut.

15.2.1918 kello 18 oli tarkoitus hyökätä Godbyyn. Jo joukkoja keskitettäessä saatiin vangiksi 8 tiellä vastaan tullutta venäläistä osasto Engblomin toimesta. Vähän myöhemmin vangittiin 36 venäläistä suuresta kolonnasta, jossa oli mm. 8 kenttätykkiä (4,2”) 90 kivääriä ja 16 hevoskuormaa elintarvikkeita. Tykit oli purettu kuljetusta varten osiin, eikä palapeliä osattu kasata. Onneksi seuraavana aamuna saapui apuaan tarjoamaan saksalainen tykistöluutnantti K. Schleutker. Luutnatti Schleutker harjoitti sitten neljälle tykille miehistön.

Boxön linnoitus antautui nähdessään kaukaa suuren suojeluskuntalaisjoukon, vahvistettuna ahvenanmaalaisilla vapaaehtoisilla, lähestyvän ja saatuaan antautumisvaatimuksen – puhelinjohdot oli tietysti katkaistu. Vangiksi otetut ryssät marssivat Kastelholman vankilaan. Boxön linnoitukseen sijoitettiin vartiomiehistöksi yksi joukkue suojeluskuntalaisia ja 40 ahvenanmaalaista. Saggön linnoitus antautui kuultuaan Boxön antautuneen. Saalis oli mm. kaksi kanuunaa ja kaksi konekivääriä.[viii]

Sotatoimet Ahvenanmaan vapauttamiseksi ryssistä näyttivät siten sujuvan varsin hyvin.

Ruotsi yritti kaapata Ahvenanmaan itselleen

Ruotsi ei kuitenkaan halunnut Suomen joukkojen vapauttavan Ahvenanmaata Venäjän joukoista ja siten vakiinnuttavan Ahvenanmaan olon osana Suomea. Ruotsin vehkeilyä, törkeitä valheita, sähkösanomien välittämättä jättämisiä, jne. on yksityiskohtaisesti kuvattu Kai Donnerin kirjasarjassa Suomen Vapaussota. Minulla on asiasta artikkeli, jossa lähteenä on käytetty marsalkka Mannerheimia.

En kuvaa tässä artikkelissa Ruotsin, ruotsalaisten ja osan ahvenanmaalaisista vehkeilyä. Totean vaan, että se vehkeily aiheutti aivan turhia aseleponeuvotteluja, neuvotteluja joukkojen poistamisista Ahvenanmaalta, jne. Tuli turhia katkoja sotatoimiin ja lopulta Uudenkaupungin Suojeluskunnan kuljettamisen Ruotsin kautta Tornioon.

Ruotsi lähetti ilman Suomen lupaa sotilasretkikunnan järeiden sotalaivojen tukemana Suomen alueelle Ahvenanmaalle. Ruotsi myös esti aseiden ja ammusten toimittamisen Suojeluskunnalle.

Godbyn valtaus 17.2.1918

”Taistelusuunnitelma: III komp., joka oli edennyt Kvarnbosta ja jonka asemapaikaksi oli määrätty Grelsbyn kuninkaankartano, oli kierrettävä luutn. Åhmanin johdolla metsän läpi Godbyn eteläpuolelle ja katkaistava vihollisen perääntymistie. I komp. ja IV komp. oli salmen puolelta lähestyttävä kylää. Tunnussana oli »Mannerheim». Liikkeet onnistuivat täydellisesti. Venäläisten vahdit nähdessään valkokaartilaisten tulevan pakenivat kylään, samalla hetkellä kuului pientä laukaustenvaihtoa kylän etelälaidasta, missä luutn. Åhman parin ryhmän kanssa valtasi yhden konekiväärin, jolloin kaksi ryssää sai surmansa. I komp. ja III komp. oikean siiven päästessä toistensa yhteyteen alkoi saartorengas olla täydellinen; pääjoukko venäläisiä oli heittäytynyt III komp. vasenta siipeä vastaan, mutta huomattuaan tulleensa kierretyksi, antautui satakunta ryssää pienelle suojeluskuntalaisosastolle.

Vankikaravaani, joka hetkeä myöhemmin marssitettiin Kastelholman linnaan, käsitti 130 miestä. Noin 150 kivääriä, 1 kuularuisku, melkoinen joukko ampumavaroja jäi sotasaaliiksi Godbyn valtauksessa.”[ix]

Ryssien ja punikkien hyökkäys 19.2.1918

”Tiistaina, 19 p:nä, klo 10 ajoissa aamulla ilmotettiin Godbystä puhelimella, että vihollisjoukko, tällä kertaa Turusta tulleita punakaartilaisia, arviolta ainakin 150 miestä, oli kaikessa hiljaisuudessa päässyt lähestymään kylää ja odottamatta esittänyt etuvartiostollemme ultimatumin antautumisesta. Elleivät meikäläiset alistuisi, oli odotettavissa hirvittävä tykkipommitus ja kylän hävitys. Joukkuepäällikkö Vuorenkoski, jolla oli Godbyssä 28 miestä, sai puhelimessa lyhyet selvät ohjeet; samalla sai I komp. 2 muuta joukkuetta määräyksen rientää Haraldsbystä avuksi ja III komp. käskyn Grelsbystä käsin suorittaa saman kiertoliikkeen kuin sunnuntai-iltana s. o. katkaista punakaartin paluutie Maarianhaminaan. Schleutkerin oli määräaikaan pantava tykkinsä [4 kenttätykkiä – jpu] soimaan. 10 minuutin »antautumisajan» kuluttua punaiset ketjussa lähestyivät kylää ja samaan aikaan alkoi tosiaan heikäläinen Ämnäsin seuduilla oleva tykkipatteri tulen. Vuorenkoski puolestaan avasi hyvin tähdätyn konekivääritulen, joka heti tyrehdytti punaisten etenemisen, mikä pian muuttui hillittömäksi paoksi. Meikäläiset granaattiosumat repivät vihollisen rivit hajalle; tehokkaasti vaikutti asiaan myös III komppanian metsästä suuntaama sivutuli. Tunnissa oli hyökkäys torjuttu ja hieman myöhemmin pakotti Schleutker Ämnäsissä olevan punaisen patterin vaikenemaan. Vihollinen vetäytyi jälleen Gölbyhyn ja Jomalaan.

Punaisilla oli ollut johtajinaan venäläisiä sotilaita ja matruuseja ja monet suomalaisista kaatuneista olivat puetut sotilassinelliin. Niin mm. tunnettu agitaattori Borg Turusta, joka tässä taistelussa sai surmansa ja tavattu kaatuneiden joukossa.

Godbyn puhelinaseman hoitaja, urhea neiti Johansson, teki tämän taistelun aikana muistettavia palveluksia suojeluskunnan asialle. Jäämällä paikoilleen huolimatta kuulien tunkeutumisesta läpi puhelinaseman seinien hän sai mm. ajoissa Haraldsbyhyn tiedoitetuksi, että toinen vihollisjoukko, 300 venäläistä 3 kuularuiskun ja kahden tykin kanssa, oli parhaillaan kiertämässä Finströmin ja Markusbölen kautta meikäläisten selkään.

Tästä alkoi taistelun toinen vaihe.

Grelsbyn kartanoon oli jäänyt taistelun ajaksi ainoastaan pieni vartiosto, josta yllätyksen kautta 4 miestä joutui venäläisten vangiksi, loput peräytyivät. Kartano oli siis vihollisen käsissä, joka harjoitti siellä monenlaista ilkivaltaa. Godbyn-Grelsbyn tien itäpuolitse lähetti Fabritius silloin 22 miestä II komppaniasta Neoviuksen johdolla; länsipuolitse oli III komp. määrä palata entiseen majapaikkaansa ja yhteistoimin edellisen osaston kanssa vallata takaisin Grelsby. Liike onnistui. Kiivaan lyhyen laukaustenvaihdon, jossa ryssät menettivät useita miehiä kaatuneina, nämä peräytyivät etelää ja Strömsvikiä kohti. Neovius joukkoineen ahdisti peräytyjiä Markusböleen saakka majottuen yöksi kylään, kansakoululle. III komppania oli jäänyt entiseen kortteeriinsa Grelsbyhyn. Parilla hyvin tähdätyllä laukauksella, jotka osuivat aivan päärakennuksen viereen, Schleutker oli avustanut tämän tuloksen saavuttamista. Kello 6 illalla oli asema seuraava: II komp. ynnä yksi joukkue III:sta Markusbölessä, II komp. uudelleen Grelsbyssä, I komp. Godbyssä ja IV komp. reservissä ja vahdissa Haraldsbyssä. – –

Menestys oli myös vaatinut uhrinsa: III:n komp. miehistä oli koululainen Söderholm Turusta kaatunut, joitakin lievästi haavottunut ja 4 meikäläisistä joutunut vihollisen vangiksi. Vastustajalta oli jäänyt jälkeen 22 ruumista, mutta kertoivat paikkakuntalaiset näiden kuljettaneen vielä kymmenittäin kaatuneita ja haavottuneita mukanaan.”[x]

[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivut 136-151

[ii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivu 151

[iii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivu 152

[iv] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivu 157

[v] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivu 158

[vi] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivut 159-160

[vii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivu 163

[viii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivut 164-178

[ix] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivut 187-189

[x] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota III; 1921; sivut 191-194