Länsimaat ovat heränneet viime vuosina vahvaan itsesensuuriin ja -ruoskintaan. Kaikki paha pitää poistaa maailmasta, eikä mikään hinta ole liian kova. Ja se hinta ei ole enempää tai vähempää kuin sivistyksen täydellinen tuho. Tällä kertaa referenssiä pariin suuntaan Amerikan mantereelle.
Oikeisto tai vasemmisto, sama tulos
Olemme Suomessakin kuulleet uutisia Floridasta, jossa väkevän äärikonservatiivinen hallinto on käynyt kirjojenkin kimppuun. Sanovat, että tämä on hyvä juttu ns. woke-ilmiötä vastaan, että nyt poistetaan lapsilta haitallinen altistus väärennetylle historialle, sukupuolivähemmistöjen asioille, ym. Lopputulos kuitenkin on, että kouluissa ja kirjastoissa on vaihdettu hyllyissä kirjat hämähäkinseitteihin.
Kanadassa puolestaan puhaltavat vasemmistolaiset tuulet. Jos kirja haluaa olla esillä, on ensin varmistuttava että se ei käytä negatiivisia stereotypioita vähemmistöistä, siinä on eri etnisyydet tasa-arvoisesti edustettuna ja muutoinkin aatemaailma modernin puhtoinen. Lopputulos? Tyhjiä kirjahyllyjä, kuinkas muutenkaan.
Kirjasta – ja siten tieteestä, historiasta ja oppimisesta – on tullut molempien ääripäiden yhteinen vihollinen. Pitäisikö sentäs kehua heitä fiksuiksi? Ymmärtävät, että kirjoissa on voimaa ja niiden lukeminen voi tehdä ihmisestä fiksun ja ajattelevan. Sellaiset historian hienot nimet kuten Mao, Pol Pot ja Hitler, ymmärsivät rajattomassa viisaudessaan käydä kirjan ja varmuuden vuoksi myös lukijan kimppuun. Heidän ylvääseen joukkoon astuvat nyt nimet kuten Ron DeSantis ja Justin Trudeau.
Paha teko, mutta vain pahiksille
Osaamme toki tuomita täällä henkilöt aatteemme mukaan. Oikeistoliberaali jyrähtää Trudeaulle, kun taas vasemmalla päin DeSantis on tulilinjalla. Molemmat toki kritiikkinsä ansaitsevat, mutta tässä menee vanha sanonta toisinpäin: kun toiselle pyllistää, toiselle kumartaa. Pöyristymme kun ”ne” tuhoavat kirjoja, mutta ymmärrämme kernaasti kun ”me” teemme sitä.
Näin ollen sivistyksen tuhoaminen jatkuu hurraahuutojen saattelemana. Kukaan ei välitä sodasta kirjoja vastaan, kunhan vain oikeat henkilöt ovat sotaa käymässä. Vuosisatoja sitten, Euroopan käydessä vastaavaa sotaa sivistystä vastaan, pelastui iso osa klassisesta kirjallisuudesta Lähi-Idän maihin. Arabimaiden sivistyksen aika oli lyhyt, mutta se riitti turvasatamaksi, josta kadonneeksi luultu tieto pelastettiin myöhemmin takaisin. Kun olemme nyt toistamassa historiamme pahimpia virheitä, kysymys kuuluu: missä on sivistyksemme turvasatama tällä kertaa?
Jatkan liberalismihörhöilyillä, koska selkeästi se ihmisiä lämmittää kylminä öinä. Tällä kertaa inspiroidun taannoisesta twitter-keskustelusta, jossa huonoilla sanamuodoilla sain keskustelun yhteiskuntafilosofiasta näyttämään seksuaaliselta fantasioinnilta. Koitetaanpa siis uusiksi ja pohditaan milloin, miten ja miksi yhteiskunnassa kannattaa kieltää asioita. Lopussa palaan ketjun aiheeseen.
Perinne vai peruste?
Monen asian kieltämisessä on enemmän perinnettä kuin perustetta. Toki monia perinteitä myös ymmärretään siivota ajoittain. Suomessa kielloista on poistunut vaikkapa homoseksuaalisuus, aviorikos, siirtolaisuus, abortti ja moni muu. Tuoreempia perinteitä on vaikkapa 1970-luvulta tullut sota huumeita vastaan, josta saimme perintönä monet nykyaikaiset huumepykälät. Tuoreempia perusteita puolestaan löytää vaikka uusissa koronkiskontaa kieltävissä pykälissä, jotka koskevat pikavippejä. Äärimmäiseen juridiseen fiktioon päästään kun katsotaan tekijänoikeuslakien nykymuotoja.
Usein puhutaan myös ns. signaalivaikutuksesta. ”Tämän asian salliminen lähettäisi väärän signaalin”, sanotaan. Ongelma on, että asiaa harvoin tutkitaan. Tietenkin signaalivaikutus on olemassa, mutta ei universaalina, ei samalla teholla joka aiheessa. Joskus vaikutus voi myös olla päinvastainen. Annan Uunon selittää, ettei mene liian vakavaksi.
Liberaalin kulma
Oma käsitykseni liberaalista yhteiskuntamallista perustuu siihen, että lähtökohtaisesti kaikki on sallittua, paitsi se joka on kiellettyä – ja se joka on kiellettyä, vaatii vahvat perusteet.
Kiellon pitää olla tarpeellinen: sen pitää estää jotain, joka on selvästi haitallista.
Kiellon pitää olla selkeä: sen pitää kohdistua yksiselitteisesti kohteeseen, eikä siihen saa jättää riskiä väärinkäytöksiin, esimerkiksi poliittisin tarkoitusperin.
Kiellon pitää olla tehokas: sen pitää vaikuttaa kiellon kohteeseen, lopputuleman kiellon asettamisesta pitää olla kielletyn ongelman poistuminen tai ainakin merkittävä väheneminen.
Kiellon pitää olla valvottavissa: monimutkainen termi on täytäntöönpanokelpoinen, tarkoittaen että kiellon rikkomista voidaan tehokkaasti valvoa ja mahdollisuuksien mukaan myös ennalta estää.
Kiellon pitää heijastella yleistä oikeustajua: ei niinkään liberaali kulma, mutta mielestäni oleellinen. Jos lakia ei kunnioiteta, se epäonnistuu myös muissa kohdissaan.
Lisäksi rangaistuksen rikkomisesta pitää olla suhteellinen aiheutettuun vahinkoon. Tässä on meillä parantamisen varaa eri rikoksissa eri suuntiin.
Seurannan tärkeys
Lopulta kieltoja pitää pystyä seuraamaan ja niiden vaikuttavuutta tutkimaan. Jos kielto ei saa aikaan haluttua tehoa, tai peräti saa aikaan päinvastaisen vaikutuksen, siitä on luovuttava siinä muodossaan. Se ei toki aina tarkoita käännöstä ympäri. Huumelainsäädännössä on esimerkiksi kokeiltu mallia, jossa pakotettuun vierotushoitoon suostuva jätetään rangaistuksetta – tätä voi pitää iteraationa täyskäännöksen sijaan.
Vaatii kanttia, nöyryyttä ja viisautta kyetä myöntämään virheensä. Harva poliitikko pystyy siihen. Median asenne ei tee tästä yhtään helpompaa. Sanoisin, että meidän pitäisi itse kunkin muistaa että virheen tunnustaminen on mitä suurinta viisautta. Siitä pitää kiittää, ei potkia lisää.
Palataan vielä alkuun
Tämä vääntö alkoi siitä, kun osallistuin keskusteluun siitä, pitäisikö fiktiivinen lapsiporno kieltää. Minun pitäisi olla hiljaa kaikesta seksuaalisuuteen liittyvästä, kun en aseksuaalina aihetta oikeasti tajua. Mieleeni kuitenkin tuli Kaur Kenderin tapaus. Tämä virolainen rääväsuu julkaisi 2016 groteskia seksuaali- ja muuta väkivaltaa myös lapsia kohtaan sisältävän teoksen, joka vei hänet käräjille. Tuomio oli kirjailijalle vapauttava. Minä sen sijaan en ole vieläkään vapautunut siitä fyysisestä pahoinvoinnista mitä sain luettuani osan kirjasta artikkelin kirjoittamista varten.
Minä en halua nähdä tuollaisia kirjoja, en halua kuullakaan niistä, enkä pysty löytämään yhden ensimmäistä syytä miksi sellaisia pitäisi olla olemassa, saatika vapaasti saatavilla. Lapsipornon julkaiseminen on yksinkertaisen vastenmielistä, oli se puhdasta fiktiota tai ei. Aiheesta keskustelun käyminen tai siitä kirjoittaminen on vastenmielistä, mutta itsepä taas suuren suuni menin avaamaan.
Minun on ollut ja on yhä hyvin vaikeaa punnita tuo pahoinvointi sekä vastenmielisyys toisella puolen ja sensuuri sekä kirjaroviot toisella. Voin myös pohtia miten paljon ihmisiä on tapettu tiettyjen kirjojen nimissä. Mitäs kielletään? Mein Kampf tottakai, sekä Kommunistinen manifesti, Raamattu, Talmud, Koraani – ehkäpä myös Kansojen varallisuus, Lajien synty… koska lopetetaan? Löydän miljoona kirjaa jotka ovat vaarallisempia kuin Kenderin luoma sontaläjä, joten loogisesti lähestyen listasta tulisi verrattain pitkä.
Lopulta tosiasia on, että kirjojen sensurointi on aina tuomittu epäonnistumaan. Koska informaatiota ei voi universaalisti sensuroida, sensuroiduista kirjoista tulisi vain kahta halutumpia. Kieltoja olisi mahdoton valvoa, eikä niistä tulisi selkeitä saati tehokkaita. Lopulta en myöskään tiedä olisivatko ne tarpeellisia objektiivisesti mitaten.
En aio astua puolustamaan miten hienoa ja fantastista on kaupitella ja jaella kirjoja tai muita teoksia, joiden pelkkä olemassaolo saa minut antamaan ylen. En kuitenkaan ainoa käyttää energiaani ajamaan niiden kieltoa, koska kansankielellä sanoen, se olisi yksinkertaisesti sekä turhaa että mahdotonta.
Jos joku todella suuttuu tästä mielipiteestäni, totean heille että vihanne on täysin oikeutettua. Täysin turhaa, mutta erittäin ymmärrettävää ja inhimillistä.
Google, maailmanlaajuinen jätti, joka ei ole vastuussa kenellekään, on paljon haltijana. Hakukoneellaan se päättää, mitä sinä ja minä löydämme verkon äärettömistä tietolähteistä. Trumpin kampanjasta lähtien Google, kuten Nasse-setä, on ollut erittäin vihainen. Vihainen vihapuheelle, jonka se itse määrittelee.
Google on valjastanut työntekijänsä ja johtonsa hyväihmisiksi, vastustamaan ”natseja”. Toisin kuin Ohisalo, tahot, jotka kontrollovat Googlea, todella pelkäävät Trumpin, Steve Bannonin ja Brexitin myötä tapahtuvaa viattomien mielien turmeltumista. Hakualgoritmejä säädetään vastaavasti.
Google omistaa Youtuben. Katsokaa ihmeessä oheinen parikymmntä minuuttia kestävä dokumentti Youtubesta, ennenkuin Google poistaa sen sieltä.
Varsinaisesti kyseinen Venäjän uusi laki on tarkoitettu estämään Venäjän hallintoa arvostelevat kirjoitukset – eli on sensuurilaki.
Syyttäjän vallassa on määrätä mikä kirjoitus on ”valeuutinen” ja vaatia sen poistamisen julkisuudesta – tietysti rangaistuksen uhalla. Jo sen julkaisukin on tietysti rikos.
”Hauskinta” asiassa on kuitenkin se, että nimenomaan Venäjän hallinnon alaiset järjestöt ja viranomaiset tuottavat jatkuvasti oikeita valeuutisia demokraattisten länsimaiden – kuten Suomi – vahingoittamiseksi. Se ei tietenkään ole kiellettyä kyseisen lain nojalla.
Sama juttu Venäjän mediassa. Venäjän hallinnon alaiset tahot tuottavat jatkuvasti valeuutisia ja valehtelevat historiasta – sekään ei tietenkään ole kiellettyä. Tosiasioiden kertomisesta voidaan sen sijaan rangaista.
Tästä oli aiemmin puhetta, mutta en vieläkään näe mitään nappulaa tai tapaa ladata kuvaa kommenttiin. Olen kokeillut sekä Chromea että Edgeä. Hain liitännäisiä Chromeen, mutta huonolla menestyksellä. Eli en löytänyt mitään. Jatka lukemista ”Kuvien liittäminen kommenttiin”
