On se vaan kummallista miten samasta raaka-aineesta voi tehdä joko tavallisen ruokatankkauksen tai aivan herkullisen aterian.
Yksi esimerkki on aivan viime päiviltä. Vuodenvaihtumisen jälkeen oli saatavana melkein kohtuulliseen hintaan sellaista kinkusta tehtyä leikettä, jota en olisi varmaankaan ostanut normaalihintaan. Olen nautiskellut siitä ostoksesta monta päivää, tänään viimeisen annoksen voilla voidellun ja mikrossa lämmitetyn Reissumiessiivun päällä. Se taisi olla Korpelan Suussa sulavaa savusaunapalvikinkkua, tai jotakin sinne päin. En ymmärrä miten kinkusta on savustamalla voitu saada niin erinomaisen makuista – ja monenlaista kinkkua on tullut tässä elämässä syötyä. Olisikohan tavallisten leppälastujen sijaan tai lisäksi ollut jotakin muuta, joka antoi niin upean maun? Kuvittelen, että se savustaminen on myös ollut erittäin pitkäaikainen, sillä maku ei ollut vain pinnassa, vaan hyvin suuret ohuet siivut olivat hyvänmakuisia myös ”sisältä”. Toki minä pistin monta ohutta siivua kerralla leivän päälle.
Toinen esimerkki on Tallinnasta. Olin marraskuun lopulla yön tavallista paremmassa hotellissa vanhassakaupungissa – kun seuraavana päivänä minun piti kouluttaa Suojeluskunnan päämajassa. Tiesin että aamulla pitää hotellissa tankata kunnolla kun koulutuksen valmistelun ja koulutuksen aikana ei ollut luvassa oikeaa ateriaa, vaan vain hilppeitä ja juotavaa.
Hotellin aamupalalla oli sen normaalin valikoiman lisäksi valtava määrä muuta erilaista valittavaa. Taisin kuitenkin silloinkin aloittaa puurolla. Mieleen on kuitenkin jäänyt, että sen tavallisen hotelliaamiaisen pekoni (raitasika) oli ilmeisesti parasta mitä olen koskaan saanut. Toisella kierroksella otin sitä hieman munakokkelin, lihapullien ja pikkunakkien kaveriksi.
Nimenomaan se pekoni oli niin hyvää, että tein santsikierroksen jossa oli iso annos sitä pekonia ja hieman myös munakokkelia. En osaa edes kuvitella miten siitä tavallisesta ”raitasiasta” oli saatu niin suurenmoisen makuista, mutta niin vaan oli. Kävin erikseen kiittämässä hotellin henkilökuntaa nimenomaan siitä pekonista.
Toki sen ylimääräisen kierroksen jälkeen hyödynsin vielä mm. erinomaista juustovalikoimaa.
Varmaankin arvaatte, että koulutuksen taukojen aikana minua ei kiinnostanut ”hilppeet” vaan join lasitolkulla vain ihan tavallista hyvää vettä (toki ”automaatista” kylmää, eikä tavallista kraanavettä). Ehkä se vesi oli verrattavissa lähdeveteen.