Avainsana: sarjakuva

Julkaistu

Sarjakuva sillanrakentajana

Tämä blogaus perustuu isoilta osin avajaispuheeseeni Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla 26.3.2022 Tampere-talossa. Puhetta on mukautettu blogisopivammaksi ja kohdat jotka viittaavat avajaisten vieraisiin on ohitettu. Avajaisissa nähtiin vieraina pormestari Anna-Kaisa Ikonen, taitelija Petri Hiltunen sekä taiteilija Maikki Harjanne.

Juhlavasta vakavampaan

Alun perin oli tarkoitus olla teatraalista, juhlavaa ja välkehtivää, suurta riemullisuutta sarjakuvafestivaaliemme paluusta kahden vuoden tauon jälkeen. Sitten Venäjä päätti toisin ja ei muuta kuin käsikirjoitus uusiksi. Suurelle riemullisuudelle ei tässä ajassa ole tilaa, mutta ihmisten kohtaaminen on erityisesti kriisin aikana tärkeää. Kohtaamme sarjakuvan merkeissä ja niin, sarjakuvasta on todella moneksi.

Sarjakuva voi olla puhdasta viihdettä, ja mikäpäs siinä, viihteenä se on loistavaa. Se voi olla jotain tositarinoista dramatisoitua, fiktiota todellisessa ympäristössä – tai se voi olla puhdasta dokumenttia, tositapahtumia. Tiitu Takalo muistutti tuoreessa Ylen haastattelussa miten sarjakuva kertoi punkstoo-ilmiöstä ja -ongelmasta vuosikausia ennen valtamedian kiinnostusta. Tuore Sarjakuva-Finlandian voittaja Suvi Ermilä käsittelee voittajateoksessaan vastaanottokeskuksen tapahtumia. Maahanmuuttoa on käsitelty sarjakuvissa aiemminkin, sekä myös muita haastavia aiheita, kuten seksuaalisuus ja ilmastonmuutos. Vaikeiden aiheiden käsittely voi olla myös terapeuttista, niin sarjakuvan tekijälle kuin lukijallekin.

Ymmärryksen silta

Ounastelen, että näinä päivinä useammassakin ukrainalaisessa pommisuojassa on kynä kohdannut paperin. Monet lienevät luonnosteleet paperille kuvia siitä mitä he ovat nähneet, kokeneet tai tunteneet. Voin vain toivoa heidän selviävän siitä kauhusta hengissä. Joku päivä voimme kenties nähdä niitä lopullisia teoksia jotka syntyvät noiden vedosten pohjalta. Niiden avulla voimme rakentaa ymmärryksen sillan siihen, mitä Ukrainassa nyt tapahtuu. Luemme toki tapahtumat uutisista joka päivä, joka tunti, mutta todellinen ymmärryksen, sydämen silta vaatii enemmän. Sarjakuva on yksi niitä tapoja, joka voi siihen pystyä. Ja kun me sen sillan ylitämme, ymmärrämme paremmin, syvemmin ja siten voimme tehdä kaikkemme jotta tämän ei enää tarvitsisi toistua.

Sarjakuva on sillanrakennuksen taidetta. Siihen perustuu myös sarjakuvafestivaalimme. Kun perustimme sitä kesällä 2006, oli vain sekalainen joukko sarjakuvan kanssa eläviä ihmisiä. Oli sarjakuvan lukijoita, tekijöitä ja kustantajia. Pöydälle heitettiin sarjakuva, vain sarjakuva. Emme koskaan lähteneet hakemaan jotta nyt pitäisi ohjelmaan saada tasapainoksi lisää suomalaista, eurooppalaista, amerikkalaista tai japanilaista sarjakuvaa. Mitä tahansa sarjakuva kulloinkin inspiroikin ohjelmaksi, olkoon tervetullutta. Hyvän fiiliksen festivaali oli sarjakuvan tekijöille, kokijoille sekä siitä inspiroituneille.

Tampere on hyvä paikka tällaiselle vapaalle kulttuuriharrastukselle, sillanrakennukselle, erilaisten ajatusten kohtaamiselle ja uuden luomiselle sen pohjalta. Täällä tuo ei ole harvinaista vaan jokapäivästä. Täällä tehdään kulttuuria uteliaisuudella, innolla ja avoimuudella, ei aaterajoilla tai tiukalla komiteajohdolla. Siksi juuri Tampereella kuplii. Ja niin kupli tänäkin viikonloppuna ja voi veljet, viikonlopun hyvä fiilis tuhansille festivaalivieraille oli juuri sitä mitä lääkäri määräsi. Ensi vuonna uudestaan!

Julkaistu

Sarjakuva, jatka työtäsi

Kulttuuri, taide, yhtenä sen muodoista sarjakuva, on ollut tunteiden tulkkina, tärkeänä tapana vääryyksistä kertomiseen sekä lohtuna hädän hetkelle, halki ihmiskunnan historian. Väärän kulttuurin katsominen tai kuuleminen on vienyt vankilaan, kun taas toiset teokset ovat ajaneet diktaattoreita pakosalle. Viikonlopun sarjakuvafestareilla koettiin taas paljon sarjakuvakulttuurin särmiä ja sitä haluan lisää vastakin.

Ei yksi tarina vaan koko maailma

Tämänvuotisen Sarjakuva-Finlandian voittaja kertoi kymmenen tarinaa sisällissodastamme. Ei yhtä näkökulmaa, ei punaista totuutta, ei valkoista totuutta, vaan monta näkökulmaa. Festareidemme kunniavieraiden teos käsitteli Berliiniä, jaettua kaupunkia, niinikään useiden näkökulmien kautta. Se ei ole yksi totuus vaan monia näkemyksiä. On vaikea korostaa tarpeeksi tämän tärkeyttä. Et voi ymmärtää sen paremmin historiaa kuin nykypäivääkään ellet aidosti tiedosta asian eri puolia. Et voi tiedostaa eri puolia jos et todella kuuntele heitä. Finlandia-voittajateoksen tekijät eivät vain siirtäneet tekstejä sarjakuvaksi, vaan he uppoutuivat tarinoihin ja ihmisiin niiden takana. Voin vain toivoa että vuosisataa myöhemmin, jos joku päättää kirjoittaa aikamme jakolinjoista, hän osaa nähdä siitä kaikki puolet.

Olen käyttänyt nykyajasta nimeä somekratia. Sosiaalisen median algoritmit haluavat pitää sinut palvelussa, katsomassa mainoksia, luomassa sisältöä joiden avulla koukutetaan lisää ihmisiä ja näytetään lisää mainoksia. Vuosikymmenen ajan psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet somen vaarat, addiktion voiman, fyysiset ja psyykkiset muutokset. Tuoreimmat julkaisut ovat tämän vuoden alusta, tekijänä apulaisprofessori Dar Meshin työryhmä, Michigan State -yliopistosta. Jotta ihmiset pysyvät koukussa, algoritmin on syljettävä silmille alati rajumpaa tavaraa, syvennettävä kuilua, ajettava ihmisiä ääriin. Myös Yle on tutkinut ja testannut tätä somekuplan ilmiötä ja osoittanut sen pelottavan todeksi. Harva osaa välttää tätä ilmiötä.

Viikonlopun sarjakuvafestareilla tämä taide – tunteiden tulkki, ihmisten lohtu ja muutoksen airut – toimi myös vieroitushoitona. Kuten todettua, viikonloppuna emme nähneet yhtä tarinaa vaan näimme ne kaikki. Somefirman voittomarginaalit eivät määränneet sisältöämme, vaan se oli otos maailmasta kaikkine sen väreineen. Koko kävijäkunnalle avattiin paljon laajempi maailma kuin mitä mobiililaitteiden ruuduilta irtoaa. Siinä oli monta näkökulmaa, lukuisia vääriä vastauksia, pöhköjä mielipiteitä. Oli ihmisen kokemuksia, oli havaintoja, oli tutkimusta, iloa ja surua, tragiikkaa ja komiikkaa.

Lisää tätä

Sarjakuva on nyt pinnalla. Niin sarjakuvan tekijät kuin kokijatkin, pyydän teiltä: lisää tällaista. Teillä on nyt mahdollisuus näkyä kaikissa medioissa. Me sarjakuvaharrastuksen puuhamiehet lupaamme vastakin auttaa ja nostaa esille tarinoitanne. Me järjestämme toimintaa pitkin vuotta, isoja ja pienempiä tempauksia. Me haluamme nyt ja vastakin esille jokaisen tarinan, menneet ja uudet, samalla kylväen siemenen tuleville tarinoille.

Teemme tätä puhtaasti vapaaehtoisvoimin koska se on kivaa. Se on kivaa, koska on kivoja sarjakuvantekijöitä, -kokijoita ja muita vapaaehtoisia. On kiva tehdä kivoja asioita. Siksi voin luvata kaksi asiaa: maailma muuttuu, mutta sarjakuvakuplinta jatkuu.

Kirjoitus perustuu Tampere Kuplii 2019 päättäjäispuheeseen, jonka voi katsella Youtubesta.

Julkaistu

Kuplia pitää, kuplia saa

Hei, rakkaat blogosfääriläiset. Olen kirjoittanut tämän ei-maksetun propagandalausekkeen monta kertaa, mutta tapojeni uhrina aion toistaa itseäni. Tänä viikonloppuna on jälleen Tampere Kuplii -sarjakuvafestareiden vuoro. Voit tutustua kotisivuihin tai vaikkapa ohjelmakarttaan jos faktoja haet, mutta minä tarjoan propagandaa!

Ei göbbels- vaan Kuppels-propagandaa

Jos luulit tämän tekstin olevan puolueetonta, onneksi olkoon: voitit juuri ilmaiset naurut. Tapahtuman yhtenä perustajista ja ikuisena varapuheenjohtajana olen niin syvällä suossa että perhoset lentävät korvieni yllä. Yhtä kaikki väitän, että tämä pääsymaksuton ja pöhkö tapahtuma tekee hyvää sinulle, minulle ja koko ihmiskunnalle. Sarjakuva on vänkä juttu joka elää ajassa, mutta myös menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Tamperelainen tapa tehdä sarjakuvafestivaaleja on myös äärimmäisen laaja-alainen, sillä seassa on niin lapsia, nuoria, aikuisia kuin senioreitakin. Kuka tykkää Tex Willeristä, kuka Asterixista tai kuka fanittaa Owari no Seraphia? Kenen suosikit tulevat Afrikasta, kenen Koreasta ja kenen Ranskasta? Ihan sama, sillä he kaikki ovat täällä.

Se alitajuntaasi tunkeutuva käsky mitä tässä jaan on vinkki siitä, että suuntaaminen kohti Tampere-taloa tänä viikonloppuna on varsin voitokas idea. Ehkä haluat kuulla kertomuksia Berliinin jaetusta kaupungista saksalaisten sarjakuvamestarien suulla? Ehkä haluat kotimaista näkökulmaa esimerkiksi Mämmilän tekijän Tarmo ”Tape” Koiviston suunnalta? Ehkä tulet katsomaan cosplaykilpailua? Ehkä kaipaat työpajaa tai sarjakuvahyllystäsi puuttuu joku teos, joko ison kustantajan tai kenties riippumattoman pienkustantajan valikoimista? Oikeasti hei, en minä tiedä mitä haluat, siksi olen järjestämässä tapahtumaa josta löytyy tämä kaikki.

Tiesitkö, että sarjakuvaharrastus on vain feminististä höpötystä? Vai olitko saanut varman tiedon että sarjakuvalla edistetään nationalismia? Hittolainen kun olette molemmat oikeassa. Sarjakuva on vain yksi taiteen ja kirjallisuuden muodoista. Se ei heijasta yhtä aatetta vaan niitä kaikkia. Olen henkilökohtaisesti pitänyt tärkeänä että festarimme eivät ota kantaa. Me puhumme sananvapaudesta, me puhumme aatteista, ilmaisusta ja aatteista. Tapahtuma ei ota kantaa. Me olemme laiskoja. Sinun – kävijän – tehtävä on ottaa kantaa. Me vain pelaamme kortit eteesi. Valitse siitä omasi.

Mutku..

Ahaa, et pääse paikalle? Tampere on kaukana ja matkalla on susia? Valitettavasti tämäkään ei riitä tekosyyksi. Jos lauantaina virität itsesi tapahtuman Youtube-kanavalle, voit seurata yhtä ohjelmalinjoista suorana. Suosiosta riippuen ehkäpä ensi vuonna saadaan useampikin ohjelma lähetettyä.

Propaganda päättyköön julkeisiin paljastuksiin: Tampere Kuplii järjestetään täysin ja sataprosenttisesti vapaaehtoisvoimin, toiminnanjohtajasta järjestyksenvalvojiin ja teknikoista näyttelyn kasaajiin. Jos sarjakuvat ottavat sinua päähän tosi kovasti, ei hätää: verorahoillasi ei makseta minun tai muidenkaan palkkoja.

Julkaistu

Vehkoo & Nieminen: Vihan ja Inhon Internet

Vihan ja Inhon Internet: käsikirjoitus Johanna Vehkoo, taide Emmi Nieminen, Kustannusosakeyhtiö Kosmos 2017. Albumi oli myös Sarjakuva-Finlandian finalisti.

Kun luet otsikon, tiedät heti mistä teoksessa on kyse. Kun luet, että kyse on feministisen ajatushautomon teoksesta, teet enemmän johtopäätöksiä. Ei kannata tuomita vielä. Jokainen kirja on tekijänsä näköinen tarina, ei absoluuttinen totuus koko maailmasta. Kaikkine subjektiivisuuksineenkin on edessäni avautuva kirja erinomainen vilkaisu somekuplan yhteiskunnan ikävimpiin puoliin.

Heidän tarinansa

Kirja on täynnä naisten tarinoita heidän verkossa kokemastaan hirveästä vihasta. Nämä ovat uhrien tarinoita, eivät tutkijoiden näkökulmia, eikä muuta yritetäkään väittää. Kipu ja tuska uhkailusta ja vihanpidosta ovat kuitenkin todellisia ja kirja kuvailee tarkkaan niin tapahtumia kuin tuntemuksiakin. Niiden osalta kirja tarjoaa koskettavan kuvan siihen tuskaan mitä silmitön nettiviha saa aikaan.

Teoksessa on käsitelty vain hyvin kapeaan poliittiseen ja aatteelliseen ryhmään kuuluvia naisia ja teksti on subjektiivista ajoittain äärimmäisyyksiin asti, mutta entä sitten? Kipu on kipua riippumatta sukupuoli-identiteetistä tai muista yksityiskohdista. Kirjassa on puolentoista sataa sivua kokemuksia ns. punavihreiden naisten tuskasta sellaisen vihan äärellä jota kukaan ei ole ansainnut. Toki siinä voisi olla puolentoista tuhatta sivua, jolloin mukana olisi myös oikeistolaisia naisia, vasemmistolaisia miehiä ja vaikka mitä muuta. Ihmisten tunteet ovat kuitenkin samat. Vaikka toivoisinkin näkeväni vielä teoksen laajemmalla otteella, ymmärrän että tekijöilläkin on vain kaksi kättä naiseen ja yksi julkaisudedis.

Vannoutuneena sarjakuvan ystävänä väitän taiteilija Niemisen ja toimittaja Vehkoon löytäneen mainion ilmaisutyylin asian puintiin. Jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, miten vahvaa onkaan kuvan ja sanan yhteiselo? Taiteilija Niemisen persoonallinen tyyli herättää ajatuksia, jakaa tunteita ja tuo tarinan lähelle, mutta jättää silti pureskelemisen lukijalle. Juuri tämän tyyppisessä teoksessa hänen tyylinsä pääsee esille erinomaisesti. Niemisen kuvatyylillä onnistutaan tuomaan esiin paitsi tuska ja kipu, mutta myös voima ja toivo.

Kirjan loppuosa tarjoaa kokoelman referenssejä ja taustoja, joissa myös piirroksen yhdistäminen tekstiin tekee paketista sekä helppolukuisemman että paljon väkevämmin mieleen painuvan. Esitetyt taustatiedot ovat tarkoitushakuisia ja subjektiivisesti valittuja, mutta tarkistettuja faktoja.

Viha ei lokeroi

En usko, että oikea tie vihasta eroon pääsemiseen on katsoa sitä väritetyin lasein, tuijottaen vain yhtä vihan kohdetta ja muotoa. Mielestäni viha on vihaa riippumatta tekijän ja kohteen lokeroinneista, jotka jättäisin suosiolla tilastokeskukselle. Toisaalta, tie keskusteluun vaatii monia askeleita. Yksi niistä on saada ihmiset ymmärtämään vihan seuraukset. Tämä kirja on vankka askel tällä matkalla. Totean aivan rehellisesti että meinasin pomppia tasajalkaa useampaan kertaan kun teos leimasi tuon tuosta koko nettivihan tuskan vain ns. punavihreiden ongelmaksi. Valitettavasti viha ja suru kuuluu meistä kuitenkin kaikille ja tämä on onnistuneesti mediakin alkanut huomaamaan. En kuitenkaan aio väheksyä näiden kertomusten painoarvoa. Lopulta päädyin pyyhkimään mielessäni kaikki perinteiset sukupuoliroolit pois tekstistä sitä lukiessani. Ounastelen – toivon – että tekijätkin hyväksyisivät maailman jossa ihmisiä ei lokeroida synnynnäisten erojen perusteella.

Olit sitten mies, nainen tai joku muu, suvakki tai rajakki, femakkonatsi tai sovinistisika, ohjeeni on täysin sama: lue tämä kirja. Se on hyvä kirja ja se kertoo jotain tärkeää. Jos lukeminen tuottaa kärkkäiden painotusten johdosta vaikeuksia, lue siitä kaikki muut paitsi sukupuolta kuvaavat sanat. Tämä kirja kertoo vain osan totuudesta, mutta pienikin osa totuutta on mittaamattomasti paljon parempi kuin valhe.

P.S. Tämä blogaus on ollut melkoinen haaste kirjoittaa. Uteliaille
vähän taustapohdiskelua.