Kolumni: Liha

Marttojen taannoinen linjaus kasvisruoan tarjoilusta herätti kansan jatkamaan tuttua tappelua. Media on pitkälti puolensa valinnut ja tyytyy haukkumaan päätöksestä suuttuneita. Koko lihakeskustelu on malliesimerkki rimanalituksesta, jossa media käsittelee asiaa populistisesti, historiattomasti ja ääripäihin keskittyen.

Jo ennen muinaisia kreikkalaisia

Tutkimus on osoittanut kasvisruoasta sekaruokavalioon siirtymisen olleen merkittävä tekijä ihmisen evoluution kehittymisessä miljoonia vuosia sitten. Seuraava muutos tapahtui toiseen suuntaan noin 10 000 vuotta sitten, kun maanviljelys työnsi metsästäjä-keräilykulttuurin laajalti sivuun. Jälkimmäisestä muutoksesta puhutaan myös kriittisesti evoluution kannalta: yksipuolinen viljelty ruoka ei ole parasta mahdollista syötävää ihmiselle.

Suomen kirjoitettu historia ei ole aivan yhtä vanhaa, mutta keskiajan eri vaiheilta löytyy paljonkin tietoa ihmisten ruokailusta. Ohra ja ruis olivat tärkeimmät ravinnon lähteet. Liha oli mukana, mutta sen osuus ruokavaliosta oli pääosalla kansalaisista pientä. Varakkaiden lautasilta lihaa löytyi huomattavasti enemmän. Uskonto vaikutti myös paljon, sillä sen määräämien paastojen aikana kaikki eläinperäinen ruoka oli kiellettyä.

Tiedustelin myös viime vuosisadan alkupuoliskon ravinnosta aikanaan Vakka-Suomessa vaikuttaneiden sukulaisten historiasta. Yhdellä sanalla sanoen ruoka oli peruna. Peruna sekä sipuli olivat se, millä pelloilla tehtiin pitkää päivää. Myös velliä sai usein syödäkseen. Liha kuului ruokavalioon, mutta sitä käytettiin säästeliäästi. Peruna oli yksinkertaisesti erinomaista polttoainetta työhön, jossa tarvittiin paljon energiaa.

Keskustelun valtaa huuhaa

Ruokakeskustelussa on paljon tunteita, vaan myös paljon aivan ehtaa huuhaata, monelta puolen kenttää. Käyn nyt pahimpia läpi lyhyesti. Ei, ennen vanhaan ei syöty lihaa koko ajan. Ei, lihan poistaminen lautaselta ei automaattisesti tee ihmisestä terveempää – lihan laadulla tosin on paljon väliä. Ei, kasvisruokapäivät eivät ole 2000-luvun villitys, vaan osa kouluruokailua niin kauan kun kouluruokailua on ollut. Ei, emme voi jatkaa lihan syöntiä kuin mitään ei olisi tapahtunut, kulutuksen on välttämätöntä laskea – mutta ei nollaan. Ja ei, kasvisruoan syömiseen ei Suomessa tiettävästi pakoteta yhtään ketään, ei osana poliittista salaliittoa eikä muutenkaan.

Media poimii hanakasti mielipiteitä ja poliittisia iskulauseita mitä suurimmiksi totuuksiksi. Sitten seuraavana päivänä tulee väite, joka on täysin päinvastainen, tarjottuna aivan yhtä suureellisesti ja vailla pienintäkään kritiikkiä. Median vastuuta terveiden elämäntapojen ylläpitämisessä voi ja sopii kritisoida, vaan on toinenkin kysymys: mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee ruokakeskustelussa? Eikö meidän pitänyt olla mitä erinomaisen mediakriittisiä ihmisiä, kykeneviä luetun ymmärtämiseen? Hyvät ihmiset, lukekaa mielipiteet mielipiteinä. Kaikista ei ole pakko suuttua.

Toki voi katsoa myös juttujen juurille. Marttaliiton tempausta ei moitittu järjestön parissa lähellekään niin paljoa kuin tiedotuksen tyyliä. Jokusen vuoden takaa muistuu mieleen poliittinen kampanjointi kasvisruoan puolesta, jonka ytimeen otettiin maaseudulla asuvien ihmisten herjaaminen. Lähes yhtenään nousee esiin jokin pienempi järjestö tai toimija, joka sitoo ruokavalion muutokseen aimo pinon ehdottomuuksia sekä vielä toisen mokoman äärimielisiä poliittisia julistuksia. Ei ole minkään asteen ihme, että vastareaktio on vihainen.

Tähänkin ongelmaan on saatavilla ruokatekninen vinkki: jos luet jotain mediasta, joka kovasti suututtaa, älä syöksy someen huutamaan asiasta. Syö ensin pari porkkanaa ja rauhoita mieltäsi.

Kohti kasvisruokaa

Minä olen lisännyt kasvisruokaa omassa ruokavaliossani. En ole aivan varma miksi, se on vain vähitellen hiipinyt osaksi arkea. Siinä ei ole mitään erityisen aatteellista tai absoluuttista. Osasyyksi mainitsen äärimmäisen tuomittavan kansallismielisyyden, sillä minua kiehtovat kotimaiset kasvikset ja tykkään niitä itsekin viljellä mökillä. Osasyy on tarjonnan lisääntyminen. Uusia ruokia on mukava kokeilla ja joskus ne yllättävät. Makuasioista pitää toki kiistellä, vaan esimerkiksi minun suosikkihampurilaiseni pihvi on nykyään tehty kotimaisista palkokasveista. Juusto siinä on sen sijaan perinteistä maitopohjaista.

Kun käyn kaupassa, jätän punaisen lihan ostamatta itselleni tarpeettomana, mutta en kieltäydy kun sitä tarjotaan. Jos muu perheenjäsen sitä sen sijaan toivoo kotiin, tietenkin hänelle sitä ostan. Oikeastaan missään kohtaa minun ruoan ostaminen tai syöminen ei herätä itsessäni suuria tunteita, poliittisia vivahteita, vallankumouksen aaltoja tai jykeviä julistuksia. Kuitenkin löydän nämä joka ikisestä Ylen ruoka-artikkelista tai -keskustelusta. Minkä ihmeen takia?

On päivänselvää, että liharuokaankin pätee persujen motto: jotain rajaa. Syömme muutoinkin aivan liikaa. Meidän on tarkistettava ruokavaliotamme hieman, kuten olemme tarkistaneet sitä vuosikymmenten ja vuosisatojen varrella lukuisia kertoja. Siinä ei tarvitse olla mitään poliittista, mutta valitettavasti siitä on tehty poliittista, aivan turhaan. Mediatalolle on tärkeämpää saada kansa raivostumaan klikkiotsikoista kuin jakaa järkeviä ajatuksia ja tutkittua tietoa.

Jotain rajaa pitäisi olla myös törsäyksessä. Ei ole mitään maagista valtiota tai EU:ta joka tukee lihatuotantoa. Ei se tuki ole ilmaista. Maksajia olemme sinä ja minä. Byrokraatit vain ottavat meiltä euron ja antavat siitä kymmenen senttiä maanviljelijälle. Minusta tuo on paitsi kestämätöntä, myös sietämätöntä. Ei tämä järjestelmä takaa meille edullista ruokaa, päinvastoin. Vaikka miten lihavaksi kasvatat byrokraatin, se ei kadunmiehen nälkään auta yhtään. Mitä nopeammin lähdemme ajamaan muutosta, sitä varmemmin voimme tehdä sen maaseudun elinkeinoja puolustaen ja muutoksessa avustaen. Se ei tarkoita lihantuotannon alasajoa, se tarkoittaa maaseudun kehittymistä. Siinä muutoksessa ainoa häviäjä on lihava byrokraatti.

Hyvä ruoka, parempi mieli

Olemme oppineet elämään maailmassa, missä emme lähde sisällissotaan vaikka jotkut haluavat tai eivät halua ananasta pizzaan. Miksi hitossa emme voisi elää maailmassa, jossa jotkut harjoittavat erilaista ruokavaliota? Miksi emme voisi olla toisten suosikkiruoista uteliaita?

Ruokakeskustelu olisi niin paljon hyödyllisempää, kun puisimme faktoja fiilisten sijaan. Maailma muuttuu, se on varmaa. Tiede kehittyy myös hurjaa vauhtia ja ymmärrämme enemmän ruoasta, ravinnosta ja pitkän, terveen iän salaisuuksista. Niin ikään ymmärrämme planeettamme kantokyvyn rajoitteista. Me suomalaiset jos ketkä ymmärrämme luonnon päälle. Sillä ymmärryksellä olemme vuosikymmenten ajan vähentäneet saastuttamista ja lisänneet luonnonsuojelua. Tietenkin tuo kaikki heijastuu myös lautasella.

On meistä jokaisesta kiinni miten muutosta käsittelemme. Voimme tapella. Voimme raivostua. Voimme huutaa. Voimme levittää valheita. Voimme vaatia mahdottomia ja toki voimme haukkua Helsingin herrat. Voimme ajaa muutoksia vihalla, voimalla ja hallitsemattomasti, johtaen maaseudun näivettymiseen.

Voimme myös ottaa lantun kauniiseen käteen ja muistaa kliseisen mainoslauseen: hyvä ruoka, parempi mieli. Voimme syödä hyvää, laadukasta, terveellistä kotimaista ruokaa huomennakin. Se voi olla perinteisiä reseptejä tai jotain aivan uutta. Se voi sisältää joskus lihaa tai olla sisältämättä. Eikö lopulta tärkeintä ole, että meillä ylipäänsä on ruokaa, ja toissijaisesti että se on mauakasta ja ravitsevaa? Eikö näissä yksistään ole jo tarpeeksi syytä iloon ja arvostukseen?

Se, että ruoka lautasella kehittyy on vanha juttu. Vain se, että tappelemme siitä klikkiotsikoiden ja somen äärellä tässä mittakaavassa on uutta. Muistakaamme, että moni tapahtuneista muutoksista lautasella on tehnyt meille paljon hyvää. Kenties tälläkin kertaa voittajia olemme me kaikki.

Vanha sanonta: On niin hyvää, että vie kielen mennessään

Vanha sanonta: On niin hyvää, että vie kielen mennessään, ei ole aiemmin minulle oikein avautunut.

Tein toissapäivänä yksinkertaisen, mutta hyvän annoksen ruokaa kahdeksi ateriaksi. Fileepihvejä ja ”paistettuja perunoita”. Perunat minun menetelmälläni, eli kuoritaan ja siivutetaan, sekä sitten paistetaan/haudutetaan voissa (ei keitetä ensin). Toki suolaa ja rouhittua mustapippuria myllystä mukaan.

Silloin ensimmäisellä kerralla oli tietysti herkullista, mutta tänään se toinen satsi mikrossa lämmitettynä kertoi lopulta sanonnan ”syyn”.

Nimittäin nyt oli niin herkullista, että puraisin syödessäni omaa kieltäni. Ei toki palasta kielestä, mutta puraisin kuitenkin nautiskellessani. Tulipahan todistettua, että sekin vanha sanonta pitää paikkansa.

Ei vain ruoka, vaan palvelu ja fiilis

Nyt tulee taas porvarillista hapatusta, joten kärsikää. Olen nähkääs niitä ihmisiä, joka hakee ruokaa ravintolasta mukaan hyvinkin kerran-pari viikossa. Kotiinkuljetuksella en koskaan tilaa, vaan vierailen itse. Olen pohtinut syitä, mitkä saavat valitsemaan tietyn paikan.

Hyvistarina: Nina Pizza, Peltolammi

Nina Pizza on pintapuolisesti katsoen perinteinen lähiökebabbila Peltolammin kaupunginosassa Etelä-Tampereella. Se toimii pienessä mökissä joka ei näytä erityisen korealta. Sisustus on kiltisti sanoen kliseistä ja hätäistä, mutta vilkaisu lattialle ja hyllyille osoittaa, että siivoukseen suhtaudutaan vakavasti. Tämän vahvistaa myös paikan Oiva-raportti. Ruoka on luokassaan melko tyypillistä, joskin annoskoot ovat kautta linjan hieman suurempia kuin muualla ja pizzassa on täytteitä reilummin. Ratkaisevaa on kuitenkin palvelu, joka on aina poikkeuksellisen ystävällistä ja asiallista. Vaikka henkilökunnan taustoista saattaa arvata löytyvän tarinoita Suomen rajojen ulkopuolelta, en ole edes vaikeissa kysymyksissä törmännyt kielimuriin palaseenkaan. Vaikkei mieli tekisi pizzaa, täällä haluaa käydä vain siksi että siitä tulee hyvä mieli.

Pahistarinat: Punjab kebab ja Fire wok

Yksi Tampereen vanhoja kebabbiloita eli Punjab, Kirkkokadulla Keskustorin lähellä, oli pitkään vakiopaikkojani. Palvelu oli useimmiten sujuvaa ja ruoka maukasta. Vierailut kuitenkin päättyivät muutama vuosi kuin seinään, kun maksun kanssa tuli vaikeuksia. En katso tarpeelliseksi mennä yksityiskohtiin, mutta maksuvälinepetos voisi olla ratkaiseva termi ja meinasin joutua sen uhriksi. Myöhempi selvitys osoitti, että pientä kikkailua todellakin oli harrastettu. Tuosta vain meni maku, vaikka ruoan maku olisi edelleenkin epäilemättä hyvää. Tapa, jolla he käsittelivät ongelmaa hyvin ilkeämielisesti, ei auttanut lainkaan. Uteliaille mainittakoon, että uudeksi vakiopaikakseni tuli Tammelantorilta löytyvä Nile.

Toinen pahistarina on myöskin paikka, jossa on maukasta ruokaa ja hyvää palvelua, Pirkkalan Fire Wok. Paikka oli niin hyvä, että suostuin käymään siellä vaikka se sijaitsi kauppakeskus Veskassa, joka on surullisen kuuluisa ei-ihan-pienestä-määrästä ongelmia. Arvostin ennen kaikkea sitä, että paikka yhdistää pikaruoan ja suht. terveellisen vaihtoehdon. Lisäpisteitä saa myös siitä, että kasvisoptiot ovat maukkaita. Siihen tiivistyykin ongelma: kun tilaus sisältää kasvisannoksen, mutta kotona huomaakin annoksen olevan possua, sitä vaan ei oikein pääse siitä yli. Toki sen syödä voi, ei se pilalla ole, mutta liharuoan myyminen kasvisruokana on vain niin paha virhe ettei siitä helposti pääse yli. Tai voisi päästä, jos paikka reagoisi asiasta annettuun palautteeseen, mitä se ei tehnyt.

Kiintoisa tarina: Fizza

Nostan vielä jokerina esille pizza-automaattifirman Fizza, jolta löytyy noutopisteitä eri puolin Tampereen seutua. Pizzat on selkeästi tehty ihan vakaalla taidolla, oikeassa keittiössä, oikeiden ihmisten toimesta ja valmistusaineiden osalta laadusta välittäen. Sitten ne on laitettu automaattikoppiin, josta nappia painamalla valmis pizza siirtyy kylmiöstä uuniin kolmeksi minuutiksi, ja sieltä ostajalle. Konsepti on tuotu maailmalta, mutta Suomessa sitä on koristeltu laatutietoisuudella. Miinuksiksi voi lukea groteskin hirveän kännykkäsovelluksen, jota ei onneksi tarvitse käyttää. Muilta osin olen utelias näkemään miten homma toimii tällaisessa automaation luvatussa maassa. Palvelua ei voi kehua tai haukkua, koska ihmistä ei koskaan kohtaa.

Entäpä sinä – missä sinä saat niin hyvää palvelua, että se nousee jopa itse tuotetta tärkeämmäksi valintakriteeriksi?

Tasa-arvoa juhannukseen

Nyt kun on palattu kuskaamasta ihmisiä grillailemaan ja saunomaan, haluaisin käyttää päivän ruokakokemuksia avukseni suututtaakseni mm. kaikki. Etsi vain se asia jolle haluat suuttua, valikoimaa on.

Suututan lihansyöjät

Olen jo pitkän aikaa sitten vaihtanut grillihampurilaisissa lihapihvit hernepohjaiseen Muu Royale -burgerpihviin. Sen maku ei ole yhtä hyvä kuin parhaan lihapihvin, vaan on siitä valovuoden edellä. Liha on hävinnyt tämän taiston täydellisesti.

Suututan vegaanit

Kasvispohjaiset juustonkorvikkeet ovat rikos ihmisyyttä vastaan. Jos burgerilla ei ole kunnollista, ehtaa kotimaista lehmänmaidosta tehtyä juustoa, mieluiten Kuusamosta, niin ollaan sitten ilman juustoa.

Suututan suomalaisen sinapin ystävät

Auran sinapille on siunattu paikkansa hernekeitossa mutta pitäkää se poissa minun hampurilaisista! Amerikkalainen tuontisinappi toimii tuossa vain niin paljon paremmin.

Suututan sitten ensi kerralla lisää ihmisiä kun vain ehdin.

Auttakaa miestä mäessä!

Okei, ei tämä ole kovin vakava hätä, paitsi jos gastronomia on prioriteeteissa korkealla. Ajattelin kuitenkin joukkoistaa.

Olipa kerran…

Päivänä muutamana, vuosia sitten löytyi paikallinen pieni merkki nimeltä Lemmon Luomu. Heillä oli hyvää pizzaöljyä ja täysin erinomaista chiliöljyä. Siihen kun dippasi palan focacciaa niin tuli mukava pieni virne silmäkulmaan.

Mutta niin siinä kävi, että Lemmon Luomu pisti lapun luukulle eikä heidän öljyä enää saa.

Joten olen tässä, yksin pimeässä, vieraassa vihamielisessä kaupungissa, elämä on ankeaa ja lapsena piti kouluun hiihtää kesät talvet, ylämäkeen molempiin suuntiin. Eikä minulla ole edes chiliöljyä.

Aikanaan suomalaisena merkkinä tunnettu, nyttemmin amerikkalaistunut Keiju on aika mautonta. Alavuden chiliöljy on huomattavasti parempaa – ja kotimaisempaa – mutta chilin maku on hellää ja pehmoista.

Kapitalistina tehtäväni on olla ahne, enkä saa koskaan tyytyä siihen mikä on kohtuullista. Haluan tymäkämpää chiliöljyä. Haluan makua!

Joten kysyn fiksummilta suosituksia.

Ananas

Koska on kaunis päivä, päätän kompensoida sitä kirjoittamalla blogillisen äärimmäistä vihapuhetta.

Aloitetaan.

Ananas kuuluu pizzaan, joskin persikka vieläkin paremmin.

Ananas kuuluu salaattiin, mutta mieluiten tarpeeksi tuoreena.

Ananas kuuluu tacoihin, fajitoihin ja tortilloihin, vaikka eräs kaupunginvaltuutettu onkin asiasta huolissaan. Olen huolissani hänen huolista. Jos autenttisuutta katsotaan, ananas on yksi avainaineista isossa osassa meksikolaisia ruokia.

Ananas kuuluu aamupuuroon, koska miksipä ei? Matti Näsä tiesi kertoa että aamupuuroon sopii lenkkimakkara joten jatketaan nyt vaan perkule samalla linjalla.

Ananas kuuluu kahviin, koska irish coffee opetti meille että kaiken mahdollisen voi siihen sekaan pistää. Kupposellinen kieltämättä maistuisi.

Ananas kuuluu hampurilaiseen. Kuten hampurilaisen kanssa yleensä, grillaus on oikea tie, niin pihville kuin ananaksellekin.

Ananas kuuluu drinkkeihin. Mehuna, palasina, siivuina ja klöntteinä. Valitse aseesi tarkoin!

Ananas kuuluu joulupöytään, koska aikanaan Suomessa eksoottiset hedelmät olivat esillä jouluna ja mihinkäs me vanhoillisuudestamme pääsisimme.

Ananas kuuluu vissyveteen, koska Iisalmen pyhätöstä on taannoin näin lausuttu.

Lisäksi ananas kuuluu nettiväitteilyihin, koska on kiva tapella muustakin kuin hallitusohjelmasta.

Suomessa on mahdollista elää hyvää elämää käyttäen ruokaan vain 20 euroa viikossa per syöjä

Kahdellakymmenellä eurolla saa viikon sapuskat ja kaksikymmentä euroa saa hankittua rehellisin keinoin. Olen esittänyt julkisesti tällaisen väitteen, joten ohessa laskelmat miten se onnistuu. Laskelma on tehty 29.10.2022 – kilohinnat viimeisimpien kuittieni mukaan. Esimerkiksi sähkön hintaa en ole tarkistanut laskelmiini, mutta se ei vaikuta tulokseen merkittävästi. Suluissa on ikivanhan vastaavan laskelmani kilohintoja, joten hintojen nousua voi vertailla niistä. Vanhan laskelmani mukaan sai syötyä ihan kelvollisesti 10 euroa per viikko ja sierainpari. Hinnat ovat nousseet merkittävästi vuonna 2022.

Toki ruokaan on helppo saada menemään enemmän kuin 20 euroa per viikko ja sierainpari – mutta kahdellakymmenellä eurolla saa sellaiset viikon sapuskat, ettei tarvitse nälkää nähdä.

Kaurapuuro

Kaurapuuro on erittäin terveellinen, halpa ja yksinkertainen valmistaa mikroaaltouunissa – sekin hyvä puoli, ettei sen valmistaminen juuri lämmitä kämppää, eikä lautasella valmistettaessa tule ylimääräistä tiskiä.

Yhteen annokseen tarvitaan 1 dl kaurahiutaleita (40 g), 1 dl täysmaitoa, 1 dl vettä ja hiven suolaa (maun mukaan). Lisäksi mikroaaltouuni ottaa hieman sähköä.

Aines Yksikköhinta €/kg t. litra Annoshinta €
Kaurahiutale 1,35 (0,85) 0,054
Maito 1,09 (0,69) 0,109
Vesi 0,002 0,0002
Suola n. 3 0,0005
Sähkö 0,12/kWh 0,012
Yhteensä 0,1757

Jos sitä syötäisiin 7 kertaa viikossa, niin se maksaisi noin 1,23 (0,81) euroa – ja on hyvää sellaisenaan.

Makkararisotto

Halvasta lenkkimakkarasta, riisistä ja sipulista saa mahtavan hyvää ja halpaa syötävää. Kun kerralla keittää 6 litran kattilallisen, niin annoshinta ja annoksen hyväksi nähty vaiva on vähäinen.

1 l riisiä, 1,2 kg lenkkiä, 0,4 kg sipulia, 0,04 kg valkosipulia, 1 dl öljyä, 2,5 l vettä, mausteita, suolaa.

Aines Yksikköhinta €/kg t. litra Kattilallinen €
Pitkäjyväinen riisi 1,68 (1,58) 1,34
Lenkki 3,63 (1,76) 4,35
Sipuli 1,79 (0,95) 0,72
Valkosipuli 4,89 (5) 0,20
Öljy 3,29 (1,33) 0,33
Cayennepipp, valkopipp 0,15
Vesi 0,002 0,005
Suola n. 3 0,15
Sähkö 0,12/kWh 0,12
Yhteensä 7,37

Joillekin siitä kattilallisesta riittäisi varmaankin 10 annosta, mutta lasketaan tässä niin, että se kattilallinen syödään viikossa, eli 7 annosta. Siten annoksen hinnaksi muodostuu noin 1,05 euroa ja viikkokustannus se 7,37 euroa.

Puolukkapuuro

Puolukasta voi tehdä hyvää ja ravitsevaa puuroa monella eri tavalla. Tässä yksi helppo tapa tehdä todella hyvää halvalla. Puolukat ovat tietysti itse poimittuja, eli eivät maksa mitään (poimintamatkat polkupyörällä), paitsi jos on käytetty pakastettua sosetta, niin mukaan tulee melko mitätön kustannus sähköä.

Taas keitetään kerralla isohko kattilallinen se säästää työtä ja kustannuksia. Itse teen neljän litran kattilassa, sillä se kuusilitrainen on kiinni vaikka makkarakeitossa.

1 l puolukkasosetta (tai vastaavasti tuoreita), 4 dl (320 g) mannaryynejä, 0,25 kg sokeria, 2,5 l vettä, 1 tl suolaa.

Aines Yksikköhinta €/kg t. litra Kattilallinen €
Puolukka 0,10
Mannaryynejä 2,19 (1,10) 0,70
Sokeri 0,85 (0,69) 0,21
Vesi 0,002 0,005
Suola n. 3 0,01
Sähkö 0,12/kWh 0,10
Yhteensä 1,77

Sekin kattilallinen voidaan ajatella syötävän yhdessä viikossa. Puuron päälle joka kerta 1 dl maitoa, joten se 7 dl maidon hinta lisää 0,76 + 1,77 = 2,53 euroa viikossa.

Lisukkeet

Tietenkin edellämainittujen kolmen päivittäisen aterian lisäksi syödään vaikkapa 900g ruisleipää, kilohinta 2,64, joten siihen kuluu 2,37 euroa. Pannaan varttikilo voita viikossa, kilohinta 7,58, eli 1,90 euroa. Lauantaimakkaraa 0,6 kg kilohintaan 5,56 tekee 3,33 €. Tietysti vielä omia marjoja yms. eri olomuodoissa, mutta nehän eivät maksa juuri mitään. Välillä lauskin sijasta halpaa edamjuustoa – jopa alle 4 euroa kilo.

Yhteenveto

Edellä on tietysti vain yksi viikko-ohjelma. Makkararisoton sijaan voi olla vaikka makkarakeitto, kaalikeitto, sikanautasäilykerisotto, jne. Puolukkapuuron sijaan esimerkiksi raparperi-kaurapuuro tai riisipuuroa mustikkasopan kera.

Kaurapuuroon 1,23 €; risottoon 7,37; marjapuuroon maitoineen 2,53; leipään 2,64; voihin 1,90; lauski 3,33 € – yhteensä 19,00 euroa/viikko.

On mahdollista elää ihan hyvää elämää käyttämällä ruokaan vain 19 euroa per sierainpari viikossa. Eikä taatusti ole nälässä.

Säästökuuri lienee hyväksi

Kun katsoo kaikkia tapoja millä maailmasta ympärillämme naputellaan kantavia osia irti, on aika helppo tulla johtopäätökseen muutosten tarpeellisuudesta. Tässä kohtaa suomalaisen ei kannata lähteä valittamaan, vaan julistamaan osaamistaan. Säästäminen on kansallinen hyve, ehkä se vaan kaipaisi pientä kertauskurssia.

Peilistä löytyy säröjä

Huomasin tuossa jokunen viikko takaperin, että loppukuun laskut ylittivät tilin saldon. Ylitys ei onneksi ollut päätä huimaava ja minut aina opetettiin pitämään pikkuisen jemmassa pahan päivän varalle. Se kuitenkin toimi herätyksenä. Moni mukamas viaton tapa on ollut osatekijä matkalla harmiin. ”Hei, tuohan näyttää kivalta”, ”maistetaas välillä tällaista” tai ”piristänpä vähän itseäni” ovat ajatuksia joihin nykyajan ruokakaupoissa päätyy helposti. Vähän ylimääräistä, vähän parempaa merkkiä, vähän fiinimpää – ehkä se on vain euro lisää, ehkä se on kuukaudessa aika monta euroa lisää. Siihen päälle hintojen nousut niin hommahan lähtee lapasesta reippaaseen tahtiin.

On itse asiassa harmillista miten helppoa on ottaa tavaksi mennä ruokakaupan kautta töistä kotiin. Eipä se muutu siitä meneekö autolla vai kävellen ja onko siinä välissä Prisma vai Lidl, kyllä sitä rahaa saa hukkumaan. Nyt täytyy muistaa miten äiti aina sanoi ruokakaupassa pienenä ollessa, että nyt ei osteta tuollaista, odota karkkipäivään tai säästä ensin. Hyviä neuvoja lapselle, erinomaisia aikuiselle.

Muutakin varaa

En ole ns. sunnuntaiautoilija, joten hirveästi turhia automatkoja ei tule tehtyä. Työkalujen määrä estää kulkemasta monilla muilla tavoin, mutta ehkäpä jostain löytyy muutama kilometri jota voi ajamatta jättää. Kerrostalossa asukas yksin ei voi paljoa lämpöön vaikuttaa, etenkään talossa jossa ei ole pattereita, mutta taloyhtiötasolla voisi ajaa säästöä. Lämpötilan pienestä pudotuksesta on rahan, energian ja ympäristön säästämisen lisäksi toinenkin etu, nimittäin painon lasku. Se energia, mitä keho käyttää lämmittämiseen, on ehtaa rasvan polttoa. Pieni vilvoittelu on suuri terveysteko. Kylmä suihku on myös sekä keholle että mielelle erinomainen piriste. Itse en ole juuri lämmintä vettä käyttänyt vuosikausiin ja katsokaa miten fiksu ja nöyrä nyt olen.

Yhteiskunnan sopisi näyttää mallia, monellakin tasoilla. Energian lisäksi meillä on pulaa rahasta laajemminkin, tulevina vuosina yhä enemmän. Olisi julmetun korkea aika lopettaa kaikki alkoholitarjoilu julkisin varoin. Päättäjille voisi tarjota polkupyöräetua aktiivisesti ja alata laittamaan tiukat rajat taksien ja edustusautojen käytölle. Ruokatarjoiluissa painotus kotimaisiin kauden kasviksiin ensisijaisesti, kotimaiseen lihaan toissijaisesti. Julkisten rakennusten lämpötila 18-19 asteeseen (pl. terveyspalvelut). Julkisivujen valaistuksen voisi lopettaa kokonaan.

Ja tästä seuraisi, että…

Mitä tästä kaikesta seuraisi, yksilön tai yhteiskunnan tasolla? Ihmisillä olisi yhä lämmin koti, lämmintä ruokaa oman maun mukaan, koulut ja terveyskeskukset toimisivat, paikasta toiseen pääsisi ja joka päivä voisi lukea lisää toimittajien keksimiä mursutarinoita. Samalla näyttäisimme sekä itsellemme että maailmalle, että suomalainen pärjää, suomalainen pystyy ja suomalainen mukautuu kestämään. Siinä missä takuuvarmasti eteläisemmän Euroopan maissa notkuisi pitopöydät herroilla ja vähävaraiset kuolisivat kylmyyteen, meillä näytettäisiin että kaveria ei jätetä.

Tässä ei ole mitään mahdotonta, mitään ennenkuulumatonta tai paniikkia aikaansaavaa. Ehkä juuri siksi luulen, että jään aika yksin omien päätösteni kanssa, samalla kun Helsingin herrat eivät tingi egonsa ruokkimisesta verovaroin. Mikäs siinä sitten. Oma terveyteni ja kukkaroni kiittävät tästä huolimatta.

Tästä on tullut liian helppoa

Petteri Taalas rohkaisi taannoin ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä, ja siitä täälläkin juteltiin. Yksi avainasia oli ruoka ja olen viimeisen parin viikon aikana tutkinut haastetta otsikolla ”syömällä maailma paremmaksi”. Joudun toteamaan, ettei siinä ole haastetta: se on aivan liian helppoa.

Maku vie

Pari päivää sitten söin kotimaisen Poutun Muu-kasvispullia, jotka pohjautuvat herneeseen. Totesin hyvin pian olevani vakavien asioiden äärellä: nämä maistuvat paremmalta kuin lihapullat. Parin euron hintakaan ei päätä huimannut. Yhtäkkiä, ilman yhtään poliittista julistusta, ilman ensimmäistäkään pakkoa, oli tarjolle tullut parempi vaihtoehto. Kaupan hyllyillä on yhä tusina erilaista lihapullaa, mikään laki ei käske valitsemaan tiettyä, hinta ei ohjaa valintaa. Ruoassa maku on aika tärkeä tekijä. Minä ostan maukkaampaa. Jos siinä sivussa pelastan maailman, olkoon menneeksi.

Tämä ei ole ainoa vastaava tapaus. Pari vuotta sitten söin Scandicin ravintolassa Beyond Burger -annoksen. Heidän perinteinen lihaburgeri jäi kakkoseksi. Eräässä tilaisuudessa puolestaan falafel-annos vie kielen mennessään ja santsikierroksella liha jäi välistä. Esimerkkejä on kerääntynyt niin kaupoissa, ravintoloissa kuin kavereidenkin luona. Hyvin syöminen ei vaan edellytä lihaa joka kerta. Toki sitäkin lautaselle välistä päätyy sillä kuten totesin, tämä ei ole mikään pyhä julistus. Syön vain sitä mikä maittaa.

Kuten Taalas totesi, ruoka on yksi tehokkaimpia tapoja korjata ilmaston ja luonnon ongelmia. Missään kohtaa hän, tai muutkaan johtavat asiantuntijat, eivät ole edellyttäneet tai vaatineet täydellistä vegaaneiksi ryhtymistä. Jos joku niin haluaa tehdä, peukkua näytän toki, mutta se ei ole välttämätöntä. Pieni muutos, ateria silloin ja toinen tällöin kasvispohjaiseksi, vähän lautasen tasapainoja muutetaan ja näin otamme paremman suunnan. Se on vähän vaadittu.

Myöhäistä!

Mikä tästä strategiasta tekee niin erityisen pöhkön on se, että se tapahtuu jo. Eivät kaupat ota valikoimiinsa yhä uusia kasvispohjaisia tuotteita hyvää hyvyyttään. He tekevät niin koska se myy. Tunti sitten Pirkkalan Citymarketissa oli moni kasvispohjainen eineshylly tyhjänä. Ihmiset ostavat näitä jo. Ja nauttivat. Ja kertovat kavereilleen. Ja kaverit ostavat. Ja heidän kaverit. Jokainen ei varmasti pidä, mutta koko ajan yhä useampi.

Tämän vuoksi olen päättänyt tänä vuonna puhua ilmastotoiveikkuudesta. Meillä on konstit, meillä on mahdollisuudet ja moni tarvittavista toimista on äärimmäisen helppoja meille – jopa maukkaita. Siinä sivussa voidaan kasvattaa maahamme uusia vientialoja. Pahoittelen, mutta en osaa valittaa.

Mitä tulevana talvena syödään?

Minä kuljen ja elän täällä maaseudulla, näen sen kurjuuden, joita en pelloilla ole ennen nähnyt. Jopa LUKE ennustaa isoilla prosenteilla kaikkien viljalajikkeiden tuhon. Sitä kautta kärsii myös kaikki tuotantoeläimet ja niitä joudutaan suuria määriä teurastamaan. Näin tulee puute kaikista maitotuotteista, sekä niihin liittyvistä muista elintarvikkeista. Ehkä vielä ei edes ymmärretä, miten laajalle tulee tämän kesän ja viime syksyn onnettomat ilmat vaikuttamaan. Miten maatalousyrittäjät elävät tästä eteenpäin suurine velkoineen ja sijoituksineen.

Nyt on tietysti helppo sanoa, että EU ja valtio maksaa tukiaisia sekä katokorvauksia. Ehkä maksaa, ehkä osan, joka ei kuitenkaan korvaa kaikkea menetetystä elinkeinosta. Korvaukset eivät ole mitään syötävää, eivät leipää, maitoa, puuroa jne. Ongelmat ovat samat läpi Euroopan ehkä jopa maailman laajuisia. Kaikkialla on ollut suuria tulvia, kuivuutta järistyksiä jne. Paikoin on ennestään puute elintarvikkeista.

Kannattaa siis miettiä mitä syömme tulevana talvena, vaikka eihän se miettiminen mitään auta.