Kolme maata nousee esiin, kun puhutaan siitä kuka on EU:n napa, suunnannäyttäjä, kenties katalyytti: Saksa, Ranska ja Puola. Otanpa hetken ja pohdiskelen optioita. Kyse ei ole niinkään juridisesta vallasta kuin aseman ottamisesta, joten oikeita vastauksia voi olla useita.
Tylsä klassikko: Saksa
EU:n vahvana taloutena pitkään tunnettu Saksa on menettänyt uskottavuuttaan, mutta se ei ole tapahtunut hetkessä. Heitä voi kehua euromääränä erinomaisesta tuesta Ukrainaan sekä sangen määrätietoisesta asenteesta terroria vastaan. Huteja on kuitenkin vino pino: kotimaan infra ja teollisuus ovat retuperällä, energiapolitiikka ajoi karille lukuisilla tavoin, tietoverkko- ja viestintäosaaminen puuttuu tyystin eikä kotimaan politiikkakaan näytä erityisen vakaalta. Saksa kaipaa arvioni mukaan muutaman vuoden peiliin katsomista, mutta uskon vakaasti että uusi nousu vielä nähdään.
Jännä klassikko: Ranska
Ranskalla on varaa taputtaa itseään olalle hieman paremmasta kyvystä toimia terrori-venäjää vastaan, joskin puheet heiltä ovat olleet järkyttävän vastuuttomia. Ranskan teollisuus katsoo eteenpäin, energiapolitiikka on vakaalla pohjalla ja teknologisia harppauksia otetaan hyvää vauhtia. Ranskan ongelma on hurja itserakkaus ja itsekritiikin puute. Heillä on kaikki kyky olla mallioppilas, mutta se ei riitä heille – he haluavat pistää myös egonsa aina peliin ylikierroksilla. Jos tuo linja hieman rauhoittuisi, heillä olisi potentiaalia nousta kokoaan suuremmaksi.
Haastaja: Puola
Viime vaalien jälkeen Puola on tehnyt väkeviä linjanvetoja EU:n puolesta, mutta jo edellisenkin vallan aikana he uskalsivat toimia idän pahuutta vastaan kun muut vielä iteroivat. Puolassa on näistä kolmesta ainoana kristillisten arvojen osuus merkittävä, joskin maassa on enemmän ja vähemmän tiukkaa tulkintaa niistä. Puola on ollut väkevä muutosvoima, pystyen muuntautumaan idän orjuudesta mahtavaksi teollisuusmaaksi, tarjoten kodin yhä useammalle huipputeknologian toimijalle. Puola katsoo eteenpäin, mutta haaste voi olla siinä etteivät aina muista katsoa sivuille. Jos Puola lähtisi harjoittamaan vähän enemmän diplomatiaa eteläisen EU:n valtioiden suuntaan ja osoittamaan ymmärrystä myös kristittyjen piirien ulkopuolelle, heillä voisi olla mahdollisuus yllättää.
Ei yhtä voittajaa
Puolalla on arvot, Saksalla on raha, Ranskalla on imago. Mikään näistä yksin ei riitä. Pidän kuitenkin erityisen hyvänä sitä, että yhtä selvää voittajaa ei ole. EU:n pitäisi juuri olla se paikka, jossa sparrataan, haastetaan ja pistetään paremmaksi, kuitenkin aina ystävien kesken. Ideaali ajatus voisi olla jonkinlainen triumviraatti, jossa jokainen suuri maa keskittyy omaan osa-alueensa ja hioo siitä timantin, ottaen samalla vastaan sparrausta liittolaisiltaan.
EU on haastettu laajalti, mutta EU ei ole hävinnyt peliä. Pelaamalla korttinsa oikein, voi EU osaltaan nousta uskottavaksi ja vaikuttavaksi länsimaiden arvojen puolustajaksi, toimien samalla väkevänä talouden toimijana. Ehkäpä joku yllä mainituista maista olisi se veturi joka vetäisi muita vaunuja liikkeelle?
