Avainsana: Puola

Aamulehti, Helsingin Sanomat, Yle – kaikki ovat kilpaa viimeisen viikon haukkuneet EPP-puolueen yhteistyötä Unkarin Viktor Orbanin kanssa. Kieltämättä Orban ansaitsee kritiikkinsä ja osa hänen toiminnastaan on ollut yhteisten pelisääntöjen vastaista. En kuitenkaan muista turhan montaa hyvää tarinaa historiasta, lähempää tai kauempaa, jossa täydellinen siltojen polttaminen ja herjauskampanja olisi johtanut asioiden paranemiseen.

Hyvä valhe, parempi mieli

Jos nyt ihan suoraan sanon niin tällaiset yltiöpopulistiset henkilökohtaisen moraalin nostatuspuheet ovat säälittäviä. Tekstin tarkoitus on lähinnä korostaa omaa moraalista ylemmyyttä. Niillä osoitetaan miten ollaan nyky-yhteiskunnan mittapuulla valmiita toimimaan hirveitä vääryyksiä vastaan tekemällä suurin mahdollinen teko, eli muutaman lauseen kirjoittaminen artikkeliin tai blogiin. Mitä rankemmilla termeillä haukut vihollisia, mitä enemmän natsikortteja pelaat ja mitä rankempia toimia vaadit heidän eristämiseksi universumista, sen parempi olo kirjoittajalle tulee. Mitäänhän ei tietenkään tapahdu, yksinvaltainen paskiainen pysyy yhä vallassa, mutta ei tuloksilla ole väliä. Tärkeintä on olla itse oikeassa.

Eikö tätä ole kokeiltu jo? Naapurimaassamme ruotsidemokraatteja haukuttiin vuosikausia ja kannatus vain nousi. Unkarin tunari Orban osoittaa samaa. Italiassa, Saksassa, Tanskassa ja monessa muussa Euroopan maassa on sama juttu. Media ja sen lellikit ovat niin ehdottoman oikeassa. Me olemme hyviksiä ja nuo pahiksia. Musta ja valkoinen, oikeus ja kohtuus. Tämän mallin ongelma vaan on siinä, että ihan oikeat EU-kansalaiset äänestävät näitä vääriä tahoja. Voimme kritisoida ääänestyspäätöstä, voimme haukkua äänestäjiä tyhmiksi, mutta emme muuttaa äänestystulosta. Ensi keväänä jälleen EU:n kabinetteihin äänestetään tällaisia tahoja – niitä, joilla ei monen vastuullisen median päätoimittajan mukaan pitäisi olla oikeutta edes olemassaoloon, saati puhumiseen julkisuudessa.

Olen monelta osin samaa mieltä kritiikistä Unkarin ja etenkin Puolan johtoa kohtaan. Heidän toiminta on monelta osin räikeästi yhteisten sääntöjen vastaista. Sen sijaan että hiljennämme heidät kuoliaaksi, meidän pitäisi puristaa heistä ulos viimeinenkin sana. Heidät pitäisi laittaa avoimeen debattiin. Heidät pitäisi ottaa mukaan joka viimeiseenkin kabinettiin jossa he joutuvat ottamaan vastuun valinnoistaan. Heidän haastattelunsa pitäisi olla TV-kanavien himoitsema prime time -ohjelma. Meidän pitäisi näyttää mitä ne länsimaiset arvot ovat ja ottaa heidät täysin tasavertaisina vastaan, päinvastoin kuin he tekevät. Meidän ei pidä alentua diskriminoinnin ja herjojen tielle, vaan näyttää jokaisessa teossa paitsi parempi kyky noudattaa sääntöjä, myös paremmat käytöstavat.

Elitismillä mennään metsään

Sinänsä oli medialta hyvä idea pitää silmällä EPP-kokousta. Etenkin Stubbin saaman katastrofaalisen murskatappion pitäisi toimia muistutuksena siitä, että elitismi ja ylhäältä päin julistaminen eivät uppoa sen paremmin päättäjiin kuin kansaankaan. On monia toimivia keinoja toimia pölhöpopulismia vastaan, mutta itserakas elitismi ei ole yksi niistä. Itse asiassa elitistinen lähestyminen toimii yleensä tasan päinvastoin. Toimittajan, poliitikon tai someaktiivin olo kyllä paranee ja sometykkäyksiä kertyy, mutta pölhöpopulistien monien uhrien asema vain heikkenee heikkenemistään.

Selvähän se on, että Oy Kustannusyhtiö Ab:n tulos on se millä on väliä ja sanaakaan ei mediatalo julkaise muulla motiivilla. Yrityksen tehtävä on tehdä voittoa. Sanokaamme kuitenkin sen tuloksen hinta selvään ääneen. Hyvin myyvät lööpit maksetaan EU:n heikon poliittisen tilanteen ihmisuhreina. Tällaiset pääkirjoitukset kirjoitetaan verellä. Mielestäni se on liian kova hinta painomusteelle.