Avainsana: Punakapina

Suomen armeijan ylipäällikkö kenraali Mannerheim soti venäläistä eversti M. S. Svetshnikovia vastaan:

”Vaarallisin hyökkäys suunnattiin kuten sanottu juuri rintaman takana olevaa Haapamäen rautatiesolmua kohden, jonka menetys olisi merkinnyt valkoisen rintaman katkeamista kahteen osaan. Hyökkäystä johti eversti Svetshnikov, joka oli nimitetty »Länsi-Suomen armeijan» komentajaksi. Tehtyään 2. helmikuuta kahdella tykistön tukemalla pataljoonalla tuloksettoman hyökkäyksen Vilppulaa vastaan Svetshnikov koetti saarrostaa Vilppulan puolustusta lännestä käsin ja hyökkäsi samalla yhä uudestaan myös rintamasta. 50 km pitkällä rintamalla taisteltiin kiivaasti kymmenkunta päivää, ja vasta 12. helmikuuta venäläisten ja punakaartilaisten hyökkäys ehtyi. 5. päivästä alkaen oli eversti Wetzer komentanut tätä kaistaa, missä aseistusta oli vain 1000 kivääriä, 7 konekivääriä ja 4 tykkiä.”[i]

[i] G. Mannerheim – Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivut 269-270

Helmikuun 1. ei näytä tapahtuneen Vapaussodassa mitään kovin merkittävää.

Kenraali Mannerheim organisoi päämajaansa, pitäen joukkonsa yleisesti ottaen puolustuskannalla.

Saksassa valmistauduttiin lähettämään kotiin jääkäreitä sekä Suomeen suurta lastia aseita, ammuksia ja muuta sodassa tarpeellista varustusta.

Punakapinallisten hallussa olevassa Suomessa jatkettiin aseettomien siviilien murhaamista. Lopella punakaartilaiset tunkeutuivat Sajaniemen kylässä sijaitsevaan maanviljelijä Joh. Harrin taloon ampuen isäntää niskaan niin että luoti tuli alaleuasta ulos. Punaiset luulivat lattialle kaatuneen miehen kuolleen ja poistuivat paikalta. He erehtyivät, sillä päästyään sairaalahoitoon isäntä jäi henkiin ja parani. (Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 81)

Punakaartilaiset joukkomurhasivat antautuneita, aseettomia, suojeluskuntalaisia.

Punaisten remmakointi pitkin vuoden 1917 loppupuoliskoa oli kuohuttanut muuta väestöä niin, että se oli ryhtynyt perustamaan suojeluskuntia tuekseen ja turvakseen. ”Niin tehtiin Tampereellakin, jonne perustetun suojeluskunnan päälliköksi valittiin kapteeni Ernst Söderholm, ja johon liittyi muun muassa komppanian verran Tampereen teknisen opiston oppilaita.

»Kapinan ensi päivästä aloittivat punaiset Tampereella ajojahdin kaikkia suojeluskuntaan kuuluvia kohtaan», kirjoittaa Castren.”[i]

”Koska suojeluskuntalaisten turvallisuus alkoi käydä aina vain uhatummaksi, he näkivät ainoaksi mahdollisuudekseen pyrkiä kohti pohjoista valkoisten puolelle.”[ii]

”Kello kaksi torstai-yönä 31. tammikuuta joukko lähti marssimaan Kangasalaa kohti. – – Väsynyt suojeluskuntalaisten joukko saapui torstai-aamuna kello kahdeksan tienoilla Suinulan rautatieaseman eteläpuolella sijaitsevaan Markkulan taloon, jonne matkalaiset pääsivät hetkeksi lepäämään. – – Samassa alkoi ampuminen. Suojeluskuntalaisilla oli ainoastaan yksi sotilaskivääri, johon oli 15 patruunaa, yksi haulikko, yhdeksän mauser-pistoolia ja viitisentoista revolveria. Niillä ei paljoa kyetty puolustautumaan punaisten kivääritulta vastaan. Muutamat vanhemmat miehet ehdottivatkin antautumista, mutta Söderholm ei ottanut esitystä kuuleviin korviinsakaan. Sen sijaan hän suunnitteli Södermanin kanssa murtautumista punaisten ketjun läpi. Aie ei ehtinyt toteutua, sillä samassa hän kaatui vaikeasti haavoittuneena maahan kiväärin luodin lävistettyä hänen rintansa. Kun kolme muutakin miestä haavoittui heti, katsoivat suojeluskuntalaiset viisaimmaksi antautua. He lähettivät partion neuvottelemaan antautumisehdoista. Tampereen lentävän punakaartin päällikkö Waldemar Sammalisto otti valkoisten neuvottelijat vastaan. Neuvottelun tuloksena sovittiin, että suojeluskuntalaiset luovuttavat aseensa ja saavat vastineeksi vakuuden henkensä ja omaisuutensa säilyttämisestä. Tämän sopimuksen perusteella suojeluskuntalaiset luovuttivat aseensa punaisille ja järjestäytyivät paririviin talon pihalle punakaartilaisten asettuessa vahtimaan heitä.”[iii]

 

Niinpä niin, sitten punakaartilaiset ja venäläiset sotilaat aloittivat aseettomien, antautuneiden suojeluskuntalaisten teurastamisen. Kirjassa on monta sivua kuvausta mitä tapahtui ja miten.

 

”Tämä silmittömän julma Suinulan verilöyly sai Tampereella olleet ulkomaiden edustajat esittämään Tampereen Työväenjärjestöjen Johtavalle Komitealle seuraavan vastalauseen:

»Me allekirjoittaneet, jotka tällä paikkakunnalla edustamme Ruotsin, Suur-Britannian ja Italian valtakuntia, olemme saaneet tietää, että sitten kun työväenluokkaan kuuluvat sotilaallisesti asestetut joukot, joita kutsutaan punakaartilaisiksi, ja porvariluokkaan kuuluvat asestetut suojeluskuntalaiset olivat Kangasalan pitäjässä olevan Suinulan aseman lähistöllä tapahtuneen aseellisen yhteentörmäyksen jälkeen keskenään tehneet sopimuksen siitä, että viimeksimainitut laskisivat aseensa ja heille tätä vastaan taattaisiin hengen ja omaisuuden koskemattomuus, olivat suojeluskuntalaisten laskettua aseensa, punakaartilaiset ja paikalle saapuneet venäläiset sotilaat ampuneet ja murhanneet heitä, minkä lisäksi avuttomia haavoittuneita oli surmattu ja ruumiit ryöstetty.

Tätä niin hyvin kansainvälistä oikeutta törkeästi loukkaavaa kuin myöskin inhimillisiä tunteita mitä suurimmassa määrin kuohuttavaa menettelyä vastaan esitämme täten jyrkimmän vastalauseemme.

Tämän tulemme me myöskin virallisesti ilmoittamaan hallituksillemme.

Tampereella, helmikuun 2 päivänä 1918.

Gösta Sumelius (Ruotsin konsulaatin sinetti)

Uno Khüru (Italian konsulaatin sinetti)

W:m Cooke (Englannin konsulaatin sinetti). »_”[iv]

Seuraavalla sivulla on luettelo murhatuista. Nimet, iät, ammatit ja kotipaikat.

[i] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 75

[ii] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 75

[iii] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivut 76-77

[iv] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 79

Viimeisenä toimenpiteenään ennen punakapinan alkua senaatti antoi kansalle julistuksen, joka oli päivätty 28.1.1918, jossa ilmoitettiin että kenraali Mannerheim oli nimitetty ylipäälliköksi ja että suojeluskunnat olivat laillisen hallituksen joukkoja:

”Kenraali Mannerheimille ja Suomen kansalle.

Muutamien vallanhimoisten henkilöiden yllyttämänä on osa Suomen kansalaisista noussut, vieraisiin pistimiin ja voimiin nojaten, kapinaan Suomen Eduskuntaa ja sen asettamaa laillista Hallitusta vastaan, ehkäisten väkivallalla niiden toiminnan ja saattaen isänmaan äsken saavutetun vapauden vaaranalaiseksi. Maan Hallitus on nähnyt olevansa pakoitettu ryhtymään kaikin käytettävissä olevin keinoin tekemään lopun tästä kavalluksesta. Siinä tarkoituksessa ovat ne järjestelykunnat, jotka Eduskunnan antamilla valtuuksilla on perustettu järjestystä maassa ylläpitämään, alistetut yhteisen johdon alaisiksi ja on kenraali G. Mannerheim nimitetty niiden päälliköksi. Hallitus käskee maan lainkuuliaista väestöä avustamaan kenraali Mannerheimia ja hänen joukkojansa kaikella sillä,  minkä hän katsoo tehtävänsä menestyksellistä suorittamista varten tarpeelliseksi.

Ne harhaanjohdetut kansalaiset, jotka asevoimin ovat nousseet laillista yhteiskuntajärjestystä tuhoamaan, luopukoot viipymättä tästä yrityksestä ja viekööt aseensa maan hallitukselle uskollisille joukoille. Elleivät he tekonsa rikollisuutta huomaa ja sen johdosta alistu, niin muistakoot, että heidän yrityksensä on joka tapauksessa tuomittu epäonnistumaan. Hallituksen joukot ovat jo vallanneet suuren osan maata ja lähenevät etelässä ja lounaassa olevia kaupunkeja. Mitkään vastukset eivät tule niitä pidättämään niiden taistellessa isänmaan vapauden puolesta maan pettureita vastaan.”[i]

Jo aamupäivällä 28.1.1918 oli ilmeistä, että venäläisten joukkojen aseistariisunnan alkumenestys riitti varmistamaan tukialueen tuleville sotatoimille.

---

[i] G. Mannerheim –  Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivut 262-263

1. Punakapina Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan:

27. tammikuuta 1918 punakaartilaiset marssivat Helsingin läpi 2 000 Suomenlinnasta venäläisiltä saatua kivääriä olkapäillään. Lyhtypylväissä oli vallankumousjulisteita. Aamuyöstä ryhdyttiin etsimään senaattoreita vangittavaksi, Senaatintalo miehitettiin kuudelta aamulla ja punakaartit marssivat Siltasaaresta kaikkiin kaupunginosiin.

Työmies-lehden etusivulla julkaistun julistuksen teksti oli seuraava:

Vallankumousjulistus Suomen kansalle.

Suomen työväenluokan suuren vallankumouksen hetki on lyönyt.
Tänä päivänä on pääkaupungin työväki uljaasti kukistanut sen synkän harvainvallan päämajan, joka alkoi verisen sodan omaa kansaansa vastaan.
Rikoksellisen senaatin jäsenet valmistelivat maan pääkaupungissakin inhoittavaa veljesveren vuodatusta ja salakavalaa hyökkäystä Suomen järjestäytyneen työväen kimppuun. Samalla he tekivät itsensä syypäiksi niin julkeaan valtiopetokseen, että pyysivät vieraiden valtioiden monarkistisia hallituksia lähettämään murhajoukkoja Suomen työtätekevää kansaa teurastamaan. Koko kansamme vapaus ja elämä oli täten suuressa vaarassa.
Nyt on lahtarisenaatilta otettu valta pois. Sen rikoksellisen jäsenet olemme määränneet vangittaviksi, missä ikinä heidät tavataan, sillä vankilassa olisi aikoja sitten ollut sellaisten kansan vihollisten paikka.
Kaikki valtiovalta on päätetty ottaa tämän maan työtätekevän kansan omiin luotettaviin käsiin.
——
Sosialidemokratien Puoluetoimikunnan valtuuttamana Suomen työväen vallankumouksen korkeimpana elimenä me nyt julistamme, että
kaikki vallankumouksellinen valta Suomessa nyt kuuluu järjestyneelle työväelle ja sen vallankumouselimille.
Maan sosialidemokraattinen v a l l a n k u m o u s h a l l i t u s muodostetaan nyt heti. Sen jäsenistä julkaistaan tieto ensi tilassa.
—–
Työväen vallankumous on ylevä ja ankara. Se on ankara röyhkeille kansan vihollisille, mutta avulias turva kaikille sorretuille ja puutteenalaisille.
Luottakaa työväen vallankumouksen voimaan! Sen on vielä toisilla seuduilla taisteluja tehtävä. Mutta vastustamattomasti se vie nyt lippunsa voittoon!
Uskomme varmasti, että työtätekevän kansamme niin nykyiset kuin tulevatkin polvet vielä moneen kertaan siunaavat tätä vallankumousta, josta on alkava Suomen uusi, onnellisempain olojen aika.

Helsingissä, 27 päivänä tammikuuta 1918.

Suomen Työväen Toimeenpaneva Komitea.

Eero Haapalainen

puheenjohtaja

Lähde.

2. Suomen Vapaussota Venäjää vastaan, kun Venäjä ei vetänyt Suomesta miehitysjoukkojaan, vaan jätti ne tukemaan yllyttämäänsä ja aseistamaansa kapinaa.

27.1.1918 alkoi Venäjän miehitysjoukkojen Suomessa laajamittainen aseistariisunta. Paikoitellen se onnistui vähin tappioin, mutta toisinaan johti taisteluihin Suomen armeijan ja Venäjän joukkojen välillä. Jo 28.1.1918 selvisi että operaatio oli menestyksellinen, oli jo otettu Venäjän joukoilta varsin merkittävä sotasaalis, jolla voitiin välittömästi aseistaa Suomen armeijan joukkoja, joilla oli pulaa aseista.