Jos et vielä ole lukenut aiempia kirjoituksiani teemalla 100 vuotta sitten, niin suosittelen lukemaan ainakin tämän ja tämän, jotta pääset kiinni siihen mitä Itäarmeijan alueella oli juuri tapahtunut Suomen Vapaussodassa.
Ote Itäarmeijan komentajan kenraali Löfströmin päiväkäskystä 23.4.1918:
”2. Everstiluutnantti Sihvon osaston on sidottava rintamalla olevat vihollisvoimat, jolloin erittäin tärkeää on, että vihollinen Näätälän kohdalla ei pääse hyökkäämään etelään päin Heinjoen-Talin maantietä kohti. Päävoimat on pidettävä valmiina käskystä, aikaisintaan yöllä 24-25 p. huhtikuuta, hyökkäämään Lottolasta ja valtaamaan Kilpeenjoen tienristeys ja katkaisemaan viholliselta paluutie länteen päin.
3. Kenraalimajuri Wilkmanin joukko-osasto aloittaa hyökkäyksen linjalta Tuokkola-Pilppula-Kämärän kylä-Heikurila huhtikuun 23 p:nä klo 11 ip. [Länteen, Viipurin suuntaan, kartta on artikkelissani 20.4.1918 – jpu]
4. Eversti Ausfeldin osasto jatkaa ennen annettua tehtävää, jolloin tärkeää on, etteivät vihollisen voimat Äyräpäänjärven ja Valkjärven välillä pääse hyökkäämään kenraalimajuri Wilkmanin joukko-osaston vasenta siipeä vastaan.”[i]
24.4.1918
”Huhtikuun 24 p:nä saapui kenraali Mannerheim, seurassaan everstit Ignatius ja Törngren sekä saksalainen majuri Crantz, Antreaan ja matkusti junalla rintamalle. [Itä – jpu] Armeijan komentaja taas jäi päämajaansa, koska sotatointen johto joka silmänräpäys saattoi vaatia hänen otettaan.
Puolenpäivän aikaan saapui kenraali Wilkmanilta ilmoitus, että Colerin rivistön kärkipataljoona oli aamulla vallannut Talin. I jääkäripataljoona oli myös yöllä 23-24 p. kiivaiden taistelujen jälkeen vallannut Säiniön ja sinne oli saapunut vielä lisää yksi pataljoona. Vihollisen panssarijunat hyökkäsivät sekä luoteesta että kaakosta. Sitä vastoin olivat punaiset Kämärän asemalla menestyksellä puolustautuneet Jernströmin rivistön pääjoukkojen uusiintuneita hyökkäyksiä vastaan, jotka joukot vihollisen sitkeän vastarinnan vuoksi oli keskitetty tätä hyökkäysmaalia vastaan. Tappiot olivat olleet huomattavan suuret: 4 upseeria ja 119 miestä.
On valitettavaa että everstiluutnantti Jernström Säiniön ja Kämärän asemain merkitykseltään toisluokkaiseen valtaustehtävään oli sijoittanut koko ryhmänsä. Hän ei ollut pysynyt päätehtävässään, joka oli Viipurin yllättävä valloitus, mikä ei välttämättä vaatinut, että viholliset sitä ennen oli karkoitettava molemmilta mainituilta asemilta. Olisi riittänyt, että Säiniön valtauksen jälkeen esim. yksi komppania olisi sitonut Kämärällä olevan vihollisen, samalla kuin rivistön muut joukot koottuina olisivat kaakosta käsin tunkeutuneet kaupunkiin. Mitään vakavampaa vastarintaa tuskin olisi tavattu huhtik. 24 p:nä. Nyt oli yllätys mennyt myttyyn ja vihollinen oli saanut aikaa ryhtyä vastatoimenpiteisiin. Syytä tähän vähemmän onnistuneeseen alkuhyökkäyksen toimeenpanoon on kuitenkin myös kenraalimajuri Wilkmanin tehtävää koskevassa määrittelyssä (ks. edemp.) Kenties rivistön päällikkö oli siitä tehnyt sen johtopäätöksen, että Säiniön ja Kämärän asemat ehdottomasti oli vallattava ennen hyökkäystä Viipuriin.
Armeijan komentajan taholta ei tähän kuitenkaan voitu tehdä mitään. Jonkun aikaa myöhemmin ilmoitettiin, että vihollinen oli tyhjentänyt Kämärän aseman ja että Jernströmin rivistö kokosi joukkojaan jatkaakseen seuraavana päivänä Viipuria kohti. Majuri Savonius oli kiivaiden taistelujen jälkeen ylivoimaista vihollista vastaan vallannut Muolaanjärven ja Äyräpäänjärven välisen kannaksen ja Ausfeldin ryhmä piti aamusta saakka hallussaan rautatietä Uudenkirkon ja Kuokkalan asemien välillä.
Armeijankäskyllä n:o 65 määrättiin näinollen, että eversti Ausfeldin, ehkäisten vihollisen kaikki etenemisyritykset Rajajoen ja Laatokan välillä, oli erotettava mahdollisimman vahvoja joukkoja Viipuria vastaan, liittyen nämä yhteistoimintaan kenraalimajuri Wilkmanin ryhmän kanssa.
Pääasia oli kuitenkin, että eversti v. Colerin oli onnistunut päästä Taliin ainoastaan vähäisiä voimamääriä käyttäen. Wilkmanin ryhmän täydentäminen armeijanreservillä ei siis ollut välttämätöntä. Klo 12,22 ip. annettiin Pohjois-Hämeen rykmentille niin ollen käsky muuttaa armeijan päämajan järjestämillä vesikulkuvälineillä Antreasta Jääskeen ja sen jälkeen asettua Lottolaan ja Eevolaan.
Nyt oli tullut aika antaa armeijanreservi Sihvon ryhmän vahvistukseksi ja musertaa vihollinen molemminpuolisella kaarrostamisella. Vasta sitten kun oli saatu varmuus siitä että Wilkmanin ryhmä omin voimin saattoi suoriutua tehtävästään, ja että vihollisen rintamapuolustus oli järkytetty uhkaamalla sen yhteyksiä, saattoi rintamanmurrolla olla menestymisen mahdollisuuksia ja voitiin siis koota tätä varten tarvittavia voimia. Tarkoitetun tuloksen saavuttaminen vaatisi kuitenkin, että Sihvon ryhmän isku suoritettaisiin mitä nopeimmin ja häikäilemättömässä etenemishengessä. Tästä antoikin armeijaesikunnan päällikkö asianomaisella suullisen ohjeen jättäessään seuraavan armeijakäskyn: – –
Rivistö Jernström sijoitetaan yöksi Kämärään ja Säiniöön, etuvartiot Liimattaan, päivän koittaessa jatkaakseen hyökkäystään Viipuria kohti.
Viipuri on vallattava ja vihollinen Oravalan ja Näättälän välillä tuhottava.
1. Everstiluutnantti Sihvon käytettäväksi asetetaan Pohjois-Hämeen rykmentti, joka yön kuluessa sijoitetaan Eevolaan ja Lottolaan, puhelinnumero Ihalempiälä, Kamajauhola 12, sekä Vaasasta vastatullut osasto 2. kenttälennätinpataljoonaa, joka on saanut määräyksen heti ilmoittautua Antrean ryhmäesikuntaan.
2. Everstiluutnantti Sihvon ryhmän on, alottaen hyökkäyksensä päivän valjetessa, lyötävä Oravalan ja Näättälän väliset vihollisvoimat katkaisten niiden yhteydet länteenpäin sekä estäen Näätälässä olevien joukkojen hyökkäyksen etelään päin. Muilla osilla rintamaa on vihollinen sidottava. – –
Ylipäällikön reservistä sijoitettiin Vaasan rykmentti Hiitolaan armeijan komentajan käytettäväksi. – – ”[ii]
25.4.1918
– –
”Suurin huomio kiintyi tänä päivänä kuitenkin everstiluutnantti Sihvon rintamanmurtoon, s.o. kysymykseen, missä määrin onnistuttaisiin saamaan vihollinen saarretuksi Viipurin pohjois- ja koillispuolella. Vastoin ryhmän komentajan ilmaisemaa käsitystä armeijan komentaja oli sitä mieltä, että vakavampaa vastarintaa todennäköisesti ei ollut odotettavissa.
Ennen klo 7,45 a.p. saapuneiden ilmoitusten mukaan oli eteneminen aloitettu klo 4,45 a.p. Lottolasta, klo 5 a.p. Kuurmanpohjasta ja pian senjälkeen saavuttiin Näverin tienristeykseen. Mutta samaan aikaan ilmoitettiin, että vihollinen sytytti paloja Joutsenossa, Penttilässä, Oravalassa, Syvälahdessa, Kavantsaarella ja Pullilassa; vihollinen oli siis jo perääntymismatkalla. Kaikki riippui nyt siitä, voisiko ev.ltn. Sihvo ryhtyä nopeasti ja häikäilemättä takaa-ajoon. Ryhmältä saapuneet tiedot olivat kuitenkin erittäin säästeliäitä. Niissä ilmoitettiin tosin saadun huomattavasti sotasaalista, kaikkiaan 18 tykkiä, 10 konekivääriä, vetureita ja rautatievaunuja; mutta vasta illalla saatiin selkoa joukkojen ryhmityksestä. Kohtaamatta muuta vastarintaa kuin mitä hajanaiset punaiset joukkiot pystyivät aikaansaamaan, olivat päävoimat päässeet Kilpeenjoelle ja Ihantolaan, kun taas Karjalan 3. rykmentti oli Saimaan kanavan tasalla Nuijamaan pohjoispuolella, oikea sivusta Lauritsalaan nojaten.
Kenraalimajuri Wilkmanin ryhmältä saapui aikaisin 25 p:nä ilmoitus v. Colerin rivistön toiminnasta Talin valtauksen jälkeen. Päävoimat oli johdettu Häyryn kautta Viipuria kohti, mutta Papulassa oli eteneminen pysähtynyt, koska kaupungin koillispuolella olevia siltoja ei voitu vallata. Ilmoitettiin oltavan tykistövahvistuksen, erikoisesti haupitsien tarpeessa. Rivistön X pataljoona (Solin) oli talissa erotettu varmistamaan ryhmää pohjoiseen ja päävoimien kera katkaisemaan vihollisen yhteyksiä Ihantolan ja Juustilan kautta Saarelaan ja Lavolaan.
Jernströmin rivistö oli Kämärän asema-alueesta käytyjen runsastappioisten taistelujen jälkeen kokoontunut Säiniöön, ratsuväen turvatessa sivustaa Nuoraaseen ja Korpelaan päin.
Savoniuksen rivistö oli kiivaan taistelun jälkeen vallannut Hotakan.
Everstiluutnantti Jernströmin aikomuksena oli viipymättä edetä Liimatan kautta ja ryhtyä hyökkäämään Viipuria vastaan. Puolenpäivän aikana ryhdyttiin hyökkäämään kaupungin kaakkoispuolella olevia varustuksia vastaan, mutta vihollinen puolustautui tehokkaasti leveäin piikkilankavöiden turvaamista varustuksista; vihollista ei saatu perääntymään, joten hyökkäys iltapäivällä pysähtyi. – v. Colerin rivistö oli tänä päivänä ollut odottavalla kannalla, ryhtyäkseen, päästyään yhteyteen Jernströmin rivistön kanssa ja tämän hyökkäyksen onnistuttua, tunkeutumaan etelään. X pataljoona saapui vasta tänä päivänä Lavolaan ja Saarelaan.
Majuri Savoniuksen kimppuun Hotakassa hyökättiin sekä lännestä että idästä, mutta hänen onnistui selviytyä. Kun Kangaspellosta hyökkäävät punaiset puolestaan saivat selkäpuolelta kimppuunsa 1. Karjalan rykmentin I pataljoonan (Sihvonen) joukkoja (Ausfeldin ryhmästä), ryhtyi majuri Savonius puolestaan hyökkäämään. Vihollinen ajautui Muolaanjärvelle ja tuhoutui suurelta osalta.
[Myttyyn meni, mutta jatketaan – väliotsikko jpu]
Huhtik. 25 p:n iltana oli armeijanjohto selvillä siitä, että yritys yllättämällä vallata Viipuri oli mennyt myttyyn. Mutta ei tässä kyllin: vihollisen päävoimain, jotka olivat olleet kaupungin koillis- ja pohjoispuolella, oli todennäköisesti onnistunut vetäytyä takaisin linnoitusvarustusten suojaan. Asian näinollen oli tärkeätä mitä kiireimmin täydentää kaupungin piiritys, samalla kertaa kuin kenraalimajuri Wilkmanin ryhmää vahvistettaisiin mahdollisimman suurilla voimilla, jotta päähyökkäys kaakosta käsin tarpeettomasti viipymättä voitaisiin panna toimeen.
Everstiluutnantti Sihvon ryhmän lähimmäksi tehtäväksi tuli nyt Viipurissa ja Etelä-Suomessa olevien punaisten yhteyksien katkaiseminen ja oli sen edettävä niin nopeasti, ettei viholliselle voitaisi lännestä käsin tuoda lisävoimia, sekä ettei vihollinen pääsisi pakoon Viipurista, välttyen valkoisten suunnittelemalta ratkaisulta. Ryhmä ei todennäköisesti tapaisi vastassaan mitään vihollisvoimia ennenkuin Tienhaaran varustusten luona, mutta sillä oli sen sijaan uhka selkäpuoleltaan, Lappeenrannasta käsin. Haluten vapauttaa ryhmän komentajan yhteyksiään koskevasta huolenpidosta ja siten lisätä etenemisnopeutta etelää kohti, päätti armeijan komentaja erottaa Karjalan 3. rykmentin (Sarlin) suoraan hänen oman johtonsa alaiseksi ryhmäksi, jonka lähimpänä päämääränä oli oleva Lappeenrannan valtaus. Sihvon ryhmää oli johdettu sitten, että tämä rykmentti oli tullut suotuisiin perusasemiin tehdäkseen hyökkäyksen ilmoitettuun suuntaan. Förbergin ryhmä, joka nyt oli asetettu eversti Tunzelmannin päällikkyyden alaiseksi, oli huhtik. 25 p. vallannut Savitaipaleen ja tulisi seuraavana päivänä lähettämään osan joukkojaan Lappeenrantaa vastaan, tullen täten välillisesti tukemaan Sarlinin hyökkäystä.”[iii]
Rajajoki otetaan haltuun
”Vasemmalla sivustalla toimivan hyökkäysrivistön tehtävänä oli jääkärimajuri von Bonsdorffin johdolla miehittää Jäppilä ja Kuokkala ja sulkea raja näillä seuduin. Rivistöön kuului 2. jääkärirykmentin VI pataljoona (Sundman), 5. jääkärirykmentin XIII pataljoona (Huyssen) ja yksi komppania 5. jääkärirykmentin XV pataljoonasta (Homén). Tykistö, jonka oli seurattava mukana, ei vielä hyökkäystä käyntiin pantaessa ollut ehtinyt saapua Kivennavalle.
Määräyksen mukaisesti rivistö läksi liikkeelle Kivennavalta aikaisin aamulla 23 p:nä. Jäppilässä erotettiin Homénin pataljoonan 3. komppania, joka jääkäriluutnantti Lindholmin johdolla eteni rajalle ja taistelutta valtasi Rajajoen yli vievän suuren maantiesillan. Pääjoukko – Sundmanin ja Huyssenin pataljoonat – marssi etelään Haapalan kautta Kuokkalaa kohti.
Pienempien metsätaistelujen jälkeen Huyssenin pataljoona karkoitti vihollisen Kuokkalaa kohti, minkä paikan rivistö jo klo 10 a.p. saavutti. Huyssenin pataljoona asettui asemiin metsänreunaan pitkin rataa, jota Terijoelta ja Pietarista tulleet panssarijunat hallitsivat. Klo 11,10 a.p. v. Bonsdorff ilmoitti, että hän ei ilman tykistöä, joka täälläkin oli myöhästynyt [paha kelirikko – jpu], pystynyt pääsemään yli radan. Hän sai tiedon siitä, että tykit eivät voisi tulla perille kuin aikaisintaan klo 5 i.p.
Pataljoona Huyssenin ollessa edelleen radan läheisyydessä venäläinen joukko-osasto klo 12 aikaan hyökkäsi reservissä olevan Sundmanin pataljoonan kimppuun. Venäläiset olivat metsän ja parin harjanteen suojassa edenneet aseman itäpuolitse. Luutnantti Melin määrättiin komppaniansa kanssa venäläisiä vastaan ja lyhyen taistelun jälkeen vihollinen peräytyi ja läksi pakoon rajan yli Venäjälle.
Tämän jälkeen sekä panssarijunien poistuttua kävi radan yli kulkeminen aseman itäpuolella sekä vihollisen kaarrostaminen mahdolliseksi. Pataljoona Sundman hyökkäsi vihollisen oikeaa sivustaa vastaan ja Huyssen eteni sen rintamaa vastaan. Asema vallattiin klo 5,30 i.p. ja saaliiksi saatiin kaksi tykkiä sekä muutamia konekiväärejä. Venäläisten onnistui paeta huvila-asutuksen läpi merelle ja rannikkoa pitkin Venäjälle. Valkoisia kaatui 28 ja punaisia 68 miestä.
– –
Huhtikuun 24 p:n kuluessa miehitti Huyssenin pataljoona radan ja sen varrella olevat asemat aina rajalle saakka, ja tämän yhteydessä suoritettiin valloitettujen alueiden vaivoja ja aikaa vaativa puhdistustyö. Vielä 26 p:nä klo 2 yöllä tekivät kuitenkin venäläiset viimeisen hyökkäyksen 1½ km itään Ollilasta, minkä hyökkäyksen Huyssenin pataljoona vaikeuksitta torjui.
Rajan vartioimisesta Jäppilän seudulta alas rataa kohti huolehti 24 p:stä alkaen Homénin pataljoona, jonka esikunta majoittui Luutahännän rajakylään. Hyökkäävän toiminnan merkkejä ei venäläisten puolelta oltu havaittu. Luutnantti Lindholm, joka komppaniansa kanssa vartioi Jäppilästä kaakkoon Rajajoen yli johtavaa maantiesiltaa, ilmoitti 26 p:nä klo 3 i.p., että venäläiset olivat koonneet päävoimansa – n. 6,000 miestä – Levashovoon.”[iv] Suomalaiset joukot saamansa käskyn mukaisesti selvittivät vihollisjoukkojen määriä ja paikkoja partiotoiminnalla Venäjän puolelle rajaa.
Raudun-Raasulin suunta
”25 p:n illalla pommittivat venäläiset radan luona – Venäjän puolelta – tykeillä valkoisten asemia. 20 miehen vahvuinen partio lähetettiin yöllä liikkeelle ja tämän onnistui 26 p. klo 6 a.p. polttaa Grusinan silta vihollisen selän takana [Venäjän puolella rajaa – jpu].”[v]
Panssarijunat Säiniöllä
”Heti Säiniön aseman valtauksen jälkeen saapui sinne myöskin XVI jääkäripataljoona (Jaatinen), joka klo 2 päivällä oli lähtenyt Heinjoen kirkonkylästä ja tullut Kämärän kylän ja Pienperon kautta. Molemmat pataljoonat joutuivat aamuyöstä ja pitkälle 24 p:ään taisteluihin punaisten panssarijunain kanssa. Ensinnä Viipurista päin tulla puhkui suuri panssarijuna, joka pysähtyi maantiesillan kohdalle 1800 m asemalta ampuen kiivaasti aseman seutua sekä tykeillä että konekivääreillä, saaden aikaan suurta hämminkiä. Tuskin oli se taas vetäytynyt takaisin, kun Kämärältä tuli juna Viipuria kohti. Vielä ei oltu ehditty rikkoa rataa, joten näytti siltä kuin juna olisi esteettä päässyt livahtamaan Viipuriin. Silloin hyppäsi vänrikki Ahonen radalle ja hänen onnistui, vaikkakin hän heti vaikeasti haavoittui, vääntää vekseliä siten, että saapuvan junan vaunuista osa suistui kiskoilta. Sen miehistö pakeni läheiseen metsään.
Nyt ryhtyi pataljoona toimenpiteisiin radan rikkomiseksi kummallakin taholla, mistä uusia vihollisjunia voitiin odottaa. Näiden toimenpiteiden paraillaan ollessa käynnissä tuli klo 11 tienoissa Kämärän suunnalta kiivaasti ampuva uusi panssarijuna asemaa kohti. Karkoitettuaan tulellaan vastustajansa aseman läheisyydestä punaiset tarkastelivat tilannetta ja saivat selville, että ne kiskot millä juna paraikaa liikkui olivat rikotut. Juna peräytyi nyt, kunnes pääsi toiselle kiskoparille ja ajoi uudestaan täyttä vauhtia komeasti aseman ohi. Mutta maantiesillan kohdalla se surkeasti suistui kiskoilta. Siellä olivat 1. komppanian miehet, etupäässä jääkärivääpelit Saviaro-veljekset, saaneet radan rikotuksi kyllin tehokkaasti. Se oli komea saalis, jossa aseistuksena oli 2 tykkiä ja paljon konekivääreitä.
Muutaman tunnin hiljaisuuden jälkeen alkoi kahakka kuitenkin vielä kerran. Päivällä saapui Kämärältä pitkä, 26 vaunua käsittävä juna, jossa Kämärän puolustajat yrittivät peräytyä Viipuriin. Siinä oli sekä matkustaja- että tavaravaunuja täynnä miehiä, naisia ja kaikenlaista tavaraa. Nyt oli rata kuitenkin jo katkaistu useassa kohdin. Junan täytyi pysähtyä jonkun matkan päähän asemalta ja miehet alkoivat lappaa vaunuista radan varrelle.
Silloin ne saivat tulta vastaansa radan länsipuolelta, missä XVI patl. 3. komppania oli vartiotehtävissä. Asemalla valkoiset joukot hälyytettiin, mutta punaiset, noin 300-400 miestä; ryntäsivät radan länsipuolelle asetettujen harvojen vartioketjujen läpi ja pääsivät tappioita kärsien perääntymään Viipuriin.”[vi]
——
[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 195-196
[ii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 196-200
[iii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 200-203
[iv] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 249-251
[v] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 252-253
[vi] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 298-300