Suomi on täynnä liberaaleja puolueita, jos puolueilta ja medioilta kysyy ja miksipä emme kysyisi. Oikeastaan kaikki paitsi KD ja PS ovat yleisen fiilistelyn mukaan liberaalipuolueita. Sori, eivät ole, mutta ei se mitään.
Kaunis, muttei ainoa aate
Minä pidän liberalismista sanan perinteisessä, filosofisessa merkityksessä. Jotkut puhuvat termistä klassinen liberalismi. Puolueessamme (kok) on pidetty aiheesta kursseja, joiden vetäjäksi on saatu varsin korkean tason akateemikkoja. Kurssi alkaa opettajan toteamuksella, jossa hän muistuttaa että te ette ole liberaaleja eikä puolueennekaan ole. Toden totta. Kokoomus ei ole liberaali puolue, joskin siinä on muutamia liberalismiin kallellaan olevia aktiiveja. Vihreissä taisi liberalismi kuolla pois Linkolan kanssa. Persuissa on muutama liberaali myös, mutta häviävä vähemmistö.
Eikä siinä mitään. Ei liberalismi ole absoluuttisesti oikeassa tai väärässä, se on vain yksi aate.
Se, miksi jaksan tästä aiheesta jauhaa, on se yksinkertainen syy että pidän politiikan ja yhteiskunnan tutkimisesta. Haluan ymmärtää maailmaa, ihmisiä, aatteita ja niiden perusteita. Erityisen paljon haluan kuulla niiltä, jotka ovat kanssani eri mieltä. Tiedän, että maailma olisi hirveä paikka jos yksi aate jyräisi sokeasti. Pahin pelkoni ei ole se, että [lisää vihaamasi puolue tähän] nousee valtaan, vaan se että moniäänisyys katoaisi.
Siteeraan lyhyttä blogausta itselleni tuntemattomalta kirjoittajalta. Tässä asia avattiin visuaalisesti ja lyhyen tekstin osalta ihanan monitulkintaisesti. Mikä on liberaalin vastakohta? Se voi olla esim. illiberaali. Illiberaaliksi demokratiaksi voi kutsua vaikkapa Unkaria tai Turkkia.
Ovatko puolueemme siis illiberaaleja? Sanoisin että RKP on ainoa rakenteellisesti illiberaali puolue, sillä sen arvot noudattavat illiberaalin demokratian avainpointteja. Mitä muut sitten ovat? Sanoisin, että pääosa puolueistamme on jossain määrin konservatiivisia – ja ei, sekään ei tarkoita sitä mitä hesari väittää. Esim. SDP, Vasemmisto, Kokoomus ja se yksi pieni metsäpuolue voidaan laskea konservatiivisiksi puolueiksi.
Vasemmistopuolueet konservatiivisia? Jos katsoo heidän asenteita yhteiskunnallisiin uudistuksiin, kyllä näin voi sanoa. Heille on esimerkiksi hyvin tärkeää ylläpitää perinteistä työpoliittista järjestelmää ja vastustaa pienimpiäkin muutoksia. Heillä siis on konservatiivisia piirteitä. Toki heillä on myös reformistisia/progressiivisia piirteitä – ai niin, nuo ovat siis konservatismin vastakohtia, unohdinko sanoa? Reformistit haluavat pistää asioita uusiksi. Äärimuodossa konservatiivi ei muuta vaikka tarvetta olisi ja reformisti muuttaa vain muutoksen ilosta. Pääosa pyrkii löytämään perusteet, onneksi. Vasemmistopuolueet ovat valmiita pistämään tiettyjä asioita uusiksi mutta tiettyjä ei mistään hinnasta.
Onko sitten joku puolue joka ei haluaisi pistää edes jotain uusiksi? No, ei…
Okei, vedetääs kasaan. Leijonaosa puolueistamme on sekä konservatiivisia että reformistisia. Mitäs muita termejä löydetään? Ainakin autoritäärisyys, joka kerää kovasti suosiota halki poliittisen kentän. Se on ajatus siitä että asiat korjataan kieltämällä lisää asioita, lisäämällä valvontaa, kieltoja ja ukaaseja. Moista intoa löytyy persuilta, demareilta, kepulta, kokkareilta, vasemmistolta, vihreiltä, rkp:lta, eli siis kaikkialta.
Eli mitä aatteita puolueet edustavat?
Puolueet ovat kokoelma aatteita. Puolueet muuttuvat kun johtajat vaihtuvat. Urpilainen oli vähän liberaalimpi ja vähän konservatiivisempi, Marin taas on vähän autoritäärisempi ja progressiivisempi. Puolue on sama. Joku saa toki muistuttaa että ihmiset myös kasvavat ja muuttuvat. Unkarin Orban oli aikanaan kovinkin reformistinen ja liberaali. Muitakin esimerkkejä on.
Mielestäni puolueiden lätkiminen Stetson-Harrison-metodilla laadituille arvokartoille on painomusteen tuhlausta. Paljon kiinnostavampaa on katsoa puoluejohtajien sekä muiden ehdokkaiden arvoja, kuten myös puolueiden konkreettisia tavoitteita. Puolueita voi ja sopiikin toki haastaa aatteellisista ristiriidoista ja kysellä miten ne sovitetaan. Heitä pitää ehdottomasti haastaa heidän väittäessään edustavansa tiettyä aatetta x, jos se ei kestä lainkaan kriittistä tarkastelua.
Vaan niin kauan kun maailma, puolueet ja ihmiset muuttuvat, on turha hakata puolueiden aatekoodistoa kivitauluun. Se vain tyhmentää meitä. Lopulta aate on kuitenkin vain inspiraatio, ei teko itsessään – ja viime tiedon mukaan maailmaa muutetaan teoilla. Teot ovat pihvi, aatteet mauste. Mausteet ovat makuasia ja niistä jos mistä sopii kiistellä.
