Oikeusvaltio ei horju Unkarissa eikä Puolassa (?)

Näin koronaepidemian aikana ei kannata unohtaa maailmanparantamista. Se on tärkeä asia meille ihmisille, maan eläimille, luonnon biodiversiteetille, koko helahoidolle.

Päinvastoin kuin EU-valtavirtainen media on esittänyt ja monet EU-poliitikot ovat kiivailleet, kansallismieliset Unkari ja Puola eivät ole uhkia oikeusvaltiolle. Todellisuudessa sekä Unkari että Puola pyrkivät palauttamaan todellisen oikeusvaltiotilan, kuten valaisee Suomen Uutisten artikkeli ”Mikä on Unkarin oikeusvaltion tila – Suomen Uutiset haastatteli Orbanin puolueen tiedottajaa” 5.7.2018.

Unkarissa ja Puolassa on kyse siitä, että noissa maissa oikeuslaitos kuten media ja talouselämäkin säilyivät kommunistien, sosialistien ja muiden marxilaisten hallussa siitä huolimatta ja senkin jälkeen, kun Unkari ja Puola poliittisesti vapautuivat kommunismista 1990-luvun alussa ja kun ne sittemmin liittyivät Euroopan unioniin. Oikeuslaitoksen marxilaiset juristit jatkoivat edelleen lain tulkintaa ja soveltamista marxilaisista ja todellisista länsimaisesta oikeusperinteestä poikkeavista esiymmärryksistään käsin. Nuo oikeuslaitokset ovat myös pitkälti täydentäneet itse itseään, joten vanha marxilainen perinne on säilynyt voimissaan noissa instituutioissa.

Unkarin ja Puolan nykyhallitusten toimet, joiden seurauksena tuomareita on siirretty eläkkeelle ja uusia on nimetty tilalle, ovat nimenomaan tähdänneet siihen, että oikeuslaitos vihdoinkin vapautuisi marxilaisuuden otteesta ja voisi ottaa yhteiskunnallisena paikkana aidosti länsimaisena ja eurooppalaisena oikeusvaltiollisena instituutiona.

Tosiasia on se, että siinä missä valtavirran EU ajautuu kulttuurimarxilaisine ja ateistisine ihmisoikeusideologioineen yhä kauemmas historiallisista länsimaisista kristillitisistä arvoista ja todellisesta oikeusvaltiosta, siinä Unkari ja Puola yhä selkemämmin vahvistavat aidon länsieurooppalaista kansallista ja kristillistä arvopohjaansa ja yhteiskunnallista vapautta.
———————————
Kirjoikseni lähteenä olen käyttänyt Juha Ahvion kirjaa ”Sananvapaus uhattun Suomessa” (2018), sivut 145-146.