Minulle tuli tänään iltapäivällä himo paistaa itselleni iso annos paistettuja perunoita päivälliseksi.
Niinpä kuorin kolme suurehkoa perunaa, halkaisin ne ja siivutin. Sillä aikaa kotimainen erinomainen Fiskarsin Hard Face paistokasarini lämpeni.
Laitoin aimo lohkon voita pannulle ja perunasiivut sekaan. Kääntelin, että siivut ruskistuvat molemmilta puolin. Kun perunat imivät sulan voin itseensä, niin annoin niille toisen annoksen voita. Tietysti myös suolaa ja mustapippurirouhetta ja jatkoin kääntelemistä.
Kun näytti, että se voi oli taas kadonnut, niin annoin kolmannen suurehkon köntin voita. Kääntelin edelleen perunoita ja nyt perunat eivät enää suostuneet imemään itseensä lisää voita, vaan lilluivat runsaassa voissa.
Keittolevy pois päältä ja annoin paistoksen muhia edelleen.
Lopulta kalastin upean ruskeiksi paistamani perunat voisulan joukosta lautaselle – aivan herkullisen näköinen suuri annos. Noin kello 16.40.
Kun kerran pannulla oli vielä melkoinen määrä voisulaa, niin imeytin sitä voisulaa paksuun ruisleipäsiivuun (Reissumies)samalla kun peruna-annos hieman jäähtyi.
Se voissa paistettujen perunasiivujen maku oli minun mielestäni aivan herkullinen ja pistelin annosta nautinnollisesti napaani. Välillä kääntelin reissumiestä voisulassa ja taas jatkoin herkutteluani.
Kun olin saanut noin puolet suuresta peruna-annoksestani syötyä nostin sulaa voita tippuvan reissumiehen lautaselleni ja söin vuoroin leipää ja perunaa kalastaen mukaan lautaselta voisulaa. Aivan loistava ateria.
Olipa tosi kylläinen olo – vatsa oli täynnä hyvää ruokaa.
—–
Mutta jo noin tunnin kuluttua minulla oli taas nälkä. Grrr…
Niinpä aloitin nälänkarkotusoperaation. Avasin virolaisen everstin minulle jo vuosia sitten lahjoittaman riistalihasäilykepurkin – ei mitään etikettiä, metsästysporukan teettämiä säilykkeitä omasta saaliista. En tiedä mitä se maustevedessä keitetty liha oikein oli, ehkä hirveä. Suurina paloina, eikä mitään luista kaavittuja riekaleita. En syönyt ihan puolta purkillistakaan.
Loput pistin jääkaappiin purkki suljettuna virolaisista taistelumuonapakkauksista saamallani muovikannella.
Se liha auttoi – vieläkään ei ole nälkä ja tuskin tuleekaan ennen aamua, jolloin saakin taas olla nälkä.