Kyllä tämä maailma, tai ainakin Suomi, on tosiaankin menossa kummalliseksi.
Käykääpä katsomassa miten Ben osaa sen esittää ymmärrettävästi.
Isät kotiin
Väestöliiton perhekysely antoi kylmää kyytiä eduskuntapuolueiden mietteille. Perheet haluavat päättää perheen asioista ja toivovat yhteiskunnalta tälle tukea, sekä erityisapua vähävaraisille. Kuitenkin heti tutkimuksen jälkeen useampikin puolue totesi että ykköskeinona perheiden tukemiselle on saada isät kotiin pidemmäksi aikaa. Tavoite on toki kaunis ja tasa-arvoinen, mutta onko se perusteltu?
Mitä perhe kaipaa? Entä lapsi
Minulla ei ole yhden ensimmäistä pahaa sanaa sanottavana isien kotona olemisesta. Toisaalta, en myöskään koe saaneeni traumoja siitä että oma isäni oli usein työmatkoilla, sillä ei hän minua koskaan unohtanut. Kun oli lomaa tai töissä rauhaisampaa, kyllä hän kotona oli eikä vastuutaan paennut. Se, mikä oli silloin hyve, lienee tänä päivänä pahe – kehtaakin käydä töissä! Sukupuolten eroja tasoittava aatemaailma on kuitenkin vasta yhden sukupolven ikäinen, kun taas perheiden ns. perinteisellä työnjaolla on ikää vuosituhansia. Kiistämättä männä sukupolvissa naisten oikeuksia rajoitettiin törkeästi, mutta olivatko kaikki vanhat tavat vain naisvihaa, vai olisiko niille ollut perusteita? Jokainen ennen 2000-lukua elänyt nainen ei ollut orja, eikä jokainen mies toksista maskuliinisuutta puhkuva ihmishirviö.
Mielestäni se yksi asia mitä lapsi tarvitsee, on turvallinen ja rakastava koti. Lapsi ei tarvitse ensisijaisesti heterovanhempia, koti-isiä tai -äitiä tai sukupuolisensitiivistä leluvalikoimaa. Ensimmäisenä on se, että kotona on aina ainakin yksi välittävä huoltaja jonka kanssa on turvallista, joka laittaa ruokaa ja lukee iltasadut. Kuten kyselykin sanoo, tästä perheet välittävät. Koska perheet ovat kovin erilaisia keskenään, ajatus heidän tasapäistämisestä valtionjohdon toimesta voi vain vähentää perheen perustamishaluja entisestään.
Kuitenkin on päätetty, että isien hoitovelvoitteiden lisääminen on metodi numero yksi lähes joka ongelmaan, lähes joka puolueen mielestä. Haluaisin tietää mihin perheiden hyvinvointia käsittelevään tutkimukseen tämä perustuu? Allekirjoitan valtion velvollisuudet silloin, kun se koskee vaikkapa kansanterveyttä. Esimerkiksi rokotuksiin voi mielestäni velvoittaa, koska niiden laiminlyönti vahingoittaa suuria ihmisjoukkoja. Vaan pakkoloma töistä, vastoin perheen omia toiveita – se tuntuu rankalta. En vain näe miten näin toimin voisi perheiden ja syntyvyyden tilanne parantua. Perheitä pitäisi auttaa, ei rangaista. Tällä hetkellä apua ei saa, ainakaan ajoissa.
Perheessä sivistys kuolee
Asian voi katsoa vieläkin yksinkertaisemmin. Keskivertosuomalainen on melko tasa-arvoinen. Siten keskiverto suomalainen perhe allekirjoittaa myös tasavertaisuuden pykälät ja opettaa tämän myös lapsilleen. Nyt valtiovalta kuitenkin sanoo, että perheissä – päin vastoin kuin kansalaisissa yleisesti – on tasa-arvo päin helvettiä ja perheitä pitää kepillä opettaa hyvyyden tielle. Toisin sanoen, heti kun mies perustaa perheen, hän muuttuu sillä sekunnilla sovinistisiaksi.
Päädyn lopulta samaan kuin Marcus Ziemann Yle-analyysissään. Valtio ei syntyvyydelle paljoa voi millään vippakonsteilla. Paljon pahaa se voi tehdä, mutta melko vähän hyvää. Syntyvyyden lasku ei aja meitä sukupuuttoon. Idiotismin viimeiselle mierontielle saatamme kyllä tätä menoa päätyä.
Piisaako kaikille sovinistien ääniä?
Kepu ampui alas perhevapaauudistuksen melko odotetusti. Perästä kuultiin luovasti muotoiltuja haluja suojella konservatiivisia perhearvoja. Samaa mekkalaa pidettiin myös sinisistä ja taustakuoroa tahdittavat niin persut kuin kristillisetkin. Kaikilla on katseet vaaleissa – vaan piisaako perinteisten kotiäitien kannattajilta ääniä heille kaikille?
Valinnanvapaus vai klaanin käsky?
Lähtökohtaisesti harva meistä vastustaa ihmisten oikeutta valita. Kauniin kuuloisen valinnanvapauden varjona heiluvat etenkin kepun taustavoimana vaikuttavat lestadiolaiset klaanit. Mainospuheissa kaunis valinnanvapaus muuttuu arjessa melko tiukaksi paikaksi kirveen ja hellan välissä. Toisaalta, kotihoidontuen muutokset eivät tätä asiaa muuttaisi mitenkään ja jotakuinkin sama määrä lahkolaisia naisia jäisi ikuisiksi kotiäideiksi vaikka tuki poistettaisiin kokonaan. Sen ongelman korjaamiseksi tarvittaisiin lain nostamista uskonnon yläpuolelle eikä moista tässä maassa tule tapahtumaan.
Akuutimpi ongelma ei juuri liitykään lapsen ensimmäiseen pariin-kolmeen ikävuoteen vaan siitä eteenpäin. Varhaiskasvatuksen evääminen lapsilta on täysin sallittua, mutta järkyttävän tuhoisaa. Jos lapselle ei anneta minkäänlaista mahdollisuutta tutustua yhteisöön, sen hierarkiaan ja jatkuviin muutoksiin, on koulun aloitus melkoisen kova pala. Radiossa muistutettiin aiheellisesti miten Suomi on jäänyt varhaiskasvatuksessa hurjasti jälkeen muita pohjoismaita. Hieman yksinkertaistaen: en missään nimessä kiellä aikuisten ihmisten oikeutta olla idiootteja mutta jos lapsista tehdään sen varjolla marttyyreja, minä murisen.
Vaaleissa nähdään
Katse on siis kääntynyt seuraaviin eduskuntavaaleihin. Muutamissa paikoissa naisvihamieliset asenteet toki poikivat ääniä ja tämä lienee monilla mielessä. Tietyt sovinismin mestarit, kuten Juha Sipilä tai Timo Soini pystyvät populistisella karismallaan saamaan melkoisen köörin asian taakse, mutta ei sillä vaaleja voiteta tai kannatuslaskua pysäytetä. Jotenkin ounastelen naisten oikeuksien mielikuvan olevan pääosalle äänestäjiä tällä vuosituhannella. Edelleen spekuloin kepun näin toimien menettävän enemmän ääniä kaupungissa kuin mitä se nettoaa maaseudulta. Siniset puolestaan tarvitsevat jotain paljon änkyräkonservatismia parempaa sanottavaa mikäli aikovat yhdenkään edustajan läpi saada.
Suurin toiveeni on että muut puolueet lähtisivät puimaan kodin ja lasten asioita ihan urakalla. Kokoomuksen on kunnioitettava hallituskumppaniaan, mutta demareilla ja vihreillä ei moista painolastia ole. Demareilta ehdotus jo löytyykin, joskin se on kovin varovainen ja välttää yrittämästä ratkoa todellisia ongelmia. Yhtä kaikki, pelinavaus sekin. Saisimmeko lisää?