Viime yönä pikkutunneilla heräsin omituisiin inahduksiin, kesti hetken ennen kuin tajusin mikä ne aiheuttaa. Palovaroitin tietysti, sitten vaan kuuntelemaan mistä huoneesta äänet tulevat. Siihenkin meni aikansa, meillä kun joka huoneen katossa on sellainen. Sitten vaan vaihtamaan, eihän sinne tietysti ylety ilman apujalkoja. No, keittiöstähän niitä löytyy keittiöjakkaran nimellä. Ei muuta kun vaihtamaan patteria, löysinkin avaamattoman kahden kappaleen paketin. Yritin aukaista siististi niin, että toinen säilyy paketissa, muuten sekoaa käytettyjen joukkoon. Arvata sopii, mitä siinä tapahtui, kynsi lohkesi ja pahasti, tietysti. Päätin jättää koko homman ja jätin varoittimen ilman patteria.
Nyt illansuussa yritin taas, että ei varoitin ole toimintakelvoton ja unohdu pidemmäksi ajaksi. Ajattelin, että nyt onnistuu taatusti ja otin teräväkärkiset sakset. Muuta en saanut aikaiseksi, kun katkaisin saksien kärjen ja sanomista tulee tietysti. Kävi mielessä parikin eri vaihtoehtoa seuraavaksi työkaluksi, joko dynamiitti, tai kirves. Verstaallani osui kuitenkin puukko käteeni ja sillähän pakkaus aukesi, ei kuitenkaan helposti.
Kului siihen yhden patterin vaihtoon aikaa ja paljon mieliharmia, sekä unetonta yötä, tietysti myös lukematon määrä niitä hienoja ”sivistyssanoja”.
Minä kovasti ihmettelin, miksi kaikki pakataan siihen kovaan muoviin, on käyty kuussakin jo vuosikymmeniä sitten, eikö suunnittelijat muka keksi parempaa.