Jos joku on hukkuakseen, niin se hukkuu myös

Minä olen viimeisen parin viikon aikana kulkenut mönkijällä tuolla sänkipelloilla. Siellä on nyt hyvä ajella, kun viljat on puitu, samalla olen ravaillut moottorisahalla piiriojia ja niissä kasvavia pajupuskia, sekä leppiä. Muutama vuosi edellisestä onkin kulunut ja kyllä sen huomaakin, niin valtavia puskia on kasvanut.

Kerran kaadoin aika isoksi kasvanutta leppää ja käytin siinä avuksi ”vänkäriä”, että sain sen kaatumaan metsän puolelle. Sen jälkeen en sitä  olekaan nähnyt, kumma juttu. Se on noin puoli metriä pitkä työkalu ja siinä on oranssin värinen kahva, että löytyy varmasti. En sitten hakemallakaan ole löytänyt, vaikka muutamana päivänä olen sitä vartavasten etsinyt.

Samana päivänä huomasin mönkijän takavalon olevan pimeänä, kas kummaa. Kurkkasin lokasuojan alle ja siellähän se polttimo roikkui johdon päässä. Siellä keikkui myös 20- 30 mm halkaisijaltaan oleva kumitiiviste polttimon kaulassa. Yrtitin niitä paikalleen, mutta eihän se siellä pellolla onnistunut, ajattelin laitan sen kotona sitten. Kotiin päästessä huomasin sen kumitiivisteen tietysti hukkuneen, olisi pitänyt ottaa se taskuun. Se on todella tarpeellinen polttimon asennuksessa, kun sillä kiristetään lamppu paikoilleen.

Muutamana päivänä sitä hainkin sieltä pellolta,  kuvittelin käveleväni niitä jälkiä joita pitkin olin tullut pellolta pois. Tuntui ihan mahdottomalta löytää pieni harmaa tiiviste harmaalta pellolta, enkä sitä lopultakaan löytänyt. Pari päivää myöhemmin kävelin meidän postilaatikolle lehtiä hekemaan. Jotenkin vaan tuli katseltua maahan ja yllätys yllätys siinähän se tiiviste oli,  melkein pihassa ja kotona.

Siitä ”hyvin näkyvästä vänkäristä” vaan ei ole merkkiäkään näkynyt. Maailma se on kummallista ja ihmeellistä.