Ryssien ja punikkien suurhyökkäys alkaa Länsi-Suomessa
”Punaisten offensiivin alkaessa oli joukkojemme kunto entistä parempi. Järjestely oli kiinteytynyt, ja suojeluskuntapäällystö ja -alipäällystö oli saanut sotakokemusta. Useita yksikköjä johtivat jääkärit.
Satakunnan rintamalla vihollisen aloittamat hyökkäykset ehtyivät maaliskuun 9. ja 14. päivän välillä. Sen laajasuuntainen offensiivi Vilppulan rintamaa vastaan kilpistyi niinikään kautta linjan. Vasen hyökkäyskolonna lyötiin kolmipäiväisten raivokkaiden taistelujen jälkeen Vaskivedellä ja Ruovedellä. Vielä perusteellisemmin vihollinen epäonnistui oikealla siivellään, missä se 10. maaliskuuta kävi Kuhmoisissa olevien asemiemme kimppuun. Täällä oli osaston komentaja [eversti – jpu] Wilkman itse ottanut johdon käsiinsä ja päättänyt ratkaista puolustustehtävän aktiivisesti. Hän ohjasi yhden pataljoonan puolustustamme ankarasti ahdistavan vihollisen selustaan. Liike onnistui, vihollisen oli pakko ryhtyä vetäytymään, ja vetäytyminen kehittyi sekasortoiseksi paoksi. Voitto, jonka yritteliäs ja peloton johtaja oli hyvin ansainnut, oli samalla tulevan offensiivimme kannalta ilahduttava ja rohkaiseva osoitus suojeluskuntajoukkojen saavuttamasta manöverointikyvystä. Toinen viholliskolonna lyötiin kaksi päivää myöhemmin Eväjärvellä, ja niin oli vihollisen yritykset edetä oikealla siivellä täydellisesti torjuttu.”[i]
Punakaartilaiset tekivät Noormarkussa joukkomurhan
”Punaiset olivat vanginneet Noormarkun seudulla paikkakuntalaisia, etupäässä Ahlströmin henkilökuntaan kuuluvia ihmisiä. Myös paikkakunnalla sattumoisin oleskelleen kartanonomistaja Ahlströmin he olivat vanginneet. Siinä vaiheessa, kun valkoisten joukot alkoivat lähestyä, päättivät punaiset ruveta murhaamaan vankejaan. Niinpä he lähtivät kuljettamaan heitä Poria kohti, jossa vankeja, joita oli alun perin 28, piti muka kuulustella. Kymmenen henkilöä he kuitenkin päästivät vapaiksi, joten jäljelle jäi 18 vankia. Näistä yksi kuitenkin säästyi lähtemästä, sillä hän valitti, ettei ontuvana pysty kunnolla kävelemään. Hän jäi henkiin, samoin muuan naiskonttoristi, jota punaiset eivät halunneet ottaa mukaansa.
Loput 16 vankia lähtivät lopulta matkaan. Oli sunnuntai maaliskuun 10. päivä, Auran päivä. Kun vankisaattue oli tullut Koliahteelle, alkoivat punaiset äkkiarvaamatta ampua saatettaviaan murhaten heistä jokaisen. Porin suunnasta sattumoisin vastaan tulleet punaiset avustivat tovereitaan. Ampumiskäskyn antaja oli venäläisen upseerin asussa esiintynyt punapäällikkö Aarre Davidsson, jonka siihenastinen henkilöhistoria sisälsi muun muassa varkauksia, pahoinpitelyjä ja luvatonta viinan myyntiä. – –
Valtiorikosoikeus tuomitsi hänet kuolemaan, mutta tuomio muutettiin armahduslain nojalla elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi, joka sekin päättyi kestettyään vain muutaman vuoden.”[ii]
Joukkomurhan uhrien nimet, iät, ammatit ja kotipaikat luetellaan kyseisessä julkaistussa tutkimuksessa.
——-
[i] G. Mannerheim – Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivu 308
[ii] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivut 122-123