Hesarin niukkuuskysely sai ansaittua huomiota mediasta toiseen. Asia on äärimmäisen tärkeä, mutta uutisoinnin tyylistä paistaa suorastaan häpeällinen mainostemppu, jonka nimi on ”en olisi uskonut”. Kaikella kunnioituksella, vähänkin silmät auki pitävälle tutkijalle tai journalistille tuloksessa ei ollut mitään yllättävää.
Vakaan maan syndrooma
Olen nähnyt läheltä mitä köyhyys tekee, ja totta puhuen minulla ei ole ollut edes hurjasti lähipiirissä ihmisiä joita köyhyys koskee. Luen uutiset ja kuuntelen vähän radiota ja jo sillä pohjalla voin todeta että kyselyn tuloksissa ei ollut mitään yllättävää. Epätoivo tulee sisältä ja ulkoa, joka suunnasta ja kaikki mahdollisuudet itsensä auttamiseen voivat ajaa vielä pahempaan. Et voi auttaa itseäsi, et lähimmäisiäsi, et saa apua sairastuessasi, tietä ulos ei ole. Samalla vierestäsi ajaa pomo ohi Teslallaan, sillä jonka hän hankki verosuunnittelussa säästämillään rahoilla. Ja kaiken päälle valtiovalta haukkuu sinut syylliseksi jokaiseen maailman ongelmaan. Ihan oikeasti nyt, jos moinen ei aja ihmistä täydelliseen epätoivoon niin mikä sitten?
Uskon kyllä, että poliittiset johtajamme tiedostavat ongelman enkä usko että yksikään eduskuntapuolueiden johtajista olisi niin kyyninen ettei haluaisi asiaa autettavan. Vaan kun sitten tulemme vakaan yhteiskuntamme toiseen puoleen: vakaus meinaa myös kiveen hakattuja toimintatapoja. Todellinen toiminta köyhyyttä vastaan edellyttäisi niin monen saavutetun edun lakkauttamista, niin monen poliittisen suojatyöpaikan loppumista ja niin suurta ajattelun muutosta ettei se vaan voi tapahtua meidän perinteisen vakaan politiikan menetelmillä.
Ongelma ei millään muotoa ole liian iso korjattavaksi, eikä se edellytä väkivaltaista vallankumousta. Se kuitenkin edellyttää ennennäkemättömän avointa, äärimmäisen nöyrää ja uskomattoman pyyteetöntä asennoitumista uuden eduskunnan eteen tulevaan sosiaaliturvan uudistukseen. Ehkäpä jokaisesta puolueesta pitäisi valita pari järjen ääntä hoitamaan asiaa – jäseniä, joilla ei ole suurta intohimoa puolueen banderolliin, mutta reilusti osaamista, järkeä ja sydäntä kansan yhteisen murheen edessä. Tietenkin jokaisen puolueen osaamisella on tässä käyttöä, mutta nyt se pitäisi käyttää kaikkien hyödyksi, ei toista puoluetta vastaan.
Nyrkkitappelu vai jaettu haaste?
Nyt palaammekin takaisin siihen mediaan, mitä mielestäni voi hieman kritisoida tästä liioittelevasta ”ohhoh, enpä olisi uskonut” -asenteesta. Ei kaikesta tarvi tehdä draamantäytteistä lööppiä. Sama media voi myös päättää minkälaisen asenteen se sparraa puolueisiin kevään vaaleja edeltäen. Luodaanko suuri vastakkainasettelu, täynnä viholliskuvia ja vihanpitoa? Vai rakennettaisiinko mieluummin yhteinen haaste, tulevaisuuden mielikuva paremmasta Suomesta jonka rakentamiseen halutaan kuulla kaikki hyvät ideat?
En joudu etsimään pitkään kirjoitusta, jossa tietty aate, puolue tai päättäjä nimetään absoluuttiseksi esteeksi hyvinvoinnille. Niistä on ylitarjontaa. Mitäpä jos edes pari niistä vaihtuisi kädenojennukseksi? Jos se yhtään auttaa, köyhyyttä ja epätoivoa vastaan tehokkaita toimia tehneet päättäjät muistetaan varmasti hyvällä tulevaisuuden tutkijoiden toimesta. Jos ego on se millä Suomi pelastuu, mikä jottei.