Avainsana: minä itse

Julkaistu

Niin sitä oppii!

Jos joku ihmettelee kun olen ollut hiljaa muutaman päivän, pystyn nyt selittämään.

Tuo kuva on nimittäin lopputulos tärkeästä tieteellisestä kokeesta. Tämän suorittamiseen päädyin varsin pienellä, sekunnin murto-osan varoitusajalla. Kokeessa vertailtiin katumaasturin oven ja vahvennetun silmälasilinssin välistä vahvuutta. Auton ovi voitti.

Onni onnettomuudessa oli että oli lasit välissä eikä suoraan naamaan tullut. Onnettomuus asiassa oli se että nuo lasinsirut tulivat läpi, eivätkä ne oikein tehneet silmälle hyvää. Onneksi epäyhteensopivuudesta oli samaa mieltä sekä biologia että erinomainen Acutamme ja lopputulemana palasista päästiin kaikista eroon.

Tilanne on kuitenkin se että näkökyky on viikon verran vielä vähän kortilla. Voin katsoa ruutua vain lyhyitä hetkiä. Vähän päästä pitäisi tilanteen palautua normaaliksi, eli onneksi tästä ei mitään pysyvää pahaa tullut.

Opinpahan tiettyyn asteeseen nöyryyttä jatkossa vieraiden autojen ovien äärellä.

Julkaistu

Kiinteää ruokaa

Pinaattikeitto

Niin sitä on käynyt että kiitos varsinaisen klusterillisen erinäisiä terveysyllätyksiä (ei koronaa), yhtenä oireena olen ollut nestemäisellä ruoalla jo kuukauden päivät. Ei siinä mitään, kaikki merkit näyttävät hitaaseen mutta varmaan paranemiseen. Tämä on vain opettanut minulle jotain, joka on täysin turhaa tietoa.

Pinaattikeitto. Siinä on asia jolla olen elänyt pääosan päivistä. Tietenkin olen täydentänyt muilla ravinteilla. Laitetaan marjoja, jugurttia ja ruislesettä blenderin kautta että saa sitä ja toista ravintoainetta. Marjoissa on jytkyä. Mutta pinaattikeitosta minä pidän, edelleen.

Joten…

Nyt kun alkaa olemaan fiilis että pehmeää ruokaa voisi mennä jo vähän kiinteämpääkin alas ja kykenin tekemään jotenkuten kauppareissuakin, mitä tein?

Minäpä marssin einesosastolle ja ostin pinaattilättyjä. Juuri niitä halusin. Minulla ja em. kasviksella taitaa olla jonkinlainen erityinen suhde. Pitäisiköhän varoittaa ulkovaltoja?

Tai ehkäpä näissä taudeissa on vielä käsittelemättömiä sivuvaikutuksia. Ei hätää, niiden vuoksi ostin myös puolukkahilloa.

Julkaistu

Joulukalenterini: 24 kiitosta

En ole hirmuinen jouluihminen, mutta päätin tehdä jotain, mikä on todettu surkeaksi epäonnistumiseksi jo aiemmin. Se jotain on antaa positiivista palautetta ihmisille sosiaalisessa mediassa. Aion kiittää Twitterissä yhtä henkilöä joka päivä Jouluun asti ja tässä kerron lisää.

Voit katsoa koko Twitter-viestiketjun tästä tai selaa jutun loppuun. Kirjautumisia tai tunnuksia ei tarvita lukemiseen.

Erimielisyys auttaa

Teen itselleni alusta pitäen selväksi, että en aio vain kehua ihmisiä kuplani sisällä. Heitän laajan verkon, eri aihepiirejä, eri perusteita. Joidenkin kanssa olen jostain samaa mieltä, joidenkin kanssa kovinkin eri linjoilla, mutta se ei vähennä kunnioitusta. Poliittisesti eri mieltä olevillakin on perustelunsa ja kannattajansa. Jos ymmärrän nämä, opin yhtä ja toista myös omista mielipiteistäni.

Toinen näkökulma tiivistyy sanontaan ”sokeakin kana löytää jyvän”. Joskus sitä lukee todella fiksuja kommentteja henkilöltä, jonka aatemaailmaa ei mieluusti kannattaisi. On väärin tuomita tai kehua henkilöä vain henkilön vuoksi, vaan kriteeri on teoissa. Esimerkiksi olen huomannut että niin vihreiden kuin persujenkin edustajilta voi tulla asiallisia näkökulmia, vieläpä mitä yllättävimmissä aiheissa. Niitä ei pidä väheksyä vain puhujan henkilön takia.

Kolmas näkökulma on metatasoa, itse keskustelemisen arvostusta. On viisasta kunnioittaa ketä tahansa, joka uskaltaa mielipiteensä avoimesti ilmaista ja altistaa sen suuren yleisön pohdittavaksi tai haukuttavaksi. Se on tänä päivänä laji mitä yhä harvempi fiksuja mielipiteitä omaava harrastaa. Mitä vähemmän on ääniä, sitä vähemmän on kansanvaltaa, sitä vähemmän on ylipäänsä tietoa päätöksenteon tueksi ja sitä vähemmän ymmärrämme maailmaa. Tieto on ihmisen vahvin puolustusase mitä moninaisimpia uhkia vastaan.

Entäs ne riskit?

Toden totta saatan osoittaa kiitoksen henkilölle, joka on toimillaan aiheuttanut mielipahaa. Tätä ei voi täysin välttää, ei semmoista sanomaa olekaan joka ei jotakuta loukkaisi. Koitan kuitenkin pyrkiä siihen, että vältän ihmisiä joiden ilmaisulla vihanpito on itse tarkoitus, ei tahaton sivuvaikutus. Saatan osua vikaan ja siitä saa minulle kommentoida. Toisaalta, uskallan väittää että joskus tämä mielikuva tulee pienistä kuplista: jokainen (persu/vihreä/mamu/journalisti/…) ei ole automaattisesti (hyvä/paha/luotettava/valehtelija/…). Ja ollakseni hetken rehellinen: en minä halua asua maassa jota johtaa vain yksi puolue, yksi mielipide ja jossa kaikki tieto jolle altistun on ennalta sovittua ja vaaratonta.

Minun on vaikea uskoa ihmisiä, jotka pitävät hiilivoimaa puhtaana, homoseksuaaleja pahoina, yrityksen pyörittämistä riistona, verosuunnittelua sallittuna, amazonia asiallisena yrityksenä tai kepua rehellisenä. Toisaalta, koska heitä näen ja kuulen, ymmärrän että asiat voi nähdä monella tapaa. Ja hyvät ihmiset, siitä minä kiitän.

Julkaistu

Synttäritervehdys on toivoa täynnä

Tänään tiettävästi pitäisi juhlia syntymäpäiviä. Pidän itse ennemmin siitä että juhlitaan henkilön saavutuksia, ei synnynnäisiä ominaisuuksia joten tämä juhla ei ole koskaan hurjasti sytyttänyt. Yhtä kaikki, päätin edes itseäni varten kirjoittaa (ja videolle puhua) jotain näin pyöreiden lukujen kohdalla.

Tulevaisuus on toivoa täynnä

Tuossa se sanoma on. Tänä päivänä ihmiskunnalla on enemmän tapoja tehdä hyvää kuin koskaan aiemmin. Kaikista huolista huolimatta keinot, tiedot ja resurssit hyvään kasvavat. Iso osa ykkösuutisten ykkösongelmista ovat aika pieniä. Toki on isojakin ongelmia, kuten ilmasto ja ympäristö, mutta ne haluan nähdä haasteina.

Parempi huominen ei tarkoita sitä että istutaan iloisesti odottamassa että joku tekee jotain. Ei – se tarkoittaa yhteiseen sorviin tarttumista, haasteeseen vastaamista. Työtä on paljon, mutta kaikki keinot ovat tiedossa. Meillä on tekijöitä, tutkijoita, pohtijoita, kysymyksen esittäjiä joista jokainen kykynsä mukaan voi tehdä jotain huomista varten. Edelleen, keinot löytyvät, tänään paremmin kuin koskaan. Jos näemme tulevaisuudessa paremman huomisen, olemme valmiit myös tekemään sen eteen. Minä ainakin haluan elää enemmän kuin koskaan, sillä huomisesta saa hyvän. Haluan myös olla mukana vastaamassa haasteeseen erilaisten, eri mieltä olevien ihmisten kanssa, oli heidän aate- tai puoluemaailma minkä näköinen vaan. Kaikelle tiedolle on tilaa ihmisen päässä.

Elä ihmisenä

Sokeasti ei pidä pohtia vain utopiaa, eikä sitä kannata ihan joka saarnaajan tai elämäntapakouluttajan matkaan mennä. Joskus saa laiskotella, joskus saa syödä roskaruokaa, kunhan pohtisi siitä että mahdollisimman moni teoistaan ei tekisi huomisesta huonompaa, vaan huomista parantavia tekoja on enemmän kuin niitä toisia. Emme tarvitse superihmisiä, ainoastaan ihmisiä.

Olen tänään ”juhlinut” tekemällä asioita joista pidän: lenkkeily, kuntoilu, järjenkäyttöä vaativa työ, ryhmätyöskentely semmoisten ihmisten kanssa jotka kaikki kunnioittavat toisiaan ja kirsikkana kakun päällä vielä vapaaehtoistyötä kulttuurin hyväksi. Illalla aion vielä saunoa, skoolata tuorepuristetulla mehulla, syödä jotain pöhköä ja katsoa televisiosta jotain vielä pöhkömpää. Se on hyvä näin.

P.S. Alkuviikosta kirjoitin myös hyötyblogin, se kaipaa enää valokuvia. Aiheena on valaistus. Ehkäpä viikonloppuna pihalle.

Julkaistu

Sattuu, tapahtuu ja selviää

Olkoon tämä tällainen yöllinen pikainen kirjoittelu terapiamielessä.

Oli pitkä työpäivä, sen perään poliittista kokousta ja sen perään olikin fiilis se että kuntosalille piti päästä. Siinä tuli tehtyä yhtä ja toista, kunnes neljäs sarja landmine-kyykkyjä aiheutti oudon kipupiikin selkään. Siitä sitten ryömien pukuhuoneeseen ja hitaaaaasti autolle.

Ajattelin että pitää vielä kaupasta hakea leipää. Ajoin Lidlin pihaan, otin autosta kolme askelta ja totesin että ei, en selviäisi kauppareissusta. Hain sitten röyhkeästi drive-in kanasalaatin ja kotio pohtimaan. Kotipihalla matka autolta sisälle oli todella pitkä.

Ja voi veljet, kyllä teki kipeää. Piti koko ajan kyyristyä alemmas että liikuin metriäkään. Istua pystyi, maata tai seistä ei. Pienikin virheliike niin alaselkä huusi kuin ilmastolakkoilija. Ei sitten mitenkään löytynyt oikeaa asentoa, kipu oli jäätävä, vessaan piti ryömiä kun ei kävellä voinut.

Ajattelin että perhana, kai se kipulääke pitää ottaa. En niitä käytä edes vuosittain, mutta nyt koin ettei ollut optiota. Pilleri alas, odotellaan… puoli tuntia… tunti… puolitoista, kipu vain lisääntyi ja pienikin liikerata tuntui mahdottomalta. Oli totta puhuen aika epätoivoista siinä.

Sitten jostain syystä äkkäsin ottaa jääkylmän (pakastimessa olleen) vesiputelin selän taakse kipeään kohtaan… sehän auttoi. Sitten muistin että pakastimessa oli ihan oikeita hoitoon tarkoitettuja kylmäpusseja. Ja hemmetti vie, iho oli umpijäässä mutta kivulle kävi kuin kepun kannatukselle. Ahdistaa se nyt vieläkin kovasti ja asennot kortilla, mutta melkein pystyssä voin kävellä ja semmoinen tunne että lähipäivinä helpottaa.

Usein nimeämme länsimaisen lääketieteen pillerilääketieteeksi. Hienoja lääkkeitähän sitä on kehitetty, jokaisen lähellä on ihmisiä jotka eivät olisi elossa ilman niitä. Tiedepohjainen lääketiede on kuitenkin myös muuta: Se on elämäntapavinkkejä, se on urheiluhierontaa, se on fysioterapiaa, se on vesijumppaa ja vaikka mitä. Niin, ja se on tutkittu tieto siitä että kylmä tekee hyvää lihaskivulle.

Olisinpa muistanut sen tiedon aiemmin.

Julkaistu

Lopetan Uudessa Suomessa

Tämän päivän ilmoitus Alma Medialta tuli melkoisena shokkina. He muuttavat koko uutis- ja blogipalvelunsa maksulliseksi ja siirtävät sen USA:han. Tuon kanssa olisin voinut elää, mutta Alma Mediaa operoi jatkossa Amazon, joka on useissa arvioissa esitetty maailman vaarallisimmaksi yritykseksi – ja vaatii jo taitoa voittaa öljy- tai tupakkyhtiöt tuossa kisassa. En voi nukkua öitäni tuon valinnan kanssa. Jatkan toki Pirkan blogeissa, joka on pitkään ollutkin ykköskanavani, enkä poissulje vierailuja jossain muissakin blogeissa ajoittain.

On jotenkin osuvaa, että Alma päätti julkistaa uuden pääyhteistyökumppaninsa vain päiviä ennen kuin Amazonin henkilökunnasta iso osa on menossa lakkoon, vastalauseena yrityksen ympäristöpolitiikalle. Amazon toimii lähes yksinomaan hiilienergialla ja on vastustanut jokaista yritystä lisätä ympäristöystävällisen energian määrää. He eivät myöskään kierrätä mitään, vaan kaikki palautukset menevät jätepuristimen kautta kaatopaikalle. Henkilökunnalle ei makseta palkkoja, ei anneta oikeutta taukoihin, ei oikeutta liittyä AY-järjestöön, ei irtisanomisaikaa, ja etnistä profilointia käytetään rekrytoinnissa. Sokerina pohjalla, yritys ei ole maksanut koskaan veroja senttiäkään, vaan itse asiassa on järjestellyt itselleen ratkaisun jossa liittovaltio maksaa yritykselle toista miljardia vuodessa. Toisin sanoen, negatiivinen veroprosentti.

Minulla ei ole mitään pilvipalveluita tai Yhdysvaltoja vastaan, mutta tämä on raja jota en ylitä. Minulle tulee fyysisesti paha olo tällaisesta valinnasta. Minua myös suoraan sanoen ihmetyttää, että Alman toimittajat purematta nielevät tämän. Siellä on fiksuja, erinomaisia toimittajia, joilla on myös sosiaali- ja ympäristövastuu mielessä. Miten he sallivat tällaisen toiminnan? Ehkä heiltä ei kysytty, tai ehkä he pelkäävät työpaikkansa puolesta jos kritisoivat. Se on sääli, sillä minulla ei todellakaan ole mitään vastuullista journalismia vastaan.

En aio neuvoa ketään muuta tekemään niin tai näin asian suhteen. Tämä on minun päätös, kukin tehköön omansa. Rohkaisen ihmisiä kuitenkin ainakin tiedostamaan valintansa vaikutukset. Rohkaisen myös lukuisia muita kotimaisia blogipalveluja ottamaan tästä helpon PR-voiton.

Julkaistu

Blogilupaus 2019

Moni on todennut ihan aiheesta että uuden vuoden lupaukset ovat pöhköjä – parempi vain elää hyvin kalenteriin katsomatta. Toisaalta, tämä on hyvä tekosyy tehdä ajatuksia tulevaan joten tehdään päin.

Kovat tavoitteet

Minä olen päättänyt, että ensi vuoden aikana otan blogeissa ja muutoinkin tutkimusaiheeksi jotain, mistä Yleisradio on vähän raottanut verhoa, mutta josta keskustellaan yhä turhan vähän. Se on jotain, jolla on potentiaalia tehdä paljon hyvää Euroopassa, auttaa yhteiskuntaa haasteiden yli ja vähentää vastakkainasettelua.

Se jokin kulkee monella nimellä. Jotkut puhuvat euroislamista. Jotkut puhuvat islamin reformaatiosta. Rakkaalla lapsella on useitakin nimiä, mutta kaikkia yhdistää sama perusidea: halu mukauttaa islamin traditioita yhteensopivaksi länsimaisen yhteiskunnan kanssa. Halu tuoda islamin parhaat puolet ja yhdistää ne nykyajan käsityksiin yleisestä tasa-arvosta, rauhaisasta yhteiselosta ja sukupuolten tasavertaisuudesta. Merkittävä osa ajatusta on myös Saudi-Arabian ja Iranin vihaisen vallan vähentäminen.

Pelkkä kritiikki ei auttanut eikä auta

En koe, että minulla on enää mitään netottavaa islam-kritiikillä. Ravistelen tyhjää askia eikä sieltä tipu enää edes pölyä ulos. Kritiikki kuitenkin voimistuu halki Euroopan ja mitä se saa aikaan? Katutappeluita, vihanpitoa, herjausta, joidenkin teorioiden mukaan jopa radikalisoitumista molemmin puolin.

Noh, minä vihellän pelin poikki osaltani. Nyt kokeillaan jotain muuta, jotain joka voisi jonkin asteisella realismilla taata ystävälliset suhteet naapurin, kollegan tai uuden ystävän kanssa.

Toivottavasti opin jotain.

Julkaistu

Ehkä voimmekin vaikuttaa politiikan ilmastoon?

Tässä vähän huonoissa voimissa olleena on ollut liikaa aikaa ajatella muun lomassa ikävää asenneilmastoa. Olen melko varma että en halua enää jatkossa suunnata liian lähelle politiikan keskiötä, keskelle modernia vihan taidetta. Sen sijaan alan kallistumaan sille kannalle, että joka ikisellä meistä on jotain annettavaa tilanteen parantamiselle ihan omasta pikku nurkastaan.

Jätä silta pystyyn ja ovi raolleen

Mistä siis puhun, kun puhun politiikasta vihan taiteena? Tänä päivänä politiikasta puhuvalta päättäjältä tai kommentaattoriltakin edellytetään tiukkoja mielipiteitä. Pitää kieltäytyä tai sitoutua, kannattaa tai vastustaa ehdottomasti, pitää irtisanoutua. Jos maailmassa näkee harmaan sävyjä, ei absoluuttisen totuuden somekansa tai media sitä kelpuuta. Sama katsottuna seurausten kannalta: jos vastustat kovasti, poltat kaikki sillat mielipiteen vastapuoleen. Jos näet kompromissille tilaa, poltat sillat joka ikiseen suuntaan.

Mennäänpä konkretiaan positiivisen esimerkin kautta. Olen valmis nimeämään Pekka Haaviston yhdeksi nyky-Suomen kunnioitettavimmista diplomaateista. Kun hän puhui, mielestäni selkein sanoin että ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan, häntä vastaan kääntyivät niin omat kuin vihollisetkin. Mihin pimeään paikkaan olemmekaan päätyneet, kun haukumme poliitikkoja halusta rakentaa siltoja? Tässä esimerkissä meidän olisi kyettävä näkemään täysin selvä ero hyvillä puheväleillä Jussi Halla-ahon kanssa ja toiminnalla Jussi Halla-ahon aatemaailman mukaan. Nämä ovat täysin eri asioita.

Voimme aivan joka ikinen, aivan jokaisessa keskustelussa niin netissä kuin kahvilassakin, päättää että jätetään sillat takanamme seisomaan. Voimme antaa tunnustusta vaikeista asioista keskustelemiselle ja ymmärrykselle. Armo mahtuu aivan hyvin nykyiseen yhteiskuntaan, jos vain pidämme sille ovea raollaan. Ei tarvitse saarnata, ei tarvitse uhota itselleen uusia aatteita, riittää jos hengittää vähän ja jättää tulitikut kotiin. Ehdotan myös, että jos pelkäät someyhteisösi reaktioita vastapuolta ymmärtäessäsi, saattaa olla että kyseinen yhteisö ei ole terveydellesi paras valinta.

Saldo

Olen aivan tarpeeksi kauan vihannut pakkoruotsia, rasismia, syrjintää, oikeistoa, vasemmistoa, suvakkeja, rajakkeja ja vaikka mitä. Myöntäkää pois, niin olette monet teistäkin. Nyt kysyn, mitä siitä on jäänyt käteen? Mielestäni nettotulos on surullinen. Minä haluan elää tässä maassa ja maailmassa ihmisten kanssa, osana ihmiskuntaa. Ihmiskunta on värikäs joukko, josta ei pidä irtisanoutua. Koska minä olen väärässä ja koska muut ovat väärässä, opimme, elämme paremmin ja rikastumme rahaa arvokkaammilla tavoilla. Ei mieltään tarvitse muuttaa, ei pöhköjä ajatuksia pidä kannattaa, mutta ei niiden ehdottajaa tarvitse heti seivästää.

En sano että vanha minäni unohtuu nyt ja uusi uljaampi tulee tilalle. Neuvon itseäni näin: opi vanhasta, puntaroi ja sen pohjalta tee itsestäsi hitusen parempi huomenna. Minä haluan olla pieni osa sitä muutosta, jolla siltoja poltetaan vähemmän. Mitä vähemmän tappelemme turhaan, sitä enemmän ehdimme tekemään hyvää. Ei kuulosta kauhean pahalta. Todennäköisesti helpottaa myös terveyden paranemista kun sielunrauha lisääntyy.

Julkaistu

Vastarannan kiiski 2.0

Tämä blogaus on henkilökohtainen tilitys/julistus eräänlaisesta aatesuunnan muutoksesta. Olen kesän ja syksyn varrella hieman ynnännyt ykkösiä yhteen ja koonnut viimeisen parin vuoden henkilökohtaisia muutoksia elämässäni. Heitän pyyhkeen kehään mitä tulee ajatukseen kehittää maailmaa paremmaksi keskustelemalla ja aion yhteiskunnallisissa asioissa toimia vastedes enemmän yksin, vähemmän ryhmässä. Sanoihan jo Kari Suomalainenkin ”en ole ryhmäihminen, olen mielummin yksin oikeassa kuin ryhmän kanssa väärässä”. Katsotaanpa.

Liian vähän Haavistoja

EVA:n presidenttitentissä Pekka Haavisto muistutti, miten hän pyrkii rakentamaan dialogia laajalti eri mieltä ja puolta olevien ihmisten kanssa. Pekka on kaunis ihminen ja hänen tyylinsä on se mitä itsestäni aiemmin halusin. Tosiasia kuitenkin on että hän on niitä harvoja ihmisiä joille dialogin pito on sallittua. Pääosa meistä elää somekuplan yhteiskunnassa (ks. aiempi blogisarjani osat 1, 2, 3, 4 ja 5). Tässä tosielämässä ihminen tuomitaan ilman oikeudenkäyntiä ja todisteeksi riittää huhu tai väärä henkilö väitetyssä tuttavapiirissä. Tiedättekö, minä en vaan jaksa. On sanoinkuvaamattoman upeaa että meillä on vielä yksi Haavisto, mutta jokaista Haavistoa kohtaan on tuhat Timo Soinia, Dan Koivulaaksoa, Alexander Stubbia, Juha Sipilää ja muita vastaavia räyhääjiä. Kannoin sinistä otsanauhaa sanomalla ”keskustellaan, haluan oppia sinusta”. Joskus toki puhuin hyvin tyhmästi, mutta väitän enemmistön viestinnästä olleen rakentavaa. Aivan sama miten kunnioittava ja ymmärtävä olin, vastineeksi sai tuon tuosta uhkauksia, herjauksia, jopa väkivaltaa. Paskan marjat sanon minä, en jaksa tuota enää. Jokaista taistelua ei tarvitse voittaa. En enää usko mahdollisuuksiin osallistua poliittiseen dialogiin, en tämänhetkisessä yhteiskunnan ilmapiirissä. Perustuslaillinen sananvapaus ei auta itsesensuuria vastaan.

Otsikossa lupasin puhua vastarannankiiskeydestä. Se on yksi piirre itsestäni jota en osaa muuttaa. Olen viinalakossa pikkujoulukauden, vastustan suosikkiurheilulajien tukemista verorahoin, jumppaan bussipysäkillä kun muut klikkaavat kännykkää, nautin mökkielämästä talvella kesähelteen sijaan – voi kuulkaa, näitä riittää. Ennen kaikkea aion tehdä jotain mikä on äärimmäisen epätrendikästä. Aion ruveta entistä aktiivisemmin lähettämään päättäjille, poliitikoille ja journalisteille positiivista palautetta. Kun muut trollaavat tai kiihkoutuvat, minä kirjoitan tylsän asiapalautteen. Aniharva poliitikko näihin vastaa, mutta annan tässä kohtaa pisteet ainakin Satu Hassille ja Tiina Elovaaralle. He arvostivat rakentavaa ja positiivista palautetta. Nimiä mainitsematta todettakoon parin päättäjän ottaneen vilpittömän kehun vastaan uhkauksena. Kiitos olkoon minun juttuni jonka teen yksin pimeässä, inkiväärin voimalla. Luotan siihen että kunhan se on sooloilua eikä sosiaalista toimintaa, nettivihaajia ei puuhailuni jaksa kiinnostaa. Ei se toki kiinnosta noin sataa prosenttia viestin vastaanottajistakaan. Yhtä kaikki, esitän seuraavan uhkauksen päättäjille: jos teette jotain fiksua, aion kiittää teitä siitä. Lasken nyt sekuntikellolla aikaa koska poliisit tulevat jutustelemaan.

En tietenkään aio erakoitua sen paremmin ystävien kuin kollegoidenkaan näkökulmasta. Aion vain välttää ns. yhteiskunnallisesti merkityksellistä yhteisötoimintaa. Siinä mielessä olen unelmapuolueessa koska voin olla vain jäsenmaksun maksava rivijäsen. Saan altistua puolueen tuottamalla mahtavalle tietomäärälle eikä rivijäseniä hevillä pyydetä vastuuta kantamaan. Voin olla se nimetön kivi isossa keossa jota oikeastaan alunperinkin halusin olla. Haluan vaikuttaa hyvällä työllä, hyvällä kulttuurilla ja huolehtimalla lähimmäisistä sangen epäpoliittisesti. Minulle politiikka on ennen muuta väline maailman seuraamiseen ja kontaktien muodostamiseen. Kestipä minulla pirullisen kauan tämäkin tajuta. Ollakseni tämän kaltainen tiedon ahmatti olen joskus kovin laiska tiedon käsittelijä. Ehkäpä PT:ni voisi kouluttaa vihjelihastani seuraavalla kertaa.

Tarjoa lapiota, älä mikrofonia

Lopulta pitää vielä todeta se, että minulla on ns. suunnitelma. Tähtään johonkin elämässäni. Olen kohtuullisen hyvä tekemään pitkän jänteen suunnitelmia. Sanon vain sen verran että se suunnitelma ei sisällä poliittisia ambitioita. Älkää siis enää pyytäkö minua poliittisiin keskustelutilaisuuksiin tai mielenilmauksiin, oli aihe mikä vaan. Jos haluatte minua yhteisiin talkoisiin, pyytäkää sitten kaivamaan ojaa, ottamaan valokuvia tai auttamaan kulttuuritapahtuman teossa. Jos maailman menosta aion puhua, teen sen ilman isoa yhteisöä.

Tämä on minun tyylini siihen asti kunnes paremman keksin. Ehkä parempi tulee huomenna, ehkä eläkeiän kynnyksellä, mutta se tulee jos ja kun on tullakseen. Toivotan jokaisen tervetulleeksi löytämään oman tyylinsä.