Ei nyt kiinnitetä suurempaa huomiota siihen ”sotareissuun” – Viron läntisen maanpuolustusalueen suurimpaan sotaharjoitukseen Orkaan osallistumiseen – vaan ihan tavalliseen elämään Virossa.
Menin Viroon ihan normaalisti autoni kanssa Tallinkin autolautalla nyt jo lähes kolme viikkoa sitten. Valmistauduin esittämään koronapassin ja tietysti passin. Ne eivät kiinnostaneet ketään.
Ajoin kaupungille ja lainasin ystävältäni hieman lisää varustusta sotaharjoitusta varten. Sitten vaan ajamaan edelleen omaan sotaharjoitukseen osallistumiseni maakuntaan Virossa. Majoittuminen. Ei mitään erikoista.
Ilmoittauduin palvelukseen.
Sitten yritin lähteä syömään lounaan esikunnan lähellä sijaitsevaan baariin. Vaan siellä kysyttiin koronapassia, että saisin syödä paikan päällä baarissa. Minulla ei tietenkään ollut sitä mukana, joten otin sapuskan mukaani esikuntaan ja söin sen siellä minulle osoitetussa hotellitasoisessa majoituksessa.
Joka ainoassa kaupassa, tms. oli maskipakko – ilman maskia asiakasta ei palvella – piste. No, se ei ollut minulle mikään ongelma – käytin maskia ja minua palveltiin.
Sitten seuraavana päivänä menin tietämääni hyvään ruokabaariin lounaalle – nyt viisastuneena koronapassi mukanani. Se tarkastettiin ja se yksi tarkastus päti sitten siinä paikassa varmaan kymmenkunta kertaa.
——
Sitten Viroon (ainakin siihen maakuntaan missä olin) iski talvi. Tuli lunta ja oli pakkasta. No, sotaharjoitukseen valmistautumisesta ja harjoituksesta ei sen enempää. Oli varsin mielenkiintoista.
Sotaharjoituksen jälkeen pakkasin kamojani taas autoon ja suuntasin edes Suomen suuntaan.
Suomen Itsenäisyyspäivän iltana minulla oli hyvä tapaaminen ystävien seurassa Tallinnassa. Sitten yö hyvätasoisessa hotellissa ja seuraavana aamuna oikeasti Suomen suuntaan.
Laivalle mennessä Viron puolella poliisipartio tarkasti jokaisen ajoneuvon. Olin virolaisessa asepuvussa ja auto pullollaan erilaista varustusta. Toinen poliisi ihmetteli varustustani, mutta toinen sanoi, että Kaitseliiton harjoitus. Sillä selvä.
Lopulta jälleen Suomen kamaralla. Valmistauduin taas näyttämään koronapassin ja passin. Kun tuli näytön aika, niin joku neekerin näköinen katsoi koronapassini koodia omalla silmällään (eikä millään lukulaitteella) ja passiani – ei ilmeisesti ymmärtänyt niistä mitään, mutta ihmetteli minun olleen sotimassa. Sitten vaan ajoin kotiin purkamaan melkoista varustusmäärääni.