Arvoisa lukija, koko blogaukseni pointti on tässä: Sisäministeri Maria Ohisalo on klassisen tylsä ministeri ja koko lopputeksti on vain sormivoimistelua vanhan näppäimistön päällä. Hänen ministeritehtävänsä sen sijaan on äärimmäisen mielenkiintoinen, haasteet suuria ja vastuut melkoisia. En ole muutamaan hetkeen halunnut näin aktiivisesti seurata hallituksen toimia.
Klassikohengessä
Yksi kuluvan vuoden parhaita käyttöjä Yle-verolle oli tämä politiikkaradion jakso, jossa toimittaja Linda Pelkonen pisti ehdotonta parastaan sisäministerille, grillaten häntä kohteliaan jämptisti jos jonkinlaisista aiheista, henkilökohtaisista ja ministerin tehtäviä koskevista. Ministerimme vastauksissa oli jotain ajatonta klassista henkeä, sillä hän ei oikeastaan vastannut yhteenkään kysymykseen. Vastaus oli ”pitää selvittää”, ”on tutkittava”, ”vaikea asia” ja sitä rataa. Olemme kuulleet tämän ennenkin, mutta olin toki hämmästynyt nähdessäni tuoreelta ministeriltä tällaista perinteikästä, ajan patinaa nähnyttä viestintää. Ei hän valehdellut ja todennäköisesti toimi parhaalla tapaa mitä tässä kohtaa ministeri voisi toimia, mutta ihan koko ministerinkautta tämä ei kanna. Jossain kohtaa on otettava kantaa.
Vaikken Ohisalon koko poliittista linjaa allekirjoita, on oltava rehellinen haasteen mitasta ja tehdä arvostelua tämä huomioiden. Isis-naiset, turvapaikkapolitiikka, EU-puheenjohtajuus, yhteiskunnan kahtiajako, vihapuhe, tasa-arvo, luvaton maassaolo – tässä pieni otos erittäin akuuteista ja vaikeista asioista, joihin on vastattava pikaisesti. Tähän vielä päälle puolueen ympäristölinjaukset joiden pitäisi ulottua jokaisen ministerin pöydälle. Ministeri Ohisalo osoittaa viisautta lähtemällä sotaan maltilla ja viisaudella huutamisen ja julistamisen sijaan. Voin antaa tälle arvoa, mutta samalla pelkään ettei rauha ei kestä pitkäänkään. Esimerkiksi tuore tapaus turvapaikanhakijoiden tuonnista Italian satamasta voi kääntyä aivan miten päin vaan. Se on toki eurooppalaista solidaarisuutta ja vastuullista EU-puheenjohtajuutta, mutta se voidaan nähdä myös ihmissalakuljettajien auttamisena tai toisaalta yhteistyönä varsin äärioikeistolaisena pidetyn Italian sisäministeri Matteo Salvinin kanssa. Ei tuosta sopasta ministeri selviä puhtain käsin, oli puoluekirja mikä vaan.
Ounastelen, että sadonkorjuun lähestyessä löytää tuore sisäministerimme jonkin asteen punaisen langan, päälinjan, avainhaasteen joka voidaan nostaa keskiöön. Se voi toki olla ympäristö- ja ilmastoaihe, mutta jotenkin tuntuu että sisäministerille sopisi jokin muu lähestymiskulma luontevammin. Köyhyystutkijana hänellä voisi olla jotain todellista annettavaa osattomuutta vastaan. Toivon, ettei tästä oiota pölhöpopulistiseksi tuloerojen tuijottamiseksi, vaan päästään katsomaan nimenomaan köyhyyden ja syrjäytymisen tekijöitä. Parhaimmillaan lisätään työllisyyttä ja vähennetään yhteiskunnan menoja, pahimmillaan rakennetaan esteitä menestymiselle ja siten veronmaksulle. Harmaa talous ja veronkierto (lakikielellä verosuunnittelu) ovat myös jotain mistä voisi saada terävän kulman, jos vain kantti kestää edeltäjäänsä paremmin.
Tulevaisuus on melko outo
Ministerin toimessa auttaisi epäilemättä selkeä kuva lähivuosien tilanteesta, mutta se on turha toivo. Kiveen hakatut linjanvedot voivat vain epäonnistua ja parhaat tyylipisteet irtoavatkin tilannetajulla ja kyvyllä mukautua. EU:n tilannetta tarkkaan seuraamalla saattaa matkan varrella löytyä myös mahdollisuus oikoa maahanmuuton umpisolmuja, mutta toistaiseksi siihen soppaan astumalla ei löydy kuin korkeintaan hetkellisiä irtopisteitä ja lisää katkeruutta. Strategiassaan viisas tarkkailee aikansa, keskustelee, kuuntelee ja selvittää. Sisäministerin tontille kuuluva maahanmuuttoaihe ei voi mielestäni ratketa muulla kuin järjellä ja maltilla. Toivon niitä löytyvän tältä hallitukselta ja myös mediakentältä.
Kuten todettua, en ole muutamista aiheista vihreiden kanssa samaa mieltä. On useita sen puolueen jäseniä joita myös todella pelkään toistuvien uhkailujen myötä. Toisaalta siinä puolueessa on myös muutama todella viisas, kunnioitettava ja erittäin suuren arvostuksen osaltani ansainnut poliitikko, kärjessä ulkoministeri Pekka Haavisto. Tätä menoa lista saattaa tällä hallituskaudella täydentyä yhdellä nimellä. Minun mielipiteistä ei ministerin toki sovikaan paljoa välittää, mutta yhtä kaikki toivotan hänelle onnea haasteiden edessä. Seuraan tilannetta mielenkiinnolla.