Avainsana: liberalismi

Julkaistu

Liberalismia annetaan ja otetaan

Inspiroiduin Jyrki Vainion haastattelusta ja siinä referoiduista Jari Ernroothin näkökulmista liberalismiin. Tässäpä aihe, jota on moni pohtinut, allekirjoittanut myös, tulematta absoluuttiseen totuuteen. Keskustelu jatkukoon ja tänään käyn sitä vertailemalla liberalismin antamista ja ottamista.

Ensin on tarve, halu tai pyyntö

Ensin jonkun on täytynyt haluta vapautta, oli se sitten luokkayhteiskunnasta, orjuudesta, tai mistä vaan. Jonkun on täytynyt myydä ajatus tarpeeksi monelle. Joskus se on vaatinut kansalaistottelemattomuutta, joskus älyllistä argumentointia, joskus palopuheita, joskus inspiraatiota, usein kaikkia näistä ja muutakin. Aina on ollut muutosvastarintaa, joka on pitänyt myös käsitellä.

Länsimaisen liberalismin voittokulun voidaan sanoa matkanneen 1700-luvun alkupuolilta 1900-luvun loppuun asti. Eri kansanryhmille annettiin vapauksia, usein poistamalla erottelevia rajoituksia. Aitoja kaadettiin, mutta ei useimmiten kenenkään niskaan. Annettujen vapauksien hyöty nähtiin myös: nainen tai tummaihoinen aktiivisena osana yhteiskuntaa työstä politiikkaan oli yhteiskunnalle lukuisilla tavoilla melkoinen etu verrattuna rajoituksiin. Kauppa kävi ja tiede kukoisti. Perusajatus oli nimenomaan vapauksien antaminen, ilman että niitä otettiin toisilta samalla pois.

Kelaus tähän päivään

Se, mitä tänä päivänä liberalismiksi mediat väittävät, ei ole enää antamista, vaan ottamista, eikä haeta oikeuksia vaan etuoikeuksia. Väittäisin melkein että koko asian ydin on nimenomaan siinä, että joltain toiselta pitää ottaa. Jonkin asteen Robin Hood -filosofia lienee pohjalla, mutta sen kollektivisoiminen on saanut meidät yksinkertaisesti typeriksi.

Tämän näkee pienistä, pöhköistä asioista. Ei päästetä bussissa viereen istumaan. Ei seisota rullaportaissa oikealla. Ei väistetä koiran kanssa vastaantulevaa. Ei avata ovea – eikä taatusti yritetä hyväksyä toisen oikeutta mielipiteeseen.

Ongelma nivoutuu osin identiteettipoliittiseen ajatteluun, vaikka onkin erillinen. Vaaditaan tummaihoisille etuoikeuksia, koska historiassa monia heistä on riistetty julmasti. Uusintapainos Hammurabin laista? Se, mitä yhdelle annetaan pitää ottaa pois toiselta. Lemmikkien tulo lähes joka kauppaan ajaa pois allergikot, mutta ei se mitään, koska tämä oikeus OTETAAN! Kännykän räplääminen niin lasten koulutunneilla kuin aikuisten kokouksissakin ehkä tuhoaa opetuksen ja keskustelun muilta, mutta tämä oikeus OTETAAN! Oikeus loukkaantua jokaisesta mielipiteestä verisesti ja vaatia sääliä sekä somevainoa OTETAAN! Se on aina toiselta, useimmiten monilta toisilta pois.

Kaikkea tätä kutsutaan liberalismiksi, ainakin jos ns. älyköiltä tai ns. vapaalta medialta kysytään. Sana tulee latinan kielen vapauden termistä. Mitä vapautta on ottaa toiselta pois jotain pelkästään röyhkeimmän oikeudella?

Minä rakastan liberalismia joka antaa laajoja oikeuksia sekä ylläpitää niiden tueksi kohtuullisia sekä tasapuolisia velvollisuuksia. Ajattele, kirjoita, piirrä, sävellä, lausu ja tee kuten haluat, käytä annettua vapautta vapaasti kunhan et sen tekemiseksi ota toiselta pois. Vapauden antaminen on kaunista ja se johtaa kauniisiin asioihin. Vapauden ottaminen – tai siis riistäminen – ei ole. Se suunta on käännettävä.

Hyvä ensiaskel voisi olla sanakirjan tarkastaminen. Edellä kuvattu ei ole liberalismia. Se on totalitarismia.

Julkaistu

Kiellon pitää toimia

Jatkan liberalismihörhöilyillä, koska selkeästi se ihmisiä lämmittää kylminä öinä. Tällä kertaa inspiroidun taannoisesta twitter-keskustelusta, jossa huonoilla sanamuodoilla sain keskustelun yhteiskuntafilosofiasta näyttämään seksuaaliselta fantasioinnilta. Koitetaanpa siis uusiksi ja pohditaan milloin, miten ja miksi yhteiskunnassa kannattaa kieltää asioita. Lopussa palaan ketjun aiheeseen.

Perinne vai peruste?

Monen asian kieltämisessä on enemmän perinnettä kuin perustetta. Toki monia perinteitä myös ymmärretään siivota ajoittain. Suomessa kielloista on poistunut vaikkapa homoseksuaalisuus, aviorikos, siirtolaisuus, abortti ja moni muu. Tuoreempia perinteitä on vaikkapa 1970-luvulta tullut sota huumeita vastaan, josta saimme perintönä monet nykyaikaiset huumepykälät. Tuoreempia perusteita puolestaan löytää vaikka uusissa koronkiskontaa kieltävissä pykälissä, jotka koskevat pikavippejä. Äärimmäiseen juridiseen fiktioon päästään kun katsotaan tekijänoikeuslakien nykymuotoja.

Usein puhutaan myös ns. signaalivaikutuksesta. ”Tämän asian salliminen lähettäisi väärän signaalin”, sanotaan. Ongelma on, että asiaa harvoin tutkitaan. Tietenkin signaalivaikutus on olemassa, mutta ei universaalina, ei samalla teholla joka aiheessa. Joskus vaikutus voi myös olla päinvastainen. Annan Uunon selittää, ettei mene liian vakavaksi.

Liberaalin kulma

Oma käsitykseni liberaalista yhteiskuntamallista perustuu siihen, että lähtökohtaisesti kaikki on sallittua, paitsi se joka on kiellettyä – ja se joka on kiellettyä, vaatii vahvat perusteet.

Kiellon pitää olla tarpeellinen: sen pitää estää jotain, joka on selvästi haitallista.

Kiellon pitää olla selkeä: sen pitää kohdistua yksiselitteisesti kohteeseen, eikä siihen saa jättää riskiä väärinkäytöksiin, esimerkiksi poliittisin tarkoitusperin.

Kiellon pitää olla tehokas: sen pitää vaikuttaa kiellon kohteeseen, lopputuleman kiellon asettamisesta pitää olla kielletyn ongelman poistuminen tai ainakin merkittävä väheneminen.

Kiellon pitää olla valvottavissa: monimutkainen termi on täytäntöönpanokelpoinen, tarkoittaen että kiellon rikkomista voidaan tehokkaasti valvoa ja mahdollisuuksien mukaan myös ennalta estää.

Kiellon pitää heijastella yleistä oikeustajua: ei niinkään liberaali kulma, mutta mielestäni oleellinen. Jos lakia ei kunnioiteta, se epäonnistuu myös muissa kohdissaan.

Lisäksi rangaistuksen rikkomisesta pitää olla suhteellinen aiheutettuun vahinkoon. Tässä on meillä parantamisen varaa eri rikoksissa eri suuntiin.

Seurannan tärkeys

Lopulta kieltoja pitää pystyä seuraamaan ja niiden vaikuttavuutta tutkimaan. Jos kielto ei saa aikaan haluttua tehoa, tai peräti saa aikaan päinvastaisen vaikutuksen, siitä on luovuttava siinä muodossaan. Se ei toki aina tarkoita käännöstä ympäri. Huumelainsäädännössä on esimerkiksi kokeiltu mallia, jossa pakotettuun vierotushoitoon suostuva jätetään rangaistuksetta – tätä voi pitää iteraationa täyskäännöksen sijaan.

Vaatii kanttia, nöyryyttä ja viisautta kyetä myöntämään virheensä. Harva poliitikko pystyy siihen. Median asenne ei tee tästä yhtään helpompaa. Sanoisin, että meidän pitäisi itse kunkin muistaa että virheen tunnustaminen on mitä suurinta viisautta. Siitä pitää kiittää, ei potkia lisää.

Palataan vielä alkuun

Tämä vääntö alkoi siitä, kun osallistuin keskusteluun siitä, pitäisikö fiktiivinen lapsiporno kieltää. Minun pitäisi olla hiljaa kaikesta seksuaalisuuteen liittyvästä, kun en aseksuaalina aihetta oikeasti tajua. Mieleeni kuitenkin tuli Kaur Kenderin tapaus. Tämä virolainen rääväsuu julkaisi 2016 groteskia seksuaali- ja muuta väkivaltaa myös lapsia kohtaan sisältävän teoksen, joka vei hänet käräjille. Tuomio oli kirjailijalle vapauttava. Minä sen sijaan en ole vieläkään vapautunut siitä fyysisestä pahoinvoinnista mitä sain luettuani osan kirjasta artikkelin kirjoittamista varten.

Minä en halua nähdä tuollaisia kirjoja, en halua kuullakaan niistä, enkä pysty löytämään yhden ensimmäistä syytä miksi sellaisia pitäisi olla olemassa, saatika vapaasti saatavilla. Lapsipornon julkaiseminen on yksinkertaisen vastenmielistä, oli se puhdasta fiktiota tai ei. Aiheesta keskustelun käyminen tai siitä kirjoittaminen on vastenmielistä, mutta itsepä taas suuren suuni menin avaamaan.

Minun on ollut ja on yhä hyvin vaikeaa punnita tuo pahoinvointi sekä vastenmielisyys toisella puolen ja sensuuri sekä kirjaroviot toisella. Voin myös pohtia miten paljon ihmisiä on tapettu tiettyjen kirjojen nimissä. Mitäs kielletään? Mein Kampf tottakai, sekä Kommunistinen manifesti, Raamattu, Talmud, Koraani – ehkäpä myös Kansojen varallisuus, Lajien synty… koska lopetetaan? Löydän miljoona kirjaa jotka ovat vaarallisempia kuin Kenderin luoma sontaläjä, joten loogisesti lähestyen listasta tulisi verrattain pitkä.

Lopulta tosiasia on, että kirjojen sensurointi on aina tuomittu epäonnistumaan. Koska informaatiota ei voi universaalisti sensuroida, sensuroiduista kirjoista tulisi vain kahta halutumpia. Kieltoja olisi mahdoton valvoa, eikä niistä tulisi selkeitä saati tehokkaita. Lopulta en myöskään tiedä olisivatko ne tarpeellisia objektiivisesti mitaten.

En aio astua puolustamaan miten hienoa ja fantastista on kaupitella ja jaella kirjoja tai muita teoksia, joiden pelkkä olemassaolo saa minut antamaan ylen. En kuitenkaan ainoa käyttää energiaani ajamaan niiden kieltoa, koska kansankielellä sanoen, se olisi yksinkertaisesti sekä turhaa että mahdotonta.

Jos joku todella suuttuu tästä mielipiteestäni, totean heille että vihanne on täysin oikeutettua. Täysin turhaa, mutta erittäin ymmärrettävää ja inhimillistä.

Julkaistu

Liberalismi ja vapaan keskustelun tarve

Olen seurannut positiivisella mielen vaalikamppailua, jossa Liberaalipuolue on pienpuolueena saanut kivasti nostetta eri medioista, pitkälti venäjämielisen Liike Nytin kustannuksella. Tämän ansiosta tai siitä riippumatta puhe liberalismista on muutoinkin saanut tilaa. Mielestäni hyvien asioiden kertaus on paikallaan.

Ei sitä mitä hesari sanoo

Jos haluat tietää mitä liberalismi on, älä kysy hesarilta. -vanha viidakon sananlasku

Vakavasti puhuen, osa maamme medioista laittaa liberalismin konservatiivisuuden vastakohdaksi. Vaatii määrätietoista typeryyttä (ja/tai valehtelua) moisen väitteen tekemiseksi. Heille liberaali tarkoittaa, että sukupuolen väärin ilmaisemisesta pitää heittää vankilaan. Tuo on liberalismin vastakohta, eli illiberalismi tai autoritäärisyys. Tällä hesarilaisella mielipuolisella vastakkainasettelulla on sekin jännä ominaisuus, että liberaalia konservatiivia on mahdotonta sijoittaa kartalle.

Liberaali tarkoittaa henkilöä, joka luottaa yksilön oikeuksiin. Liberaalipuolue muotoilee asian näin.

Lähtökohtaisesti jokaisella on oikeus elää elämäänsä kuten parhaaksi näkee, kunhan ei aiheuta haittaa toisille ihmisille, eläimille tai ympäristölle. Vapaus toteutuu silloin kun sen haltijalla on vastuu siitä, miten vapauttaan kulloinkin käyttää. Vapaus ei ole itseisarvoista vaan siihen liittyy aina vastuu. Vapauden ottaminen tarkoittaa aina vastuuta mukaan lukien vapauden kustannukset siitä aiheutuvista seurauksista.

Äärimmäisyyksiin ajettu liberaali ajattelu, vahva libertarismi, on sitten jo yövartijavaltion kaltainen malli. Moiselle ei ole Euroopassa kannatusta. Kuten sosiaalidemokratiakaan ei meillä ole kommunismia, ei liberalisminkaan tule olla äärimmäistä. Verotus on hyväksyttävää ja hyvinvointivaltiosta pidetään. Toiminnan on kuitenkin oltava tarpeeseen vastaavaa, ei holhoavaa. Sääntelyä on liikaa ja se on niin monimutkaista, että sitä ei peruskansalainen ymmärrä. Vastaavasti lakimiesarmeijalla varustettu suuryritys voi navigoida yksityiskohtien kautta itselleen epärehellistä etua. Moinen toimii vapaata elinkeinotoimintaa vastaan. Se on illiberaalia ja surullisen yleistä. Se on yksi suurimpia syitä korkeisiin veroihimme.

Mielipiteille on oltava tilaa

Koen henkilökohtaisesti äärimmäisen tärkeäksi korostaa liberaalissa maailmankuvassa mielipiteen vapautta. Näilläkin blogeilla on joskus henkilöitä, joiden mielipide on äärimmäisessä vastakohdassa omani kanssa. Se ei tarkoita että lähtisin heitä vastaan sotaan. Olen vähemmistössä mielipiteitteni kanssa esimerkiksi lemmikkiteollisuuden ongelmista, rikosseuraamusjärjestelmän reformin tarpeesta ja huumepolitiikasta. Sanon näistä mielipiteeni, mutta en suinkaan odota, luule tai edellytä että kaikki olisivat samaa mieltä. En myöskään oleta että mielipiteeni on ehdoton totuus ja aina oikea vastaus.

Moni voisi hyötyä pienestä palasesta liberalismia elämässään. Se vähentää kummasti stressiä ja laskee verenpainetta, kun antaa enemmän tilaa ihmisille ja ajatuksille. Se voi myös kummasti lisätä viisautta. Mikään totuus ei saa olla niin absoluuttinen, että keisarin uusista vaatteista ei saisi mainita ilman pelkoa seurauksista. Ajatukset pitää laittaa pöydälle ja antaa demokratian parsia niistä ratkaisuja. Hyvä laki tai käytäntö ei synny sellaisena, vaan se on lopputulos monenlaisten ajatusten läpikäynnistä, tutkimisesta, iteroinnista ja joskus kokeilustakin.

Ajatus itsessään voi olla radikaali, pelottavakin, mutta se on vain ajatus. Ajatuksen, etenkin huonon sellaisen, pitää voida elää. Se on yksinkertaisesti minkään asteen vapaan yhteiskunnan sekä kaiken sivistyksen perusedellytys.

Julkaistu

Politiikan puutostilaan ei vastata

Uuden ajan politiikkaa, sanoi Sininen tulevaisuus. Uuden ajan politiikkaa lupaa myös Harkimon Liike Nyt. Samaa lupausta tarjoaa myös lukuisa määrä pienpuolueita vaihtelevalla menestyksellä. Ongelma on, että mikään näistä ryhmistä ei tarjoa juuri sitä mille olisi kysyntää.

Sitä ei saa mitä tilaa

Katson tätä asiaa värittyneiden lasien läpi, mutta mielestäni se aate mistä on Suomen politiikassa puutetta on markkinamyönteinen liberalismi, toki pohjoismaiseen hyvinvointimalliin suhteutettuna. Sen rinnalla pitäisi olla avoimempaa demokratiaa sekä faktoihin perustuvaa päätöksentekoa. Ilmiöstä iso osa kulminoituu pitkälti Kokoomuksessa turhan sivulle jätettyyn Elina Lepomäkeen. Halukkaat voivat varmasti kutsua tätä myös Macronilaiseksi politiikaksi tai löytää tusinan ja yksi vaihtoehtoista termiä asialle. Rakas lapsi ja sitä rataa.

Katsotaanpa siis tarjontaa tältä kantilta.

Sininen tulevaisuus on sinänsä vahvoilla kun on ministerejä ja kansanedustajia vaikka yksi livahtikin. Erityisesti Sampo Terho on osoittanut olevansa erittäin kyvykäs nykyajan poliitikko, joka osaa ilmaista haastavia asioita tiiviisti, perustellusti ja ilman kiihkoilua. Vaan miten ihmeessä puolue jonka de facto kärkinimenä on maamme johtava ultrakonservatiivi Timo Soini voisi vastata nuorten tai keskiluokkaisten tarpeeseen? Miten voit samanaikaisesti hakea moderneja toimintatapoja ja muutosta kun puolueen kärjessä ei hyväksytä seksuaalivähemmistöjen saati edes naisten tasavertaisia oikeuksia. Osaselitys huonolle kannatukselle saattaa olla tämä räikeä ristiriita. Ehkäpä asiaa voisi selventää iskulauseella, kuten ”keskiajan uudistaja”.

Liike Nyt on tuore ilmiö josta on vaikea muodostaa kuvaa. Sekavuus tiivistyys absurdiuteen: Politiikkaradiossa liikettä edustaneet kaksi viestinnän ammattilaista haukkuivat yleisön joka ei ymmärrä mitä he sanovat tekevänsä. Asiaa ei auta sekään että toisessa haastattelussa Jungner lupasi tuoretta ajattelua ja Harkimo vannoi konservatiivisen aatteen nimiin. En haluaisi tuomita liikettä heti alkumetreillä mutta tällaisenaan siitä voi tehdä lähinnä kaksi pikatulkintaa. Inhimillisesti se vaikuttaa lähinnä kahden siltansa polttaneen, kävelevän hermoromahduksen viimeiseltä hätähuudolta. Teknisesti ottaen kyse on jälleen yhdestä amerikkalaisesta pilvipalvelusta johon ei suomalaisten kannata antaa tietojaan. Toivon kirjoittavani joku päivä jutun jossa totean olleeni väärässä.

Pienistä puolueista Piraattipuolue on pärjännyt parhaiten viime vuosina ja on onnistunut selviytymään monista pienpuolueiden haasteista. Alkuperäinen ajatusmalli oli hyvin tiedemyönteinen ja keskusteluhakuinen, mutta sitä iloa ei kestänyt kauaa. Ymmärrän erinomaisesti miten mahdoton haaste on olla sillanrakentajana nykyisessä somevihan ajassa, mutta tulos on silti ikävä. Tällaisenaan puolue toimii lähinnä Vasemmiston pienenä sivujaostona, jossa satutaan ymmärtämään tietoyhteiskunnan tietyt teoriat varsin hyvin. Tietoa heillä on yhä laajalti, mutta aate on nykyisellään kovin kapea.

Ehkäpä suunta on toinen?

En taatusti ole mikään ylin tahto sanomaan etteikö mistä tahansa edellä mainituista voisi tulla merkittäviä poliittisia voimia tai suunnannäyttäjiä. On myös mahdollista että Suomi ei yksinkertaisesti kaipaa markkinaliberaalia toimijaa tai kukaties kotipuolueeni Kokoomus saattaa jokin päivä karistaa hieman konservatiivista painolastia punteistaan. Kansahan sen asian lopulta päättää eikä minulla ole mitään nokankoputtamista sille mitä äänestyskopeissa päätetään.

Sen verran vahvasti markkinaliberaalilla ajattelulla kuitenkin menee Euroopassakin että olen kovin ymmälläni aatteen heikosta asemasta kotimaan poliittisella kentällä. Meillä on Libera ja Lepomäki, vaan siihenkö se jää?

Julkaistu

Meidän kaikkien pitäisi olla konservatiiveja

Iso osa mediaa ryhtyi promotoimaan Chimamanda Ngozi Adichien feministikirjan markkinointikampanjaa viime vuonna. Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä, sanottiin. Vaan kun ei se ihan kaikille käy niin kokeiltaisiinko jotain toista taktiikkaa? Ehdotan että meidän pitäisikin kaikkien olla konservatiiveja ja aion toki kertoa miksi.

Näistä opeista

Konservatiivisessa käytösopissa naisia kunnioitetaan ja heille ollaan kaikin puolin kohteliaita. Konservatiivinen käytösoppi ei salli alapään huumoria, herjauksia saatika mitään muutakaan seksuaalista häirintää. Itse asiassa samaiset opit eivä luvanneet järin ruusuista lopputulosta tätä rikkovalle ex-herrasmiehelle. Konservatiivinen henkilö ei löydä itseään syytettynä seksuaalirikoksista tai voimankäytöstä muutoinkaan. Ainoa kohta kun hän harkitseekaan voimankäyttöään on puolustaessaan läheisiään tai heikompaa.

Konservatiivinen oppi ei järin hyvin tiedosta moderneja tendenssejä sukupuolinäkemyksistä, mutta eipä se niitä vastaankaan sodi. Konservatiivinen oppi ei komenna vihanpitoon sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöjä vastaan. Herran pelosta saatetaan muistuttaa, vaan eipä se kotoisan konservatiivinen luterilaisuuskaan käske ketään vihaamaan. Rakkautta siinä opissa piisaa, sekä ankaraa työntekoa. Konservatiivi ei lähde uhkailemaan somessa eri mieltä olevia vaan muuttaa maailmaa oman esimerkin voimin. Hänelle malli on ”katsotaan mies eikä nuttu”, eikä hän ketään tuomitse pinnallisin perustein.

Konservatiivi on puhelias siinä missä keskiverto peruskallio. Hän ei ole räyhäämässä torilla – eikä herkästi ehtisikään, kun työt pitää tehdä. Hän on kirkossa hiljaa kuten kirkossa pitääkin. Muualla hän taas on hiljaa kuin kirkossa ikään. Vaimolle sanotaan alttarilla kerran että rakastan ja sitten uudemman kerran jos tilanne muuttuu. Harvan luottoystävän kanssa voipi vähän ajatuksia vaihdella, mutta ne pysyvät niiden seinien sisällä.

Entäpä jos…

Moni puolustaa tänä päivänä konservatiivisia arvoja teoilla, jotka eivät kuulu sen paremmin konservatiiveille tai liberaaleille vaan idiooteille. Vastareaktioihin innostavat niin kiihkomukaliberaalit kuin öyhötysmukakonservatiivitkin, joiden molempien ideologiat on kopioitu suoraan inkvisition ohjekirjoista. Niissä pippaloissa ei ole erityisen suuri ihme että termeistä tehdään sekametelisoppaa.

Minulle on aivan sama onko ihminen liberaali vai konservatiivi, sillä lopulta molempien mallien ytimessä on kunnioitusta ja kohteliaisuutta. Kummankin aatteen lipunkantajien olisi aiheellista pohtia mikä on mennyt pieleen, sillä tässä yltäkylläisyyden maailmassa on melkoista pulaa niin kunnioituksesta kuin kohteliaisuudestakin. Seison aiemmassa kannassani: idiotismi on oma aatteensa, jota ei pidä sotkea muihin.