Avainsana: lääketiede

Julkaistu

Kipuun ei aina uskota

Uutiset ovat vuosien ajan kertoneet kivunhoidon ongelmista ja haasteista. Aihe on itselleni tuttua jo pidemmän ajan takaa, mutta taannoinen tilanne teki siitä taas ajankohtaista. En omaa ratkaisuja, mutta ajatuksia voin silti heitellä.

Ei vain julkisten ruuhkien ongelma

Monesti ongelmat kivunhoidossa selitetään sillä, että julkisissa terveyskeskuksissa on ruuhkaa ja kiirettä, eikä lääkäri yksinkertaisesti saa käyttää tarpeeksi aikaa potilaan asiaan paneutumiseen. Ongelma on varmasti todellinen, mutta ei selitä asiaa yksin. Itse kävin kuukauden sisään kolmella yksityisen puolen lääkärillä. Yksi määräsi särkylääkkeen josta ei ollut apua, mutta sentäs kokeiltiin. Toinen valitteli kiirettä ja totesi että koita pärjäillä – tämä siitä huolimatta etten voinut olla edes aloillani koska kipukohtaus oli akuutisti päällä. Tuosta lääkäristä olen ollut yhteydessä Pihlajalinnan potilasasiamieheen.

Kolmas lääkäri ei hosunut. Hän luki aiempien lääkärien tekstit, kyseli, pohti, tutki, kokeili ja käytti aikaa. Hänkään ei ollut millään muotoa innostunut pillerien määräämisestä, mutta sentäs antoi ohjeita fysioterapiaan. Jo aikapäiviä sitten opin, että se on hyvä ajatus. Fysioterapiasta voi olla merkittävää, pitkäaikaista apua kipujen kanssa. Mitenkään turha juttu se ei ole tälläkään kertaa, mutta valitettavasti sen apu on juuri nyt rajallista. Toki vähäinenkin apu on parempi kuin ei mikään apu.

Lääkkeetön kivun hoito on syystä merkittävä ja yhä useammin esille nouseva lääketieteen ala. Aiheesta löytyy vaikka kuinka paljon materiaalia. Kivuista kärsivälle potilaalle hidas, vaikkakin varma kivunlievitys on toki vaikea prosessi. Se vaatii myös hoitohenkilökunnalta aluksi paljon aikaa, jota ei nykyään juuri ole saatavilla. Se on sääli, sillä riittävä vaivannäkö varhaisessa vaiheessa voisi säästää monikymmenkertaisen määrän kuluja ja ongelmia matkan varrella.

On huolia ja on huolia

Koen saaneeni apua, mutta silti en koe että tilanne on parempi. Kärsin aivan hullun kovista kivuista aivan liian usein. Onneksi seassa on myös parempia hetkiä, jos vain saisin pitää sairaslomaa niin saattaisin pitää pään pinnan yläpuolella. Olen katsonut dokumentit ja lukenut jutut liian vahvoista kipulääkkeistä. Olen nähnyt läheltä mitä pitkäaikainen reseptilääkkeiden syönti tekee ihmiselle, eikä se ole kaunista katsottavaa. Lääkärien huoli vahvojen kipulääkkeiden määräämisestä on perusteltu. Vaihtoehtojen suosiminen on niin ikään erittäin perusteltua.

Päätän kuitenkin ristiriitaan. Toivoisin silti, että kipua ymmärrettäisiin paremmin. Jos pillereitä ei voi määrätä, saisiko lääkäriltä edes myötätuntoa? Ymmärrystä? Rohkaisevia ajatuksia? Tai jos ei mitään muuta, voisiko lääkäri edes kertoa pari tosi huonoa puujalkavitsiä? Tässä kohtaa kaikenlaisille avuille olisi käyttöä. Sitä odotellessa, pistänpä lämpöhuovan takaisin mikroon ja haen kuminauhan kuntoutusliikkeitä varten. Niistä on todellista, vaikkakin vain hetkellistä apua.

Julkaistu

Kolumni: Rokotepornoa massoille

Ei, en suostu tekemään kolumnia Afrikan tähdestä, mutta lääketieteen kirkkaimmasta tähdestä kylläkin. Liekö ”rokoteporno” paras tapa edistää tämän tähden suosiota? Tuttuun tapaan, audiona ja tekstinä sama sisältö.

Kyllä sinäkin olet vähintään nähnyt sen viestin, ehkä kirjoittanutkin: otin juuri koronarokotteen, kaikki meni hyvin ja sinunkin pitäisi se ottaa. Sanoma on itsessään asiallinen ja rohkaiseva. Se sisältää sopivan annoksen sosiaalista liimaa ja yleispätevää optimismia. Viestiä saatetaan koristaa pienin naljailuin salaliittoteorioita kohtaan sekä mahdollisesti väkevällä ohjeistuksella. Jo rokotustilastotkin sen kertovat, että viesti uppoaa pääosaan suomalaisia ja se on hyvä juttu. Rokotteet ovat jälleen kerran osoitus ihmiskunnan parhaista puolista.

Ymmärrän rokotteiden perusteet, mutta koen vieläkin tärkeämmäksi yrittää ymmärtää rokotteista kieltäytymisen kulman. Tuoreet tutkimukset vahvistavat fiiliksen: mikään yksi vastaus ei selitä kaikkea. Yksi suurimpia ongelmia on tietenkin raha. Käärmeöljykauppiaat tekevät isoa tiliä viemällä pois ihmisten uskoa tutkittuun lääketieteeseen. He keräävät ympärilleen joukon hyödyllisiä idiootteja toimimaan palkattomina mainosten jakelijoina. Joskus rahan sijaan haussa on maine ja näkyvyys esimerkiksi poliittisia tarkoituksia varten.

Kaikkea rokotekieltäytymistä ei voi kuitenkaan pistää huijareiden syyksi. Taustalla on myös aikatauluongelmia, logistisia haasteita sekä myös pelkoa ja huolta. Pelko voi perustua väärään tietoon, mutta se ei tee pelon tunteesta tippaakaan mitättömämpää. Metafora voisi kuulua näin: yksi henkilö kompastui portaissa ja toinen tönättiin alas portaita, mutta molemmilla on ranne murtunut ja se vaatii ensiavulta samat toimet. Keskitämme paljon huomiota pelon taustasyihin, mutta unohdamme pelosta kärsivän ihmisen. Irrationaalinen pelko on lamaannuttava tunne, joka ei helpotu naljailemalla.

 
Kun rokotteita pelkäävä henkilö kohtaa sosiaalisessa mediassa loppumattoman tulvan rokotepositiivisia viestejä, hän saattaa ahdistua kahta enemmän. Tuo fantastisuutta, mahtavuutta ja rajatonta voimaannuttamista jakava sanoma alkaa nopeasti näyttämään jonkinlaiselta rokotepornolta. Pelkoihinsa käpertynyt ihminen voi kokea melkoista voimattomuutta tämän massan äärellä. Hädän keskellä hän kaipaa jotain muuta, mitä tahansa muuta sisältöä ja on siten poikkeuksellisen helppo saalis puoskarien sanomalle. Pelokkaalle ihmiselle korvat puhkova huuto rokotteiden mahtavuudesta saattaa toimia epäilyn ensisignaalina.

Kun rokotepornon vanavedessä seuraavat vielä puheet häpeäpaalusta, maailmanlopusta ja viimeisestä tuomiosta rokottamattomille, on peli menetetty. Ei niin pientä sormea etteikö sillä osoitettaisi rokottamattomia ja syytettäisi heitä viidestä oikeasta ongelmasta, sadasta liioitellusta ja miljoonasta asiaan liittymättömästä. Joskus tuo syytös osuu aivan oikeaan, mutta ammumme siinäkin aivan liian lavealla tykillä. On toki myös aiheellista kysyä onko syyttäminen paras tapa saada ihmisiä muuttamaan mieltään.

Mielestäni voisimme lisätä viestintäämme hieman pelastusrenkaan elementtejä rokotepelkoisia kohtaan. Voisimme kuulla heidän huolia ja murheita, hyväksyä heidän pelkonsa ja tarjota juttuseuraa ilman painostusta. Jokainen meistä tietää mitä pelko on ja heijastamalla tätä tunnetta itsessämme, osaamme tarjota apua tähän ikävään tunteeseen. Useimmiten tarvitaan vain ihminen joka hyväksyy toisen ihmisen tunteen. Oikeiden asioiden sanominen ei ole läheskään niin tärkeää kuin läsnäolo.

Valtiovallan puolelta asiaa voisi koittaa lähestyä vaikkapa jonkinlaisen neuvovan rokotepuhelimen tai pikaviestimen kautta. Asiasta epävarmat voivat soittaa ja kysyä. Rokotepaikalle huonosti pääseviä voidaan auttaa palveluilla. Lähipiirinsä kostoa pelkääville voidaan osoittaa tapa asioida rokotteella ilman pelkoa asian paljastumisesta. Puhelimen päässä tulisi olla ymmärrystä, apua ja rohkaisua – paitsi toki häirikkösoittajille, jotka voidaan palkita tietoliikenteen häirinnästä päiväsakoilla.

Yleisemmässä viestinnässä voisimme myös pyrkiä lisäämään kunnioitusta ihmisten pelkoja kohtaan. Tämä ei tietenkään koske vain rokotteita, vaan pätee yhtä lailla pelkoon maahanmuuttajia, uskontoja, koiria tai monia muita asioita kohtaan. Vahva uskomme omaan oikeellisuuteemme johtaa yleensä näkemään pelokkaan ihmisen vihollisena jota pitää lyödä. Samalla vahvistamme pelkoa ja työnnämme dialogin mahdollisuuden alati kauemmas. Kun tunnelmaa pilannut pelokas on saatu pois keskustelupiirin keskeltä, onnistumisen tunne on suuri sekä totuuden julistajalla että ihmisten pelkoja vaanivalla sivullisella.

 
Ajatus pelkojen lieventämisestä kaikessa keskustelussa kuulostaa kauniilta ja melko helpolta, mutta netin syövereissä suurin ongelma lienee todellista pelkoa potevan tunnistamisessa. Sadasta koronarokotuksista huolestuneesta voi löytyä yksi tai kaksi pelosta kärsivää, eikä loppujen lähestyminen vilpittömin mielin johda hyvään. Ymmärrystä ja keskustelua tarjoava henkilö on kuin kettuperheen keskelle eksynyt kana, johon on vielä varmuuden vuoksi osoitettu spottivalo ja maalattu tähtäin. Yritä siinä sitten rakentaa yksin siltaa, kun kokonainen armeija on valmiina katkomaan jokaisen laudan minkä paikalle tuot.

En siis tänään ole aivan niin pöhkö, että ehdottaisin kirkkain silmin jokaista vaihtamaan sosiaalisen median viestintäkulmaansa. Ehdotan kuitenkin laittamaan korvan taakse muistutuksen siitä, miten pelko toimii. Kukaties, joku kaunis päivä, netissä tai tosielämässä, saatat päätyä tilanteeseen jossa voit todella auttaa toista ihmistä selviytymään peloistaan. Sillä hetkellä teet jotain paljon parempaa, tärkeämpää ja kestävämpää kuin haukkujen jakamista somessa.

Julkaistu

Sattuu, tapahtuu ja selviää

Olkoon tämä tällainen yöllinen pikainen kirjoittelu terapiamielessä.

Oli pitkä työpäivä, sen perään poliittista kokousta ja sen perään olikin fiilis se että kuntosalille piti päästä. Siinä tuli tehtyä yhtä ja toista, kunnes neljäs sarja landmine-kyykkyjä aiheutti oudon kipupiikin selkään. Siitä sitten ryömien pukuhuoneeseen ja hitaaaaasti autolle.

Ajattelin että pitää vielä kaupasta hakea leipää. Ajoin Lidlin pihaan, otin autosta kolme askelta ja totesin että ei, en selviäisi kauppareissusta. Hain sitten röyhkeästi drive-in kanasalaatin ja kotio pohtimaan. Kotipihalla matka autolta sisälle oli todella pitkä.

Ja voi veljet, kyllä teki kipeää. Piti koko ajan kyyristyä alemmas että liikuin metriäkään. Istua pystyi, maata tai seistä ei. Pienikin virheliike niin alaselkä huusi kuin ilmastolakkoilija. Ei sitten mitenkään löytynyt oikeaa asentoa, kipu oli jäätävä, vessaan piti ryömiä kun ei kävellä voinut.

Ajattelin että perhana, kai se kipulääke pitää ottaa. En niitä käytä edes vuosittain, mutta nyt koin ettei ollut optiota. Pilleri alas, odotellaan… puoli tuntia… tunti… puolitoista, kipu vain lisääntyi ja pienikin liikerata tuntui mahdottomalta. Oli totta puhuen aika epätoivoista siinä.

Sitten jostain syystä äkkäsin ottaa jääkylmän (pakastimessa olleen) vesiputelin selän taakse kipeään kohtaan… sehän auttoi. Sitten muistin että pakastimessa oli ihan oikeita hoitoon tarkoitettuja kylmäpusseja. Ja hemmetti vie, iho oli umpijäässä mutta kivulle kävi kuin kepun kannatukselle. Ahdistaa se nyt vieläkin kovasti ja asennot kortilla, mutta melkein pystyssä voin kävellä ja semmoinen tunne että lähipäivinä helpottaa.

Usein nimeämme länsimaisen lääketieteen pillerilääketieteeksi. Hienoja lääkkeitähän sitä on kehitetty, jokaisen lähellä on ihmisiä jotka eivät olisi elossa ilman niitä. Tiedepohjainen lääketiede on kuitenkin myös muuta: Se on elämäntapavinkkejä, se on urheiluhierontaa, se on fysioterapiaa, se on vesijumppaa ja vaikka mitä. Niin, ja se on tutkittu tieto siitä että kylmä tekee hyvää lihaskivulle.

Olisinpa muistanut sen tiedon aiemmin.