Luin Ylen koskettavan tarinan nk. kunniaväkivallasta. Se on vain yksi kertomus asialle jota tapahtuu täälläkin yhä enemmän. On hyvä nostaa ongelma esille jotta ymmärrämme sen, mutta ongelman kriittistä tarkastelua ei voi tehdä laput silmillä. Jos emme ole valmiita myöntämään uskonnon osuutta ongelmaan, emme voi koskaan toimia tehokkaasti ongelmaa vastaan.
”Perheen uskonnossa naista ei lähtökohtaisesti alisteta”
Väliotsikon mukainen lausahdus oli tässäkin Ylen jutussa. Vastaava heitto on lähes jokaisessa jutussa jossa vähemmistöuskonnon sisällä on kärsitty. Islam, lestadiolaisuus, juutalaisuus, Koivuniemen kultti, mikä vaan – uskonto todetaan välittömästi viattomaksi ja keskitytään pahoihin ihmisiin. Tietenkin pahoinpitelijä on aina syyllinen eikä uskonto ole oikeudessa puolustus. Vaan mikä tekee pahoja ihmisiä, mikä tekee pahoinpitelijöitä? Mikä saa ihmisen vahingoittamaan läheistään? Syitä on varmasti useita, mutta väitän että uskonto on yksi merkittävimmistä.
Kuten olen monta kertaa todennut, uskonto on ihmisen luoma laitos joten se on tasan niin hyvä tai paha kuin ihmiset sen hallintoportaissa. Uskonto voi antaa voimaa mutta myös ottaa sitä. Uskonto saattaa antaa pahoinpitelijälle mukavan tuen väkivallalleen. Tässä kohtaa uskonto saattaa voimaannuttaa syyllistä uhrin sijaan. Uskonnolla todellakin on käsi piparipurkissa olkapäätä myöten. Se ei ole viaton. Aivan kuten uskonnoista voidaan löytää syyt sielunrauhaan, niin voidaan myös johtaa täysin suora syy-yhteys huomattavaan määrään lähisuhde- ja muutakin väkivaltaa.
Minua ei kiinnosta tipan vertaa montako kertaa uskonnollinen johtaja x tai uskonnollinen kirja y puhuu rauhan puolesta, jos tosiasia on että uskonnolliseen laitokseen kävelee sisään rauhallinen ihminen ja sieltä kävelee ulos omaa lastaan pahoinpitelevä väkivaltarikollinen. Ja näin käy. Ja näin pitää sanoa. Uskonnolla on osuus monessa hyvässä, mutta myös liian monessa pahassa. Uskonto ei ansaitse suojelua sen paremmin päättäjiltä kuin medialtakaan. Uskonto on vain organisaatio, ihmisen rakentama korttitalo. Kaikkea uskonnon tekemää pitää voida kritisoida täysin vapaasti ja rajatta – mutta toki mieluiten perustellusti, rakentavasti ja viattomien ihmisten kunniaa loukkaamatta. Papit ja imaamit ovat laitostensa toimitusjohtajia ja jos he kouluttavat ihmisistä pahoja, näiden ihmisten pahuudesta pitää voida puhua yhtä suoraan kuin alaisiaan kiusaavasta pomostakin.
On epäkorrektia suvaita väkivaltaa
Sanovat että on korrektia ja kohteliasta suojella uskontoja. Minä väitän että on epäkorrektia ja suvaitsematonta suojella pahaa tekevää organisaatiota. Toki tämän voi tehdä asiallisesti. Ei jokainen uskonnon jäsen ole paskiainen eikä heitä saa herjata. Jos yritys sikailee, katsomme yrityksen johtoon. Jos uskonto sikailee, katsokaamme sen johtoon, sen sanomiin, sen toimintoihin, konsulttikielellä prosesseihin. Jos uskonnon oppikirjaan on kirjoitettu että ihmisen sukupuoli määrittää hänen siviilioikeudet, sen kirjan saa haukkua maan rakoon sillä kirjalla ei ole kunniaa jota loukata.
Lopulta kysymys on sangen yksinkertainen, eli kumpi uskonnonvapaus on tärkeämpi: ihmisen oikeus valita uskontonsa tai olla ilman, vaiko uskonnon oikeus valita ne lait joita se haluaa noudattaa. Ihmisellä on kunnia, uskonto on kunniaton. Vain ihmisen teot voivat määrittää uskonnon arvon – eivät puheet, eivät kirjat, eivät imagokampanjat.