Miksi kulttuuri heitettiin bussin alle?

Tiedämme kyllä mitä on tapahtunut – kulttuuri ja tapahtuma-ala on sinänsä tarpeellisten koronatoimien yhteydessä heitetty bussin alle. Ei korvauksia, ei tukea, ei toivoa. Emme sen sijaan ole kysyneet miksi näin on, mutta minua se kiinnostaa.

Katsotaan tarkemmin

Erinomainen määrä taustatietoa aiheesta tarjoiltiin taannoisessa ykkösaamussa ja myöhemmin useissa uutislähetyksissä. Kulttuurilaitokset, eli kaupunkien operoiman teatterit ja vastaavat ovat saaneet jotenkuten pidettyä pään vedenpinnan yllä. Kaupungin virkakuntia lähellä olevat kulttuuri-instituutiot ovat saaneet hieman tukia ja mahdollisuuksia selvitä, eli koko kulttuurikoneistoa ei ole unohdettu. Sen sijaan rajanveto on groteskin selvä: laitoskulttuuri hyvä, vapaa kulttuuri paha. Kun tämän rajanvedon huomasi, alkoi muodostumaan teoria päässäni. Ja kyllä, se on teoria, ei pyhä totuus.

Teoriani on, että jossain sivulauseessa tai -ajatuksessa, tietoisesti tai ei, määräävät puolueet huomasivat että kulttuurissa on hallittavaa ja hallitsematonta puolta. Hallittu puoli ovat perinteiset, yleensä punalippua heiluttavat persoonat, virkailijat, pitkää uraa julkisessa laitosteatterissa tai muussa pysyvässä laitoksessa työtä tekevät. En sano etteikö moni heistä tekisi hyvää työtä ja tuottaisi paljon riemua kansalaisille. He ovat kuitenkin kontrollin alla. He eivät tuo esille teoksia tai näytöksiä, jotka ravistelisivat turhan paljoa nykyistä menoa. Heillä on kulttuurituotannon taito, parhaimmillaan kiitettävä sellainen, mutta heillä on myös itsesuojeluvaisto. He tekevät pilaa siitä mistä vallanpitäjät suovat pilaa tehtävän ja he tekevät draamaa siitä mikä on soveliasta.

Kärsijöinä sen sijaan on se osa kulttuuria, johon talutushihna ei ylety. Pienet teatterit, harrastajaryhmät, yhdistykset, muut riippumattomat toimijat ja siinä sivussa tapahtumatuotannon yritykset. Heidät on heitetty bussin alle jokaisen hallituspuolueen voimin. Ajoin meno on niin rajua että voisi luulla meidän katsovan Neuvostoliiton asennetta Vladimir Vysotskiin. Mutta vapaa kulttuuri on, kuten sanottua, vapaata, Se ei kumarra sen paremmin vallanpitäjiä kuin oppositiotakaan, ei nöyristele puolesta tai vastaan vaan antaa sydämen palon vallata. Se on kaunista. Arvon lukijat, se on joskus groteskia, kärjekästä, hiomatonta, mutta niin kaunista. Se on syy, miksi ihmiskunta loi taiteen.

Isot puolueet, isot säännöt

Spekuloin siis, että isot puolueet haluaisivat nähdä isojen kulttuurilaitosten isoa taidetta, joka ei ravista yhteiskuntaa eikä herätä kysymyksiä. Vaikka teatterimme ovatkin pitkälti demarijohtoisia laitoksia, en halua syyttää heitä tai Sanna Marinia suoraan. Kuka tahansa päättäjä, joka on näin universaalissa, kiistattomassa valta-asemassa, pyrkisi samaan. Linjaa vahvistaa myös puhe ehdotetuista tukilinjauksista, joissa rahoitusta pyritään ohjaamaan instituutiokeskeisesti. Ajatus kulttuurin keskusvallasta on nyt muodissa. Ajatus siitä, että kulttuuriväki lakkaisi kysymästä vaikeita kysymyksiä, on aivan liian houkutteleva päättäjille.

Sitä en tietenkään osaa sanoa että onko kyseessä ihan määrätietoisen paha tahto, halu ravistella ”liian vapaasta” kulttuurikentästä ”liian väärät” mielipiteet pois viemällä vähätkin resurssit heiltä pois. Tämähän voi olla myös vain ajattelun puutetta, iso puolue ja iso päättäjä ei osaa, ehdi tai halua ajatella asiaa ruohonjuuritasolla. Pieniä toimijoita ei kenties aktiivisesti olla heittämässä bussin alle, vaan ainoastaan ollaan huomioimatta tuleva törmäys. Eräs eettisen psykologian klassikko tulee juuri mieleen.

Selittääkö pelko?

Yhtä kaikki, lopputulos on se, että pienet kulttuuritoimijat ovat kärsineet ja tulevat kärsimään vielä lisää. Ehkä se on päättäjien tahto, ehkä sivuvaikutus, mutta se että ongelmaa ei aiota noteerata on ainakin määrätietoinen päätös. Jos se jostain kertoo, se kertoo pelosta. Kulttuuritoimijat, yhdistykset, kerhot, seurat ja tempaukset pelottavat maan johtoa. Demokratiassa olisi viisasta kääntää katseet kaikkiin päättäjiä pelottaviin asioihin. Tekeekö sen oppositiopolitiikalla, tutkivalla journalismilla vai kansalaisaktivismilla on sitten niitä kysymyksiä, joihin saa tässä maassa onneksi vapaasti valita vastauksen.

Yli 20 vuotta kulttuurin vapaaehtoistyötä tehneenä totean vaan jotta saatanan tunarit.

P.S. Olen yhä vajaalla terveydellä, tietokoneen käyttö vaikeaa. Tämän kirjoittamiseen meni 6 päivää. Olen vähemmän aktiivinen vielä 1-2 viikkoa, mutta vihamiesten suruksi ja ystävien iloksi, tämä paranee kyllä.

”Omertan laki” – Näyttelijä Ville Virtanen ei suostu Aku Louhimiehen ohjaamaan elokuvaan – Helsingit Sanomat sekoilee

Kyse on Omerta-nimisestä elokuvasta, joka perustuu Ilkka Remeksen menestysromaaniin 6/12. Alunperin tuotannon ohjaajaksi valittiin Antti Jokinen, mutta hänen jäätyään sairaslomalle, Louhimies palkattiin tilalle.
Kyseessä on valtava tuotanto: kahden elokuvan lisäksi tarkoituksena on kuvata tv-sarja.

Nyt, ensimmäisen tuotannon näyttelijöistä, Ville Virtanen, ilmoittaa jäävänsä pois Louhimiehen vuoksi.
Iltalehti tavoitti Louhimiehen, jolle Virtasen poisjäänti tuli yllätyksenä.
-En edes tiennyt, että hän on projektissa mukana, Aku kertoi.

Ohjaajavaihdoksesta uutisoitiin viikko sitten

Ville Virtanen kyseenalaisti HS:n jutussa Louhimiehen ohjausmetodit ja pelkäsi kärsivänsä henkisesti niiden vuoksi.
– Musta tulee pelokas ja ahdistunut. Se pelko ja ahdistus ei lopu, kun työ päättyy. Ne tulee uniin, ja mun perhe ja läheiset tulee kärsii siitä, Virtanen kertoi HS:n 36 minuutin pituisessa podcast-monologissaan.

Louhimies kommentoi lyhyesti Virtasen perusteluita poisjääntiin.
– Olen tehnyt hänen kanssaan 20 vuotta sitten töitä irtiottoja-sarjasa yhden päivän ajan. Hän ei ole koskaan kertonut minulle, että siitä päivästä jäi paha olo.

Omertan ympärillä on ollut muitakin epäselvyyksiä, mm. näyttelijämiehityksen suhteen.
HS muokkasi juttuaan, jossa kerrottiin ohjaajan vaihtumisesta Jokisesta Louhimieheen. Jutun korjauksesta sai sen käsityksen, että elokuvan tuotannosta ovat lähteneet pois Krista Kosonen, Peter Franzen, Eero Aho ja Tommi Korpela.

Iltalehden tietojen mukaan Peter Franzen ja Eero Aho eivät ole olleet tuotannossa milloinkaan mukana.
Iltalehti tavoitti Krista Kososen, joka myös hämmästeli tietoa. Hän on ollut jo pitkään Norjassa tähdittämässä HBO Europen tuottamaa uutta pohjoismaista draamasarjaa Befoigner, eikä hän siten aikataulullisista syistä olisi voinut olla Omertassa, vaikka ehkä alunperin sellaistakin ajatusta väläytettiin.

Iltalehden tavoittama Tommi Korpela myös hämmästyi, mutta toisesta syystä kuin Kosonen. Hän kuvitteli edelleen olevansa Omertan tuotannossa mukana.
– Minulle ei ainakaan kukaan ole ilmoittanut, etten olisi siinä enää mukana. Täytyypä ottaa yhteyttä.
——————————-
Blogini lähde: Iltalehti 27.11.2020 otsikolla ”Aku Louhimies kommentoi Ville Virtasen poisjääntiä: ”En edes tiennyt, että hän on mukana.”
——————————-
Yrittääkö Helsingit Sanomatja ja sen takana olevat tahot tuhota Aku Louhimiehen uran ja tehdä hänestä varoittavan esimerkin, koska Louhimies ei osanut nöyrtyä ”kunnolla” feministien ja pro-feministien edessä?

Nettikulttuuria NYT – vinkkejä seuraa

Jäikö terveyskriisin takia väliin festarit, konsertti tai standup-keikka? Oletko tapahtumatuotannon alalla tai esiintyvä taiteilija ja murehdit toimeentulostasi? Jos yksikin ruksi tuli äsken, jatka lukemista.

Viihdeen tarve ei katoa

Ihmisten tarve viihteelle ja kulttuurille ei takuuvarmasti katoa mihinkään juuri nyt. Kulttuuritapahtumat ovat kenties työttömiä, mutta kulttuurin ei tarvitse olla. Musiikkia, riemua, debattia – sitä tarvitaan. Koskaan aiemmin historiassa meidän ei ole ollut mahdollista toteuttaa sitä kaikkea tiukkojen kokoontumiskieltojen aikana. Nyt on. Meidän ei tarvitse sammuttaa kulttuuria. Uusia asioita pitää tosin opetella, mutta se nyt on ihmisluonteen perusta muutenkin.

Bisnesmahdollisuus kulttuuritaloille

Huhuu Tampere-talo, huhuu muut autioituneet kulttuurilaitokset. Teidän ei tarvitse mennä konkurssiin. Ryhtykää välittömästi tarjoamaan nettikeikkojen tekemisen puitteita. Näin henkilönä joka on ”muutaman” yleisötapahtuman ollut tekemässä, tiedän ettei se tarvi hurjia. Esiintyjä tulee paikalle yksin. Videokamerat ovat robottimalleja (PTZ) olleet jo pitkään, yksi henkilö operoi montaa kameraa. Yksi kaveri mikserille. Yksi valoihin. Kaikki voivat olla usean metrin päässä toisistaan, tartuntavaaraa ei ole. Avatkaa markkinat NYT!

Bisnesmahdollisuus verkkojulkaisijoille

Huhuu nettioperaattorit ja lippukaupat. Pistäkääpä hopulla kasaan valmis, avaimet käteen -paketti, johon yhdistyy nettikeikan lipunmyynti, lähetys verkon yli ja dialogi kotiyleisön ja esiintyjän välillä. Tarvitaan vain tuttuja, koettuja teknologioita, yhdistettynä valmiiseen pakettiin. Projektin kehityksen voi tehdää täysin etätyönä, vähän taustakoodia, vähän edustakoodia, vähän rajapintoja, koodaajilla on kyllä läppärit kotona. Ryhtykää tuotekehitykseen NYT!

Bisnesmahdollisuus esiintyjille

Hoi maamme riemukkaat esiintyjät! Hoi Ali Jahangiri, Persian menetys on Suomen voitto edelleenkin, kiitos taas kerran siitä. Yhdistä kaksi edellistä, ole etulinjalla ja ryhdy vetämään standupin nettikeikkoja. Kaikki nainen tai mies ja kitara tai hanuri -yhdistelmät, sama sanoma. Kiehtovat luennoitsijat, katson suuntaanne. Hassuja hattuja pitävät ihmiset, tuijotan teitä riemulla. Ryhtykää käsikirjoittamaan nettikeikkoja NYT!

Bisnesvapaa mahdollisuus epäkaupallisille

Oletko epäkaupallinen toimija? Missaatko festivaalin, conin tai muun tilaisuuden ja ohjelmanumerosi uhkaa jäädä piirongin laatikkoon? Sijoitutko jonnekin Tampereen lähiseuduille? Jos tarkoitus ei ole tehdä rahaa, edustamani yhdistys auttaa. Olemme rakentamassa paraikaa nettiohjelman lähetysstudiota, josta voit lähettää laadukkaalla kuvalla ja äänellä ohjelmasi omalla Youtube- tai muulla kanavallasi suorana, tai ottaa sen tiedostona mukaan ja julkaista oman tahtosi mukaan. Vain epäkaupallisille toimijoille ja nyt poikkeuksellisesti ilmaiseksi (norm. 0 euroa).
Aloitamme koelähetykset viikon sisään.

Nyt testataan parhaita ominaisuuksiamme

Kriisi on toki niin todellinen kuin kirjainhirviöt WHO, THL ja STM meille kertovat. Kriisin hetkellä ihmiskunta saa kuitenkin myös tilaisuuden. Meillä on tilaisuus tehdä todella, todella paljon hyvää, todella vähällä vaivalla. Viranomaisohjeiden noudattaminen vaatii meiltä kovin vähän. Hyvän tekeminen sen päälle ei sekään vaadi paljoa.

Tee hyvää tänään. Tee hyvää huomenna. Pian huomaat, että siitä tulee tapa ja siinä kohtaa kriisi näkyy enää peruutuspeilissä.

Kuplia pitää, kuplia saa

Hei, rakkaat blogosfääriläiset. Olen kirjoittanut tämän ei-maksetun propagandalausekkeen monta kertaa, mutta tapojeni uhrina aion toistaa itseäni. Tänä viikonloppuna on jälleen Tampere Kuplii -sarjakuvafestareiden vuoro. Voit tutustua kotisivuihin tai vaikkapa ohjelmakarttaan jos faktoja haet, mutta minä tarjoan propagandaa!

Ei göbbels- vaan Kuppels-propagandaa

Jos luulit tämän tekstin olevan puolueetonta, onneksi olkoon: voitit juuri ilmaiset naurut. Tapahtuman yhtenä perustajista ja ikuisena varapuheenjohtajana olen niin syvällä suossa että perhoset lentävät korvieni yllä. Yhtä kaikki väitän, että tämä pääsymaksuton ja pöhkö tapahtuma tekee hyvää sinulle, minulle ja koko ihmiskunnalle. Sarjakuva on vänkä juttu joka elää ajassa, mutta myös menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Tamperelainen tapa tehdä sarjakuvafestivaaleja on myös äärimmäisen laaja-alainen, sillä seassa on niin lapsia, nuoria, aikuisia kuin senioreitakin. Kuka tykkää Tex Willeristä, kuka Asterixista tai kuka fanittaa Owari no Seraphia? Kenen suosikit tulevat Afrikasta, kenen Koreasta ja kenen Ranskasta? Ihan sama, sillä he kaikki ovat täällä.

Se alitajuntaasi tunkeutuva käsky mitä tässä jaan on vinkki siitä, että suuntaaminen kohti Tampere-taloa tänä viikonloppuna on varsin voitokas idea. Ehkä haluat kuulla kertomuksia Berliinin jaetusta kaupungista saksalaisten sarjakuvamestarien suulla? Ehkä haluat kotimaista näkökulmaa esimerkiksi Mämmilän tekijän Tarmo ”Tape” Koiviston suunnalta? Ehkä tulet katsomaan cosplaykilpailua? Ehkä kaipaat työpajaa tai sarjakuvahyllystäsi puuttuu joku teos, joko ison kustantajan tai kenties riippumattoman pienkustantajan valikoimista? Oikeasti hei, en minä tiedä mitä haluat, siksi olen järjestämässä tapahtumaa josta löytyy tämä kaikki.

Tiesitkö, että sarjakuvaharrastus on vain feminististä höpötystä? Vai olitko saanut varman tiedon että sarjakuvalla edistetään nationalismia? Hittolainen kun olette molemmat oikeassa. Sarjakuva on vain yksi taiteen ja kirjallisuuden muodoista. Se ei heijasta yhtä aatetta vaan niitä kaikkia. Olen henkilökohtaisesti pitänyt tärkeänä että festarimme eivät ota kantaa. Me puhumme sananvapaudesta, me puhumme aatteista, ilmaisusta ja aatteista. Tapahtuma ei ota kantaa. Me olemme laiskoja. Sinun – kävijän – tehtävä on ottaa kantaa. Me vain pelaamme kortit eteesi. Valitse siitä omasi.

Mutku..

Ahaa, et pääse paikalle? Tampere on kaukana ja matkalla on susia? Valitettavasti tämäkään ei riitä tekosyyksi. Jos lauantaina virität itsesi tapahtuman Youtube-kanavalle, voit seurata yhtä ohjelmalinjoista suorana. Suosiosta riippuen ehkäpä ensi vuonna saadaan useampikin ohjelma lähetettyä.

Propaganda päättyköön julkeisiin paljastuksiin: Tampere Kuplii järjestetään täysin ja sataprosenttisesti vapaaehtoisvoimin, toiminnanjohtajasta järjestyksenvalvojiin ja teknikoista näyttelyn kasaajiin. Jos sarjakuvat ottavat sinua päähän tosi kovasti, ei hätää: verorahoillasi ei makseta minun tai muidenkaan palkkoja.

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas

Louhimiehen Tuntematon tuli sitten televisiosta sarjana. Elokuva oli minulle pettymys. Olihan siinä pauketta ja toimintaa, mutta siinä se sitten olikin. Piirun verran parempi kuin Mollbergin versio, muttei läheskään Edwin Laineen Tuntemattoman veroinen.
Elokuva oli liian pitkä (oli kuulemma tunnin pitempi kuin yleisessä levityksessä oleva filmi), roolihenkilöiden vierailut kotimaisemissa olisi aivan hyvin voinut jättää pois, ei ne tuoneet filmiin mitään uutta. Ohjaustyö oli minusta huteraa. Jussi Vatanen Koskelana oli kuin puujumala, Aku Hietamies keskittyi Hietasen roolissa lähinnä toljottomaan, ja Rokka, yksi keskushenkilöistä, vilkas karjalainen, lausui replikkinsä kuin olisi ollut perunoita ostamassa, henki puuttui.
Kariluoto oli filmin uskottavin henkilö, nuori puhdasotsainen idealisti. Ehkä parempi kuin Laineen elokuvassa esiintyvä Matti Ranin.
Kyllähän elokuvan katsoi, mutta minusta Louhimiehen olisi pitänyt olla enemmän uskollinen romaanille, esim. kohtaus jossa Koskela räjäyttää kasapanoksella konekivääripesäkkeen ja Lehto takoo Koskelaa selkään ”Jumalauta kuu…le. Se oli Temppu!” ”En minä kuule mitään vähään aikaan. Minä tiedän sen vanhastansa.” Louhimiehen elokuvassa Koskela ei puhu Lehdolle mitään vaan toljottaa kuin puusta pudonnut. Ei voi välttyä vaiktelmalta, että Louhimies on siinä miettinyt miten ihminen oikeasti käyttäytyisi sellaisessa tilanteessa. Minusta siinä olisi pitänyt mennä romaanin mukaan, menköön syteen taikka saveen.
Niin, jokainen elokuvaohjaaja haluaa panna useaan kertaan kuvattuun filmiin oman puumerkkinsä eikä Tuntematon ole tässä mielessä mikään helppo elokuva. Ja ehkä Edwin Laine teki romaanista niin onnistuneen filmatisoinnin että myöhempiä versioita tulee verranneeksi aina siihen, tahtoen tai tahtomattaan.

Meidänkö pitäisi sopeutua?

Nykyään käydään hyvinkin paljon keskustelua joululaulujen ja koulujen kevätlaulujen sopivuudesta nykyisiin tapoihin. Keskustelu on alkanut maahanmuuttajien, pääosin muslimien erilaisista kulttuureista johtuen. Nyt siihen yhtyvät myös tietyt radikaalimmat kansanryhmät, tietämättä edes mistä on kysymys.

Meillehän nuo vanhat laulut ovat ikivanhoja jo vuosikymmeniä olleita perinteitä. Ne eivät ole mitään uskonnollisia rituaaleja, eivätkä minkään uskon palvontaa.

Laulujen suuren merkityksen näkee joulunajan yhteislaulutilaisuuksissa. Silloin ovat kirkot ääriään myöten täynnä, olivat ihmiset sitten mistä uskon ryhmästä tahansa.

Näitä tapoja ei nyt sitten määrätyt tahot suopein silmin, eikä korvin kuule ja katsele.

Meidänkö kantasuomalaisten pitäisi muuttaa tapojamme. Meidänkö pitäisi hyväksyä vieraasta kulttuureista tulleet uskomukset.

Muualta tulleet pysykööt tavoissaan, jos eivät pysty elämään maassa maan tavalla. Älkööt kuitenkaan yritä muuttaa meidän kantasuomalaisten tapoja. Pysykööt omissa oloissaan, toivottavasti muuttuvat sukupolvien saatossa. Antakoot meidän elää tapojamme noudattaen.

Valokuvaushaaste: kännykkäkameralla cosplaykisan lavakuvia

Minua näkee kohtuullisen usein harjoittamassa cosplayvalokuvausta, etenkin studiossa mutta joskus myös lavalla. Käytän isoja ja painavia järjestelmäkameroita kuten kollegatkin ja tiedän niiden edut etenkin vaativissa valaistusolosuhteissa ja nopeassa liikkeessä. Vaan entäpä jos kamerat ovat lainassa kavereilla? Näin kävi minulle lauantaina joten päätin katsoa miten sama työ sujuu modernilla kännykkäkameralla, Samsung S9+:lla.

Parannusta ja zoomia

Kännykkäkamerat ovat parantuneet kohtuullisen ripeään tahtiin vuosien varrella. Pelkästään tänä vuonna on saatu monia vau-hetkiä, kun vuoroin Huawei, Apple, Google ja lopulta Samsung napsivat DxOMark-kärkisijoja. Kehitystä on tapahtunut monin tavoin, mutta toisaalta monet pikkujutut kuten fysiikan lait ovat vielä samoja. Lavakuvauksen kannalta merkittävin muutos on kahden eri polttovälin optiikan asentaminen puhelimeen. Tekniikka on käyttänyt useampikin valmistaja. Toinen linssi kuvaa laajaa kuvaa, toinen zoomaa hieman lähemmäs. Vaikka zoomit jäävätkin metaforisen valovuoden päähän ”oikeista” kameroista, on muutos silti merkittävä.

Modernit älyluurit tarjoavat myös laajaa manuaalisten asetusten optiota. Tällä kertaa en sukeltanut niiden pariin vaan halusin katsoa asiaa keskivertokäyttäjän näkökulmasta: kuvaus automaattiasetuksin ja rajaus Googlen valokuva-arkistossa on ainoa jälkikäsittelyn muoto. Kuvaussijaintini oli myös vähemmän optimaalinen, mutta niinpä se on keskivertokatsojallakin. Pyrin toki pitämään mielessäni yleiset hyvät vinkit kameran käsittelystä, hyvästä otteesta, yms. Kuvaajahan se lopulta kuvan ottaa, iso ryhmä korealaisia insinöörejä vain oli taustatukena.

Lopputuloksena olin positiivisesti yllättynyt. Monet peruskuvat onnistuivat varsin asiallisesti. Dynaaminen alue jäi kehnoksi, vaaleat kohdat kärsivät puhkipalamisesta sekä detaljien puutteesta ja vain aniharva liikettä sisältänyt kuva oli edes etäisesti käyttökelpoinen. Parhaat tulokset olivat ryhmäkuvissa, joissa tilanne onkin staattinen. Valo ei sinänsä loppunut kesken kertaakaan. Hermot meinasivat tosin loppua luurin huonoon suunnitteluun. Vääriin nappeihin osui jatkuvasti ja tuon tuosta kamera päätti keskeyttää prosessini tarjoamalla erikoistoimintoja ja selfieitä joita en taatusti ollut vailla. Lisäksi luuri myös kuumeni huomattavasti ja akun prosenteista lähti puolessa tunnissa matkaan yli kolmasosa.

Noh, miten meni siis yleisön mielestä? Katsokaa itse, albumi sisältää 46 kuvaa.

Cosplay ryhmäkuva Tampere Kuplii 2018

P.S. Vertailun vuoksi tutustukaa myös kollegan oikealla kameralla otettuihin lavakuviin samasta tapahtumasta. Pientä eroa on havaittavissa.

Suomi 100 -kampanjassa toimittiin fiksusti

Ehta ja virallinen, valtioneuvoston kanslialta saatava Suomi 100 -logo heilui jos jonkinmoisessa tempauksessa tänä vuonna. Itsekin pääsin kahta semmoista vetämään ja yllätyin todella positiivisesti viranomaisten uudesta tavasta nähdä kulttuuria. Koskaan aiemmin ei ole kulttuuriin hyväksytty samoin ehdoin epäpoliittista ja/tai täysin vapaaehtoisvoimin pyöritettävää toimintaa. Esitän nöyrät kiitokset ja toivon käytännölle jatkoa.

SuPa AMV - yksi Suomi100 ohjelmiaSuomen Paras AMV oli yksi tarinamme esimerkkitempauksia

Kulttuuri ja komitea

Olen vuosien varrella pyörinyt melkoisen runsaassa määrässä harrastus- ja kulttuuritoimintaa, julkisesti ja yksityisesti rahoitettua, pääsymaksutonta ja pääsymaksullista, pikkuriikkistä ja massiivista. Oppimani perusteella esitän ettei julkinen valta ei voi luoda kulttuuria, vaan ainoastaan antaa sen tapahtua. Tätä harvoin ymmärretään ja erinäiset ison rahan tekohengitykset jo aikoja sitten kuolleelle toiminnalle näyttävät lievästi sanoen pöhköiltä. Julkisen rahan määrä on harvoin suhteessa tulokseen eikä asiaa käytännössä mitata mitenkään. Julkinen sektori myös lihottaa läjäpäin oheistoimintaa joissa on väkeviä merkkejä hyväveliverkostosta. Harvemmin julkisen sektorin ansiosta, useammin julkisen sektorin toimista huolimatta maassamme tehdään hurjasti hyvää, hienoa ja kaunista.

Kaiken yllä on ihan presidenttiä myöten siunattu malli, jossa määritellään mikä on hyväksyttyä kulttuuritoimintaa. Tämä on ehtaa maan tapaa, liekö sitä koskaan mihinkään kirjattu. Oma havaintoni on, että ollakseen hyväksyttyä ja kabinettikelpoista kulttuuria, on tiettyjen ehtojen täytyttävä. Ensimmäinen ehto on että ainakin yksi henkilö organisaatiossa saa palkkaa. Tämän lisäksi ainakin yhden seuraavista on täytyttävä.

1. Laitoskulttuuri, eli perinteikäs teatteri, orkesteri tai vastaava etabloitu instituutio.
2. Poliittisesti nouseva tai pinnalla oleva aihe joka saa pelkällä aihepiirillään palstatilaa.
3. Poliittisesti sitoutunut, suoraan tai epäsuoraan (esim. poliittisesti nimitetty hallinto tai virkamieshallinto organisaatiossa).

Väärästä metsästä

Pääosa sitä toimintaa jossa itse puuhaan ja jota tuen ei täytä edellisiä ehtoja. Merkittävä osa ruohojuuurikulttuurista ei näitä täytä. Minulla on (pöhkö?) usko epäkaupalliseen kulttuuriin ja koen sen tärkeäksi osaksi kulttuurikenttää. Se ei ole koko totuus, mutta se on ajatusmalli jota sietäisi kuulla ja josta kukaties voisi vähän oppiakin. Asiassa vaikuttavat todennäköisesti varsin inhimilliset lähtökohdat, ihmisiä ne päättäjätkin ovat. Jos kulttuuri on kovin vapaata ja toimii ilman rahan ja/tai politiikan valtaa, se on herkästi myös byrokratian ulottumattomissa. Ehkä siksi sellaisia tekijöitä ei haastatella, tapahtumia ei nosteta esille viestinnässä eikä hyväksytä yhteisiin kulttuuriprojekteihin.

Suomi 100 esitti vallankumouksellisen ajatuksen sisältö edellä menemisestä. Yllätyin positiivisesti lukuisista hyväksytyistä projekteista jotka eivät olisi ikipäivänä päässeet byrokraattisesta seulasta läpi. Ilmeisestikin valtioneuvoston kanslia oli delegoinut projektin johdon poikkeuksellisesti ihmisille, sillä tästä jäi todella hyvä fiilis. Kun kansan palautekin on ollut iloista, rohkenen kysyä: kannattaisiko kokeilla uudestaankin? Voisiko kulttuurin jähmeitä kriteerejä jo löyhentää pysyvästikin?