Avainsana: koulu

Julkaistu

Ajatuksen avaus

Tällä viikolla luimme jälkipyykkiä lukion aamunavauksesta, jossa esitetty kolumni oli todettu häirinnäksi. Puoli sosiaalista mediaa ja baariparlamentteja on jo haukkunut, vihannut ja syyttänyt osapuolia, joten en lähde sille tunkiolle soutelemaan. Sen sijaan pohdin mitä aamunavaus voisi olla.

Herätys, sahajauhot!

Aamunavaus voisi, ainakin kerran viikossa, olla ajatuksen herättäjä. Voidaan hyvin varoittaa että nyt tulee yksittäisen henkilön mielipide. Sitten luettaisiin joku teksti, jonka tarkoitus on ravistella, joka saattaa myös suututtaa. Maailma on kuitenkin täynnä sellaista tekstiä, mutta tarkoitus olisi altistaa oppilaat siihen turvallisessa ympäristössä. Aamunavauksen jälkeen voitaisiin luokissa käydä keskustelu kuullusta. Materiaali voi toki käyttää myös myöhempien oppituntien osana.

Mitä nämä ajatukset voisivat olla? Kaikkea sitä, mikä aktivoi nuoria sosiaalisessa mediassa ainakin. Näitä aiheita on hyvä käsitellä eri kulmilla, puolesta että vastaan. Poliittisia aatteita, seksuaalisuuden moninaisuutta, ilmastoa ja ympäristöä, somea ja viestintää, yksityisyyttä ja sananvapautta, uskontoa, maahanmuuttoa, sotaa, rauhaa ja, kas, siinä onkin pariksi vuodeksi ajatuksenavauksia. Nuorilla on näistä aiheista usein vankat mielipiteet ja on hyvä auttaa heitä asettamaan ne kontekstiin. On hyvä ymmärtää mitä eri ihmiset ajattelevat samasta asiasta ja miksi.

Joidenkin mielestä oppilaiden ei pitäisi olla näin ”herkkähipiäisiä”, mutta mielestäni tapahtunut oli vain osoitus siitä, että oppilaat kuuntelivat huolellisesti. Minuun se ainakin valoi reilusti optimismia seuraavaa sukupolvea kohtaan. Rehellisesti sanoen, kukapa ei tuossa iässä olisi ollut mielipiteiltään kärkäs? Olisin huolestunut jos oppilaat eivät olisi moisesta tekstistä suuttuneet, silloin epäilisin heidän nukkuneen yli aamunavauksen. Juuri tätä kulmaa haluan korostaa: koulun tehtävä ei ole eristää oppilaita ikävältä tiedolta vain välttääkseen mielen pahoittelua. Koulun tehtävä on auttaa oppilaita käsittelemään tällaista tietoa. Juuri se antaa heille parhaat mahdolliset valmiudet tulevaan.

Ei politiikkaa, vaan lisää politiikkaa

Koulu ei ole oikea paikka käydä valtakunnanpolitiikan linjauksia, käyttäen opettajia ja oppilaita pelinappuloina. Koulu sen sijaan on aivan oikea paikka puhua poliittisista ajatuksista. Politiikka kuuluu kouluihin, kunhan se esitetään vaihtoehtojen kirjona eikä absoluuttisina totuuksina. Nuoret eivät äänestä kovinkaan innokkaasti, vaan olemmeko muistaneet kertoa heille että täysi-ikäisenä juuri he saavat päättää näistä aiheista, jotka heitä selvästikin kiinnostavat? Samalla kun pelkäämme politiikkaa kouluissa, teemme mahdottomaksi yhteiskunnan käsittelemisen.

Nostan metaforista hattua oppilaille, jotka nostivat äläkän tästä aamunavauksesta. He avasivat tärkeän keskustelun. On sääli, että byroslavia jyräsi oppilaiden työn maan tasalle. Voin vain toivoa, että se jaksetaan rakentaa uudestaan kasaan, jopa tukevammin, kestämään uusia ajatusten myrskyjä. Niitä piisaa.

Julkaistu

Kotikoulu

Koulu

Monet vanhemmat ovat sitä mieltä, että pitävät lapsensa kotona, vaikka lähiopetus käynnistyy ensi viikolla. He eivät välttämättä ymmärrä, mikä ero on etäopetuksen ja omatoimisen kotiopetuksen välillä.

Kotiopetuksessa oleva lapsi ei ole minkään koulun oppilas, kunta ei osallistu kotiopetuksessa olevan lapsen opetuksen antamiseen eikä lapsi saa käyttöönsä koulusta kirjoja. Kotiopetukseen siirtyneet eivät myöskään ole oikeutettuja oppimisen tukeen, oppilashuoltoon tai kouluruokailuun. Vaikka kotiopetus saattaakin olla joissain tilanteissa perusteltu valinta ja sen piiriin siirtyminen on huoltajan oikeus, ei kotiopetukseen siirtymiseen pidä suhtautua kevytmielisesti. Siirtymän vaikutukset lapsen oikeuksiin ja huoltajien vastuuseen oppivelvollisuuden suorittamisen varmistamisesta ovat merkittävät.

Linkki

Julkaistu

Pisa – rehellisesti syistä, rehellisesti ratkaisuista

Tänään luettiin taas Pisa-tuloksia, joista on löydetty ongelmia poikien lukutaidosta sekä -asenteesta. Moni populisti on valmis julistamaan syitä ja moni poliittisesti korrekti on valmis ampumaan alas keskustelun. Ehdotan, että tarvitaan rehti eri syiden pohdinta, mutta ei ilman pohdintaa ratkaisuehdotuksista, meinaan sellaisista jotka ovat toteutuskelpoisia.

”Taas sitä maahanmuuttoa”

Pyydän anteeksi, mutta maahanmuuttoa ei voi poissulkea tästä. Lukemalla eri tilastoja ristiin, kuten Pisa-tulokset per tuloluokat ja humanitaarisen maahanmuuton tulijoiden sijoittuminen näihin luokkiin, sekä aiemmat tilastot maahanmuuttajataustaisten oppimisongelmista, on pakko vetää yksi ynnä yksi. Ei, se ei ole lasten tai heidän ihonvärin vika. Taustaongelmana saattaa usein olla kulttuurierot ja/tai perheiden surkea suhtautuminen länsimaiseen koulutukseen. Tästä on liian monta sataa opettajaa puhunut että asia voitaisiin vain kuitata rasistien huuteluna. Huonot käytöstavat eivät nauti suojelua lain edessä, joten niitä voi mielestäni kritisoida, kunhan edelleen ja toistamiseen korostetaan että ihmisen erilainen tausta ei tee hänestä eriarvoista.

Entäpä ratkaisu tähän? Mielestäni on useitakin asioita mitä voisimme tehdä joista listaan muutaman. Muun kuin suomen ja saamen kielten käyttäminen äidinkielenä on selvästi haitallista integroitumiselle. Tietenkin oppilaalle voidaan vapaaehtoisena tarjota synnyinmaansa äidinkielen opetusta ja se on hyväksi, mutta sen ei pitäisi väkisin erottaa lasta suomalaistaustaisten joukosta. Sanon tämän paitsi opettajien kommenttien pohjalta, myös omana kokemuksena. Integrointi- ja kotoutuspuolessa pitäisi myös olla hieman enemmän paitsi resursseja, myös jämäkkyyttä. Monet asiat vieraista kulttuureista ovat tervetulleita, mutta ongelmakohdille pitää sanoa täysin yksiselitteinen EI. Joissain kulttuureissa yleissivistys on suuressa arvossa, toisissa ei. Jälkimmäisellä näistä ei ole tilaa Suomen kouluissa. Muutoinkin pitäisi päästä eroon kaikesta tarpeettomasta, koulun toimesta tehtävästä sormella osoittelusta ja erottelusta, joka kohdistuu lasten etniseen taustaan. Lapset ovat lapsia, koulussa heidän pitää olla tasavertaisia.

”Taas sitä feminismiä”

Tässäkin lienee paras heti alkuun korostaa, että tiedän naisten tasa-arvossa olevan vielä tekemistä Suomessakin. Koska kovin monet vastuullisetkin journalistit asiasta uskaltavat jo säännöllisesti puhua, uskallan itsekin nostaa kissan nimeltä intersektionalismi pöydälle. Karrikoidusti käy niin että pahimmillaan jo kouluissa suomalaiset pojat nähdään etuoikeutettuina riistäjinä ja tytöt sorrettuina uhreina. Miespuolisten opettajien määrä on romahtanut ja sitä halutaan yhä laskea. Pojilta on viety paitsi roolimallit, myös toivo ja usko itseensä. Sukupuoli on toki monitahoinen aihe jota yhä paremmin ymmärrämme, mutta edelleenkin ylivertaisessa osassa tapauksia fyysinen sukupuoli määrittää tiettyjä eroja meissä, eikä siinä ole mitään pahaa.

Ratkaisukulman pitäisi nähdäkseni lähteä sen yksinkertaisen asian hyväksymisestä, että keskimäärin selkeästi pojiksi ja tytöiksi määritellyt lapset omaavat tiettyjä sukupuolten ominaisia piirteitä. Historiallisesti tämä ymmärrettiin melko hyvin, mutta toki silloin unohdimme vähemmistöt ja sukupuolten tasavertaisten mahdollisuuksien tarjoamisen. Nähdäkseni ratkaisu löytyy yhdistämällä vanhaa ja uutta. Pojat on ennenkin saatu lukemaan, kyllä heidät saadaan nytkin kunhan ymmärretään että keskivertopoikaa eivät ehkä kiinnosta samat kirjat kuin keskivertotyttöjä. Olisi myös hyvä rohkaista esim. porkkanaa käyttämällä kouluja siihen, että opettajista edes neljäsosa olisi miespuolisia. Tuo ei nähdäkseni ole liian raju vaade etteikö siihen kohtuullisessa ajassa päästäisi.

Paljon pieniä tekoja

Tietenkin tekijöitä on muitakin. Koulupäivien pitäisi olla pääosin mobiililaitteilta rauhoitettua aikaa. Opettajilla pitäisi olla parempi mahdollisuus puuttua kiusaamiseen ja ongelmaoppilaisiin, ilman pelkoa ongelmavanhempien rajuista kostotoimenpiteistä tai hukkumisesta byrokratian rattaisiin. Opettajilla on pitkä koulutus ja osaaminen, heistä ylivoimainen leijonaosa tuntee työnsä mainiosti. Heistä on turhaan tehty syyllisiä kaikkeen.

Lopulta, koulun pitää elää ajassa. Tämä on ikuinen haaste ja muistan itsekin miten vanhentunut käsitys tieteestä ja maailmasta oli jo minun peruskouluaikoihin. Tätäkään jatkuvaa haastetta ei saa jättää unohdetuksi rutiiniksi. Tämän päivän koulu voi elää vain tämän päivän maailmassa.

Julkaistu

”Minä en hiihdä, en ole hiihtänyt, enkä tule hiihtämään.”

Siinä YLE; n toimittajien teema tälle päivälle. Kuuntelin aamusella radio Pirkanmaan lähetystä, siinä oli toimittajat ottaneet pääasiakseen tuoda esille sen, että hiihtäminen ei kuulu koulujen ulkoiluohjelmaan, eikä myöskään oppilaiden vapaa- aikaan.

Muistan hyvin sen ajan, jolloin meikäläinen kulki kouluun täällä maaseudulla talvella. Silloin käytettiin suksia ja niin tehtiin pitkilläkin matkoilla, jotkut oppilaat jopa viidenkin kilometrin päästä. Silloin ei vaivanneet lumipyryt, eikä pakkaset, jos nyt ei puhuta ihan ääriolosuhteista. Välitunnit hiihdeltiin lyhyttä kilometrin, tai parin latua. Oltiin terveitä, eikä vaivannut yskät, eikä nuhat.

Nyt koulumatkat kuljetaan linja- autolla tai taksilla. Jopa kilometrin matka oikeuttaa kunnan maksamaan kuljetukseen. Kyllä se sitten näkyykin poissaoloina, yskän ja nuhan, sekä muiden sairauksien aiheuttamina.

Kouluissa ei harrasteta enää minkäänlaista liikuntaa, tai ainakin hyvin vähän. Sekin vähä mitä harrastetaan tapahtuu sisätiloissa, tuulelta ja sateelta suojassa.

Nuoret menettävät täysin vastustuskykynsä ja valitetaan syylliseksi milloin homekoulua ja kaikkea muuta mahdollista. Sekin hometouhu on ihan uusi, tai muutaman vuoden vanha ilmiö. Miten ne koulut olisivat yht” äkkiä sellaisiksi tulleet.

Lisää liikuntaa, se on terveellistä.

Julkaistu

Koululaiset korokkeelle korkealle

Keskiviikkona vietettiin tyttöjen päivää ja ryhmä osaavia teinejä päästettiin tuuraamaan valtakunnan vaikuttajia. Koulujärjestelmämme sanotaan perustuvan siihen että kaikilla on tällaiseen mahdollisuus. Tosiasiassa ohjaudumme yhä eliittivetoisempaan malliin, jossa teemme harvoja voittajia ja massoittain häviäjiä jo alakoulusta alkaen.

Hyvä idea turhan harvoille

En missään nimessä kritisoi ajatusta päästää teinityttöjä tutustumaan työelämään johdon huipulla. Kyse oli mahtavasta työssäoppimisesta ja ajatusten vaihdosta ja valitut teinit esiintyivät edukseen. Sukupuolineutraalisti jotain tällaista sietäisi tapahtua useamminkin. Ei myöskään ollut haitaksi nostaa esille kehittyvissä maissa olevia yhteiskunnallisia jättihaasteita joihon kieltämättä naisten aseman parantaminen auttaisi todella paljon. Ehkä asian esiin nostaminen onnistui nyt, eikä siinä siis mitään huonoa.

Hiukan vähemmälle maininnalle jäi se, että näihin eliittiharjoituspaikkoihin todellakin pääsivät vain eliittiin kuuluvat. Käytännössä tavallisilla 14-17 -vuotiailla ei ollut mahdollisuutta edes hakea tähän hommaan, vaan pohjalla piti olla melkoinen erityisasema jossa perheen nokassa asuvien hopealusikoiden määrä oli isona tekijänä. Yle kyllä mainitsi asiasta epäsuoraan, mutta ei nähnyt ongelmaa. Ehkäpä se tuntui vaan niin luonnolliselta kun tähän on totuttu. Heitetäänpä siis toinen esimerkki.

IT-rahoista taistelee koko koulu

Olin pari vuotta sitten IT-yritys Decensin markkinointitilaisuudessa. Decensillä oli aika paljon maineessa kirimistä pahojen tunarointien myötä, joten asiaa koitettiin paikata PR-kampanjalla. Toimitusjohtaja nousi lavalle ja kertoi miten he sen tekevät. Hän kertoi yrityksensä rahoittavan ohjelmaa, jossa kouluista valitaan potentiaaliset eliittiurheilijat ja heitä ryhdytään rahoittamaan ja treenaamaan pienestä pitäen. Pieni taustatutustuminen kertoi enemmän kun olisin halunnut tietää: jo hyvin nuoret koululaiset laitetaan käytännössä taistelemaan paikastaan ja vain yksi voidaan määritellä hyväksi tyypiksi. 500 hengen koulussa voi olla yksi voittaja ja muille tehdään selväksi, ettei heistä ole mihinkään. Vain voittajan asema kelpaa ja jos et siihen pysty, olet epäkelpo. Yleisö hurrasi tälle ohjelmalle ja näki sen mahtavana yhteiskunnallisena tekona. Minä näin sen syynä katkaista kaikki suhteet tähän firmaan.

Vähästä kaikille, paljosta harvalle

Pienoinen asian lueskelu ja keskustelu johtavat karrikoituun tiivistelmään. Kouluissa on aina palkittu hyvin työnsä tekeviä oppilaita, mutta perinteinen sanoma kertoi jokaisen pystyvän siihen, jokaisella on mahdollisuus. Tämä on vähitellen muuttunut ”vain yksi voi olla hyvä” malliin. Se ei edistä sukupuolten, etnisyyksien tai minkään muunkaan tason tasa-arvoa. Se edistää syrjäytymistä, masennusta ja kukaties on osasyynä Pisa-tulosten huonoon suuntaan. Kun tähän vielä lisätään halu käyttää synnynnäisiä perusteita koulutyön sijaan em. kärkipaikan voittajan valintaan, voitaneen selittää erinäisiä ikäviä trendejä vaikkapa poikien tai ammattikouluopiskelijoiden heikentyneessä opiskelumoraalissa.

Kun Suomella oli vähemmän, annoimme vähästäkin tasaisemmin kaikille koululaisille. Nyt kun meillä on enemmän, emme osaa enää arvostaa vanhaa oppia. Koulutusleikkaukset ovat ikäviä, mutta ikävämpää on koulutuksen tasavertaisuudesta leikkaaminen. Tarvitsemmeko todella koululaitosta jonka tehtävä on kouluttaa lapset uskomaan omaan alempiarvoisuuteensa? Aivan turhaan me lapsia ja nuoria syytämme siitä, että opetamme heidät huonosti. Lapset kyllä kehittyvät, vaan yhteiskunta surkastuu.