Tällä hetkellä Sipilä johtaa pyhää taistoa mikroyrityksissä työskenteleviä ihmisiä vastaan, perusteena Suomen Yrittäjien lobbaus ja vastassa AY-liike. Edellinen lause on täysin absurdi, sillä Yrittäjät edustavat vain yli 10 hengen yrityksiä ja AY-liike vain yli 20 hengen yrityksissä työskenteleviä. Taistoa käyvät tahot joille taistelu ei edes kuulu.
Pieni suuri musta aukko
Suomen Yrittäjät on järjestö, joka ilmoittaa edustavansa yritysten kokoluokista pieniä ja keskisuuria, eli siis 11-250 hengen yrityksiä. EK edustaa sitten tuota suurempia. AY-liike puolestaan sopii työntekijöiden asioista pääosin yli 20 hengen yrityksille; tätä pienemmät noudattavat yleissitovuutena osaa AY-liikkeen sopimista asioista mutta eivät voi noudattaa koko sopimusta tai osallistua keskusteluun, eivät työnantajat eivät -tekijät. Työntekijä toki voi olla liiton jäsen, mutta se on melko turhaa sillä hän ei voi hyödyntää liiton sopimia mahdollisuuksia työpaikalla.
Unohdetaan hetkeksi tämä Sipilän ja SAK:n välinen pyhä sota ja puhutaan vain neuvottelun lähtökohdasta. On kiistatonta että suuri osa työpaikoista syntyy nyt ja vastedes juuri mikroyrityksiin. Nykyiset neuvotteluosapuolet, poliittiset ja juridiset, on luotu paljon ennen tätä lähtökohtaa. Toisin sanoen, sen paremmin maamme lait kuin käytännötkään eivät tiedosta ajatusta jonka mukaan mikroyrityksillä on jotain merkitystä maallemme. Vaan kun nyt on. Syystä tai toisesta asiasta puhutaan korkeintaan sivulauseissa ja kiertoilmaisuin.
Tämä maa kaipaisi siis ehdottomasti edustusta tältä sektorilta. En sen paremmin suosita kuin vastustakaan ajatusta, että AY-liike keksisi itsensä uudestaan ja ryhtyisi neuvottelemaan tasavertaisesti myös pienempien yritysten kanssa. Työnantajaliikkeen pitäisi tietenkin tehdä sama muutos. Mikroyrityksillä tulisi olla ääni joka perustuu heidän tilanteeseen, kuten myös mikroyritysten työntekijöiden pitäisi tuoda oma näkökulmansa esiin.
Naapuri hoitaa homman
Vasta kun meillä on neuvottelussa ne osapuolet joita asia koskee ja jotka edustavat asianomaisia, voidaan edes vaatia kolmikantaista neuvottelua lakimuutoksista. Tämän hetken tilanne on vähän sama kuin jos naapurisi sopisi parturisi kanssa sinun lääkäriasiasi. Juuri niin hullu tilanne kuitenkin nyt on. Kaksi asiaan liitymätöntä tahoa kiistelee asiasta joka ei heitä koske ja jonka ratkaisemiseen heillä ei ole mandaattia.
Ei ole hallituksen vika että mainituilla tahoilla ei ole järjestäytynyttä edustusta, mutta sen pitäisi olla myös heidän huoli. Ehkäpä he voisivat pienessä sivuroolissa myötävaikuttaa ilmapiiriin, jotta edustajat löytyisivät. Ehkäpä sitten löytyisi myös sopu työlainsäädännön kehittämiseen.