Kirja-arvostelu: Mika Kulju – Taistelulentäjät

Kirja on suhteellisen uusi, sillä se on painettu vuonna 2021.

Talvisodan alkamisesta

”Neuvostoliitto syytti Suomea 26. marraskuuta ns. Mainilan laukauksista ja vaati suomalaisjoukkojen vetämistä kauemmas rajasta. Neuvostoliitto irtisanoi yksipuolisesti hyökkäämättömyyssopimuksen 28. marraskuuta, ja päivää myöhemmin se katkaisi diplomaattisuhteet. Talvisota alkoi 30. marraskuuta kello 6.50, kun neuvostotykistö avasi tulen Kannaksella.”(sivu 25)

Eli versio pitkän, syvän ja synkän suomettumisen ajalta. Tuoreesta kirjasta olisi voinut odottaa totuudenmukaisempaa kuvausta, kuten esimerkiksi: ”Venäjä hyökkäsi rikollisesti Suomen kimppuun 30.11.1939 rikkoen Suomen ja Venäjän välillä voimassa ollutta hyökkäämättömyyssopimusta, Tarton rauhansopimusta ja sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä – esittämättä minkäänlaista uhkavaatimusta ja julistamatta sotaa.

https://jput.fi/Talvisota.htm

Jatkosodan alkamisesta

”Suomi katsoi olevansa sodassa Neuvostoliiton kanssa 25. kesäkuuta, kun punatähtiset koneet olivat käyneet pommittamassa suomalaisia kohteita. Suomi aloitti puolustussodan, jolla oli kuitenkin käytännössä täysin hyökkäyksellinen luonne.”(sivu 83)

Kirjoitus on esimerkki syvästä suomettumisesta ja historian vääristelystä. Jos ei voi kertoa totuutta olisi parempi olla hiljaa. Ohessa parempi versio:

”Venäjä aloitti Jatkosodan Venäjän ja Suomen välillä pommittamalla Suomen alueita 22.6.1941 klo 6.05 alkaen. Siihen mennessä Suomi, eikä saksalaiset Suomen alueelta, eivät hyökänneet Venäjän alueelle.

Venäjän suoritettua 25.6.1941 yli kymmenen rauhallisen suomalaisen kaupungin pommitukset n. 500 pommikoneen voimin (joista ammuttiin alas 27 konetta Suomen alueelle) Suomi katsoi viimein olevansa jälleen sodassa Venäjän kanssa.”

https://jput.fi/Jatkosota.htm

Negatiivinen asenne suomalaisiin sotasankareihin

Kirjassa on lukuisia kertomuksia sotasankareitamme. Lähes jokaiseen kertomukseen on pitänyt väkisin löytää jotakin negatiivista kerrottavaa sankareista. Kun Ilmari (Illu) Juutilaisesta ei löytynyt suurennuslasillakaan etsien mitään erityisen negatiivista kerrottavaa, niin sitten piti vetää kertomukseen mukaan Illun veli ”Marokon kauhu”, sotien jälkeisine alkoholiongelmineen. (sivu 159)

Kiitti, mulle riitti

Luin kirjan lähestulkoon loppuun saakka. Epilogin, joka ei edes kuulu aiheeseen, vain harppomalla.

Minulle riittänee tämän kirjailijan kirjoista lopuksi ikääni. Tuskin otan enää käteeni kirjaa, jonka on kirjoittanut Mika Kulju.

Anna Kontula: Pikkuporvarit

Miten kirjoittaa tiivis kirja-arvostelu teoksesta, joka riemastuttaa ja raivostuttaa näin? Pikkuporvarit on umpipoliittinen mutta silti timantinkova kirja pikkuporvarillisuudesta, sen vaaran merkeistä ja seurauksista. Ennen muuta kirja on siitä epätyypillinen poliittinen teos, sillä se tarjoaa hyvin vähän valmiita vastauksia ja paljon enemmän lukijalle jäävää pohdiskeltavaa.

Tietoa, mutta valikoidusti

Anna Kontulan Pikkuporvarit on vahvasti tietokirja, nojaten yli sataan kirjalliseen referenssiin. Läksyt on selvästi tehty kiitettävin arvosanoin, mutta se ei tietenkään muuta termin asemaa. Pikkuporvarillisuus ei ole tieteellinen määritelmä, vaan referenssejä on haettava historian osalta sekä taiteen monista lajeista, filosofiasta että toki myös marxismista. Nykyajan referenssien osalta kirjassa on siteerattu niin valtamediaa kuin tutkimuksiakin, pyrkien parhaiten soveltamaan aikamme tapahtumia subjektiiviseen määritelmään. Taustatietoa on paljon, mutta sitä on nypitty hurjan valikoivasti. Kirja on niin subjektiivinen kuin olla ja voi, johan sen näkee otsikostakin, eikä kirjailija hetkeäkään muuta väitä. Itse asiassa hän korostaa väkevästi kirjan henkeä ajatusten herättäjänä, ei julistajana. Olen väkevästi sitä mieltä, että kaikki on puolueellista, mutta fiksuuden raja menee siinä kuka on aiheesta avoin.

Kirja on kokoelma ajatuksia pikkuporvarillisuuden luonteesta sekä sen ilmentymisestä nykyajassa. Parhaissa kohdin teksti todellakin herättää ajattelemaan ja nostaa ahaa-elämyksiä mieleen. Kokemus lienee lukijasta toiseen subjektiivista, mutta aika ihmeellinen kaveri saa olla jos ei ainakin parissa kohtaa löydä seasta omia ajatuksiaan. Tällainen pieni vintin ravistelu on kirjaa lukiessa aina mukava kokemus. Pääosan kirjan matkaa johtopäätösten teko jätetään lukijalle. Tästä lipsutaan parissa kohtaa, jossa teksti muuttuu hieman turhan punaisen hehkuvaksi poliittiseksi julistukseksi. Parissa tällaisessa kohdin johtopäätökset ovat kovin utopistisia, eivätkä taustat kestä edes pintarapsutusta. Pahimmillaan implikoidaan melkoisia hirveyksiä viitaten teoriaan, joka on todettu akateemisesti kehnoksi jo vuosikymmeniä sitten. Nämä kohdat ovat kuitenkin vain pieni vähemmistö.

Parhaimmillaan kirja toimii paremman elämänlaadun pohdiskelijana. Tarve kontrolloida kaikkea johtaa lopulta melkoisen ankeaan ja kuitenkin kontrolloimattomaan elämään. Esimerkiksi keskinkertaisuutta käsittelevässä kappaleessa puhutaan pikkuporvarin tarpeesta kuluttaa vain valmiiksi pureskeltua kulttuuria. Koska itse nautin nimenomaan rosoisesta, hiomattomasta ja vähän kontrolloidusta kulttuurista, voin ymmärtää miten ikävästi ihminen sulkee puolet sielustaan hakeutumalla vain helpon hissimusiikin ja kurinalaisen tanssin pariin. Juuri tällaiset ajatukset ovat kirjan parasta sisältöä ja saattavat herättää itse kunkin pohtimaan minkälaisia rajoja olemme tapojemme uhrina elämällemme laittaneet. Rivien välistä kirja muistuttaa, että elämän kannattaa antaa tapahtua.

Pirteä vaihtoehto julistuksille

Isommassa kontekstissa miettien olisi mukava nähdä enemmänkin yhteiskunnallis-poliittisia kirjoja, jotka eivät keskity julistamaan ja kertomaan totuutta, vaan heittämään ajatuksia ja jättämään johtopäätösten teon lukijalle. Kontula on oikea henkilö tällaista kirjoittamaan, sillä politiikassakin koen hänet ihmisenä jonka kanssa on todella vaikea olla samaa mieltä monista asiakysymyksistä, mutta vielä vaikeampaa on olla hymyilemättä hänelle. Niin perusteltua, pohdiskelevaa ja kunnioittavaa on ulosanti, niin vähän viholliskuvia, niin vähän ehdottomuuksia.

Historia ei ole tulevaisuuden oppikirja, eikä historia toista itseään sokeasti. Historia tarjoaa kuitenkin hyviä oppeja, jotka auttavat tulevaisuuden hahmottamista. Nähdäkseni siitä tässäkin kirjassa on kysymys. Tarjolla on ajatuksia elämästä ja yhteiskunnasta, pähkinöitä purtavaksi ja sopivissa määrin sovellettavaksi. Tulet nauttimaan tämän lukemisesta, kunhan et niele sanomaa purematta.

Yksi parhaista kirjoista, mitä olen koskaan lukenut – ja olen lukenut melkoisen määrän kirjoja

Olen kirjoittanut tästä kirjasta joskus aiemminkin ja varmaan useammalla kuin yhdellä foorumilla. Otin sen jälleen kerran – ties kuinka monennen kerran – kirjahyllystäni ja aloitin taas sen lukemisen. Kirjahyllyissäni on ihan kohtuullinen määrä kirjoja, vaikka olen niistä vähiten tärkeitä hävittänyt melkoisen määrän tärkeämpien tieltä.

Joskus tietysti kaduttaa, että hävitin sen ja sen kirjan, olisin halunnut tarkistaa jonkun asian hävittämästäni kirjasta. Mutta hävitetty, mikä hävitetty.

Niin, tämä aivan erinomainen kirja on: Heinrich Haapen ja Dennis Henshawn yhdessä alun alkaen englanniksi kirjoittama kirja nimeltään: Operaatio Barbarossa. Alkuperäisteos on ilmestynyt vuonna 1957 nimellä: Moscow Tram Stop. Suomenkielinen versio on ilmestynyt vuonna 1958.

Heinrich Haape oli sotilaslääkäri, joka hoiti joukko-osastonsa sotilaita ja joutui puolustamaan sidontapaikkojaan Barbarossan alusta alkaen – aluksi apulaislääkärinä ja edeten yhä korkeampiin sotilaslääkäriarvoihin.

Hänen kuvauksensa mitä tapahtui, millaisissa olosuhteissa, milloin, jne. On äärimmäisen yksityiskohtainen kuvaus siitä mitä tapahtui yhden pataljoonan upseerien, aliupseerien ja rivisotilaiden näkövinkkelistä katsottuna.

Suosittelen jälleen, että lainaatte kyseisen kirjan vaikka kaukolainana oman kirjastonne kautta ja luette sen kirjan huolella lävitse. Hyvin suurella todennäköisyydellä haluatte myöhemmin lukea sen kirjan uudelleen.

Löysin kirjastosta hyvän kirjan – nuori vapaaherra panssarimiehenä

Menin pitkästä aikaa kirjaston hyllyille, joissa on sotamuistelmia ja -elämänkertoja.

Vanhojen tuttujen kirjojen joukossa havaitsin ensimmäistä kertaa uudehkon (suomeksi ilmestynyt vuonna 2018) kirjan: Richard von RosenPanssariässä.

Kirjailijan nimi ei tuntunut tutulta panssarisodankäynnin yhteydessä, joten otin kirjan käteeni ja saman tien olin varma, että tämä kirja kannattaa lainata ja lukea. En ole katunut päätöstäni, kirja on todella hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen. Se ei ole panssaridivisioonien, panssariarmeijoiden, jne. yhtymien operaatioiden ja sotatoimien kuvausta vaan noin 18-vuotiaana Toisen Maailmansodan kurimukseen joutuneen saksalaisen aatelisen kuvausta näkemästään, tuntemastaan, kuulemastaan, lukemastaan ja ennen kaikkea kokemastaan. Kyseessä on tavattoman hyvin kirjoitettu kirja, jossa on hyvin runsaasti kuvia.

Kirja on ilmestynyt saksaksi vuonna 2013 nimellä: Als Panzeroffizier in Ost und West – Im Panzer III, Tiger und Königstiger in Russland, Frankreich und Ungarn. Kirjoittaja ei suinkaan väitä olevansa ”Panssariässä”, vaan se on suomalaista keksintöä.

Vapaaherra Richard von Rosen syntyi 28.6.1922 ja pääsi alokkaaksi Panssaritäydennyspataljoonaan 35 Bambergissä 25.10.1940 – vähän sen jälkeen kun oli täyttänyt 18 vuotta. Silloisessa Saksassa aateluus ei ollut meriitti, vaan pikemminkin painolasti. Kouluttajakorpraalit höykyttivät nuorukaista ihan perusteellisesti.

1.3.1941 von Rosen sai ylennyksen kadetti-korpraaliksi – noin kolmen kuukauden upseerikoulutuksen jälkeen. Karkeasti puolen vuoden sotilaskoulutuksen jälkeen hän oli jo mukana panssarivaunun (Pz III lyhytputkisella 50 mm kanuunalla) ampujana operaatio Barbarossan alkutaisteluissa. Hän sai ylennyksen kadetti-alikersantiksi 1.7.1941, taistelussa osoitetun urhoollisuuden perusteella.

1.6.1942 von Rosen ylennettiin samana päivänä kadetti-vääpeliksi ja heti perään luutnantiksi.

Luutnantti von Rosen toimi taisteluissa panssarivaunupuolijoukkueen johtajana, joukkueenjohtajana, komppanianpäällikkönä ja taisteluosaston ”komentajana”. Hän haavoittui sodassa viisi kertaa – oli todella hyvää onnea, että selvisi hengissä. Sodasta hän kotiutui miehitettyyn Saksaan vaikeasti haavoittuneena yliluutnanttina, kokien miehittäjien toimesta monenlaisia ”iloja”.

Myöhemmin von Rosen astui Bundeswehrin palvelukseen yleten kenraalimajuriksi – hän siirtyi eläkkeelle 30.9.1982.

Suosittelen kirjaa lämpimästi. Siitä löytyy lisää yksityiskohtia mm. Saksan ennakoivaan iskuun Venäjälle, Operaatio Zitadelleen, Unkarin taisteluihin, jne. On mukana erinomaisia huomioita myös eri siviiliväestöjen suhtautumisesta saksalaisiin sotilaisiin. Richard von Rosen joutui myös pelastamaan lukemattomia kertoja Tiikereitään uponneina pehmeään maastoon – usein vihollistulen alla.

Pienenpieniä puutteitakin on. Nimittäin von Rosen pitää myös Ukrainaa Venäjänä ja ukrainalaisia venäläisinä. On huomattavissa myös suomettumista, kun kerrotaan sodan yleistilanteesta – von Rosen ei ollut natsi, joten on selvää natsivastaisuutta ja SS-vastaisuutta. Richard von Rosen luulee ja uskoo, että Saksa olisi hyökännyt Venäjälle ilman sodanjulistusta – se ei pidä paikkaansa. Silti kyseinen kirja kannattaa ehdottomasti lukea. Itselläni on tarkoitus ostaa von Rosenin kirja saksankielisenä.

Adolf Galland – Ensimmäiset ja viimeiset (kirja)

Hävittäjäkenraali Adolf Galland kirjoitti elämästään, lentämisistään ja etupäässä Toisesta Maailmansodasta kirjan, joka julkaistiin vuonna 1956.

Suosittelen kirjaa lämpimästi, vaikka hänestä on julkaistu myös David Bakerin elämänkertakirja Adolf Galland.

Kenraali Gallandin kirjassa on runsaasti mielestäni tärkeää tietoa, joka puuttuu Bakerin kirjasta. Toisaalta Bakerin paljon uudemmassa kirjassa on tietoa, joka puuttuu Gallandin kirjasta. Ostin Gallandin kirjan Bakerin kirjan viereen kirjahyllyyni.

Gallandin kirja ei ole pelkästään kertomuksia ja muisteluja, vaan siinä on myös tärkeitä tilastotietoja mm. Saksan lentokonetuotannosta eri vuosina ja kuukausina – kuin myös mm. polttoainetuotannosta. Polttoaineen krooninen puute oli Saksan Akilleen kantapää Toisessa Maailmansodassa – alusta loppuun saakka.

Galland antaa hyviä tilastotietoja myös USAn ja Englannin suorittamista pommituksista. On eri pommitusten konemääriä, alas ammuttujen määriä ja pommimääriä. Myös erilaisten pommitusten tuloksista annetaan hyvä kuva.

Akvaarium – Viktor Suvorov (kirja)

Kyseinen kirja kertoo Venäjän sotilastiedustelusta GRU. Myös neukkulan meiningistä ja kommunismista.

Kirjan kirjoittaja käyttää valenimeä, pseudonyymi. Kirjoittaja on GRUn vuonna 1978 länteen loikannut majuri Vladimir Rezun. Kirjoittaja kertoo omista kokemuksistaan ja tuntemuksistaan – varmaankin joitakin asioita värittäen, mutta mitä todennäköisimmin pääsääntöisesti totta. Jokainen yksityiskohta ei voi olla absoluuttinen tosiasia, mutta yleiskuva on.

Valitettavaa

On valitettavaa, että Suvorovin laajaa kirjatuotantoa ei ole juurikaan julkaistu suomeksi. Tämä Akvaario on julkaistu suomeksi, mutta riisuttuna ja leimattuna romaaniksi. Minulla tämä Akvaarium on kuulunut kirjahyllyni varustukseen vironkielisenä versiona varmaankin kymmenkunta vuotta ja olen sen lukenut vähintään kolmeen kertaan.

Olen suomentanut kaksi Suvorovin kirjaa kokonaan ja useita kirjoja osittain. Mm. kotisivullani olevissa artikkeleissa on pitkiä suoria lainauksia tarkoin lähdeviittein.

Puolaksi

Akvaario ilmestyi puolaksi maanalaisena painoksena Puolan ollessa Venäjän miehittämänä kommunistimaana. Tadeusz Markovicz käänsi sen puolaksi. Joku ilmiantoi kääntäjän ja kommunistit pistivät hänet siitä syystä vankilaan. Eihän kommunistimaassa saanut levittää tosiasioita kommunismista. Maanalaisesti levitetystä Akvaariosta tuli ”Bestseller”.

Isontalon Antti – Jussi Niinistö (kirja)

Jussi Niinistö on kirjoittanut varsin hyvän historiikin jääkärivääpeli Antti Isotalosta (Jatkosodassa jääkäriluutnantiksi ylennetty).

Kirjan alussa kerrotaan myös jääkärivääpeli Antti Isotalon saman nimisestä isoisästä, joka oli kuuluisia Härmän häjyjä. Tästä isoisästä on myös tehty tunnettu laulunrenkutus, jossa sanotaan mm.: Tapa sinä Kauhavan ruma vallesmanni, niin minä nain sen komian lesken. Isoisä oli tunnettu puukkojunkkari, mutta ei ilmeisesti tappanut koskaan ketään.

Puukkojunkkarin pojanpoika Antti Isotalo oli varsin rauhallinen ja harkitseva luonteeltaan. Antti lähti Saksaan sotaoppia saamaan, eli jääkäriksi. Sieltä Antti komennettiin pian takaisin Suomeen jääkärivärväriksi ja hän ilmeisesti värväsi eniten suomalaisia miehiä lähtemään jääkäriksi. Sitten taas Saksaan sotaoppia saamaan – myös ns. pommariksi, eli räjäytys-, sekä sissisotataitoja oppimaan.

Vapaussotaan jääkärivääpeli Antti Isotalo osallistui jääkärijoukoissa. Isotalo toimi Kalevankankaalla ”Verisenä kiirastorstaina” joukkueenjohtajana haavoittuen vaikeasti. Luoti katkaisi Antin reisiluun[i], joten se sota oli sitten sodittu. Jääkäripäällystöä kaatui ja haavoittui siinä taistelussa valtava määrä – piti näyttää esimerkkiä, johtaa edestä.

Jääkärivääpeli Isotalo osallistui aktiivisesti myös Heimosotiin. Jatkosodassa jääkärivänrikiksi ylennetty Isotalo oli Prikaati Kuussaaren riveissä[ii] valtaamassa Porajärveä. Hänen mielestään Suomen rajan piti kulkea Syvärillä. Sitten Suomi olisi elinkelpoinen, ”ei puutu työtä eikä leipää.”[iii]

Antti Isotalo oli ”puolueeton antikommunisti”[iv].

Jääkärivääpeli Antti Isotalostakin lauletaan:

Tuli Isontalon Antti Härmästä päin

kera joukkojen rynnistäväin

olot Suomess’ oli muuttua katalaks’

mutta Antti pani kapinoitsijat matalaks’.[v]

 

Jussi Niinistö on tehnyt tässäkin kirjassa hyvää, perusteellista työtä. Kirja on paitsi Antti Isotalosta erittäin hyvin kertova, myös hyvä kertaus Suomen väärentämättömään historiaan. Suosittelen kirjaa lämpimästi.

——

[i] Jussi Niinistö – Isontalon Antti; 2008; sivu 84

[ii] Jussi Niinistö – Isontalon Antti; 2008; sivu 202

[iii] Jussi Niinistö – Isontalon Antti; 2008; sivu 205

[iv] Jussi Niinistö – Isontalon Antti; 2008; sivu 220

[v] Jussi Niinistö – Isontalon Antti; 2008; sivu 254

Elias Salminen – Tiedustelulentäjät (kirja)

Luin huolellisesti lävitse suuren ja painavan Elias Salmisen ja Kalevi Keskisen kirjan Tiedustelulentäjät Suomen sodissa 1918-1945.

Suuri tarkoittaa mitoiltaan 345x260x40 mm ja painavuus 3,7 kg. Sivuja on 608.

Kirja on julkaistu vuonna 2018, joten se on melkoisen tuore.

Kun minulla on ennestään huonoja kokemuksia tällaisista suurista ja kauniista kirjoista, niin odotukseni eivät olleet järin suuria aloittaessani kirjan lukemista. Sitäkin suurempi oli iloni kun ennakko-odotukseni osoittautui vääräksi. Tämä suuri kirja olikin suuri myös loistavan sisältönsä vuoksi.

Vapaussodasta kerrotaan asiallisesti nimenomaan Vapaussotana, eikä yritetä suomettuneesti tehdä siitä jotakin muuta.

Talvisota on taustoitettu oikein ja sodan syttyminenkin kerrotaan oikein – kuinka ollakaan myös Venäjän tavoitteet kerrotaan oikein.

Välirauhan aikaa kuvataan pääsääntöisesti oikein, samoin Jatkosodan alkaminen.

Vahvuustiedot puolin ja toisin ja päivämäärätkin ovat yleisesti ottaen luotettavia.

Aivan kirjan lopussa Lapin sotaa koskevassa osassa on kirjoittajalle ilmeisesti iskenyt sotaväsymys, sillä sieltä löytyy useita huolimattomuusvirheitä vuosiluvuissa. On kirjoitettu 1944, vaikka selvästi olisi pitänyt olla 1945.

Suosittelen kyseistä kirjaa lämpimästi, vaikka siitä puuttuu tarkat lähdeviitteet (esim. lähteenä käytetyn kirjan sivunumero).

Kivi bolševikin kengässä – kirja

Jukka Seppisen kirjassa kerrotaan Suomen historiasta paljon ihan oikeaa asiaa. Esimerkiksi ei Lenin, eikä Venäjä, antanut Suomelle itsenäisyyttä, vaan Suomi otti itsenäisyyden. Vapaussota.

Talvisodan alkukin Mainilan laukauksineen ja Venäjän aikomus vallata Suomi, Terijoen hallitus, jne. on oikein.

Jatkosodan alkukin on periaatteessa oikein, mutta huolimattomuus päivämäärän suhteen ottaa minua päähän. Yhdessä kohtaa sanotaan Venäjän aloittaneen 21.6.1941 toisessa kohtaa 23.6.1941 kello 6.05. Kelloaikakin on oikein, mutta päivämäärä taas väärin. Oikein on sanoa Venäjän aloittaneen Jatkosodan alkaen 22.6.1941 kello 6.05.

Seppinen on oikeassa torjuessaan väitteet hävityistä sodista. Jos Suomi olisi hävinnyt, niin Venäjä olisi miehittänyt Suomen. Sekin on oikein kun Seppinen sanoo Venäjän valmistautuneen Talvisodan jälkeen joka ainoa päivä uuteen hyökkäykseen. Tällaiseen väitteeseen pitäisi kuitenkin olla perustelut ja lähdeviite, vaikka väite onkin totta. Välirauha.

Pitää olla masokisti

Lukeakseen tämän kirjan edes lähestulkoon yhtä soittoa ja sanasta sanaan pitää nähdäkseni olla masokisti.

Hyvin suuri osa kirjasta on tyyliin: se ja se kommunisti (syntymäaika), sanoi sillä päivämäärällä sitä ja sitä. Jonkun teeman tutkimisessa ja jonkun väitteen todistamisessa varmaankin tarvitaan ne ziljoona lainausta kommarien sanomisista ja kirjoittamisista, mutta on sellaisen lukeminen hyvin raskasta.

Suomettuminen

Kirjan punainen lanka on esitellä suomettumisen kehittymistä Suomessa. Venäjä halusi suomettaa Suomen kun ei kyennyt sotilaallisesti valloittamaan Suomea. Kun suomettuminen olisi sitten edennyt tarpeeksi syvälle ja saatu suomettuneita henkilöitä tarvittava määrä eri korkeisiin virkoihin, sitten Suomesta tehtäisiin kommunistinen valtio puna-armeijan avulla.

Olen lainannut

Olen lainannut kirjasta joitakin pätkiä omiin kirjoituksiini – tietysti antaen tarkat lähdeviitteet. Esimerkiksi tänne.

Bravo Two Zero

Persianlahden sodassa Englannin erikoisjoukkojen SAS rykmentti lähetti partioita vihollisen selustaan Pohjois-Irakiin. Yhden partion radiokutsu oli Bravo Two Zero.

Persianlanden sota

Venäjä aseisti Irakin enemmän kuin hampaisiin saakka. Irakin verinen diktaattori Saddam Hussein oli voimiensa tunnossa – hänelle ja Irakille ei kukaan voi tehdä mitään, voin tehdä mitä hyvänsä. Niinpä Irak hyökkäsi ryöstöretkelle pieneen rikkaaseen Kuwaitiin.

Kun Irak hyökkäsi Kuwaitiin 2.8.1990, niin USA alkoi keskittämään joukkojaan ja kalustoaan Persianlahden hujakoille. YK:n turvallisuusneuvosto teki 30.11.1990 uhkavaatimuksen: Ellei Irak vetäydy Kuwaitista 14.1.1991 mennessä, niin Irakiin kohdistetaan sotilaallisia toimia. Irak ei vetäytynyt, joten …

Kolme partiota Irakiin

SAS valmistautui lähettämään kolme pientä erikoisjoukkojen partiota Irakiin. Niiden radiokutsut olivat: Bravo One Zero, Bravo Two Zero ja Bravo Three Zero.

Bravo Two Zeron oli tarkoitus perustaa Irakin päätien varteen tähystyspiste, josta se näkisi Ballististen ohjusajoneuvojen Scud liikkuvan ja tilaisi ilmaiskuja Scudeja vastaan. Toinen tehtävä oli löytää päätien varressa olevia valokaapeleita ja tuhota niitä kaapeleita sekä tappaa kaapeleiden korjaajia. Ajateltiin, että Scudit saavat ampuma-arvonsa niitä valokaapeleita pitkin.

Olemattomat tiedustelutiedot

Bravo Two Zeron miehistö luuli päätien varressa olevan pehmeää hiekkaa, kuten oli heidän leirissään Saudi-Arabian puolella rajaa. Kaivetaan hiekkaa, täytetään hiekkasäkkejä; käytetään naamioverkkoja, jne. Kätkeydytään ja tähystetään. Siksi partio lähti ilman ajoneuvoja, jotta ajoneuvoja ei tarvitsisi kätkeä, vaan vain pieni partio, helikopterilla yöllä vaikka 10 km päätiestä ja kävellen perille.

Oletus oli olosuhteista Pohjois-Irakissa, jotta siellä aavikolla on lämmintä.

Ei ollut myöskään kunnollisia karttoja alueesta jonne oltiin menossa.

Väärät yhteystiedot

Partiolla oli yksi varsinainen sotilasradiopuhelin, jolla piti olla yhteydessä omiin joukkoihin.

Partiosta kertovassa kirjassa ja elokuvassa annetaan ymmärtää, että partiolle oli annettu väärät taajuudet. Oletukseni on, että taajuudet saattoivat olla väärät, mutta varsinkin radioon syötettävät muut koodit olivat väärät. Taajuutta on helppo muuttaa ja on varataajuuksia sekä hätätaajuus – mutta jos ne koodit ovat väärät, niin toimivaa viestiyhteyttä ei ole mahdollista saada.

Painavat kantamukset

Tarkoitus oli viipyä syvällä vihollisen selustassa noin 10 päivää, joten jo pelkästään sapuskaa oli ihan kantaa saakka. Ammuksia oli varattu hyvin suuri määrä, lisäksi oli viuhkamiinoja (Claymore). Vettä oli mukana kanistereissa kenttäpullojen lisäksi. Kevyitä kertasinkoja ja kaikenlaista muuta hauskaa kannettavaa oli ihan perusteellisesti. Oli tyhjiä hiekkasäkkejä ja naamioverkkoja. Miehet kuvittelivat olevansa kameleja.

Ei kun vaan menoksi

Kopterilla aavikolle ja sitten jalkaisin päätielle. Kaikkea varustusta ei voinut kantaa kerralla, joten vietiin esimerkiksi reppuja eteenpäin ja palattiin noutamaan vaikkapa vesikanistereita. Vettä ajateltiin kuluvan paljon kuumalla aavikolla.

Yllätys, yllätys

Ei ollutkaan hiekkadyynejä joihin olisi voinut kaivautua ja samalla täyttää hiekkasäkkejä. Tasaista kovaa maaperää, jossa oli kuivuneita joenuomia. Jonnekin piti yrittää piiloutua ennen päivän valkenemista, no umpinainen joenuoma löytyi läheltä päätietä. Parempaa paikkaa ei ollut tarjolla.

Paljastuminen

Vuohipaimen näki partion ja ilmoitti partiosta lähistöllä oleville irakilaisille sotilaille. Partion piti häippästä paikalta. Joutuivat taisteluun ja päättivät yrittää Syyriaan – sinne ei pitänyt oleman kuin noin 200 km. Eihän se ole matka eikä mikään kovakuntoisille erikoisjoukkojen sotilaille – eihän.

Reput oli jätettävä

Painavien reppujen kanssa ei olisi päässyt pakoon takaa-ajajia, joten reput oli jätettävä. Jäi vain varustus mitä itse kullakin oli taisteluvyössä, taskuissa ja käsissä. Ei ollut juuri muuta kuin aseet ja ammukset.

Lämpöalusasu voi olla liian lämmin

Yhdellä partion jäsenellä oli kylmän yön jäljiltä yllään lämpöalusasu. Hän ei ennättänyt ottaa sitä pois ennen kun partio joutui taisteluun ja juoksemaan lujaa kantamusten kanssa.

Hän juoksi suunnilleen maratonin verran kantaen mukanaan ”pikkuisen” enemmän roinaa kuin maratoonari yleensä kantaa. Niinpä hän sitten sippasi nestehukkaan ihan perusteellisesti ja hänen elvyttämiseensä taas kävelykuntoon kulutti partion vähäisistä vesivaroista suuren osan. Sen elvytyksen jälkeenkään hän ei kyennyt kantamaan edes omaa asettaan.

Partio hajosi

Partio marssi eteenpäin kohti Syyriaa pikavauhtia kärjessä tämän artikkelini innoittaja korpraali Chris Ryan. Hänen jäljessään kaksi miestä ja sitten ryhmän johtaja kersantti Andy McNab. Andy kuuli lentokoneen lentävän, joten käski partion seis, jotta yrittäisi ottaa koneeseen yhteyttä hätäradiolla. Hän ei kuitenkaan varmistanut, että hänen edessään marssinut olisi huomioinut pysähtymiskäskyn, joten ensimmäiset kolme miestä jatkoivat pikamarssia samaan aikaan kun loput viisi miestä pysähtyivät yrittämään yhteydenottoa lentokoneeseen. Siten partio oli hajaantunut kahteen osaan.

Kaksi jäljellä

Kolmen miehen porukasta viimeinen uupui ja lopulta katosi. Chris ja Stan jatkoivat kahdestaan eteenpäin surkeassa säässä. Välillä piti pysähtyä päiväksi, että ei paljastuisi tasaisella aavikolla – ja hytistä koko päivä kylmissään märissä vaatteissa.

Yksi jäljellä

Vuohipaimen huomasi taistelijaparin ja tuli juttusille. Stan halusi välttämättä lähteä vuohipaimenen mukaan saadakseen auton tai traktorin liikkumisvälineeksi – vaikka Chris vastusti ajatusta.

Niinpä Chris jäi yksin jatkamaan pakenemistaan kohti Syyriaa.

Ilman ruokaa

Chrisillä oli ennen lähtöä ollut kirjansa mukaan pakkomielteenä saada mahdollisimman paljon patruunoita mukaan joten hänellä oli taisteluvyössään ollut alun alkaen syötävää vain 10 keksiä. Nyt ne oli tietysti jo syöty. Ja matkaa Syyriaan piti vielä taivaltaa monta yötä – valoisan ajat piti piileskellä, ettei havaittaisi. Vettäkään ei enää ollut.

Yksi askel eteenpäin, neljä askelta takaisin

Yöllä edetessä tuli vähän väliä joku este, esimerkiksi rakennus, sotilastukikohta, tms. ja piti palata takaisin yrittämään toisesta kohtaa. Kunto heikkeni syömättä ja juomatta vääjäämättä. Lopulta hän pääsi käymään joella ottamassa mutaista vettä kenttäpulloihin. Sinne ei kuitenkaan voinut jäädä juomaan, vaan juoda saattoi vasta paljon myöhemmin.

Sukat

Chrisillä oli ollut samat sukat jalassa jo monta päivää ennen reissuun lähtöä, joten ne olivat valmiiksi likaiset ja hiekkaiset. Vaihtosukkia ei ollut.

Niinpä jalat olivat aivan tohjona, eikä niille voinut tehdä mitään. Oli vain käveltävä eteenpäin, vaikka se oli tavattoman kivuliasta. Kun on tyhmä pää (ei vaihtosukkia) niin siitä kärsii koko ruumis.

Vihdoinkin Syyriassa

Päästyään viimeisillä voimillaan piikkilanka-aidan ylitse Chris arveli olevansa Syyriassa, mutta ei voinut olla varma siitä, joten hän jatkoi vielä eteenpäin saaden tajuttomuuskohtauksia. Lopulta meni köyhien ihmisten majalle kysyen oliko hän Syyriassa. Oli ja sieltä sai vettä ja teetä juodakseen. Ongelmat eivät kuitenkaan olleet lopussa – kansanjoukko halusi lynkata hänet. Ei ole sellaisia kansoja kuin irakilaiset ja syyrialaiset – vaan ihan samaa kansaa arabeja kummallakin puolella rajaa.

Hyvä laihdutuskuuri

Chris menetti painostaan 15 kg viikossa. Elimistö kulutti energiakseen hänen lihaksensa. Silloin kun hän ei liikkunut niin hän tärisi kylmästä. Olisi pitänyt olla vaikkapa makuupussi tai hyvä huopa kylmiksi paikallaanolopäiviksi – vaan ei ollut.

Entäpä loput viisi partiosta

Kaksi luultiin kuolleiksi ja kolme joutui vangiksi – irakilaisten kidutettavaksi. Yksi kaatuneeksi luultu löytyi viimein punaisen ristin hoivista. Hän oli haavoittunut ja jätetty kuolemaan. Yksi kuoli joen ylitse uituaan hypotermiaan.

Partiot Bravo One Zero ja Bravo Three Zero?

Ne partiot palasivat heti takaisin nähtyään olosuhteet, mihin olisivat joutuneet. Eivät edes yrittäneet suorittaa tehtäviään.

Suosittelen

Suosittelen lämpimästi kirjaa: Chris Ryan, Vain Yksi Pääsi Pakoon – vaikka ei sotakirjoista olisikaan kiinnostunut.

Kirjan luettuaan voisi myös katsoa DVD:n Bravo Two Zero. Ryanin kirja kuitenkin tuntuu todenmukaisemmalta.