Länsimaat ovat heränneet viime vuosina vahvaan itsesensuuriin ja -ruoskintaan. Kaikki paha pitää poistaa maailmasta, eikä mikään hinta ole liian kova. Ja se hinta ei ole enempää tai vähempää kuin sivistyksen täydellinen tuho. Tällä kertaa referenssiä pariin suuntaan Amerikan mantereelle.
Oikeisto tai vasemmisto, sama tulos
Olemme Suomessakin kuulleet uutisia Floridasta, jossa väkevän äärikonservatiivinen hallinto on käynyt kirjojenkin kimppuun. Sanovat, että tämä on hyvä juttu ns. woke-ilmiötä vastaan, että nyt poistetaan lapsilta haitallinen altistus väärennetylle historialle, sukupuolivähemmistöjen asioille, ym. Lopputulos kuitenkin on, että kouluissa ja kirjastoissa on vaihdettu hyllyissä kirjat hämähäkinseitteihin.
Kanadassa puolestaan puhaltavat vasemmistolaiset tuulet. Jos kirja haluaa olla esillä, on ensin varmistuttava että se ei käytä negatiivisia stereotypioita vähemmistöistä, siinä on eri etnisyydet tasa-arvoisesti edustettuna ja muutoinkin aatemaailma modernin puhtoinen. Lopputulos? Tyhjiä kirjahyllyjä, kuinkas muutenkaan.
Kirjasta – ja siten tieteestä, historiasta ja oppimisesta – on tullut molempien ääripäiden yhteinen vihollinen. Pitäisikö sentäs kehua heitä fiksuiksi? Ymmärtävät, että kirjoissa on voimaa ja niiden lukeminen voi tehdä ihmisestä fiksun ja ajattelevan. Sellaiset historian hienot nimet kuten Mao, Pol Pot ja Hitler, ymmärsivät rajattomassa viisaudessaan käydä kirjan ja varmuuden vuoksi myös lukijan kimppuun. Heidän ylvääseen joukkoon astuvat nyt nimet kuten Ron DeSantis ja Justin Trudeau.
Paha teko, mutta vain pahiksille
Osaamme toki tuomita täällä henkilöt aatteemme mukaan. Oikeistoliberaali jyrähtää Trudeaulle, kun taas vasemmalla päin DeSantis on tulilinjalla. Molemmat toki kritiikkinsä ansaitsevat, mutta tässä menee vanha sanonta toisinpäin: kun toiselle pyllistää, toiselle kumartaa. Pöyristymme kun ”ne” tuhoavat kirjoja, mutta ymmärrämme kernaasti kun ”me” teemme sitä.
Näin ollen sivistyksen tuhoaminen jatkuu hurraahuutojen saattelemana. Kukaan ei välitä sodasta kirjoja vastaan, kunhan vain oikeat henkilöt ovat sotaa käymässä. Vuosisatoja sitten, Euroopan käydessä vastaavaa sotaa sivistystä vastaan, pelastui iso osa klassisesta kirjallisuudesta Lähi-Idän maihin. Arabimaiden sivistyksen aika oli lyhyt, mutta se riitti turvasatamaksi, josta kadonneeksi luultu tieto pelastettiin myöhemmin takaisin. Kun olemme nyt toistamassa historiamme pahimpia virheitä, kysymys kuuluu: missä on sivistyksemme turvasatama tällä kertaa?