Turvallista kierrätystä

Kameravalvonta on yksi ala, jossa kehitys on ollut varsin tuntuvaa viimeisen parin vuosikymmenen ajan, sekä laadussa että hinnassa. Tänä päivänä reilu satasella saa paremman valvontakameran kuin vuosikymmen sitten tonnilla. Vaan kun se vuosikymmenen vanhakin vielä toimii, mitäs sille?

Käyttöikä voi jäädä hyödyntämättä

Isoissa kameravalvontajärjestelmissä itse kamerat eivät ole merkittävin kuluerä pitkässä juoksussa. Hyvä kamera pelaa 10-20 vuotta. Sen sijaan taustalla oleva tallennus- ja hälytysjärjestelmä, mahdollisesti analytiikkaakin sisältävä, tuo jatkuvia kuluja. Tarvitaan laitteistoa sekä ohjelmistolisenssejä. Tämä johtaa siihen, että myös ehjiä kameroita vaihdetaan uusiin. Uuden kameran tarkempi kuvakenno tarkoittaa sitä, että yksi kamera voi korvata kolme-neljä vanhaa. Koska ohjelmistolisensseissä maksetaan per kamera, voi kameroiden vaihto uusiin tuoda säästöjä.

Lopulta käteen jää herkästi hyvälaatuisia, mutta teknisesti ajastaan jääneitä kameroita. Omassa tapauksessa kyseessä oli noin vuonna 2006 hankittuja kanadalaisen Avigilonin valvontakameroita. Yhden megapikselin tarkkuus on nykymittapuulla surkea, mutta itse kuvan laatu on hyvä. Verrattuna kodin valvontakameroihin tai riistakameroihin, tässä on yksi ylivoimainen etu: erinomainen zoomi.

Kiertokameralla vähempiä kilometrejä

Viime vuosina olin ottanut tavaksi ajaa noin kahden viikon välein Sastamalaan täyttämään lintujen ruokinta-automaatin. Joskus se oli tuona aikana tyhjentynyt kovastikin, joskus vielä puolillaan. Turhaa ajoa tuli jonkin verran. Siten päädyinkin tänän kesänä soveltamaan tuosta vanhasta kamerasta apuvälineen. Toki pelkkä kamera ei ihan riittänyt, sillä ammattikäytön valvontakamera tarvitsee oman hallintajärjestelmänsä.

Nopeasti kuitenkin tajusin, että en tarvitse tallennusta tai hälytyksiä, riittää että pystyn katsomaan tarvittaessa mikä on ruokatilanne. Siten otin avuksi käytetyn, uutena muutaman kympin maksavan Raspberry Pi -minitietokoneen ja pari avoimen lähdekoodin ohjelmistoa. Ainoa tavoite oli pystyä ottamaan yhteys kotoa käsin kameraan, yli tavallisen DNA:n 4G-linkin. Näin ollen viritelmästä tuli aika helppo. Virransyöttö kameralle hoitui ammattikameroissa yleisellä PoE-tekniikalla, jolloin virtajohtoa ei tarvittu vaan virta laitettiin kulkemaan samaa datakaapelia pitkin. Kaapelinvetoa helpotti edelleen, kun valitsin datakaapeliksi erityisohuen mallin. Tämä tosin nosti kaapelin hinnan lähes 3,50 euroon, joten sillä reissulla ei pysähdytty kahvikupilliselle.

Valvontakameran kuva lintujen ruokintapaikasta

Ja näin on taas yksi laite siirtynyt romupinosta takaisin käyttöpinoon, turhia matkoja säästelty ja pikkulinnut pidetty tasaisen kylläisinä.

Tietotekniikan vastuullisuutta voi kehittää

Sisäänajettu Toughbook

Tietotekniikka ja vastuullisuus ovat kuin vasta tavanneet tuttavat, vielä kaukana ystävyydestä saati lähemmästä suhteesta. Hieman uskalletaan jutella toinen toisesta mutta sitoutumisiin ei olla valmiita. Katsoen missä määrin vastuullisuutta haetaan muualla yhteiskunnassa, sanoisin tähän tarvittavan mittavia muutoksia, joita nyt muutamia ehdotan.

Käytetään pitkään, huolletaan ja kierrätetään

Aloitetaan arkisesta laitteistosta, tietokoneet, läppärit, printterit ja sen semmoiset. Tätä nykyä iso osa organisaatioita ostaa tai vuokraa ne sopimuksella, jossa myyjä sitoutuu ottamaan ne muutaman vuoden käytön jälkeen takaisin. Osa näistä myyjistä käyttää laitteet palauttamisen jälkeen edelleen mahdollisuuksien mukaan, pääosa toteuttaa tämän heikosti. Lähtökohtaisesti ajatus siitä, että ulkopuolinen yritys toteuttaa laitekierron on ihan mainiota, mutta rimaa pitäisi saada reilusti korkeammalle, usein eri keinoin.

Ensinnäkin pidempi käyttöikä laitteille. Monessa sopimuksessa läppärin vaihtoväli on kolme vuotta. Se voi olla viisi vuotta. Meillä päin käytetään töissä vielä pidempäänkin ja pöytäkoneissa päästään kymmeneen vuoteen. Se onnistuu pistämällä vähän lisää rahaa hankintaan, ostamalla laatua ja pitkää ikää. Lisäksi laitteita pitää huoltaa vikojen sattuessa, ei vain vaihtaa. Huoltosopimuksen voi ostaa laatumerkeille viideksi vuodeksi ja senkin jälkeen fiksuihin laitteisiin saa osia. Toki on käyttökohteita jossa tehot loppuvat kesken nopeammin, mutta leijonaosassa tapauksia kone vanhenee arvokkaasti, vaatien vain pieniä töitä, kuten läppärissä akun vaihtoa muutaman vuoden välein.

Kun laitteista luovutaan, on laitettava vaatimukset kierrätykselle. Henkilökohtaisten tietojen turvapuhdistuksen jälkeen käyttökelpoiset koneet pitää huoltaa siistiksi. Käyttökohde vaihtelee omistajan mukaan. Yksityinen firma voi valita menot miten haluaa, mutta julkishallinnolla haluan tätäkin rimaa ylemmäs. Esim. kaupungin käytössä olleet koneet pitäisi koordinoida sosiaalityön, seurakunnan ja kolmannen sektorin avustuksella vähävaraisille tarvitsijoille. Kuntalaiset ne koneet maksoivat, kuntalaiset niistä hyötyköön. Tämä on jo mukava määrä koneita joka voisi tehdä merkittävää hyötyä vähävaraisten arkeen. Muita hyviä käyttökohteita ovat yhdistykset, seurat ja järjestöt.

Katsotaan käyttökuluja

Tähän on maailman yksinkertaisin esimerkki: vaihtakaa 95% lasertulostimista pois. Lasertulostimet ovat toimistojen de facto -ykköstulostimia, turhaan. Laser vaatii paljon sähköä ja heikentää sisäilman laatua. Lähes joka kohteessa sen voi korvata mustesuihkutulostimella, jonka virrankulutus on murto-osa, käyttökulut edullisemmat, vaihdettavia osia vähemmän ja käytettävä muste ekologisesti kestävää. Osastokoon mustesuihkutulostimiin saa useiden kymmenien tuhansien sivujen mustekasetteja. Leasing-firmat eivät tarjoa näitä tuotteita herkästi, mutta kyllä niitä markkinoilta saa. Eräässä hoitamassani ympäristössä on vaihdettu puolensataa laseria mustesuihkuksi ja kokemukset ovat erinomaisia. Ei lämpenemisaikaa, vähemmän vikoja, nopeampi toiminta – tämä kaikki ympäristöetujen lisäksi.

Katse kumppaneihin

Kirjoitin taannoin pilvipalvelujen vastuukysymyksistä pitkän kaavan mukaan, joten en mene siihen nyt. Yleisemmällä tasolla pääperiaate on sama: vastuuttomuutta ei saa ulkoistaa. IT-kumppanien ja -palveluntarjoajien on toimittava vastuullisesti. Sen ei tarvitse tarkoittaa eeppisiä sertifikaatteja, jotka käytännössä on ison firman helppo ostaa tekemättä mitään. Se voi olla keveämmän byrokratian sitoutumisia, yksinkertaisimmillaan sellaisia asioita kuin verovelvoitteiden tutkimista, työoikeuden toteutumista, ym. Pitkälle päästään jo sillä, että tämä kysymys esitetään tarjoajille, vakavasti, henkilökohtaisesti, kasvotusten, ja tehdään selväksi että siihen halutaan oikea vastaus. Ei juristin kirjoittamaa selitettä, ei vessapaperin arvoista sertifikaattia, vaan vaikkapa listausta todellisista vastuullisuustoimista viime vuosien ajalta. Keinot saavat vaihdella, kunhan ne näyttävät hyvältä.

Katse käyttäjiin

Vastuullisuutta on myös omasta henkilökunnasta välittäminen. Tietotekniikkaa ei pidä tehdä osastopomojen fiilisten mukaan, eikä poliitikkojen kaverisuhteilla. Tietotekniikka on vasara, työkalu, jonka pitää sopia käyttäjiensä käteen. Sen pitää säästää työaikaa, ei lisätä työstressiä. Erinomainen esimerkki löytyy potilastietojärjestelmiä vertailemalla. Kotimaan tarpeisiin, tarve edellä kehitetty Esko-järjestelmä sai kouluarvosanan keskiarvon 8,2, kun taas puhtaan poliittisella kulmalla (ja hitosti kovemmalla hintaa) hankittu Apotti-järjestelmä sai arvosanan 5,6. Toinen on hankittu käyttäjille, toinen päättäjille.

Ideaali hankintaprosessi lähtee käyttäjien tarpeista ja pääosin oman organisaation teknologisesta osaamisesta. Kumppaneita voi käyttää katalyytteinä, mutta tulosta halutessa oman organisaation pitää olla mukana pelissä: käyttäjien, ylläpitäjien, johtajien. Tämä toteutuu aniharvoin. Yksityinen firma saa toki munata miten lystää, vastaten lähinnä osakkeenomistajilleen. Julkinen sektori ei näin kuitenkaan saa tehdä, sillä se on verorahojen väärinkäyttöä ja pahimmillaan riski potilasturvallisuudelle. Toisin sanoen, vastuutonta toimintaa.

Verenpaine ja lompakon paine

Jos ns. moraalinen selkäranka ja halu kantaa vastuuta eivät riitä perusteiksi, käytettäköön helpommin mitattavia asioita. Vastuullisuus vähentää stressiä, sillä se tekee ratkaisuista pitkäjänteisempiä ja kestävämpiä, niihin voi luottaa. Kun asenne muuttuu jatkuvasta vaihtamisesta pitkäjänteiseen kehittämiseen, on käyttäjillä ja pomoilla molemmilla helpompaa. Vastuullinen asenne näkyy myös lompakossa, kerta toisensa jälkeen. Alussa voi olla haasteita ymmärtää miten kulut muodostuvat eri tavoin, mutta hyvin nopeasti suorat säästöt ovat ilmiselviä.

Kirsikkana kakun päälle julkisen sektorin tapauksessa on vielä nähtävä kokonaisedut. Kun käytetään kumppaneita jotka maksavat veronsa, voi yhteiskunta paremmin. Kun kierrätetään laitteet niitä tarviseville asukkaille, voivat he paremmin lukuisin tavoin. Kun asenneilmapiiri on reilu, on mieliala parempi. EU:n kilpailulainsäädäntö antaa laveat mahdollisuudet lisätä tarjouskilpailuun reilusti välitöntä hintaa tärkeämpiä kriteerejä. Laki ei ole esteenä, tämä ei tarvitse kuin tekemistä.

P.S. Otsikkokuvan konekin huollettiin siistiksi.

EU:n heikkous osoittautui kierrätyksen kanssa

En edelleenkään vihaa EU:ta tai halua siitä eroon, mutta olen huolissani kehityksen kulusta ja huonosta hallinnosta. Tuorein tempaus kertakäyttömuovipullojen ympärillä osoittaa erinomaisesti perusongelman: keskitytään metodiin eikä välitetä lopputuloksesta. Tämä on laaja ongelma.

Suoraan sanoen…

Ei, EU ei sano mitään suoraan ja se masentaa. Itselleni hyvin tuttu EU:n tietosuojadirektiivi (GDPR) on 96 sivua pitkä printti. Käytännössä kaikki merkitsevä asia siitä voidaan kirjoittaa helposti yhdelle aaneloselle, pienellä yrityksellä puolikkaalle aaneloselle. Tietenkin näin isolla organisaatiolla väkisinkin tulee pientä pränttiä määräänsä enemmän, mutta ihan jokaista lobbarin vaatimaa sanahirviötä ei tarvitsisi pistää mukaan. Pitkät lait suosivat kieroja juristeja, lyhyet ja selkokieliset lait suosivat rehellisiä kansalaisia. Tässä on valinnan paikka.

EU ei mielestäni myöskään ole halukas ottamaan sitä asemaa mikä sillä on. Puolustuksesta ei voida puhua, kuullaan vain Natoa. Tietotekniikasta ei viitsitä tehdä omaa linjaa, mennää vain USA:n, ja vähäisemmässä määrin Kiinan perässä. Satelliittipaikannusjärjestelmästä ei tehty itsenäistä vaan laitettiin Galileo-järjestelmä USA:n kontrolliin. Tuoreessa tekijänoikeusdirektiivissä annettiin käytännössä monopoliasema RIAA:lle – kas vain, amerikkalainen järjestö sekin. Kauppasodassa nöyrrymme, Iran-sopimuksessa ryömimme ja jos joku koittaa hetkeksikään nostaa puheeksi Euroopan historian ja traditiot, häntä lyödään kuin vierasta sikaa.

EU on todella tehnyt paljon hyvää, yrittäjänä näen monia hyötyjä vapaakauppa-alueesta. Ymmärrykseni on, että moni opiskelija nauttii opiskelijavaihdosta. Tiedän myös että kulttuuriyhteistyössä tehdään paljon hyvää. Näissä kaikissa on kuitenkin byrokratian määrä hurjassa kasvussa. Tarkoitus voi olla jopa hyvä. Huomataan järjestelmässä aukko, joka paikataan kirjoittamalla lisää pykäliä, samalla luoden lisää aukkoja, joita paikataan taas lisäpykälillä ja oravanpyörä on valmis. Hyviä aikomuksia on vino pino, mutta kukaan ei vihellä peliä poikki.

Ja sitten palaamme kierrätysasiaan ja siten ehkä helpoimpaan tapaan jolla EU voisi terästää pelisilmäänsä. Nyt valittu metodi lisää muovin kulutusta, lisää saasteita, eikä lisää kierrätystä. Siitä voi matkan varrella tulla vähän siedettävämpi, mutta tällaisen tunaroinnin ei pitäisi voida tapahtua. Se tapahtuu, koska päämäärä unohtuu. Jätteiden vähentäminen ja kierrätyksen lisääminen pitäisi olla lähtökohta ja jokaisen valitun keinon pitäisi johtaa tätä tavoitetta kohti. Nyt kuitenkin tapeltiin keinoista vuositolkulla eikä lopputuloksesta ole juuri väliä. Epäilemättä moni kilistelee kompromissin kunniaksi, mutta minä näen tässä vain poliittista kyvyttömyyttä.

Viisaus painetaan pienin kirjaimin

Surullisin osa tarinasta löytyy pienestä präntistä. Kompromissia juhlitaan voittona, mutta kompromissiin johtavissa teissä on tragedian sydän. Kierrätystä toki harkittiin, mutta ajatuksesta luovuttiin koska pari eteläistä jäsenmaata ei halunnut.

Toisin sanoen: EU:n yksi tärkeimpiä haasteita, saasteiden vähentäminen, voidaan heivata pois asialistalta ilman sen kummempaa mietiskelyä kun vaan joku älyää pyytää. Se on surullista ja se on likaista. Parempaan on pystyttävä.

Onko jätteiden kierrätyksessä mitään mieltä?

En ole alan asiantuntija, mutta sallittaneen silti pohdiskella.

Ongelmajätteet eivät tietenkään saa joutua luontoon tai edes kaatopaikoille. Jäteöljyt, akut, loisteputket, jne. on kerättävä ja hävitettävä asianmukaisesti.

Paperinkeräys ja pahvinkeräys saattaa olla järkevää, sillä niitä tulee runsaasti ja niitä voidaan käyttää raaka-aineena.

Biojätteen  kerääminen kotitalouksilta tuntuu typerältä. Hyvin pieniä määriä noudetaan suurella jäteautolla ja ajetaan ties minne saakka.

Metallinkeräys saattaa olla järkevää, mutta jos se on lähinnä kaljatölkkejä, niin niidenkin rahtaaminen erikseen herättää ajatuksia.

Elektroniikkaromut voi viedä kauppaan samalla kun ostaa uutta krääsää.

Lasinkeräystä ei ole yleensä järjestetty kotitalouksilta erikseen vaan lasitavarat pitäisi viitsiä viedä jonnekin kauemmaksi. En tiedä onko se järkevää.

Muovit? Erilaisia muoveja pitäisi erikseen lajitella sinne sun tänne, eikä niillekään ole yleensä erikseen jäteastioita kotitalouksien käytettävissä – ainakaan tavallisissa jätekatoksissa.

Onkohan siinä jätteiden lajittelussa hirveästi järkeä?