Vaikka urheilu-uutisia vältän tehokkaasti, tavallisissa uutisissakin aiheeseen törmeää. Joka päivä on monta uutista Amerikkaan muuttaneesta koripalloilijasta. Epäilemättä mies on loistava hommassaan enkä häntä henkilönä kritisoi – mutta miksi ihmeessä kansantaloudelle katastrofaalisesta toiminnasta luodaan malliesimerkkiä?
Urheilubisneksemme on bisnesfarssimme
Oli se laji mikä vaan, oli jääpallot tai formula-autot tai mitkä vaan, kuvio on sama. Suomessa etsitään aktiivitoimin lapsia jotka ovat valmiita riskeeramaan itsensä urheilun alttarilla. Heidät laitetaan erikoiskouluuun ja heille hankitaan valmennusta sekä muuta apua. Heille katsotaan harjoitusolosuhteet ja paikallinen yritys jonka joukkueessa osoittaa taitoja. Yritykselle osoitetaan tukia jotta ei tarvitse kisojen vuokrista maksaa listahintaa. Sitten kun se menestyjä löytyy, hänet lähetetään maailmalle harjoittamaan lajiaan.
Suomen veromenot: satoja tuhansia, ehkä miljoona. Suomen verotulot: nolla. Me koulutimme, me opetimme, me markkinoimme, me maksoimme kaiken. Heti kun tuloja alkaa ropisemaan, maksetaan verot muualle. Ja kun urheilija on tehnyt itsestään sairaseläkekuntoisen kolmekymppisenä, hänelle myönnetään vielä Suomessa urheilijan eläke. Perustelemme tätä sillä, että saamme heistä ”lapsille esimerkkejä”. Esimerkkejä mihin? Siitä miten tuhoat terveytesi yrittäessäsi saada lottovoittoa? Siitä miten monipuolisen liikunnan sijaan on parempi reenata vain yhtä asiaa? Siitä miten hienoa on olla kansan idoli jota miljoona ihmistä katselee sohvalla, ylipainoa ja alkoholimyrkytystä tavoitellen? Vaiko siitä miten urheiluseurat voivat ajaa köyhät lapsiperheet velkavankeuteen tarjoamalla trendilajin harrastusmahdollisuuksia ökyhintaan? On siinä meillä esimerkkiä.
Näinhän tämä toimii eikä sitä voi pelaajaa moittia. Epäilemättä nytkin median valokeilaan nostama pallopelaaja on loistava työssään ja harjoitellut kovasti. Hän on tehnyt osansa paremmin kuin hyvin. Nostan vielä erikseen hattua sille että hän ei ole mediassa esimerkiksi rikollisyhteyksien, huumeongelmien (saati huumekaupan) tai muiden ikävyyksien muodossa. Mutta tämä järjestelmä josta me maksamme rahana, nuorten mielenterveysongelmina ja kansanterveyden rapautumisena – kysyn uudestaan: mitä juhlistamista tässä on?
Bisnes on bisnestä
Urheilu on liiketoimintaa, eikä se muuksi muutu. Toimikoon liiketoiminta liiketoiminnan ehdoin. Urheilu sopisi rinnastaa elokuviin. Molemmissa harvat ja valitut päätyvät kameran eteen ja yleisö hurraa. Molemmissa on potentiaalia vientiliiketoiminnalle, turismille ja toki yritystoiminnan yleisille helpotuksille pykäläviidakon purkamisen myötä. Kyllä valtiolla tekemistä asiassa voi olla, mutta pelin ehdot ovat tällä hetkellä vääristyneet.
Veronkiertoa tapahtuu ihan ammattilaisten toimesta jo tarpeeksi, niin säätiöissä, julkishallinnossa kuin yrityksissäkin. Ei meidän tarvitse auttaa sitä ylläpitämällä tällaista jättimäistä häviöautomaattia. Jos urheilu on puoletkin niin suosittua mitä väittää olevansa, se toimii erinomaisesti ilman senttiäkään julkista rahaa.