Juutalaiset, juutalaisuus ja heitä vastaan kohdistetut vihateot ovat yhä useammin tapetilla. Päätin, että voisi katsoa itseään peiliin ja pohtia mitä itse mietin juutalaisuudesta. Sitten totesin että pitää pohtia myös juutalaislobbyn toimintaa ja sitten muuttuikin jutun sävy.
Tänään. Nyt.
En aio käyttää aikaa käydäkseni läpi juutalaisuuden historiaa kaukaa tai viime vuosisadalta. Holokausti on fakta – turhaan kertaan jotain minkä jokainen on oppinut ja jos joku ei historiaa usko, ei minun kertaus sitä miksikään muuta. Oleellista on mielestäni mitä tapahtuu tässä ja nyt, sillä leijonaosa nyt eläviä juutalaisia ei ollut elossa 1940-luvulla. On typerää elää nykypäivää historian tekosyillä. Historia pitää muistaa ja siitä sopii oppia, mutta aiempien sukupolvien kokemukset eivät anna mielestäni mitään erityisasemaa kenellekään, hyvässä tai pahassa.
Tässä ja nyt juutalaisia voi kehua positiivisesta asenteesta oppimiseen. Heidän arvoihin tuntuu kuuluvan tiedon hankkiminen ja sen kunnioittaminen. Asenne sivistykseen on ihailtava, eikä haittaisi yhtään lainata näitä oppeja. Tämän myötä heitä ei myöskään herkästi syytetä aivopesusta tai uskontonsa markkinoinnista. Se tuntuu ihan oikeasti enemmän uskonnolta ja vähemmän bisnekseltä – joskin maine on kärsinyt muutamasta amerikkalaisesta puliveivarista. Älkäämme kuitenkaan syyttäkö koko uskontoa tuosta. Se, että juutalaiset ovat opiskelleet ja oppineet ahkerasti, tuo heille tilaisuuksia yhteiskunnassa. Ei se ole salaliitto, se on ahkeran työn tulosta. Ei siitä voi moittia vaan kehua.
Moittia sen sijaan voi barbaarisesta pikkulasten silpomisesta. Yhden atomin verran kehossani ei ole tilaa ymmärrykselle ympärileikkauksia kohtaan tässä ajassa. Kyllä, vuosituhansia sitten se oli perusteltua, tänä päivänä se on sairasta ja yhteiskunta joka sallii tuollaisen toiminnan on yhtä sairas. Tämän pitää loppua, vaan asennoituminen on jäykkää. Tämä on yleinen toinen kritiikin aihe, joustamattomuus. Puolitoista vuotta sitten Horisontti-ohjelmassa puhuttiin ruokailukäytännöistä, kosherista ja halalista. Jopa islamilaiselta puolen tuli ymmärrystä, kun taas juutalaisedustaja Yaron Nadbornik oli joustava kuin jäätynyt ratakisko. Jotkut juutalaisyhteisön edustajat myös alentavat lähes minkä tahansa keskustelun puheeksi siitä miten hänen isoisänsä kärsi. Niin kärsi, rikos ihmisyyttä vastaan oli hirveä, mutta helvetinkö tekemistä sillä on tässä ja nyt? On ala-arvoista ja historian uhreja halventavaa pelata tuo kortti yhtenään.
Tietä eteenpäin?
Villakoiran ydin on kuitenkin usein uskonnon ulkopuolella, Israelin valtiossa. Israelia voi moittia monesta, mutta keskivertojuutalaisissa on ihan kotitarpeiksi myös heitä, jotka eivät hyväksy väkivaltaa. Israelinjuutalaisia voi moittia siitä, että äänestävät sotahulluja valtaan, mutta diasporaa ei voi tästä moittia. Heitä tosin voisi rohkaista puhumaan rakentavasti ja yhä vahvemmin muistuttamaan eron poliittisen ja uskonnollisen välillä. Sillanrakennus on laji mihin voisi hieman panostaa.
Antisemitismin kasvu on kuitenkin kasvava ongelma, niin kotoperäisten natsilarppaajien kuin islamistisen maahanmuutonkin myötä. Tiedon lisääminen auttaa, mutta toivoisin myös että juutalaislobby lakkaisi markkinoimasta ylivertaisuutta. Jos juutalaiset osataan nähdä tasavertaisina ihmisinä, olemme ottaneet monta askelta tiellä parempaan huomiseen.