Avainsana: julkisen sanan neuvosto

Kohu JSN:n ympärillä on kerännyt melkoisesti kierroksia. Se on omalla tavallaan jatkoa alkuvuoden vaatimukselle säätää laki toimittajien suojelemiseksi joka johti myöhemmin julkilausumaan. Molemmat tempaukset ovat omiaan someraivon luontiin ja lokeroinnin lisäämiseen. Ehdotan lokeroinnin vastalääkkeeksi katsantakantaa, jossa toimittajat nähdään ihmisinä.

Toimittaja ei ole hyvä ihminen

Hyvin moni meistä lukee aivan eri tavoin väitteen A ”toimittajaa uhkailtiin” ja väitteen B ”työntekijää uhkailtiin”. Miksi, kysyn minä. Toki toimittajat herättävät työllään tunteita, mutta niin tekevät automyyjät, rekkakuskit ja huoltomiehet, johtoportaasta puhumattakaan. Toisin sanoen, harvassa on työ jonka parista on tunteet poistettu. Somen myötä jokainen on potentiaalinen julkkis. Voit päästä julkisuuden myötä metodisen vihan kohteeksi vaikka tekemällä vääränlaisen taideteoksen tai koristamalla pihasi väärin – tai jopa vain tuntemalla väärän ihmisen. Toimittajat ovat usein vihan kohteina mutta eivät suinkaan yksin. Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan, he myös joskus kuplaantuvat aika pahasti, irtaantuvat todellisuudesta tai pahempaa. Jos papit ja poliisit lankeavat, niin myös toimittajat.

Kas kun toimittajat eivät ole hyviä ihmisiä. He ovat vain ihmisiä ja seassa on niin hyviä kuin pahojakin. He käyttävät samoja somekanavia kuin muutkin, observoiden samaa maailmaa kuin muutkin. Journalismi on titteli, työtehtävä, paikka, aika ja työkalut. Journalismin alan työpaikan saaminen ei nosta tai laske ihmisen asemaa tasavertaisena, kauniina, yksilöllisenä ihmisenä. Tämän pitäisi olla niin itsestäänselvää mutta se ei sitä vain tunnu olevan. Onko tämä kenties yksi somekuplan muoto? On hyvin yleistä että oman kuplan sisällä nähdään juuri omaan kuplaan kohdistuvat uhat paljon muihin kohdistuvia massiivisempina. Eivätkö toimittajat näe asiaa mitä ovat itse erinomaisesti tutkineet?

Tuomio luetaan

Tämä yhden hengen oikeuslaitos on täten asiaa pohtinut ja on täten valmis lukemaan kaksi (2) kappaletta tuomioita jotka mielestäni pitäisi panna täytäntöön.

1. Toimittajat lakatkoon vaatimasta erityisasemaa lain edessä, sen sijaan yhtyköön verkko- ja muunkin vihan torjuntaan kaikkien ihmisten yhteisenä ongelmana, tutkien asiaa eri kanteilta ja etsien useita ratkaisuja vakavaan hätään.
2. Toimittajien työn hedelmistä nauttivat lakatkoon näkemästä toimittajia eri arvossa kuin muitakaan ihmisiä. Uhkasakkona vaaditaan lukemaan sana ”toimittaja” tai ”journalisti” mielessään muodossa ”ihminen”.

Myös tuoreen JSN-asian voi käsitellä kuten työilmapiiriasiat yleensä. Jos on työpaikkakiusaamista, se tutkittakoon työehtosopimusten ja lain puitteissa aivan kuten millä tahansa työpaikalla.

Julkisen Sanan Neuvosto eli JSN on juhlinut vastuullisen journalismin kampanjaa. Nyt jos koskaan on tarvetta vastuulliselle journalismille etenkin kun laatujournalismin määrää ajetaan alas niin kaupallisella puolella kuin Ylelläkin. JSN:llä on hyvät pelisäännöt, mutta ehkä tahtomattaan heistä on tullut monelle mediatalolle myös tekosyy välttää keskustelua ja kehittymistä.

Kaikki palaute ei ole pahasta

Journalistit joutuvat sietämään aivan liikaa sontaa etenkin somessa. On absoluuttisen väärin suunnata vihaa toimittajan henkilöä vastaan vaikka miten olisi eri mieltä tehdyn jutun sisällöstä. Olen minäkin tuon tuosta eri mieltä mutta kunnioitan joka ikistä toimittajaa ja heidän työtä. Minun uskoni ihmiskuntaan on sen verran voimakas, että uskon kaltaisiani olevan melkoinen enemmistö. Törkeästi käyttäytyvät häiriköt ovat pieni, mutta aivan liian äänekäs vähemmistö.

Tavallaan siis ymmärrän miksi toimittaja säpsähtää joka kerta kun palauteviesti saapuu. En kuitenkaan arvosta sitä mihin tämä on johtanut. Toimittaja ei saisi pelätä keskustelua. Ei ole yksi tai tuhat kertaa kun vastaus asialliseenkin kritiikkiin on ”noudatamme JSN:n linjauksia”. Siinä se. Palautetta ei tarvitse lukea saatika käsitellä kun voi yksinkertaisesti vedota JSN:ään. ”Poissa silmistä, poissa mielestä” ajatellaan – kyllä JSN sitten käsittelee jos oikeasti jotain asiaa on. Toki vielä edellistä paljon yleisempi vastaus on täydellinen vastauksen puute. Valtaosa mediataloista ja toimittajista ei enää reagoi lainkaan palautteeseen, ei kehuihin eikä kritiikkiin. Presidentiltä tai arkkipiispalta saa todennäköisemmin vastauksen kuin Ylen toimittajalta.

Toiveeni siis olisi, että JSN hieman terävöittäisi sanomaansa ja linjaansa tältä osin. Roskapalaute kuuluu roskakoriin tai vakavimmillaan poliisille mutta mielestäni asiallisen palautteen käsittelyä pitäisi rohkaista ja nostaa esille. Jos journalisti ja journalismin kuluttaja eivät kohtaa, se on huonoksi molemmille. Se on mielestäni myös JSN:n hengen vastainen tilanne.

Matalampaa kynnystä

Toinen mietinnän arvoinen asia voisi mielestäni olla JSN:n jäsenkynnyksen madaltaminen. JSN on isojen mediatalojen ystävä mutta vastuullista journalismia voi mielestäni harjoittaa pienessäkin mittakaavassa. Isoille mediataloille maksut eivät ole ongelma, mutta riippumattomammille toimijoille (kuten meille) kynnys on aivan liian korkea. JSN voisi mielestäni harkita ovien avaamista myös vastuullisille verkkopalveluille ja blogialustoille jotka haluavat kunnioittaa varsin erinomaisia journalismin pelisääntöjä.

Nostan hattua JSN:n toiminnalle ja allekirjoitan sen tarpeellisuuden. Toiminta on laadukasta ja tarpeellista, mutta tilannetta on aktiivisesti seurattava. Toivon järjestöltä hyvää tilannetajua myös laajassa mittakaavassa sekä katsetta tulevaisuuteen. En epäile etteikö heiltä tähän kykyä löydy.