Avainsana: Julkinen sektori

Julkaistu

Mitäpä jos verorahoilla ei ryypiskeltäisi?

Ajatus lähti viinalaskua kritisoineen päättäjän potkuista liikkeelle. Rupesin tässä pohtimaan että onkohan mitään syitä miksi sinun ja minun verorahoilla ylipäänsä täytyy ruokkia valtakunnan pahinta terveysongelmaa? Avaan keskustelun, kuulen mieluusti perusteita suuntaan jos toiseenkin.

Ehdotukseni kuuluu näin

Ehdottaisin siis itse, että julkista sektoria kiellettäisiin kategorisesti käyttämästä rahaa alkoholitarjoiluun. Kyse ei ole anniskelun kiellosta – jos tilaisuudessa on soveliasta olla anniskelua, voisi kukin hankkia omaan piikkiinsä omat juomat. Tämä ei ole mitenkään harvinaista eri organisaatioissa, että vaikkapa firma maksaa sapuskat ja alkoholittomat, mutta viinakset pitää noutaa itse tiskiltä.

Tässä olisi periaatteellisena sanomana se, että mielestäni verorahoja pitää käyttää kansan hyväksi, ei haitaksi. Tasa-arvon puolesta taas puhuu se, että raittiit ihmiset tai kuskeina toimivat eivät olisi vastedes eriarvoisessa asemassa ryypiskelijöiden rinnalla.

Todennäköisesti vähän nokankoputtamista voisi tulla tiettyjen kansainvälisten delegaatioiden kanssa, kun tietyissä kohdin alkoholi mielletään osaksi kulttuuria ja diplomatiaa. Allekirjoitan näkemyksen ja miksei tästä voisi joustaa – mutta toisaalta, miksi pitäisi? Eikö Suomessa voida elää Suomen tavoin? Rohkenen jopa väittää että tekisimme maamme imagolle palveluksen tarjoamalla vaikkapa kuusenkerkkä-, herukanlehti-, tai tyrnipohjaisia alkoholittomia mestariteoksia ranskalaisen tusinaviinin sijaan. Suomalaisen luonnon maussa ei ole mitään hävettävää.

Viisasten juoma

En edelleenkään ole sitä mieltä että alkoholin täyskielto on minkään sortin realismia edes rajatummissa konteksteissa. Kyllä minäkin ajoittain Alkoon pennosiani kannan. On kuitenkin täysin eri asia sallia alkoholi kuin tehdä siitä julkisen sektorin tukema harrastus. Alkoholin perusteleminen palkitsemisena ei mielestäni kestä päivänvalon vilkahdustakaan.

Täten palaan alkuperäiseen kysymykseeni: onko mitään syytä juoda viinaa veronmaksajien rahoilla?

Julkaistu

Tarinoita tiedon ääreltä

Julkisen sektorin tietohallinto on surullinen kirja josta löytyy kertomuksia jaettavaksi. Sain tänään kuulla lisää eräästä alkuvuoden isosta farssista ja katsoin hyödylliseksi jakaa tarinan tragediaa. Vastuuton tietotekniikan hoito ei ole vain nörttien kiikarissa vaan se on veronmaksajille pitkä penni maksettavaksi sekä sairaalle ihmiselle pahimmillaan elämän ja kuoleman kysymys.

Vuosi myöhässä

Kun käyttöjärjestelmään tai kriittiseen sovellukseen tulee turvapäivitys, on kiire. Fiksuinta on asentaa päivitys alle vuorokaudessa, mutta yritysmaailmssa voi mennä viikon päivät jos testailua tekee. Vaan entäpä kun eräässä kaupungissa ei asiaa saatu vuodessa tehtyä? Entäpä jos työasemilla ei ole minkään asteen tietoturvajärjestelmiä? Entäpä jos järjestelmissä ei ole edes perustason turva-asetuksia tehty? Entäpä jos verkkoliikennettä ei ole suojattu palomuureilla? Entäpä jos ovat nämä kaikki yhdessä? Näin juuri tapahtui alkuvuodesta Päijät-Hämeessä.

Kyse ei ollut huippurikollisten täsmäiskusta tai moderneimmasta haittaohjelmasta vaan sellaisesta jonka hyökkäysmenetelmät oli paikattu yli vuosi sitten. Mikä tahansa kymmenestä eri suojautumismenetelmistä olisi estänyt tämän. Keskiverto keskisuuri yritys käyttää näistä keinoista ainakin puolta rinnakkain. Suuri yritys käyttää niistä vielä useampia. Arkaluonteista tietoa käsittelevä yritys lisäksi auditoi järjestelmiä aktiivisesti. Kuitenkin terveydenhuoltoa käsittelevissä, ehkä kaikkein arkaluonteisinta materiaalia käsittelevissä järjestelmissä ei oltu suojausta hoidettu edes pienyrityksen tasolle.

Onhan meillä näitä tapauksia – peruuntuneita lääkäriaikoja kun ei järjestelmä toimi, vääriä lääkkeitä, väärille henkilöille lähetettyjä sairaskertomuksia ja vaikka mitä. Pelkästään tämän vuoden lista julkisen terveydenhoitoalan tietoteknisiä töppäyksiä on pitkä kuin nälkävuosi. On törkeä perustuslain rikkomus kun arkaluonteiset yksityiset tiedot vuotavat törkeän huolimattomuuden vuoksi. On kuitenkin myös nähtävä eurot. Meneekö kunkin ongelman kanssa satoja vai tuhansia työtunteja hukkaan? Moniko sairaus jää havaitsematta tai hoitamatta? Moniko lääkärillä hoidettava asia päätyy ensiapuun?

Vastuu kansanterveydestä, vastuu kansantaloudesta

Tietotekniikka on työkalu, kuin vasara. Tarvitaan sekä hyvä työkalu että hyvät taidot sitä käyttämään. Huonoissa käsissä hyväkään työkalu ei paljoa auta ja huono työkalu myös pilaa työn sujumisen tehokkaasti. Emme saa antautua ajatukselle siitä että huonoon pitää tyytyä tai että tietohallinnosta voi tinkiä. Se tonni mikä alkupäässä säästetään maksetaan miljoonana takaisin, vieläpä moneen kertaan. Yksi asia on jos ei kokoushuoneen tilavaraus pelaa, mutta kun pelissä on ihmisten terveys – jopa henki. Emme saa tyytyä nykyiseen asianlaitaan, emme toisistamme välittävinä ihmisinä emmekä veronmaksajina.

Monimutkainen tietojärjestelmä on aina kompromissi eikä sataprosenttista turvaa olekaan. Nollaa prosenttia parempaan pitäisi kuitenkin päästä. Jo varsin kohtuullisella suunnittelulla ja järjellisillä investoinneilla eliminoidaan uhista pahimmat. Näin säästetään sekä lääkärin että potilaan aikaa ja veronmaksajien kukkaroa. Minun on vaikea ymmärtää miten vaikeaa tämä voi olla.

Julkaistu

Malliesimerkki julkisen sektorin IT-osaamisesta

Olemme lukeneet useita juttuja Hämeenlinnan moottoritietunnelin haverista jossa tuhoutui valvontakameroita, viimeisimpänä tieto uudesta huollon viivästymisestä. Aiemmin luimme, miten operaatio on vaikeaa koska tietyn mallisia kameroita ei ole saatavilla ja ne ovat hurjan kalliita. Tämä on oivallinen pieni esimerkki siitä miten surkealla jamalla julkisen sektorin tietohallinto on.

Joku mietti tämän jo

Valvontakameroita toden totta on hurja määrä eri merkkejä ja malleja. Valvontakameroiden hallinta-, tallennus- ja analytiikkajärjestelmiä on myös vino pino. Vielä vuosikymmen sitten piti varmistaa yhteensopivuudet merkki- ja mallikohtaisesti ja se oli melkoinen suo. Siitä on kuitenkin päästy ja relevantin standardin nimi on ONVIF. Standardin avulla mikä tahansa kamerajärjestelmä voi käyttää minkä tahansa valmistajan kameroita. Standardi on kattava ja sisältää kuvan siirron lisäksi hallinnan, hälytysrajapinnat, analytiikan, moottoroidun kameran ohjauksen, ym. Lisäksi löytyvät varmat standardit kaapeleille, liittimille, kuvamuodoille, optiikalle, mekaaniselle asennukselle, yms.

Kuitenkin jostain syystä julkisella sektorilla on lukittauduttu vanhaan ajatusmalliin. Yksi valmistaja, yksi malli, yksi paikka, nolla aivosolua. Eikä tämä ole ainoa paikka. Pelkästään yksi yritys, Tieto on tarjonnut viime kuukaudet tusinoittain malliesimerkkejä miten käy kun ei pelata standardeilla rajapinnoissa. Epäonnistuneita lääkärikäyntejä, vääriä potilastietoja, vääriä lääkkeitä potilaille, lukemattomien miljoonien vahinkoja ja mittaamatonta inhimillistä kärsimystä.

Ulkoista vastuu, sisäistä hinta

On yksinkertaistamista nimetä vain yksi paikka ja yksi syy ongelmille, mutta esitän merkittävän katalyytin. 90-luvun laman jälkeen eliminoitiin julkiselta sektorilta iso määrä osaamista ja ryhdyttiin sen sijaan käyttämään konsultteja. Ulkoistuksessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta se ei voi koskaan toimia jos ulkoistuksen tilaajalla ei ole kaikki johdot käsissään. Julkisen sektorin ongelma on että se ulkoistaa myös hallinnon asiantuntemuksen. Maksaja ei tiedä mitä ostaa. Vaikka konsultilla olisi selkärankaa vastuulliseen toimintaan, hänellä ei koskaan ole kokemusta loppukohteen arjesta.

Se kuuluisa joku on kirjoittanut johonkin hallinnon paperiin, että Hämeenlinnan tunneliin saa ostaa vain baijerilaisessa puutalossa kristillisin menoin keskiyöllä valmistettuja valvontakameroita. Se kuuluisa kukaan ei ole omannut päättäjänä järkeä että olisi huomannut ongelman. Se tosi tunnettu veronmaksaja kärsii. Taas.

Julkaistu

Erikoislääkäripalvelut julkinen/yksityinen

Kerron omakohtaisesta kokemuksesta. Jollakin toisella voi olla toisenlaisia kokemuksia.

Olinpa taas kerran antamassa sissikoulutusta Saarenmaalla. Ehkä hirmuisen vittikon läpimisen vuoksi, tai muusta syystä, sain pahan silmätulehduksen. Päivystävä nuori lääkäriharjoittelija kirjoitti reseptin, jota noudatin, mutta silmä ei alkanut parantua. Virossa mantereen puolella oli sitten seuraavana viikonloppuna toinen sissiharjoitus, jota menin jo etukäteen valmistelemaan. Kun silmä oli huonona, niin kävin matkalla silmälääkärillä Raplassa. Lääkärin mielestä silmä oli todella pahasti tulehtunut ja kirjoitti uudet lääkkeet. Vannotti, että heti kun pääsen takaisin Suomeen, niin pitää mennä Suomessa silmälääkäriin. No, minä tein senkin sissiharjoituksen loppuun silmä sairaana ja lähdin kotiin.

Soitin heti aamulla terveyskeskukseen saadakseni ajan silmälääkärille – kertoen tietysti virolaisen silmälääkärin terveiset. Ei auttanut. Erikoislääkärille pääsee vain yleislääkärin lähetteellä (julkinen sektori). Iltapäivällä pääsin näyttämään silmääni sairaanhoitajalle, joka hämmästeli, että tätähän pitää näyttää yleislääkärille. No yleislääkäri sitten näki päivänselvän asian, että minun  pitää päästä silmälääkärille ja kirjoitti lähetteen Kuopioon silmälääkärille. Ajoin sitten suoraan Kuopioon jonottamaan silmälääkärille pääsyä ja jonotin niin kauan, että minut kirjoitettiin viimein sairaalaan – en päässyt ajoissa silmälääkärin puheille. Viimein silmälääkäri vilkaisi silmääni ja kirjoitti taas uudet lääkkeet ja käski käymään kontrollissa. Sinä vuorokautena ei enää saanut lääkkeitä vaan vasta puolilta päivin seuraavana päivänä pääsin aloittamaan hoidon.

Taas Kuopioon kontrolliin jollekin lääkärille joka ei osannut kunnolla suomea. Reseptiä muutettiin ja käskettiin taas kontrolliin. Ajoin jälleen Kuopioon ja vaadin vaatimalla että pääsisin nyt kunnollisen lääkärin vastaanotolle – kieltäydyin jyrkästi heidän tarjoamasta ulkomaalaisesta. No, viimein tärppäsi – lääkäri tutki silmät huolella ja kirjoitti sellaiset rohdot, että silmä parani. Vaikka kuinka helvetin kauan meni aikaa ja monta pompotusta julkisella sektorilla – eikä se lysti ollut halpaa. Ajot, erikoislääkärin poliklinikkamaksut, lääkkeet, jne.

Toinen tapaus – yksityisellä sektorilla

Huomasin, että en kuule toisella korvalla. No, ajattelin että korvakäytävässä on vaikkua ja yritin itse noin viikon ajan liottaa, kaivaa, jne. Lopulta korva oli niin kipeä, että en voinut nukkua sen korvan puoleisella kyljellä. Uskoin sunnuntaina, että pitää käydä korvalääkärissä – mutta enää en halunnut ”kustakaan” julkisen sektorin suuntaan, vaan katsoin yksityisen sektorin puolelta paikallisen korvalääkärin ja varasin netistä ajan ”huomisaamuksi”, taisi olla maanantai kello 9.20. Pyöräilin paikalle ja pääsin jonottamatta haluamaani aikaan suoraan erikoislääkärille. Hän tutki, rassasi vaikkutulpan irti – se oli todella tiukassa, kirjoitti tipat korvatulehdukseen. Hain tipat ja noudatin reseptiä. Korva tuli kuntoon yhdellä reissulla jonottamatta. Lasku oli tietysti ”rasvainen”, mutta tulipahan hoidettua ilman pompottelua.