Avainsana: journalismi

Julkaistu

Venäläisten tonttikauppojen jälkipyykki odottaa

Tuore Puheenaiheen jakso toi vieraaksi toimittaja Tuula Malinin. Hän tuli tunnetuksi venäläisten tekemien, strategisesti vaarallisten tonttikauppojen paljastajana ja siitä potkut saaneena toimittajana. Kertomuksessa oli paljon tuttua, paljon tarpeellista kertausta ja mukavaa uuttakin.

Tuttuja nimiä

Ensin pitää korostaa toimittaja Malinin kantaa. Hän toivoo Suomen käyvän vielä lustraation tien, eli selvittämään juuri miten suuri Neuvostoliiton ja Venäjän vaikutus oli maamme sodanjälkeisessä historiassa. Hän ei kuitenkaan toivo syyllisten, vaan totuuden metsästystä ja tätä hän korostaa. Kertaakaan hän ei haastattelussa syyttänyt ketään, ainoastaan listasi toimittajan tarkkuudella nimiä, aikoja ja paikkoja. Itse en tämän tason jalomielisyyteen pysty.

Toimittaja sai tehdä kattavaa journalismia venäjän tekemistä epäilyttävistä tonttikaupoista ensin pitkän aikaa rauhassa. Jossain kohtaa poliitikot alkoivat ottamaan äärimmäisen vihamielistä asennetta tähän tutkimiseen. Silloinen presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen ovat molemmat jo tulleet tutuksi suuresta myötämielisyydestä etenkin diktaattori putinin aikaista venäjää kohtaan. Harvemmin mainittuja nimiä on eräs presidentti Alexander Stubb, joka käytti aikanaan huomattavasti aikaa ja energiaa puolustaakseen putinin toimia ja hyökätäkseen siitä kritisoivia toimittajia kohtaan. Kaipa me suomalaiset olemme hyviä antamaan anteeksi.

Todellinen sota journalismia vastaan alkoi Juha Sipilän kaudella. Kuten muistamme, Sipilä lopetutti Ylestä useita tutkivan journalismin ohjelmia, kuten A2 ja viikonloppuradion Ajankohtainen Ykkönen. Sitä en aiemmin tiennyt, että juuri Sipilä järjesti myös toimittaja Malinin pikapotkut ja kalliin mustamaalauskampanjan, mutta totta puhuen ei se tippaakaan yllätä. Jos jonkin tässä pitää yllättää on se, että kun nykyhallitus ajaa Ylen budjettiin leikkausta ottamatta kantaa journalistiseen työhön, se tuomittaan karmivana hyökkäyksenä Yleä vastaan. Kun Sipilä sormella osoittaen lakkautti ohjelmia ja potki toimittajia pihalle, se ei juuri vasemmistoa vaivannut. Toisaalta, sen ajan vasemmisto oli kritiikittömästi venäjän puolella.

Ongelma on ja pysyy

Toimittaja Malin korosti moneen kertaan sitä, miten saamaton Suomi on ollut ongelman äärellä. Venäjä on ostanut tontteja, rakennuksia ja maita varuskuntien ja muiden strategisten sijaintien läheltä vuosikymmeniä ilman, että asiasta on välitetty. Kun viime vuosina asiaan on vihdoin herätty, vain pikkuriikkinen murto-osa tiloista on palautettu suomalaisten haltuun. Olemme kirjoittaneet pakkolunastuspykäliin niin paljon aukkoja, että venäläiset voivat estää niiden käytön vain valehtelemalla omistajan nimen. Sen jälkeen emme voi tehdä mitään. Lakimme on huono ja jos tilanne itärajan väärällä puolen yhä pahenee, maksamme siitä vielä kovimman hinnan.

Vastoin maamme korkeimman johdon kovia yrityksiä, tonttikaupoista ei vaiettu, vaan kirjoitetaan tänäkin päivänä. Vaan vastoin toimittajien, tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden toistuvia pyyntöjä, maamme päättäjät eivät ole saaneet aikaiseksi korjaustoimia. Useampi hallitus on pyyhkinyt asiaa villaisella. Uudet kaupat on estetty, mutta vanhoissa on yhä tikittäviä aikapommeja. Kauanko tätä pitää katsoa?

Julkaistu

Rehellisyyden hinta: Muistelmansa viime kuussa julkaissut ex-toimittaja Matti Kuusela on joutunut turvautumaan kriisiterapiaan – ei ole pystynyt nukkumaan eikä syömään

🙈🙉🙊Matti Kuusela julkaisi muistelmansa ”Journalisti- toisenlainen toimittaja” 21.3.2024.
Aamulehdessä pitkän työuran tehnyt Kuusela, 67, joutui kirjan julkaisun jälkeen valtavan kohun keskelle, kun hän kertoi kirjassaan sepittäneensä osassa jutuissaan.
Tämän päivän Iltalehdessä Matti Kuusela kertoo hakeutuneensa kriisiterapiaan – ei ole pystynyt nukkumaan eikä syömään.
”Tämä on absurdia, hämmästyttävää ja outoa” – sanoo Matti Kuusela.

Toimittaja Matti Kuusela teki miehen työn lyödessään vahvan naulan agendajournalismia suoltavan valtamedian arkkuun. Esimerkin voima on vahva ja luulenpa vain että tulevaisuudessa journalismista puhuttaessa sanotaan ”Se oli silloin ennen Matti Kuuselaa, kun JSN oli muka takuu median objektiivisuudesta, ja kun samaan aikaan Yle ja muu Totuusmedia suolsi kidastaan kulttuurimädätystä tukevaa propagandaa että seinät helisivät -huh sentään!

Loppukaneetti: Nyt otan itseäni niskasta kiinni, ja ensiksi luen Kuuselan muistelmat, sitten Jukka Hankamäen kirjoittaman, puolikuoliaaksi vaietun kirjan ”Totuus kiihottaa”. Sen jälkeen vedän henkeä ja ajattelen sinisiä ajatuksia.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7864a8d6-b323-4cfa-aed6-cdb4ebff6bca

Julkaistu

Lööppi

Lööppi on kansankielinen nimitys julisteelle, jolla mainostetaan sanoma- tai aikakauslehden, tavallisimmin keltaisen lehdistön julkaiseman iltapäivälehden viimeisintä numeroa. Sana ”lööppi” on peräisin samanmerkityksisestä ruotsin kielen sanasta löpsedel. Lööppi sisältää mainostettavan lehden sisältöön viittaavia otsikoita, jotka kertovat usein julkisuuden henkilöistä tai muusta sellaisesta minkä oletetaan kiinnostavan ihmisiä.

Vaikka lööpin otsikot ovat usein kärjistettyjä ja monimerkityksisiä, niiden tekijät korostavat, että jokaisen otsikon on oltava totta sekä noudatettava lakia ja journalistin eettisiä ohjeita. Suomessa Julkisen sanan neuvosto (JSN) valvoo lehtien ohella myös lööppejä. 

Suomessa ensimmäiset Ilta-Sanomien lööpit julkaistiin 1950-luvulla valkopohjaisina. Keltainen lööppipohja otettiin Suomessa käyttöön 1970-luvulla. Iltalehti aloitti lööppien käytön 1980-luvulla. Muita nykyään Suomessa tunnettuja lööpeillä mainostettavia lehtiä ovat ainakin Helsingin Sanomat, Aamulehti, Seiska ja eräät ilmaisjakelussa olevat kaupunkilehdet. Iltapäivälehtien lööpit ilmestyvät Suomessa kuutena päivänä viikossa kuten itse lehdetkin.- Wikipedia)

En itse pidä lööpeistä, mutta siinähän ei yksilön  mielipiteitä kysellä. Se on journalismia siinä kuin journalismi yleensäkin.

Pitäisikö lööpit kieltää lailla?

Kohteleeko ns. lööppijournalismi poliittisia ja taloudellisia vaikuttajia tasapuolisesti?

Palveleeko lööpit demokratiaa vai haittaako se sitä?

 

 

Julkaistu

Puolustakaamme toimittajia ihmisinä

Kohu JSN:n ympärillä on kerännyt melkoisesti kierroksia. Se on omalla tavallaan jatkoa alkuvuoden vaatimukselle säätää laki toimittajien suojelemiseksi joka johti myöhemmin julkilausumaan. Molemmat tempaukset ovat omiaan someraivon luontiin ja lokeroinnin lisäämiseen. Ehdotan lokeroinnin vastalääkkeeksi katsantakantaa, jossa toimittajat nähdään ihmisinä.

Toimittaja ei ole hyvä ihminen

Hyvin moni meistä lukee aivan eri tavoin väitteen A ”toimittajaa uhkailtiin” ja väitteen B ”työntekijää uhkailtiin”. Miksi, kysyn minä. Toki toimittajat herättävät työllään tunteita, mutta niin tekevät automyyjät, rekkakuskit ja huoltomiehet, johtoportaasta puhumattakaan. Toisin sanoen, harvassa on työ jonka parista on tunteet poistettu. Somen myötä jokainen on potentiaalinen julkkis. Voit päästä julkisuuden myötä metodisen vihan kohteeksi vaikka tekemällä vääränlaisen taideteoksen tai koristamalla pihasi väärin – tai jopa vain tuntemalla väärän ihmisen. Toimittajat ovat usein vihan kohteina mutta eivät suinkaan yksin. Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan, he myös joskus kuplaantuvat aika pahasti, irtaantuvat todellisuudesta tai pahempaa. Jos papit ja poliisit lankeavat, niin myös toimittajat.

Kas kun toimittajat eivät ole hyviä ihmisiä. He ovat vain ihmisiä ja seassa on niin hyviä kuin pahojakin. He käyttävät samoja somekanavia kuin muutkin, observoiden samaa maailmaa kuin muutkin. Journalismi on titteli, työtehtävä, paikka, aika ja työkalut. Journalismin alan työpaikan saaminen ei nosta tai laske ihmisen asemaa tasavertaisena, kauniina, yksilöllisenä ihmisenä. Tämän pitäisi olla niin itsestäänselvää mutta se ei sitä vain tunnu olevan. Onko tämä kenties yksi somekuplan muoto? On hyvin yleistä että oman kuplan sisällä nähdään juuri omaan kuplaan kohdistuvat uhat paljon muihin kohdistuvia massiivisempina. Eivätkö toimittajat näe asiaa mitä ovat itse erinomaisesti tutkineet?

Tuomio luetaan

Tämä yhden hengen oikeuslaitos on täten asiaa pohtinut ja on täten valmis lukemaan kaksi (2) kappaletta tuomioita jotka mielestäni pitäisi panna täytäntöön.

  1. Toimittajat lakatkoon vaatimasta erityisasemaa lain edessä, sen sijaan yhtyköön verkko- ja muunkin vihan torjuntaan kaikkien ihmisten yhteisenä ongelmana, tutkien asiaa eri kanteilta ja etsien useita ratkaisuja vakavaan hätään.
  2. Toimittajien työn hedelmistä nauttivat lakatkoon näkemästä toimittajia eri arvossa kuin muitakaan ihmisiä. Uhkasakkona vaaditaan lukemaan sana ”toimittaja” tai ”journalisti” mielessään muodossa ”ihminen”.

Myös tuoreen JSN-asian voi käsitellä kuten työilmapiiriasiat yleensä. Jos on työpaikkakiusaamista, se tutkittakoon työehtosopimusten ja lain puitteissa aivan kuten millä tahansa työpaikalla.

Julkaistu

Yhden syyllisen taktiikka

Olen kiitollinen Yleisradiolle sen pitäessä esillä tärkeää aihetta seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta, nostaen esille myös arvostamani Väestöliiton näkökulmia. En ole kuitenkaan vakuuttunut aiheen polarisaatiosta ja kun nyt luin läpi koko päivän uutiskommentit tästä, olen vielä huolestuneempi. Yksi taho, minulle tuntematon ”Agenda Europe” on nyt määritelty kolmannen osapuolen toimesta yksin syylliseksi aika lailla kaikkeen ihmisoikeuksien vastaiseen toimintaan. En luota tällaiseen yhden syyllisen taktiikkaan.

Perusteltu mielipide kestää debatin

Minä hyväksyn laajan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden, sukupuolineutraalin avioliiton ym. aiheet ihmioikeuksissa aksioomina. Mielestäni Suomen tilanne on melko asiallinen, translain ollessa ainoa merkittävä juridinen ongelma. Edelleen mielestäni argumentit kannoilleni ovat vahvoja ja äärimmäisen loogisia. Ne kestävät kunnioittavan debatin eri mieltä aiheesta olevien kanssa. Minulla alkaisivat hälytyskellot soida jos pelkäisin kuulla jostain aiheesta eriävää mielipidettä. Samaiset kellot saivat tekemistä lukiessani em. Ylen juttua. On epäilemättä tulkinnanvaraista rikotaanko tässä journalistin ohjeiden 21. kohtaa, mutta vähintään hyviin tapoihin kuuluu vastapuolen näkemyksen mukan ottaminen. Nyt Väestöliitto yksin kertoi mitä heidän poliittinen vastustajansa tekee, miten ja miksi, vailla pienintäkään journalistista kritiikkiä tai faktantarkistusta.

Aiheesta on puhuttu viime viikkoina laajemminkin, kun Timo Soini sekoitti ulkoministerin työhön omaa lomaa. Voin kirkkain silmin todeta että Soini on mielestäni vaarallisin poliitikko tässä maassa. En pidä yhtälöstä jossa yhdistyy naisten oikeuksien vastaisuus, seksuaalivähemmistöjen halventaminen, uskonnollinen ultrakonservatiivisuus ja ministerin asema. Yhtä kaikki olen valmis marssimaan myös hänen sananvapauden puolesta. Ministerin asema toki laittaa selviä rajoitteita joita hän ei noudattanut, mutta mikään laki ei voi pakottaa ketään päättäjää olemaan henkilökohtaisesti tiettyä mieltä. Hänellä on oikeus mielipiteeseen ja sen ilmaisuun. Oikean ajan ja paikan se toki tarvitsee eikä ministerin virallinen ulkomaanmatka ole sellainen.

Vapauden hinta on valppaus. Vaikka EU ja Eurooppa ovatkin mennneet eteenpäin ihmisoikeusasioissa, on toki pidettävä silmät auki. Sen voisi kuitenkin tehdä ilman somekratiassa niin suosittua ylidramatisointia. Yksi blogi ei ole ”ennennäkemätön hyökkäys”, etenkin kun tulokset puhuvat aivan muusta. Jo selvinä numeroina paljon pahempi uhka ovat ääriuskonnolliset liikkeet, olivat ne sitten kristillisiä tai islamilaisia. EU on osoittanut olevansa täysin kyvytön ääriuskontojen edessä. Maallinen tallaaja teilataan somessa ja mediassa inasenkin standardia poikkeavasta mielipiteestä kun uskontoa keppihevosena käyttävä saa helposti kaiken anteeksi. Tämä asenne epäloogisesta polvistumisesta mielikuvitusystävän äärellä on merkittävä uhka niin ihmisoikeuksille kuin sananvapaudellekin. Sen korjaamiseksi on katsottava aivan eri suuntaan ja varauduttava paljon jäykempään debattiin.

Älä tuomitse viestinviejää

Haluan vielä korostaa että Väestöliiton edustajaa ei sinänsä voi moittia oman agendansa ajamisesta värikkäin sanakääntein – lobbarille maksetaan lobbaamisesta ja sitä hän teki. Hän ilmaisi itsensä mielestäni hyvin ja kuten todettua, arvostan heidän asiaa. Lopputulos lieni kuitenkin se että eräs eurooppalainen änkyräkonservatiivinen blogi sai juuri tuhansia uusia lukijoita, Ylen toimittajat lukuisia uhkauksia ja eri osapuolten barrikadit lisää sementtiä. Yksi totuus, yksi osapuoli ja yksi versio tarinasta ei ole universaali menestystarina dialogin rakentamisessa. Toisaalta aika huono on myös kaksien sääntöjen malli, josta kritisoin etenkin EU:n johtoa.

EU kenties epäonnistui rauhanliikkeenä, mutta se on ollut melko hyvä voima parantamaan kansalaisten ihmisoikeuksia useissa maissa. Monissa maissa tilanne on jo hyvä, mutta sen ylläpito vaatii entistä kovempaa työtä. Se edellyttää rehellisyyttä, yhteisiä pelisääntöjä ja asiallista debattia – ei silmitöntä huutelua ja dramatisointia. Nyt olisi tsemppaamisen paikka.

Julkaistu

Sankaritkin lankeavat

Yksi elämäni peruspilareita on pitkään ollut kunnioitus journalismiin ja journalisteihin. Järki sanoo että ei tämä ole mihinkään kadonnut. Vieläkin yli kymmenen senttiä leveä mustelma jalassani sanoo että harkitse kuitenkin toisin. Toisaalta, ei sellaista sankaria joka ei lankeaisi. Voiko tästä oppia jotain? Ei.

Jokanaisenoikeus

Jokaisella kyseenalaisilla keinoilla rikastuneella naisella on perustuslaillinen oikeus ostaa erittäin kallis sporttimersu ja päästellä ilmaan co2:ta parin lentokoneen verran. Jos sattuu olemaan kunnioitettavan kotimaisen juorulehden toimittaja, oikeus on kahta suurempi. Ja jos mersuun istuu, mersuun hukkuu. Onhan se selvä että omistusoikeus Eurooppaan – tai ainakin Pirkkalaan – tulee kaupanpäällisenä. Ei silloin tarvitse katsella ihmisiä jotka kulkevat yleisillä mailla. Ei! Tällaiset paskiaiset pitää pysäyttää ja näyttää niille kenellä se iso mersu on! Jukolauta, katso nyt minua! Katso miten iso moottori! Katso minua, olen journalisti, omistan sinut! Kaadu maahan ja vuoda verta, paskiainen!

Tällainen henkilö on yksi ja onneksi vain yksi esimerkki niistä kunnioittamistani toimittajista. Hän saa tehdä näin. Hän ei koskaan joudu edesvastuuseen. Jos häntä teoistaan moititaan, hänen työnantajansa maksaa juristit ja järjestää lokakampanjan syyttäjäänsä vastaan. Hän on jumalasta seuraava ylöspäin. Minullakin on toki tässä pelissä osani. Minun tehtäväni on kärsiä fyysisestä kivusta ja unettomuudesta yöstä toiseen jotta hän jaksaisi tankata mersuaan huomennakin. Jollainhan sinne toimitukseen pitää ajaa kirjoittamaan artikkeleja siitä miten toimittajilla on niin kauhean vaikeaa nykyään. Mersukin on jo vuoden vanha, perhana!

Katsoin läpi kokoelmaani vedosasteella olevia blogauksia. Melkein kolmasosa käsitteli journalismia jollain tavalla. Olen halunnut kirjoittaa kauniisti journalisteista koska heitä on kohdeltu väärin sosiaalisessa mediassa. Tuoreen kokemuksen myötä minun on kysyttävä itseltäni: onkohan se someviha toimittajia vastaan ehkäpä sittenkin ansaittua? Olisikohan jokin toinenkin toimittaja uhkaillut, panetellut tai jopa pahoinpidellyt niitä ihmisiä joiden viattomaksi uhriksi hän nyt tekeytyy? Olisiko toimittajissa enemmänkin samanlaisia tapauksia tämän Alma Median palkkalistoilla olevan moniosaajan lisäksi? Vihanpito ei ole koskaan oikein, mutta olisikohan se omalla tavallaan sittenkin ansaittua?

Näin on hyvä

Noh, ei hätää, ei minulla ole vastauksia. En minä halua kenenkään lähtevän kostamaan yhdellekään journalistille. Tiedän etten itse voi lähestyä poliisia, ellen satu haluamaan paria mustelmaa lisää. Minun ei kannata tätä journalistia nimetä tai olen paljon suuremmassa vaarassa. Minun on vain hyväksyttävä että hän saa todennäköisesti taas palkankorotuksen kertoessaan urhean tarinan miten hän puolustautui ilkeältä natsi-anarkisti-putinistilta joka yritti tuijotuksellaan pilata hänen viattoman autonsa kauniin maalipinnan. Tiedän että kansa hurraa ja rakastaa häntä sen artikkelin nähdessään.

Se ei ole mikään journalistin kirjoituksen arvoinen uutinen että tässä maassa ei ole oikeutta, ei turvaa eikä rehellisyyttä. Se on sen sijaan hyvin pienen blogauksen arvoinen tieto että opin tämän asian kantapään kautta, taas. Se vituttaa. Sori, ei siihen ole muuta sanaa. Minua särkee, en saa unta ja koitan hukuttautua kamomillateehen. Sentäs tarpeeksi viisas olen pysymään poissa pullosta. Vaan onneksi jossain asuu rikas, hemmoteltu journalisti, nukkuen tällä hetkellä ruususen unta. Niin on hyvä.

Julkaistu

Hoi toimittajat, olette ihmisiä

Jokaisesta maamme vastuullisesta mediasta on tänään saanut lukea päätoimittajien kannanoton toimittajien oikeusturvasta. Vetoomus on hyvä lukea ja sangen pätevä, mutta se syyllistyy samalla hyvin epätoivottavaan muurien rakentamiseen. Katsonpa asiaa kahdelta kantilta.

Julkista työtä?

Ensinnäkin tervetuloa maan pinnalle. Te toimittajat ette ole julkisen työn tekijöitä. Teette yksityistä työtä yksityiselle yritykselle. Työnne perimmäinen tarkoitus on tuottaa varallisuutta Sanoman, Alman, Ilkan sun muiden omistajille. Yle on vähän outolintu tässä paketissa toki, mutta kuten viime vuosien linjauksista huomataan, heidän suorituskriteerit ovat käytännössä identtiset kaupallisen median kanssa. Te toimittajat ette ole työnne puolesta erityiasemassa. Olette erityisasemassa siksi että olette ihmisiä, jokainen meistä erilainen ja uniikki, kaunis ja kallisarvoinen.

Häirintä on väärin. Se on väärin netissä, se on väärin puhelimessa, kasvotusten, kaikkialla. Tiedän äärimmäisen syvän henkilökohtaisesti miltä se tuntuu. Sitä ei tule pehmoisesti ymmärtää eikä ohittaa olankohautuksella. Se on törkeää, traagista ja aiheuttaa sekä inhimillisiä että taloudellisia vahinkoja. Se on saatava kuriin. Päätoimittajien kertoma ongelma on todellinen eivätkä he sitä liioittele, korkeintaan vähättelevät.

Hypätkää veneeseen

Toivon ja pyydän, että toimittajat eivät lähde rakentamaan tässä itselleen muuria ja lobbaamaan mittatilauslainsäädäntöä. Vainoaminen, kiusaaminen, häiriköinti ja uhkaileminen ovat laaja someajan ongelma jotka kohdistuvat aivan kehen tahansa jonka nimi sattuu syystä tai syyttä päätymään julkisuuteen. Henkilö voi joutua hirveän kiusaamisen kohteeksi vaikka hän ei millään tavoin pyri julkisuuteen, kuten suruksemme olemme oppineet. Toimittajien esiin nostama huoli on aito, mutta se ei ole toimittajien vaan ihmisten ongelma. Toimittajat voivat joko muurata itsensä omaan torniinsa tai ymmärtää mikä mahdollisuus heillä on saada lisää soutajia veneeseen. Siten he voivat vain parantaa mahdollisuuksiaan saada lainsäädäntö vastaamaan tarvetta.

Nyt ei ole aika eristäytyä vaan yhdistyä. Toimittajat, ryhtykää taas lukemaan asiallisia palautteita, keskustelkaa lukijoiden kanssa, jakakaa sanaa ja kerätkää tarinoita. Päätoimittajat, antakaa toimittajillenne aikaa myös viestintään yleisön kanssa. Ja me muut: avatkaamme silmämme, lakatkaamme lukemasta tietojamme someputkesta ja ryhtykäämme kohtelemaan toisia ihmisiä kuten haluaisimme itseämmekin kohdeltavan.

Julkaistu

Julkisen Sanan Neuvosto ei saa olla tekosyy

Julkisen Sanan Neuvosto eli JSN on juhlinut vastuullisen journalismin kampanjaa. Nyt jos koskaan on tarvetta vastuulliselle journalismille etenkin kun laatujournalismin määrää ajetaan alas niin kaupallisella puolella kuin Ylelläkin. JSN:llä on hyvät pelisäännöt, mutta ehkä tahtomattaan heistä on tullut monelle mediatalolle myös tekosyy välttää keskustelua ja kehittymistä.

Kaikki palaute ei ole pahasta

Journalistit joutuvat sietämään aivan liikaa sontaa etenkin somessa. On absoluuttisen väärin suunnata vihaa toimittajan henkilöä vastaan vaikka miten olisi eri mieltä tehdyn jutun sisällöstä. Olen minäkin tuon tuosta eri mieltä mutta kunnioitan joka ikistä toimittajaa ja heidän työtä. Minun uskoni ihmiskuntaan on sen verran voimakas, että uskon kaltaisiani olevan melkoinen enemmistö. Törkeästi käyttäytyvät häiriköt ovat pieni, mutta aivan liian äänekäs vähemmistö.

Tavallaan siis ymmärrän miksi toimittaja säpsähtää joka kerta kun palauteviesti saapuu. En kuitenkaan arvosta sitä mihin tämä on johtanut. Toimittaja ei saisi pelätä keskustelua. Ei ole yksi tai tuhat kertaa kun vastaus asialliseenkin kritiikkiin on ”noudatamme JSN:n linjauksia”. Siinä se. Palautetta ei tarvitse lukea saatika käsitellä kun voi yksinkertaisesti vedota JSN:ään. ”Poissa silmistä, poissa mielestä” ajatellaan – kyllä JSN sitten käsittelee jos oikeasti jotain asiaa on. Toki vielä edellistä paljon yleisempi vastaus on täydellinen vastauksen puute. Valtaosa mediataloista ja toimittajista ei enää reagoi lainkaan palautteeseen, ei kehuihin eikä kritiikkiin. Presidentiltä tai arkkipiispalta saa todennäköisemmin vastauksen kuin Ylen toimittajalta.

Toiveeni siis olisi, että JSN hieman terävöittäisi sanomaansa ja linjaansa tältä osin. Roskapalaute kuuluu roskakoriin tai vakavimmillaan poliisille mutta mielestäni asiallisen palautteen käsittelyä pitäisi rohkaista ja nostaa esille. Jos journalisti ja journalismin kuluttaja eivät kohtaa, se on huonoksi molemmille. Se on mielestäni myös JSN:n hengen vastainen tilanne.

Matalampaa kynnystä

Toinen mietinnän arvoinen asia voisi mielestäni olla JSN:n jäsenkynnyksen madaltaminen. JSN on isojen mediatalojen ystävä mutta vastuullista journalismia voi mielestäni harjoittaa pienessäkin mittakaavassa. Isoille mediataloille maksut eivät ole ongelma, mutta riippumattomammille toimijoille (kuten meille) kynnys on aivan liian korkea. JSN voisi mielestäni harkita ovien avaamista myös vastuullisille verkkopalveluille ja blogialustoille jotka haluavat kunnioittaa varsin erinomaisia journalismin pelisääntöjä.

Nostan hattua JSN:n toiminnalle ja allekirjoitan sen tarpeellisuuden. Toiminta on laadukasta ja tarpeellista, mutta tilannetta on aktiivisesti seurattava. Toivon järjestöltä hyvää tilannetajua myös laajassa mittakaavassa sekä katsetta tulevaisuuteen. En epäile etteikö heiltä tähän kykyä löydy.

Julkaistu

Tilaa valemedialle!

Venäläiset trollaavat, kiinalaiset ja amerikkalaiset trollaavat, valemediat jylläävät ja oikea journalismi kärsii. Tämän me tiedämme. Minä alan tulla siihen tulokseen, että perinteinen media tekee tämän liian helpoksi – enkä puhu nyt journalismin tasosta, vaan uutisoinnin määrästä. Kerrankin meillä on ongelma jonka voisi helposti korjata.

Ylen minuutit

Heitetäänpä alkuun lukua prioriteeteista. Yle Puheen keskivertopäivässä vie politiikkaradio 30 minuuttia ja vastaavasti urheiluradio 222 minuuttia (lähde). Yle on myös kautta linjan lyhentänyt uutislähetyksiä. Päivän pitkät uutislähetykset olivat 20 minuuttia, sitten 15, nyt 10. Perusuutiset olivat 5 minuuttia, sitten 3, nyt lyhimmillään hieman yli minuutin. Uutisten saama tila ohjelmassa on entistä pienempi. Uutisten sisällöstä uutisia on yhä vähemmän, kun julkkisjutut ja vastaavat tunkevat lähetyksiin. Asiaohjelmat vähenevät ja korvataan lifestyle-ohjelmilla, vai mitä on esimerkiksi saatu Ajankohtaisen Ykkösen tilalle?

Aamulehti ei ole pöllömpi sanomalehti, mutta uutisten määrä vähenee. Uutisasialle on tilaa enää viitenä tai kuutena päivänä viikossa ja uutiset saavat mahtua yhä pienemmälle määrälle palstamillimetrejä. Sen sijaan fiilisjuttuja ja ”julkkis kertoo miten ihanaa/kauheaa kaikki on” tarinoita. Toki ajoittain näiden sijalla on täysin erinomaisia taustoittavia historiallisia artikkeleja tai vastaavia, mutta niiden osuus pienenee. Myös kulttuurin perinteiset teos- ja luomiskertomukset ovat tehneet tilaa somejulkkisten fiilistelylle.

Isäni antoi hieman kritiikkiä Talouselämä-lehdelle sen osalta miten asiantuntijatekstien osuus oli vähentynyt, siinä missä ”esittelyssä kaveri jolla on fiilis” -tyyppisten juttujen määrä lisääntyy. Ei tuottanut suurta vaikeutta saada vastaavia kommentteja useilta eri ikäisiltä, eri talouslehtien lukijoilta. Asiantuntijatekstin määrä vähenee kun kokemusasiantuntijat valtaavat alaa. Miksi analysoida taloutta kun voidaan kuulla miten startup-pomo yhdistää joka aamu mäkihyppyjoogan ja paljasjalkamaratonin.

Annan tuomion

Kritisoimme siitä miten kokemusasiantuntijat laitetaan samalle viivalle oikeiden asiantuntijoiden kanssa. Käskemme ihmisiä lukemaan ja kuulemaan oikeita uutisia somemyllyn tai vastamedian sijaan. Varoitamme että ei pidä uskoa propagandaan vaan luottaa faktoihin. Hyvät maamme journalistit, joita arvostan suuresti, antakaa siihen mahdollisuus! Älkää leikatko uutisia. Älkää vähentäkö faktoja. Älkää tunkeko sisältöä täyteen hömppää. Tehkää enemmän asiaa eikä jatkuvasti vähemmän. Älkää antako valheelle hyvin petattua kasvun paikkaa.

On tietenkin mahdollista että kuulun vain johonkin sammalta kasvavaan, häviävään ryhmään ihmisiä jotka arvostavat uutisointia. Täten media siis vain tuottaa sitä mitä kansa nykyään haluaa. Jos näin on, mikäs minä olen kansan tahtoa kieltämään. Se tosin tarkoittaa myös sitä, että media voi katsoa ihan itse peiliin etsiessään syitä valheen ja vihan kasvulle ihmisten uutisvirrassa.