Viipurin valtauksen jälkikatsausta
”Nopea menestyminen oli jääkärijoukkojen hyökkäyshengen ja sisukkaan kestävyyden ansiota.
Yhtenä ainoana yönä, huhtik. 24 p. vasten, hyökkäsi v. Colerin rivistön etujoukko, majuri E. Heinrichsin komennossa oleva VII jääkäripataljoona, vihollisen varuillaanolevia ja lukuisain konekiväärien puolustamia asemia vastaan ensin Aittalahdessa, sitten Lyykylässä ja lopuksi Mannikkalassa. Aamulla sama pataljoona valloitti, osittain mies miestä vastaan taistellen, Talin aseman, siitä huolimatta että puolustaja oli asettunut vahvojen varustusten taa ja sai tukea panssarijunan tulelta. Majuri Heinrichs ja hänen pataljoonansa osoittivat esikuvallisesti, mitä miehuullisuus ja soturihenki saavat aikaan.
Jernströmin rivistön I jääkäripataljoona (Taucher) marssi huhtik. 23 p:nä osittain vaikeita polkuja pitkin Pihkalasta Pilppulan ja Suurpellon kautta kaikkiaan 30 km ja hyökkäsi puolenyön aikaan Säiniön asemaa vastaan, joka klo 2 aamulla vallattiin. Koko aamuyön ja sitä seuraavan päivän klo 4 saakka iltapäivällä torjui pataljoona panssarijunan uudistuneet hyökkäykset. Aikaisin aamulla huhtikuun 25 p:nä ryhdyttiin etenemään Säiniöstä Liimattaan (5 km), joka sivuutettiin klo 5 a.p., minkä jälkeen pataljoona liitettiin Viipuria vastaan hyökkääviin joukkoihin. Huhtik. 25-26, 27-28 ja 28-29 päivien välisinä öinä kuului pataljoona Viipuria vastaan toimiviin iskujoukkoihin.
XVI jääkäripataljoona (Jaatinen) läksi huhtik. 23 p. a.p. Heinjoelta Kämärän kylän ja Pienperon kautta ja saapui Säiniöön 30 km marssittuaan seuraavana päivänä klo 2 a.p., otti osaa taisteluihin panssarijunia vastaan ja lähetti vartioita ja tiedustelijoita Viipurin suunnalle. I jääkäripataljoonan kanssa se osallistui hyökkäykseen kaupunkia vastaan, kärsi raskaita tappioita, oli reservinä 27-28 p:inä hyökättäessä, mutta liitettiin seuraavana iltana jälleen ryhmän taisteluvoimiin.
III jääkäripataljoona (Schauman) valtasi Kämärän kylän taistelujen jälkeen, jotka kestivät klo 4 i.p. huhtik. 23 p. klo 8 a.p. seuraavana päivänä. Yksi komppania eteni suoraan Kämärän asemaa vastaan, mutta sen hyökkäys torjuttiin verisesti. Molemmat muut komppaniat olivat etuvartioina Oinalan suunnalla ja Pienperossa Viipuria vastaan. Huhtik. 25 p. pataljoona marssi Säiniöön. Huhtik. 26, 28 ja 29 p:ien vastaisina öinä pataljoona osallistui Viipurin luona käytyihin taisteluihin.
II jääkäripataljoona (Fagernäs) saapui huhtik. 23 p. klo 8 i.p. Kämärän aseman edustalle ja kävi heti hyökkäämään. Yöllistä taistelua kesti klo 4 asti aamulla, mutta vihollisen vastarintaa ei voitu murtaa, vaan kävivät punaiset vastahyökkäykseen saaden tukea Säiniön suunnalta tulevalta panssarijunalta. Pataljoona kärsi huomattavia tappioita, 20 % kuolleina ja haavoittuneina. Vasta puolenpäivän aikaan huhtik. 24 p:nä voitiin mainittu rautatieasema tykistöpommituksen jälkeen vallata. Vihollinen oli silloin vapaaehtoisesti tyhjentänyt asemansa. Jo samana iltana pataljoona marssi 15 km Säiniöön, jonne se saapui puolenyön aikaan. Vain muutaman tunnin levon jälkeen lähdettiin liikkeelle ja edettiin Liimattaan (5 km) ja ryhmityttiin taisteluun Viipuria vastaan, missä joukko oli reservissä. Lähinnä seuraavana yönä 25-26 sekä yöllä 27-28 ja 28-29 p:inä pataljoona oli Viipuria vastaan hyökkäävien joukkojen etulinjoilla.
Päällystön tarmokkuus ja etenemishenki, miehistön urhoollisuus ja kestävyys teki mahdolliseksi nämä saavutukset, jotka ansaitsevat ihailua erikoisesti huomioon ottaen asevelvollisten lyhyen harjoitusajan.
Soturikuntoa esiintyi muillakin taistelun alueilla. Savoniuksen rivistössä menetti XVIII jääkäripataljoonan (Nordenswan) 1. komppania (Hannelius) hyökättäessä Hotakan kylää vastaan huhtik. 23 p:nä 37 % miehistöstään 5 tuntia kestäneessä taistelussa, joka päättyi klo 11 i.p. Mutta siitä huolimatta komppania oli hyökkäysvalmiina klo 2 a.p. ja otti osaa vasta myöhemmin loppuunsuoritettuun uudistettuun hyökkäykseen sekä puolustus- ja hyökkäystaisteluihin huhtik. 25 p. (ks. siv. 202). – Ausfeldin ryhmän nopean etenemisen aiheutti niinikään jääkärijoukkojen hyökkäysvoima ja sisukkuus. Vaikka joukot kärsivät ravinnon puutetta – muutamiin joukkoihin nähden ilmeni, että ravinto kahden vuorokauden aikana rajoittui niukkaan ateriaan, jonka pääosana oli viholliselta otettu keitto – joukot säilyttivät kuitenkin taistelukuntoisuutensa. Ja tässä muistettakoon myös molempain Sihvon ryhmään kuuluneiden suojeluskuntapataljoonain sankarillista puolustustaistelua Naulasaaressa huhtik. 28-29 välisenä yönä Viipurista tulvivaa ylivoimaa vastaan.
Suomen kansa oli näissä vapaussotansa ratkaisevissa lopputaisteluissa taas esittänyt oivallisen sotilasaineksensa, joka voimakkaassa johdossa voi suorittaa suurtekoja. Tämän verrattoman ominaisuutensa turvissa saattaa vapaa Suomi lujassa luottamuksessa kulkea uusia, ankarampia myrskyjä kohti, kunhan se vain voimansa tallentaa ja pitää miekkansa terävänä.”[i]
——
[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 222-224