Avainsana: Jääkäripataljoona 27

Julkaistu

7.2.1918 – 100 vuotta sitten

Jääkäreiden etukomennuskunta lähti Libausta Suomen suuntaan.

”Kotimaahan lähtevälle pataljoonalle varattiin mukaan runsaat tuomiset, suuri määrä aseita, ampumatarvikkeita ja muuta sodankäynnissä tarvittavaa materiaalia, jollaisesta Suomessa oli aivan yhtä huutava puute kuin koulutetuista johtajistakin. – –

Lähetettävään materiaaliin kuului 70 000 venäläistä kivääriä (m/91), 363 pistoolia, 70 konekivääriä, 22 480 000 patruunaa, 12 325 käsikranaattia, 12 jäykkälavettista kanuunaa (87 K/92-95), 8 haupitsia (122 H/09), 16 420 tykistön laukausta, räjähdysaineita ja muuta pioneerimateriaalia, radiolaitteita, lentokone, Berliinissä painettuja Suomen karttoja, lääkintämateriaalia ja myös jonkin verran intendentuuritavaraa, mm. asepuvut siviiliasussa matkustavaa jääkäripataljoonaa varten. – –

Aselaivojen mukana oli määrätty lähetettäväksi 110 miehen vahvuinen »Vorkommando», itse asiassa sama, jonka elokuun suunnitelman mukaan piti saapua Suomeen »suuren aselähetyksen» mukana, välittömästi muun pataljoonan edellä. Komennuskunnan johtajaksi määrätty Harald Öhquist otti tehtävän vastaan oberzugführerinä ja kävi suorittamaan sitä Suomen armeijan majurina. – –

Helmikuun 7. päivän aamuna klo 7.40 komennuskunta lähti Libausta kapteeni v. Coler saattajanaan. Junamatkasta tuli vaikea. Saksalaiset rautatie- ja sotilasviranomaisetkin suhtautuivat tähän oudosti puettuun ja enimmäkseen täysin käsittämätöntä kieltä puhuvaan siviilimiesjoukkoon ymmärrettävän töykeästi ja epäluuloisesti. von Colerin hiihtolakki herätti niin suuria epäilyksiä, että kapteenin arvomerkit ja ensimmäisen luokan rautaristi menettivät tavanomaisen tehonsa.” (Matti Lauerma – Jääkäripataljoona 27; 1966; sivut 814-818)

Julkaistu

30.1.1918 – 100 vuotta sitten

Punakaartien tekemiä murhia

”Vangitsemiset ja vangittujen murhat alkoivat heti kapinan puhjettua, niin Helsingissä kuin muuallakin punaisten valtaan joutuneilla alueilla. Tällainen kiireinen toiminta noudatti sosialistien ohjelmajulistusta toisen osapuolen, eli porvariston poistamisesta historian näyttämöltä, kuten esimerkiksi Kansan Ääni vuoden 1917 syyskuun lopulla julkaisemassaan artikkelissa oli julistanut.”[i]

”Niitä ammutaan kuin kulkukoiria, rauhallisia miehiä, joilla ei ole muuta syytä kuin että ovat kuuluneet suojeluskuntaan. Toisia etsitään heidän kodeistaan ja murhataan.”[ii]

”Varkauden punakaartilaiset olivat ampuneet heti kapinan puhkeamisen jälkeen tammikuun 29. päivän illalla kaksi henkilöä, kaupanhoitaja Taavetti Ryhäsen ja Lehtoniemen tehtaiden insinöörin Harald Staffansin. Helmikuun alussa he uhkasivat ampua panttivangeiksi ottamansa suojeluskuntalaiset, mikäli valkoiset yrittäisivät valloittaa kaupungin.”[iii]

Jääkäripataljoona 27

Libaussa Jääkäripataljoona 27 miehistön edustajat, gruppenführerit Olenius ja Relander sekä hilfsgruppenführer Pärmi marssivat 30.1.1918 pataljoonan esikuntaan esittämään vaatimuksensa pataljoonan pikaisesta viemisestä Suomeen sotimaan Suomen vapauden puolesta. Pataljoonan komentajan ”Ausfeldin asiallista selontekoa niistä aikaa vaativista valmisteluista, joita matkaa varten oli suoritettava, kuunneltiin epäluuloisesti. Saatuaan lopuksi vakuutuksen, että »pataljoona ei viipyisi Libaussa tuntiakaan kauemmin kuin mitä oli tarpeellista», lähetystä poistui.”[iv]

Punakaartien tekemiä murhia

”Lääkäri tuli samana iltana, perjantaina 30. tammikuuta. Hällström [sairas, joka tarvitsi lääkäriä – jpu] lepäsi vuoteessa, – – Kartanon palveluksessa oleva konttoristi-agronomi Edvin Malmström astui sisään kasvot verta vuotaen. Punaiset olivat lyöneet häntä kiväärinperällä ja nyt hän tuli huuhtelemaan kasvojaan kylmällä vedellä verenvuodon tyrehdyttämiseksi. Pian huoneeseen tuli kaksi lyhyenläntää punakaartilaista, jotka kysyivät Malmströmiltä, missä aseet ovat. Saatuaan väsyneesti sohvan selkänojasta tukea hakevalta mieheltä vastauksen: »Minä en tiedä», punaiset tarttuivat häntä käsivarresta kiinni ja raahasivat juoksujalkaa ovesta ulos. Pian kuului kaksi laukausta. Hetken kuluttua Malmström hoippui Hällströmin vaimon tukemana vieraskamariin ja sanoi sinne kiiruhtaneelle Hällströmille: »De ha skjutit mig i hjärtat. » Sen jälkeen hän sanoi vielä yhden sanan: »Kesis.» Hän oli kotoisin Sipoon pitäjässä sijaitsevasta Kesis-nimisestä talosta. Tämän jälkeen huoneeseen tunkeutui punakaartilaisjoukko, joka ampui vielä yhden laukauksen Malmströmiin ja heitti hänen ruumiinsa lattialle.108 — Todennäköisesti samat punakaartilaiset, jotka murhasivat Malmströmin, menivät samana yönä Kourlan kartanoon ja ottivat maisteri Eljas af Hällströmin hengiltä.110_”[v]

”Punaiset vangitsivat kansanedustaja Antti Mikkolan Helsingissä kapinan puhkeamisviikolla torstaina 31. tammikuuta. He veivät hänet Helsingin miliisilaitokselle ja sieltä seuraavana päivänä Töölönlahden rantaan, jossa he murhasivat hänet ampumalla »ei takaa niin kuin on ollut tavallista, vaan edestäpäin otsaan»_”[vi]

[i] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 53

[ii] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 54

[iii] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 54

[iv] Matti Lauerma – Jääkäripataljoona 27; 1966; sivut 812-813

[v] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivut 72-73

[vi] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 70

Julkaistu

29.1.1918 – Sata vuotta sitten

28.1.1918 Suomen, sillä hetkellä vielä pikkuruinen armeija, oli kenraali Mannerheimin johdolla riisunut aseista Etelä-Pohjanmaalla Venäjän armeijan varuskuntia ja siten luonut tukialueen tuleville sotatoimille. Saatu sotasaalis tuli suureen tarpeeseen suojeluskuntajoukkojen aseistamiseksi.

Sitä tukialuetta kohtaan oli kuitenkin uhka sekä etelästä, että pohjoisesta. Lisäksi oli varmistettava rautatieyhteys itään Haapamäen kautta. Elettiin kriittisiä hetkiä.

”Tammikuun 29. päivän vastaisena yönä rata räjäytettiin Haapamäen aseman eteläpuolelta. 31. päivänä varmistus työnnettiin 25 km etelään, Vilppulan kapeikkoon. Tämä tapahtuikin kreivin aikaan, sillä vain kahta päivää myöhemmin puhkesivat tällä kaistalla ankarat taistelut.”[i]

Suomalaisen Jääkäripataljoonan vielä Saksassa olevat jääkärit kiehuivat halusta päästä nopeasti takaisin Suomeen taistelemaan Suomen vapauden puolesta, eli toteuttamaan alkuperäistä tehtäväänsä.

”Tammikuun 29. päivänä »Soldatenrat» totesi Suomesta edellisinä päivinä kantautuneiden tietojen osoittavan, että pataljoonan oli pikimmiten päästävä sinne »puhdistaakseen maan venäläisistä ja palauttaakseen järjestyksen maahan». Yksimielisesti päätettiin, että asiasta oli »miehistön nimissä tehtävä jyrkkä vaatimus pataljoonan esikunnalle».”[ii]

Turvattava selkäpuoli

”Etelä-Pohjanmaa oli vapautettu venäläisten ikeestä ja tukialue luotu vapaustaistelun käymistä varten. Oli kuitenkin mitä tärkeintä turvata myös selkäpuoli ja avata yhteys Ruotsiin Tornion ja Haaparannan kautta. 28. tammikuuta päivätyssä sähkösanomassa kehotin sen vuoksi Pohjois-Pohjanmaan suojeluskuntia riisumaan aseista venäläiset joukot ja punakaartit, mikäli ne eivät laskisi aseitaan kuuden tunnin kuluessa. Pohjoisessa vihollinen tietysti oli jo varuillaan, ja vain muutama pieni osasto saatiin riisutuksi aseista ilman taistelua.”[iii]

[i] G. Mannerheim – Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivut 264-265

[ii] Matti Lauerma – Jääkäripataljoona 27; 1966; sivu 812

[iii] G. Mannerheim – Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivu 267

Julkaistu

Jääkäripataljoona 27 – Matti Lauerma (kirja)

Matti Lauerman kirjana julkaistun tutkimuksen täydellinen nimi on:

Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 Vaiheet ja vaikutus

Kirja on painettu vuonna 1966 ja siinä on näkyvissä suomettumisen ajan sievistelyä – Venäjästä ja venäläisistä kirjoitetaan kovin varovaisesti. Ilmeisesti on pelätty, ettei kirjaa julkaista jos asiat sanotaan suoraan. Kirjassa on 1096 sivua, joten kerralla kannesta kanteen luettava kirja se ei ole.

Kirja ei ole pelkästään Jääkäripataljoonan ja Jääkäreiden historiaa. Siinä käydään lävitse erinomaisella tavalla Suomen itsenäistymisen historiaa – sortovuodet, aktivismi, jääkärivärväys, Ensimmäinen Maailmansota, Vapaussota, punakapina.

Jääkäripataljoona lakkasi fyysisesti olemasta palattuaan Suomeen ja pidettyään Vaasassa paraatin. Jääkäreiden historia oli silloin kuitenkin vasta alussa. Kirjassa tarkastellaan sotien välistä aikaa, Talvisotaa, Jatkosotaa ja senkin jälkeistä aikaa. Luetellaan nimittäin 1 896 jääkäriä, on myös erikseen kaatuneiden luettelo.

Minun mielestäni kirja on erittäin hyvä, siinä kerrotaan asiat asioina, niin negatiiviset kuin positiivisetkin asiat – eikä ole pyritty mustaamaan tai valkaisemaan pataljoonaa eikä jääkäreitä. Arvostuksestani kertonee jotakin, että sijoitan kirjan Mannerheimin alkuperäisten muistelmien viereen kirjahyllyyni.

Kirjakaupasta sitä ei tietenkään enää saa, mutta kirjastoista ainakin tilaamalla – ja tietenkin antikvariaateista (myös verkosta). Suosittelen lämpimästi historiallisesta totuudesta kiinnostuneille.