Avainsana: israel

Julkaistu

Onko kansanmurha väärin?

Otsikon kysymys on täysin absurdi – tai niin luulin sen olevan. Yhdysvaltain huippuyliopistojen johtoa haastateltiin kongressissa ja kysymys oli yksinkertainen: onko juutalaisten kansanmurhan vaatiminen vastoin yliopiston sääntöjä? Vastauksen luulisi olevan helpoin ikinä, mutta…

Tämä ei pääty hyvin

Minulle tuli hyvin huono olo katsoessani ylläolevaa videota. Yhdenkään – yhdenkään – yliopiston edustajat eivät pitäneet kansanmurhan vaatimista vihapuheena. Änkyräliberaalina olen toki sitä mieltä, että moisia mielipiteitä saa ehdottomasti omata, mutta sitten sen liberalismin on oltava perusarvo. Puhumme samoista yliopistoista, jotka ovat potkineet ihmisiä pihalle siksi koska ovat puoltaneet naisten oikeutta omiin pukuhuoneisiin. Naisten oikeus koskemattomuuteen on väärin, mutta kansanmurhan edistäminen ei?

Koitin pitkään miettiä miksi tämä satuttaa näin paljon. Tämä nimittäin satuttaa todella paljon. Lopulta luulen, että syy löytyy aiemmista argumenteistani. Israel on tehnyt virheitä. Israelin nykyhallitus on kokoelma vihaa tihkuvia taparikollisia. On lukuisia perusteltuja syitä olla tomeran kriittinen heitä kohtaan. Vaan kun lähdetään hyökkäämään jokaista juutalaista kohtaan, vaatimaan rikoksia ihmisyyttä vastaan tai jopa kiistämään laajalti todistetut terroristihyökkäykset, tuhotaan samalla kaikki mahdollisuus asialliselle kritiikille.

Toinen video kuvastaa sekä muslimi- että juutalaistaustoja omaavan opiskelijan epätoivoista pyyntöä saada palata taas opiskelijaksi, tieteen tekijäksi, vieläpä maan huippuyliopistossa. Herranjestas nyt, MIT on se paikka missä on keksitty puolet nykyisen maailman ihmeistä. Se on huipputieteen Mekka, Aleksandrian kirjasto ja Esson baari kaikki yhdessä. Mutta siellä, kaikista maailman paikoista, heitetään tiede roviolle ja keskitytään ihmisten pahoinpitelemiseen sen takia mitä uskontoa opiskelijoiden äiti sattuu edustamaan? Olin kirjoittamassa tähän jotain rumaa, mutta sensuroin itseni.

Tämä ei TODELLAKAAN pääty hyvin

He normalisoivat rasistisen rikollisuuden. Sen saman, jota vastaan he kaikki olivat muka toimivinaan. Ei, en aio pelata tähän 1930-lukuun viittaavaa korttia, sillä historia ei ole tulevaisuuden oppikirja. Aion sen sijaan yleisellä tasolla muistuttaa, että jos tarpeeksi kovaa vaadit suorin sanoin väkivaltaa, ja saat tarpeeksi paljon kannatusta, on lisääntyvä riski siihen että joku noudattaa tätä.

Se on nimittäin niin, että 7. lokakuuta Israeliin hyökkäsi joukko ihmisiä, joille oli vuosien ajan opetettu juuri tätä sanomaa. Sen opin avulla he murhasivat, kiduttivat, raiskasivat ja kidnappasivat täysin vailla tunnontuskia. Tätä seuraavina viikkoina viha siirtyi Israelin puolelle, eikä sielläkään erityisen varoen ole sormea pidetty liipasimella. Hekin kun ovat indoktrinoituneet vihaan vuosien ajan.

En vaadi kenenkään sensurointia, en yhdenkään puheen vaientamista, en yhdenkään mielenosoituksen kieltämistä. Vaadin jokaiselta ihmiseltä kykyä ymmärtää mikä on väärin. Ja hyvät ihmiset, kansanmurha on väärin. Siihen ei ole mitään poikkeusta. Sen sanominen, sen ymmärtäminen ei ole edes ensimmäinen askel, vaan paljon jopa sitä ennen.

Sen sanomatta jättäminen sen sijaan voi olla vihoviimeinen askel.

Julkaistu

Minkälainen Palestiina?

Mielenosoitukset Israelin alueen vakavan konfliktin ympärillä jatkuvat. Yksi vaatimuksista on rauha Palestiinaaan. Se on erinomainen ja kannatettava toive. Ehdotan kuitenkin pohtimaan myös tästä pidemmälle. Yritetään.

Nykytilanne on mahdoton

Tätä pohdintaa varten asetan seuraavat kulmakivet. Tässä on melko messeviä vaatimuksia, mutta korostan: nämä ovat oman ajatteluni kulmia, eivät totuuksia ja näistäkin saa olla eri mieltä.

1. Kahden valtion malli toteutuu ja syntyy itsenäinen palestiinalaisvaltio.

2. Hamas organisaationa poistuu tai poistetaan pelikentältä tavalla tai toisella.

3. Iranin kansa syöksee vanhoillisen vallan alas ja palaa esimerkiksi Reza Pahlavin johtamaan presidenttijohtoiseen demokratiaan (vrt. parlamentaarinen demokratia, joka ei helposti siellä toteutuisi). Korostan tätä kohtaa, sillä nykyjohdon Iran on yksinkertaisesti liian suuri levottomuuden kylväjä ja estää olemassaolollaan rauhan.

Sitten voisi pohtia mitä Palestiinassa on hyvää, jonka päälle voi rakentaa. Näitä asioita on useita. Kansa on verrattain nuorta ja alueen mittakaavalla verrattain hyvin koulutettua. Osaaminen on laaja-alaista, eikä oppiminen yleisesti ottaen noudata vanhoillisimman islamin äärimmäisiä rajoituksia. Alue on maantieteellisesti fiksussa sijainnissa ja heillä on valmiita kontakteja laajaan osaan maailmaa. He eivät myöskään ole Kiinan talutusnuorassa. Taloudellisesti tilanne on toki huono, mutta jokaisessa kahden valtion mallissa on Israel luvannut mittavia taloudellisia kompensaatioita – taatusti tarpeeksi pistämään valtion pyörimään.

Lähi-Idän Singapore?

Väliotsikon nimeä on käytetty usein kuvaamaan tietynlaista ideaalia Palestiinalle. Idea on utopistinen, muttei lainkaan typerä. Potentiaali löytyy, jos olosuhteet antavat myöten. Mieti kaikkea sitä aikaa, mikä nyt käytetään vihaamiseen, sotaan Israelin kanssa, sisällissotaan tai toisaalta myös yksinkertaisesti ruoan saantiin ja elossa pysymiseen. Se aika yhdistettynä edellä mainittuihin plussiin voisivat muodostaa todellisen menestystarinan.

Paljosta on luovuttava. Historiaa ei pidä unohtaa, mutta vihasta pitää päästää irti. Ja sitä vihaa on paljon. Osa on instituutioiden ylläpitämää – Hamas murhaa surutta kaduille jokaisen, joka ei kannata heidän linjaa. Osa on yksinkertaisesti käyttökelvotonta arvomaailmaa, kuten seksuaali- ja sukupuolivapauksien evääminen. Jos haluat menestyä modernissa bisneksessä, tulee konttorin ovien aueta niin naisille kuin seksuaalivähemmistöillekin. Sama koskee uskonnonvapautta: katujen pitää olla turvallisia niin muslimeille, kristityille, juutalaisille, ateisteille kuin muillekin.

Vihasta luopuminen ei ole helppoa, mutta se ei myöskään ole mahdotonta. Ympäri maailman löytyy esimerkkejä yhteiskunnan uudelleenrakentamisesta, totuuskomissioista ja ymmärryksen lisäämisestä. Työ helpottuu muutamalla asialla. Ensinnäkin tarvitaan toivoa tulevaisuudesta. Aseet pitää laskea ja elämän perustarpeet turvata. Lisäksi muutosprosessin pitää heijastaa vahvasti kansan merkittävän enemmistön oikeustajua. Muutoksen on tunnuttava mahdollisimman reilulta. Täysin reilua se ei voi olla, se on kompromissin luonne, mutta jokaisen on koettava että muutos tuo heille paljon, paljon enemmän kuin vie.

Tästä saisi puhua.

Kun siis vaadimme rauhaa Gazaan – enkä edelleenkään tippakaan kritisoi vaadetta – pohtikaamme myös päiviä sen jälkeen. Ymmärtäkäämme mitä se vaatii. Ymmärtäkäämme tarvittavan muutoksen kipua ja haasteellisuutta. Ymmärtäkäämme, mitkä osat palestiinalaista yhteiskuntaa ovat osa ratkaisua ja mitkä ovat osa ongelmaa. Jos välitämme heistä, käyttäytykäämme kuten vastuullinen ystävä. Tosi ystävä uskaltaa myös muistuttaa virheistäsi, samalla kun antaa auttavan käden, hymyn ja kuulevan korvan.

Jos haluamme itsenäisen Palestiinan, tärkein valmistusaine on rehellisyys. Siitä en näe lainkaan ylitarjontaa.

Julkaistu

Palestiinalaisten oikeus elää – mutta miten?

On ehdoton aksiooma, että palestiinalaisten siviilien oikeus elämään on puolustamisen arvoinen asia. On aivan yhtä selvä, että alueelle tarvitaan rauha. Tämän puolesta marssitaan aktiivisesti, mutta kipeisiin kysymyksiin ei paljoa panosteta.

Muutama askel eteenpäin

Kukaan, jonka nimi ei ole Harkimo, Rehn tai Aho tjsp, ei ehdota että Ukrainassa pitäisi tehdä tulitauko. Kaikki muut tietävät, että jos antaa venäjällä hetkenkin hengähtää, he tulevat vain kahta kovemmin pienen tauon jälkeen. Mielestäni sama pätee laajalti hamasin kanssa. Tulitauko ja tarvikkeiden vapaampi liikkuminen tarkoittaisi vain seuraavan hyökkäyksen varustamista. Se ei ole reilua. Se ei ole hyväksyttävää, että siviilit kuolevat hirveissä määrin sen takia, mutta se on valitettava, karmea, inhorealistinen tosiasia.

Fakta 1: Hamas pakottaa viattomat siviilit ihmiskilviksi.

Fakta 2: Vain osa (ehkä puolet?) Gazan asukkaista tukee hamasia, mutta muilla ei ole mahdollisuutta sanoa toisin.

Fakta 3: Israel on hutilioiva, mutta heillä ei ole mitään syytä maksimoida siviiliuhreja. Heillä ei toisaalta myöskään ole mahdollisuutta välttää niitä, jos tarkoitus on tuhota terroristit.

Yhtään hyvää optiota ei ole olemassa. On vain äärimmäisen huonoja ja täydellisen huonoja.

Fatah on ilmoittanut valmiutensa ottaa Gazan hallinto hoitoonsa. Se on vain marginaalisesti parempi optio. Gazan asukkaat eivät heitäkään arvosta ja syyt ovat selvät. Fatah on korruptoitunut, tehoton, holokaustin kiistävä jengi. Eivät he osaa hallita, saati etsiä tietä ulos.

Gazan ja sinänsä Länsirannankin asukkaat kaipaavat ratkaisua, eivät sitä samaa vanhaa hevonpaskaa. Rauha on ehdottomasti mahdollinen. Tietopohjaisen visualisoinnin arvostettu ekspertti Tomas Pueyo esitti tästä erinomaisia esimerkkejä taannoin. Rauhansopimus on ollut lähellä hyvin monta kertaa.

Loppuuko viha tuosta vaan?

Syksy Räsänen on esittänyt, että palestiinalaisten vihanpito israelilaisia kohtaan loppuu sillä sekunnilla kun Israel muuttaa tapansa. En usko näin olevan. Tietenkin Israelin täytyy tehdä lukuisia myönnytyksiä ja peiliin katsomisia rauhaa varten, mutta viha ei katoa sillä. Rauha ei ole napinpainallus vaan pitkä matka. Jos Israel lopettaisi sotatoimet Gazassa nyt, tämä teko ei tekisi yhtään mitään rauhan puolesta – päinvastoin. Se tarjoaisi polttoainetta terrorismille, niin resurssien kuin propagandasodankin merkeissä. Se säästäisi siviilien henkiä nyt, mutta pitkässä juoksussa vain lisäisi siviiliuhrien määrää. On hirveää sanoa näin, mutta se on inhorealistinen totuus.

Meidän pitäisi olla paljon valmiimpia ymmärtämään laajalti, että aseiden hiljeneminen on hyvä asia, mutta se on nähtävä kontekstissa. Jos halu tappamiseen ei katoa, on aivan sama lopetammeko ampumisen tänään, kun kuitenkin päätämme että pian sitä jatkamme. Jos siviilejä oikeasti haluamme suojella, emme saa tyytyä heidän suojeluun tänään, jos heidät tapetaan huomenna. On poistettava syyt tappamiseen. On ymmärrettävä että kyseessä on luunmurtuma, jota ei hoideta laastarilla.

Hamas ei voi olla olemassa. Se on kiistaton tosiasia. Minulla ei ole hetkenkään epäilystä, etteivätkö Gazan asukkaat voisi pystyä rauhalliseen yhteiseloon Israelin kanssa, jos he kokisivat sen realistisena vaihtoehtona ja sen ajamiseen löytyisi uskottava toimija oman kansan parista.

Ilman tällaista tahoa en kuitenkaan näe mitään toivoa. Kyllä, joku päivä aseet hiljenevät, mutta vain niiden uudelleen lataamista varten. On argumentoitavissa, että niissä oloissa aselepo on jopa vaihtoehdoista pahempi. Saat hetken rauhan, mutta samalla tiedät että sinua kohti tähdätään uusia aseita koko ajan ja sormi osuu liipaisimeen hetkenä minä hyvänsä. Ei se ole elämää.

On päivänselvää, että Israelin puolella Netanyahu tulee pian lähtemään pois vihattuna, potkittuna ja päälle syljettynä. Israel valitsee uuden johtajan. Vaan kenet palestiinalaiset valitsevat hänen vastaparikseen?

Julkaistu

Raha ylläpitää Israelin alueen konflikteja

Ihmiskunta on katsonut ja useamman tuhat tuotantokautta rähinöintiä nykyisen Israelin lähialueilla. Toisaalta, moni muu vuosisatojen ajan konfliktia ylläpitänyt alue on maailmalla rauhoittunut. Raha on yksi perussyy miksi rauhalla ei Israel-Palestiina konfliktissa ole etäisintäkään mahdollisuutta.

Puolueellisuushuomio: En ole Israelin enkä palestiinalaisten tukija. Minun näkökulmasta molempien osapuolten hallinnot ovat läpimätiä sontaläjiä, jotka kansalaiset ovat riemumielin johtoon äänestäneet. Tunnen syvää surua murhattuja siviilejä kohtaan, mutta sen pidemmälle myötätuntoni ei veny.

Israel – tukiaiset ja aseteollisuus

Israelin näkökulmasta on kaksi tärkeää rahahanaa. Käytännössä kaikki länsimaat rahoittavat Israelia vastikkeetta. Ero on siinä onko tuki suoraan aseisiin vai pyöritetäänkö sitä humaanilta kuuluvien koneistojen läpi, kuten EU tekee. Lopputulos kuitenkin on, että mitä enemmän erää palestiinalaisten kanssa otetaan, sitä enemmän rahaa saa. Yhtä lailla lopputulos on, että kaikki raha päätyy joko suoraan tai mutkan kautta väkivaltakoneistolle. Rahahanojen ylläpitoa perustellaan yksinomaan konfliktilla ja jokainen sotatoimi tekee monet poliitikot ja yritysjohtajat iloiseksi. Jokainen murha palkitaan, jopa sinun ja minun rahoilla.

Aseteollisuus on toinen kulma. Israelin aseteollisuuden ylivoimainen etu on, että he voivat testata kaikkia aseita tositilanteissa. Tämä on luonnollisesti merkittävä etu tuotekehityksessä. Aseteollisuus voi tilata rahoittamiltaan ministereiltä eskalaatioita aina, kun uusia aseita pitää testata. Objektiivisesti on toki fiksua tilata parhaita aseita, mutta inhimillisesti israelilaisten aseiden ostaminen on kestämätöntä. Jokainen israelilainen puolustusteknologian tuote on maalattu siviilien verellä.

Jos rauha tulisi alueelle, molemmat ym. rahahanat kuivuisivat ylivoimaisilta osin. Joka ikinen vallanpitäjä menettäisi hulppeat tulot eikä saisi vastineeksi mitään. Eipä se Nobelin rauhanpalkintokaan tunnu miltään ilman merenrantahuvilaa johon pistää se esille.

Palestiinalaisalueet – aatteita, uskontoa ja maailmanpolitiikkaa

Keskivertolapsen on melko helppoa opetella ajamaan pyörällä. Paljon tätä helpompaa on opetella vihaamaan Israelia palestiinalaisalueilla. Syy-seuraus-vääntöön voi käyttää aikansa tai siihen onko se enemmän Israelin apartheidin alla eloa vai enemmän Hamasin halua kasvattaa uusi sukupolvi sotilaita. Viha ja epätoivo yhdistettynä heikkoon koulutukseen luo mainion potentiaalin mille tahansa sotaloordille. Pitää vain pikaliimata päälle sopiva aate tai uskonto niin homma on paketissa. Islam sopii tähän tarkoitukseen kuin mediapeli väyryseen. Islamistiset valtiot, aina saudeista alkaen, ovat aina innostuneita uusista armeijoista, joten rahaa piisaa. On jotain perin härskiä siinä, että tässä asiassa jopa sunnalaiset ja shiialaiset ovat löytäneet toisensa, sillä molemmilta löytyy aina rahaa aseisiin niin kauan kun aseita vain muistetaan käyttää.

Hamas on todellakin terrorijärjestö, mutta idiootteja he eivät ole. He ovat onnistuneet kääntämään Israelin julmuudet poliittiseksi raha-automaatiksi. Se on ollut verrattain helppoa. Uskonnollisen oikeiston fanaattinen tuki Israelille etenkin Yhdysvalloissa on ollut taivaan lahja. Vasemmistolaisuudelle riittää oikeiston vastustaminen ja terroristijärjestön tukeminen on helppo verhota palestiinalaisten inhimillisen kriisin auttamiseksi. Se ei muuta sitä, että tässäkin kohtaa raha valuu aina terroristeille tai vähintään epäsuoraan terrorismin hyväksi. Mitä pahempi tilanne palestiinalaisilla on, sitä auliimmin rahaa tulee kaikin eri tekosyin. Jos Israel ei joku päivä hyökkäisikään, voi Hamas eskaloida toimintaa oma-aloitteisesti rahavirtojen elvyttämiseksi. Sillä kun ei ole väliä kuka minkäkin kiistan aloittaa, tärkeintä on että veri virtaa ja houkuttelee säälipisteitä haaskalle.

Jos rauha tulisi alueelle, ei olisi rahaa sen paremmin pyhän uskonsodan kuin säälipisteiden varjollakaan. Hamasin hallinto kuihtuisi ja joutuisi tekemään tilaa siviilihallinnolle.

Emme voi paljoa tehdä. Mutta vähän.

Olen sanonut tuhat ja yksi kertaa, että paras mitä ulkomaat voisivat tehdä on vetäytyä alueelta. Rahoitamme kiihkomielin sirkusta, josta ei tule mitään muuta kuin kuolemaa. Voitaisiin vetää aita ympärille ja sanoa että ulos ei ole tulemista ennen kuin opitte elämään rauhassa. Sitä ennen alueelle ei saisi viedä kuin ruokaa ja lääkkeitä. Mutta tämä on toki täysi utopia, tokkopa edes me muka kovin sivistyneet eurooppalaiset osaisimme elää ilman rakasta konfliktiamme naapurissa.

Voisimme kuitenkin edes muistaa, että lähes joka ikinen penni alueelle on penni joka käytetään vähintään epäsuorasti murhaamiseen. Ja voisimme muistaa, että perustavanlaatuisella tasolla on aivan sama tappaako siviilin palestiinalainen terroristi vai israelilainen sotilas. Siviili on aivan yhtä kuollut molemmissa tapauksissa ja tekijän vastuu on molemmissa tapauksissa pyöreä nolla. Voisimme siis muistaa, että moraalinen selkärankamme on hiukkasen turhan joustava, milloin mihinkäkin suuntaan.

Julkaistu

Mihin menossa, Israel?

Pohdin taannoin Iranin suuntaa ja puntaroin kolme vuotta sitten Israelin ongelmia Benjamin Netanyahun johdossa. Paljon on samaa mutta panokset kovenevat. Näkyykö Israelilla kaunis demokratia enää vain peruutuspeilissä?

Sitä saa mitä tilaa

Alkuun pitää todeta, että Israelia voi yhä pitää vapaana maana, eikä vaaleista ole raportoitu suuria ongelmia. Tähän perään on tosin todettava, että Israelissa vaalitarkkailua ei laajalti harrasteta, riippumattomasti ei lainkaan. Myös median vapauksista voi olla montaa mieltä. Toki paljon on kiinni ehdokkaistakin – maasta puuttuu laadukas tarjonta vasemmistosta, keskustasta ja jopa keskustaoikeiston puolelta. Vain äärioikeisto, ultraäärioikeisto, ja megagigasuperfasismioikeisto pitävät pesänsä kasassa. Se on merkki huonoista poliitikoista, ei välttämättä rakenteista.

Lopulta kuitenkin kansalaiset marssivat uurnille ja äänestivät. He valitsivat vihan. Tämä johtaa vaikeaan kysymykseen siitä, mihin sormella pitäisi osoittaa kun ongelmista puhutaan. Onko ns. oikein vain kritisoida poliittisia johtajia, vai pitäisikö myös muistuttaa kansan täysin tietoisesti valinneen totalitaarisia sotarikollisia johtoon? Demokratiassa kun on se ominaisuus, että väärin äänestäminen on paitsi sallittua, myös aika usein suotavaa. Jatkokysymys toki on tulokseen johtaneet syyt. Äänestikö kansa fasismia koska vaihtoehtoja ei ollut, vai oliko syynä ehkäpä vuosikausia kasvatettu pelon ilmapiiri – vai yksinkertaisesti se, että palestiinalaisalueilta alati niskaan tippuvat raketit pikkusen suututtavat? Vaikka äärimmäisen ikäviä Israelin nykyjohtajat ovatkin, se ei oikeuta millään ilveellä Hamasin ja kumppaneiden silmitöntä terroria siviilejä kohtaan.

Kaksi peruskysymystä

Minua kiinnostaa ennen muuta kaksi asiaa. Ensimmäinen koskee koko maailmaa, ja tähän myös Yle jutussaan viittaa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan opetti, että tietyt rajat ylittämällä loppuu sietokyky venäjän menoon jopa Saksalta. Onko sellaista rajaa, jota ylittämällä Israel voisi saada aikaan merkittävää kritiikkiä esimerkiksi EU:lta tai USA:lta? Riittääkö holokaustikortti vieläkin estämään kaiken kritiikin? Varmuuden vuoksi: kyllä, holokausti tapahtui ja oli järkyttävä rikos ihmisyyttä vastaan, mutta historian vääryys ei ole oikeutus nykypäivän vääryydelle. Koska vihdoin oppisimme, että yhden vääryyden kuittaaminen toisella vääryydellä ei koskaan johda hyvään? En pidättele hengitystäni.

Toinen asia on Iran. Iranin uskonnollinen johto on yhä sotaisampi ja heidän aseilla tuhotaan juutalaisten muistomerkkejä pitkin Ukrainaa. Niin sitä luulisi että Israel reagoisi jollain tapaa Iranin ongelmaan – vaan täysin päinvastoin käy. Israel tuntuu antavan veriviholliselleen yhä enemmän tilaa toimia ja yhä herkemmin katsovan menoa läpi sormien. Iranin nousevien sisäisten levottomuuksien uskoisi olevan paras mahdollinen paikka tukea vallanvaihtoa, ei silitellä papiston päätä. Voiko käydä niin, että sotaisa Israel ja sotaisa Iran löytävät toisensa, tuskin virallisesti mutta todellisesti? Tämä ei lupaa hyvää huomista maailmalle, eikä etenkään Euroopalle.

Vähän keinoja tarjolla

Lopulta vain Israelin kansa on vastuussa johtajistaan ja maansa tulevaisuudesta. Niin kuin Unkarissakin kansa valitsee kirkkain silmin diktaattorin, näin tekee myös Israelin kansa. Me emme voi asialle mitään. Emme taatusti saa antaa tilaa antisemitismille tai muullekaan vihalle koko Israelin kansaa, saati juutalaisia kohtaan. Voimme kuitenkin olla tukematta demokratian tuhoa. Kuten eväämme Unkarilta EU-avustuksia, voisimme evätä ne myös Israelilta. Voimme päättää, että rahojemme käyttö silmittömään väkivaltaan ei ole okei.

Voimme. Mutta tuskin niin teemme. Toivottavasti olen väärässä.

Julkaistu

Mihin menossa, Iran?

Iranin orkestroimalta vaikuttava murhayritys Salman Rushdieta kohtaan nosti islamistivaltion tapetille. Vain pari päivää aikaisemmin Iranin kehittyvistä Venäjä-suhteista julkaistiin laaja analyysi ja pari päivää ennen sitä puhuttiin ydinsulkusopimuksesta. Iran on nyt jatkuvasti pinnalla – vaan mihin se menee?

Tie, jota ei kuljettu

Länsimaissa keskustellaan paljon siitä, mihin Iran olisi ehkä mennyt, jos Donald Trump ei olisi rikkonut yksipuolisesti aiempaa ydinsulkusopimusta. On tietenkin mahdollista, että kauppasuhteita kehittämällä olisi saatu rauhallisempi ja maltillisempi Iran. Toisaalta, Venäjää koitettiin rauhoitella kauppasuhteilla ja kuinkas sitten kävikään? Alan kallistumaan sille kannalle, että jos maa on läpimätä, umpiväkivaltainen ja mielipuolinen aatteellinen diktatuuri, ei sitä paljon nöyristelemällä paranneta. Ydinsulkusopimus oli ja on luonteeltaan juuri tällainen, nöyrä ja kiltti.

Tällä hetkellä Iranin aseilla murhataan siviilejä joka päivä, niin Ukrainassa kuin pitkin Lähi-itää. Iran lisää mahtiaan laajalti ja se kaikki mahdin lisäys tapahtuu voimakeinoin. Oma kansa on alistettu, nyt on naapurien vuoro. Venäjän heikkous pelaa Iranin pussiin. Heikko Venäjä, lännen huomio muualla, EU:n kenties epätoivoinen yritys ydinsulkusopimukseen ja Turkin johdolla luodut muut Lähi-idän ongelmat ovat kattaneet islamistivaltiolle notkuvan buffet-pöydän. Tällä hetkellä Iran saa kaiken mitä kehtaa pyytää. Hedelmät ovat matalilla oksilla.

Israelin malli?

Edellä oleva johtaa väkisinkin pohtimaan: mitä voisimme tehdä? En ole ollut enkä ole Israelin militaristisen maailmankuvan kannattaja, mutta olisin täysi idiootti jos en pohtisi sen näkökulmaa. Hieman karrikoiden Israelin ideaalissa Teheran muutettaisiin kymmenen kilometriä leveäksi kraateriksi. Toisin sanoen, heidän näkökulmasta katsoen vain sotilaallinen voima toimii. Kysymys on: onko Israel oikeassa? Venäjän lisäksi maailmanhistoria on täynnä surullisia tarinoita veljeilystä verenhimoisten diktaattorien kanssa. Pitäisikö vain hyväksyä ettei rauha toimi ja antaa Israelille vapaat kädet suorittaa oma versionsa lopullisesta ratkaisusta, ennen Iranin ydinaseiden kehittymistä?

Vai olisiko olemassa kolmas vaihtoehto? Iranin kansalaiset eivät ole lähellekään niin sokeita kuin venäläiset. Iranissa on kaikki potentiaali ja kohtuullisen vahva halu fiksummalle yhteiskuntamallille. Se tuskin olisi länsimainen demokratia, mutta ei se olisi tarpeenkaan. Maailmalle riittäisi rauhanomainen ulkopolitiikka ja maan kulttuuriperintöön sopivasti soveltuva parannus ihmisoikeuksissa. Olisiko tämä mahdollista? Voisiko kansalaisyhteiskuntaa aktivoida nykyistä laajemmin?

Vaan sitten palaamme taas Israeliin. 67% iranilaisista pitää Israelia uhkana, eikä Israelissa myötämielisyys ole paljon suurempaa. Kuitenkaan minkäänlainen de-eskalaatio ei ole mahdollista, elleivät nämä kaksi maata vähennä keskinäistä vihanpitoa. Molemmille vihanpito on kunnia-asia, eikä kumpikaan suostu ensimmäisenä laskemaan aseitaan.

Jatkaen tästä – jos taas Israel lähtisi eskaloimaan asiaa sotilaallisesti ja sodan keinoin tuhoaisi Iranin nykyiset valtiolliset instituutiot, viha tuskin ihan pariin sukupolveen laantuisi, vaikka mitä tehtäisiin.

Rutto vai kolera?

Minä en tiedä mitä Iranin kanssa pitäisi tehdä, mutta sen tiedän että tällä hetkellä surkea tilanne on melkoista vauhtia muuttumassa täysin katastrofaaliseksi. Jos istumme peukku lämpimässä paikassa, olemme aivan lähivuosina jo kaulaamme myöten aivan eri mittaluokan ongelmissa.

Oli ratkaisu sitten sota, rauha tai mitään niiden välimaastosta, sen onnistumisen mahdollisuudet hupenevat päivä päivältä, tunti tunnilta.

Julkaistu

Onko Israelin kansa syyllinen Palestiinan ahdinkoon?

Tiedostan astelevani vaarallisilla vesillä, joten korostan heti alkuun katsovani asiaa etäältä ja abstraktisti. Yhtä kaikki on mielestäni kohtuullista asettaa valokeilaan väite siitä, että kansa ei ole vastuussa johtajiensa teoista. Tietenkään suoraan ei olekaan, mutta asiassa on särmiä. Totean myös heti alkuun, etten aio ottaa puolia Israelin ja palestiinalaisten välisessä skismassa. Taustojen avaamiseksi ehdotan jaksoa radio-ohjelmasta Maailmanpolitiikan arkipäivää.

”Ulkopolitiikka ei muutu”

Benjamin Netanyahu eli nyt vaalit niukasti hävinnyt Israelin ex-pääministeri on yhdistetty toistuvasti kansainvälisessä mediassa palestiinalaisten sortoon. Kieltämättä hänen asenteensa rauhaan on kovin nuiva ja populistiset tempaukset ovat hänelle selkeästi reaalipolitiikkaa tai huomisen pohtimista tärkeämpiä. Siinä sivussa hän on myös tehnyt yhä kovemmasta linjasta valtavirtaa, vieläpä kovin helposti. Toisaalta sen huomaa siitä, että mitkään länsimaat eivät ole muutamaa lentävää lausahdusta kummemmin hänen toimiin reagoineet – ja toisaalta siitä, että muut vaaleissa kilpailleet suuremmat puolueet johtajineen, Benny Gantz mukaanlukien, eivät ole Netanyahun irtiottoja tuominneet tai ulkopolitiikan osalta vaihtoehtoisia linjoja esittäneet. Useita tutkijoita siteeraten, ulkopolitiikkaan ei ole tulossa muutoksia.

Tästä päädymme otsikon kysymykseen. Kansan äänistä yli 50% meni kahdelle puolueelle, jotka eivät siis halua palestiinalaistilanteeseen rauhanomaista ratkaisua. Pienemmissä puolueissa on lisäksi useita (Yisrael Beiteinu, Shas, URWP…) jotka suhtautuvat palestiinalaisiin vähintään yhtä nuivasti. Vastaavasti rauhaa palestiinalaisten kanssa hakevista puolueista suurin oli Hadash-Ta’al -vaaliliitto, joka keräsi vain neljä ja puoli prosenttia äänistä. Tästä voi mielestäni johtaa, että Israelin kansalaisista leijonaosa ei halua alueelle rauhaa, ainakaan tasavertaisesti rakennettuna. Tähän perään katson hyväksi korostaa, että harvassa päin maailmaa äänestetään tahoja, jotka haluavat luopua saavutetuista eduista. Ei ole huono muistuttaa siitäkään itsestäänselvyydestä, että palestiinalaisten puolellakaan rauhanaate ei saa hurjia suosinosoituksia kansalta. Siihen aiheeseen lienee kuitenkin parempi palata sitten kun palestiinalaiset käyvät vaaleihin.

Tässä kohtaa tyydyn kuitenkin toteamaan, että ei ole väärin sanoa vastuun verenvuodatuksesta olevan jaettuna isolle osalle kansasta. Sotilas painaa liipasinta komentajansa käskystä, joka toimii ministerin tahdon mukaan – ja kansan äänekkäällä hyväksynnällä (vrt. hiljainen hyväksyntä). Mielestäni pitää voida todeta, että Israelin kansalaisista leijonaosa haluaa jatkaa verenvuodatusta, ihmisoikeusrikoksia, segregaatiota ja valloituksia. Kontekstista irroitettuna tuo on kuitenkin aika ankea lausahdus. Helppo tekosyy on todeta että mikäs valloittaessa kun siitä ei koskaan koidu sanktioita tai seurauksia kansainväliseltä yhteisöltä. Äänestyspsykologiaan kuitenkin vaikuttanee eniten pelko naapurissa asuvista, raketteja yhtenään ampuvista, sinun ja läheistesi murhaamista fantasioivista vihaisista kansanjoukoista. Moinen ilmapiiri ei varsinaisesti ole omiaan synnyttämään suuria rauhantekijöitä, etenkään kun rauhantekijät tuppaavat menehtymään akuuttiin lyijymyrkytykseen.

Onko demokratiasta apua?

Pelottavin ajatus on, että vaalit ja demokratia eivät millään tavoin voi auttaa rauhan syntymisessä alueelle. Se on tosin aika yleinen ilmiö sodan ja epätoivon runtelemille alueille. Ulkoa tuleva rauhantekijäkään ei voi toimia ilman edes jonkin asteista tahtotilaa rauhanomaiselle ratkaisulle. En totta puhuen tiedä mistä tämän kipinän voisi löytää. Koko järjestelmä, molemmin puolin konfliktia, tukee vihanpitoa ja väkivaltaa. Kaikki nettoavat sodasta ja kaikilla olisi hävittävää rauhasta. Useammatkaan vaalit eivät tätä asiaa muuta, vaan kansa äänestää vastakin lähinnä siitä, pitääkö vastapuoli ampua vaiko ensin pahoitella ja sitten vasta ampua.

Israelin vaalit eivät siis korjaa tälläkään kertaa alueen tulenarkaa tilannetta. Tällä hetkellä arvelisin parhaaksi keinoksi ulkopuolisen asennoitumisen muuttumisen. Liian moni länsimaa toimillaan päätyy rahoittamaan sodan bisnestä, joko suoraan tai epäsuoraan, molemmin puolin konfliktia. Jos kansainvälisen kaupan lähtökohdat muuttuisivat molemminpuolista rauhaa tukevaksi niin, että rauha olisi sotaa parempi tapa menestyä kaupassa, voisi myös poliittinen ilmapiiri muuttua. Tämäkin on helpommin sanottu kuin tehty, tai se olisi tehty jo aikapäiviä sitten.

Julkaistu

Israel ampui alas Syyrian hävittäjän

Syyrian hävittäjä lensi 2 km Israelin puolella, joten Israel ampui koneen alas. Se putosi Syyrian puolelle.

Kone ammuttiin alas Patriot ilmatorjuntaohjuksella.

Lähde.

Näin pitääkin tehdä kun vihamielisen valtion kone tunkeutuu ilmatilaan.

Julkaistu

Väärin kritisoitu – antisemitismiä ja uutta historiaa

Alkuun selvennys. En ole Israelin enkä Palestiinan ystävä tai vihollinen. Olen vain jatkuvasti enemmän ihmeissäni mitä ihmettä siellä tapahtuu. Tällä kertaa keskustelunaiheena on jotain mitä kotimaassa toimittajat ja poliitikot joutuvat tiuhaan puimaan, nimittäin herkkähipiäisyys.

Yksi mies ei ole yksi kansa

Israelin euroviisuedustaja mitä ilmeisimmin voitti kilpailun ihan ehdalla taidolla – oikea teos oikeaan aikaan, päivän trendeihin iskien ja ilmeisesti hyvin esitettynä. Eipä hänen musiikkia kait ole haukuttukaan. Vähän enemmän kritiikkiä on kohdannut hänen agendansa joka tuntuu olevan lähellä poliittista sionismia. Sehän sopii mainiosti sotaloordi Netanyahulle, joka on päättänyt kuluttaa loputkin urat levystä puhki pistämällä kaiken viisukritiikin antisemitismin piikkiin. Hollannissa tehtiin väärä pilailubiisi ja Saksassa väärä pilapiirros. Saksan tapaus toki johti pitkän uran tehneen pilapiirtäjän täydelliseen julkiseen häpäisyyn sekä välittömiin potkuihin.

Kukaan vähänkään järkeä omaava ei kiistä Euroopan mustaa historiaa viime vuosisadan alkupuolilta. Ne murhaajat ovat kuitenkin syöneet porkkanaa jo hyvän aikaa, jälkeläisistäkin leijonaosa. Ihan oikeasti, me opimme siitä jotain. Me emme enää elä sitä aikaa. Tämä sukupolvi ei ole syyllinen. On Israelin johdolta ja lobbareilta anteeksiantamattoman ala-arvoista pelata nykyväestöstä syyllistä historian hirmutekoihin. Tänä päivänä Netanyahu on johtava poliitikko siinä missä Sipilä, Trump tai Putin. Hänen on siedettävä rankkaakin kritiikkiä, pilapiirroksia ja huumorilauluja. Ne eivät ole hyökkäys Israelin kansaa tai juutalaisten uskontoa, vaan ainoastaan vastuutonta poliitikkoa ja hänen linjauksiaan vastaan. Netanyahu ei ole yhtä kuin juutalaisuus.

Selkärangan voisi ostaa myös Merkelille ja Saksan lehdistölle. Merkel johtaa liberaalia, kehittyvää ja suvaitsevaa valtiota. Hänellä ei ole tippaakaan tarvetta syyllisyyteen isoisiensä teoista. Hänen ei tule antaa maansa sananvapauden toimia historiaa halventavan vieraan vallan alisteisena. Jatkuvan antautumisen sijaan hänen tulisi julistaa tässäkin kohtaa läntisiä arvoja, niitä jotka sodan raunioille rakennettiin. Hänen pitäisi ylpeästi liputtaa sanan- ja mielipiteenvapautta. Näin toimien hän ottaisi niskalenkin historian pimeydestä. Hänen pitäisi katsoa eteenpäin parempaan huomiseen eikä menneisyyteen. Tällaisenaan Merkel, muutoin fiksuna johtajana, on osa samaa ongelmaa.

Globaali ilmiö

Jos nyt edes tasapainon vuoksi on toki tarpeen muistuttaa ettei monia palestiinalaisiakaan voi moittia huumorintajun käytöstä. Erinäiset Muhammed-pilakuvatapaukset on sielläki nostettu tikun nokkaan ja reilusti on lentänyt ilmaan kaikkea kipinöistä luoteihin. Kyvyttömyys käsittää kritiikkiä organisaatioita ja poliittisia päätöksiä kohtaan sietäisi olevan katoava asennevika, vaan se tuntuu olevan enemmänkin kasvamaan päin, maassa jos toisessakin.

Itsesensuuri on väärä vastaus uhkailevalle valtionpäämiehelle. Se on myös historialle väärin. Nürnbergin oikeudenkäynneissä luettiin 142 syyttävää tuomiota. Toistan luvun, 142. Ei koko Saksan kansa. Miksi siis nyt koko maailman kansa pitäisi lukea syylliseksi? Se ei ole uhrien kunnioitusta vaan törkeää historian väärentämistä. Siihen ei saa sivistysvaltio suostua.

Julkaistu

Voiko olematon rauha kadota?

Trump teki siis eilen jotain odottamatonta, toteuttaen vaalilupauksensa ja nimeten Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Maailman mediat olivat pian täynnä valtionpäämiesten, palestiinalaistahojen kuten toki myös yleisön kovia reaktioita. Toisaalta, taustatarinat muistuttavat että päätös on jo 22 vuotta vanha. Retoriikka aiheen ympärillä on poliittista teatteria parhaimmillaan tai pahimmillaan.

Kuopioon menijöitä?

Se juna men justiinsa, ei vain Kuopioon vaan myös rauhanprosessiin. Suoraan sanoen huolestumiset rauhanprosessin tilasta ovat naurettavia, suorastaan typeriä. Ei Israelin alueella ole rauhanprosessia ollut vuosikymmeniin. Itse rikospaikalla ei ole yhtään toimijaa joka hyötyisi rauhasta, ulkomaailmassa vielä vähemmän. Jatkuva kiistely, sorto ja ihmisoikeusrikokset ovat niin kriittinen osa maailmanpolitiikkaa että niistä luopuminen pistäisi pakan sekaisin. Niin Israelin kuin palestiinalaisalueidenkin johtajat ja kansa ovat riippuvaisia konfliktista. Palestiinalaisille se on ainoa asia johon uskoa, Israelille se on paitsi sisäpolitiikan välttämättömyys, myös kansantalouden kivijalka. Molemmille se on ulkopoliittinen vipuvarsi.

Trump voisi vaikka sanoa että Jerusalem pitää ottaa kokonaan Israelin haltuun ja kaikki paikalle jääneet vääräuskoiset on ammuttava kaduille. Totta puhuen sekään ei muuttaisi mitään. Asekauppa jatkaisi voittokulkuaan, turismi pysyisi voimissaan, YK jatkaisi tutun munatonta linjaansa ja EU voivottelisi dramaattisesti. Toisaalta, vaikka Trump tekisi vastaavan mittaluokan eleen palestiinalaisten puolesta, sama lopputulos siitäkin olisi. Ulkovallat kuten EU voivat näytellä eri kokoisia sivurooleja tässä tragediassa mutta mitään vaikutusta sillä ei ole alueen ihmisiin. Niin kauan kun israelin ja palestiinan kansat haluavat pahuutta, he äänestävät valtaan pahuuden ja saavat juuri mitä tilasivatkin. Meille sivullisille riittää maksajan rooli.

Oltaisiinko rehellisiä?

Ehdotankin siis, että Suomi ja EU voivat ottaa päänsä pois pensaasta. Me emme voi lopettaa pahuutta Israelissa, emme kummankaan osapuolen osalta. Hyväksykäämme se, että kaikki mitä sanomme on turhaa. Yhtä hyvin EU voisi julistaa joka aamu vastustavansa auringonnousua. Toki voisimme päättää että esimerkiksi kauppa, viestintä ja matkustaminen sotarikoksiin syyllistyvien maiden kanssa pitää loppua. On pieni mahdollisuus että se pakottaisi alueen toimijat etsimään ratkaisua, mutta turha tätäkään spekuloida. Raha on aina ollut EU:lle ihmisoikeuksia tärkeämpää ja jalot puheet ohittavat teot säännönmukaisesti. Maailman meno mitataan dollareissa, ei ihmishengissä, eikä edes euroissa.

Lopulta toteankin siis, että Trump ei ole lopulta tehnyt mitään. Pieni USA:n sisäpoliittinen show on maailmalle merkityksetöntä. Maalin kuivuminen ladon seinällä omaa enemmän merkitystä Lähi-idän rauhalle. Se peli on menetetty ja meidän on siitä turha murehtia, koska emme ole siinä pelissä pelaajina. Onneksi.