Kyuu Eturautti kuvasi varsin osuvasti Suomen nykyisen kielipolitiikan järjettömyyttä blogipostauksessaan jokin aika sitten. https://www.pirkanblogit.fi/2018/vekotin/termistosoppaa-ja-turhaa-kielisotaa/
Järjettömyys kulminoituu ns. Virkamiesruotsiin, joka näyttää muodostuneen ”perusteluksi” vesittää myös hallitusohjelmaan kirjattu kielikokeilu.
”Kielikokeiluun ei voi osallistua, koska korkeakoulussa on suoritettava virkamiesruotsi ”
Mikä sitten on tuon virkamiesruotsin funktio ja tarkoitis, siihen ei osaa vastata kukaan. Ei kukaan.
Kaikki tämä pelleily johtaa rationaalisen ajattelijan miettimään, mikä järki Suomen nykyisessä kielipolitiikassa ylipäätään on.
Kenen etua Suomen nykyinen kielipolitiikka kokonaisuudessaan palvelee ? Ei ainakaan suomenkielisen suomalaisen etua! Eikä edes vieraskielisen suomalaisen etua.
Katsotaanpa ajatuskokeen omaisesti,
onnistuisiko Suomen kielipolitiikan järkeistäminen, pohjoismaisen pääkielimallin toteuttaminen, ilman perustuslain muuttamista.
Periaatteessa ongelma ratkeaa jo käytettävissä olevilla reunaehdoilla.
Suomen sisäisessä laintulkinnassa suomi ja ruotsi ovat tasavertaisesti kohdeltuja kansalliskieliä, mutta
Euroopan neuvostolle toimitettavassa raportoinnissa puhutaankin ruotsista termillä
”Vähemmän käytetty kansalliskieli”
Suomen kielestä voidaan vastaavasti puhua termillä
’Huomattavasti enemmän käytetty kansalliskieli”
Se, että ruotsin kielestä käytetään sen merkittävyyttä kuvaavaa ilmaisua,mutta suomen kielestä ei käytetä vastaavasti sen asemaa kuvaavaa termistöä, se on osa nykyisen kielipolitiikan edustamaa vinoutumista..
Kun aletaan käyttää johdonmukaisesti terminologiaa, päästään myös lähemmäksi pääkielen olemassaolon tunnistamista ja tunnustamista.
Nyt suomen kielen pääkieliasema ei tunnusteta, vaikka
ruotsin tosiasiallinen vähemmistökieliasema raportoidaan Euroopan neuvostolle säännöllisesti, mutta samanaikaisesti Suomen sisäisessä lainsäädännössä ruotsi ei suinkaan ole vähemmistökieli! Tässä on taas ne kuuluisat kahdet rattaat käytössä.
”Tasavertainen kieli” ja sen päälle positiivinen erityiskohtelu aiheuttavat tosiasiallisen kielellisen privilegioaseman, jonka ylläpito revitään suomenkielisen enemmistön selkänahasta pakkoruotsilla.
Kuten aiemmin mainittiin, tutkija Pasi Saukkonen on esittänyt terminologian muuttamista siten, että
Suomi olisi ainoa koko maan laajuisesti virallinen kieli ja kansalliskieli
Ruotsi on vain alueellisesti virallinen, mutta edelleen kansalliskieli
Saamen kielet ovat alueellisesti virallisia ja kansalliskieliä
Saamen kielten aseman muuttaminen vaatisi perustuslain muuttamisen, mutta suomen säätäminen ainoaksi viralliseksi kieleksi eli pääkieleksi ei vaatisi kuin kielilain muuttamisen.
Kansalliskielethän jäisivät perustuslain 17 pykälään sellaisenaan, mutta ”virallinen kieli” vaatisi täsmennyksen kielilakiin.
Järjestely olisi linjassa Euroopan neuvostolle raportoitavan ruotsin kielen erityisaseman kanssa..onhan kyseessä tosiasiallinen vähemmistökieli,
Vähemmän käytetty kansalliskieli.
Pääkielimallin toteuttaminen on siis mahdollinen ilman perustuslain 17. kielipykälän muutosta..
M.O.T.
Kielipolitiikan uudistus on ajankohtaisempi kuin koskaan, vaikka yhteiskunnan ylätaso tekeekin kaikkensa estääkseen muutoksen.
Mikäli olet lähemmin kiinnostunut aiheesta, käy Vapaa kielivalinta ryn keskustelufoorumilla katsomassa ja kommentoimassa.